Olen todella kiinnostunut buddhalaisuudesta koska sen arvot vastaa omiani. Mutta kun olen lukenut ihmisistä länsimaissa jotka sitä harjoittavat niin olen huomannut että jokainen käynyt yliopiston. Itse olen amis ja typerys joten onko järkeä jatkaa tällä pohjalla?
Onko yliopisto tai edes lukio pakollinen?
14
1227
Vastaukset
- Anonyymi
On järkeä. Kulttuuri on kulttuuria, nyt vain näyttää olevan niin, että osa buddhalaisuus länsimaissa houkuttaa eniten korkeakoulutettuja. Itse olen sössinyt elämässäni peräti molemmat opinasteet (älä kysy miten). Harjoittaminen ei ole vaikeaa, ja buddhalaisuuden perusnäkemyksetkin oppii jokainen lukutaitoinen.
- Anonyymi
Mutta minä kysyn. Miten?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mutta minä kysyn. Miten?
No, ok. Kävin kääntyilemässä sekä ammatillisessa opetuksessa että (aikuis)lukiossakin, mutta jäivät vaiheeseen jonkun kumman levottomuuden ja juhlimisenhalun takia. Myöhemmin elämässäni pääsin yliopistoon väylää pitkin, suoritettuani X määrän opintoja avoimessa yliopistossa ja läpäisin prosessin. Onnistuin kuitenkin sössimään nämäkin opinnot, tai tukiaika oikeastaan loppui hidasteluni takia ja en kyennyt jatkamaan kun rahat olivat nollissa.
No, ainakin dharman oppiminen on ilmaista.
- Anonyymi
Länsimaiset buddhalaiset ovat tosiaan monesti sellaisia kuin kuvailet, mutta siitä koulutuksesta ei ole kummempaa hyötyä.
Buddhalaisuuden sisällä on myös "akateemisia-perinteitä", mutta ne ovat vain samojen ajatusten loputonta toistoa johon kyllästyy nopeasti. Harjoittaminen on se mistä on hyötyä ja siinä ei koulutuksella yms. ole mitään väliä.
Sen kun vain alat harjoittamaan, suosittelen. - Anonyymi
tyhmät valaistuu helpoimmin !
- Anonyymi
Katso täältä miten voit välttää järkyttävän lopun. Yhteiskunnallista koulutusta ei tarvita.
https://keskustelu.suomi24.fi/t/18971839/jarkyttavan-lopun-voi-valttaa--ala-laiminlyo-ainoaa-mahdollisuuttasi-- Anonyymi
Tuulmyllyn kätyrit?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuulmyllyn kätyrit?
Kristityt vainoavat muita, ja muut vainoavat takaisin, muuten vainoaminen olisi liian yksipuolista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kristityt vainoavat muita, ja muut vainoavat takaisin, muuten vainoaminen olisi liian yksipuolista.
Ihminen itse on itsensä sielunvihollinen; muuta sielunvihollista ei ole olemassakaan, paitsi ihminen itse itselleen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihminen itse on itsensä sielunvihollinen; muuta sielunvihollista ei ole olemassakaan, paitsi ihminen itse itselleen.
Ihminen itse on itsensä sielunvihollinen; muuta sielunvihollista ei ole olemassakaan, paitsi ihminen itse itselleen.
On kivaa syyttää allegorista saatanaa kaikesta, mitä ihminen itse on saanut aikaan tietämättömyydellään.Se on kuin lapsi hiekkalaatikolla syyttäisi nukkea kaikesta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ihminen itse on itsensä sielunvihollinen; muuta sielunvihollista ei ole olemassakaan, paitsi ihminen itse itselleen.
On kivaa syyttää allegorista saatanaa kaikesta, mitä ihminen itse on saanut aikaan tietämättömyydellään.Se on kuin lapsi hiekkalaatikolla syyttäisi nukkea kaikesta.On kivaa syyttää allegorista saatanaa kaikesta, mitä ihminen itse on saanut aikaan tietämättömyydellään.Se on kuin lapsi hiekkalaatikolla syyttäisi nukkea kaikesta.
- Anonyymi
Jeesus ei ollut Intiassa.
- Anonyymi
Oli.
- Anonyymi00015
Entäs se munkki joka ei koskaan oppinut mitään ja muut munkit haukkuivat tyhmäksi? Valaistui lakaisemalla ja siivoamalla.
Minäkin olen tyhmä ja harjoitan Zeniä. Tyhmä siis siinä mielessä että minulla ei ole toisen asteen koulutusta vaan menin töihin. Eikä niillä papereilla ollut asiaa mihinkään.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1604923Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka621565- 121489
Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1211401Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s71129Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.951037Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit40957Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249298915- 150810
Hinduille tiedoksi
USA Pressa sanoi '' kansakuntaa ei voi johtaa ilman Raamattua''. Tämä löytyy sitaateista. Raamatusta tulee kaikki julmu278739