Että miksi se kaikki ilkeys? Halusitko saattaa mut tähän tilaan? Tiesit kuitenkin ainakin jonkin verran niistä hirvittävistä asioista, mitä mulle on tehty. Ei niitä edes uskoisi kukaan, mitä kaikkea on pääni menoksi toteutettu. Oletko oikeasti niin kylmä ihminen, miltä vaikutat?
Mun on oikeasti vaikeaa enää nousta tästä missä olen. En tiedä mitä olen sulta odottanut. Tuskin se joka rikkoo, korjaa koskaan. Mutta luulin sua ihan erilaiseksi. Tässä mä nyt olen, en syö, en nuku, olen vaan ja voin huonosti. Kaiken mitä on tullut mieleen, olen yrittänyt että voisin paremmin. Mikään ei vaan muutu paremmaksi, kun on nähnyt sen elämän rumimman puolen.
Mun on oikeasti vaikeaa enää nousta tästä missä olen. En tiedä mitä olen sulta odottanut. Tuskin se joka rikkoo, korjaa koskaan. Mutta luulin sua ihan erilaiseksi. Tässä mä nyt olen, en syö, en nuku, olen vaan ja voin huonosti. Kaiken mitä on tullut mieleen, olen yrittänyt että voisin paremmin. Mikään ei vaan muutu paremmaksi, kun on nähnyt sen elämän rumimman puolen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
On ihmisiä jotka vain ovat ilkeitä. He eivät tarvitse siihen sen kummempaa syytä kuin oman pimeän mielensä. Ei kannata tuhlata aikaansa sellaisen pohtimiseen. Älä turhaan odota mitään hyvää pahalta ihmiseltä. Unohda hänet, siirrä sivuun koko asia ja suuntaa huomiosi ihmisiin ja asioihin, jotka sen ansaitsevat. On paljon hyviä ihmisiä, on kauniita asioita maailmassa.
Hae apua luotettavalta taholta. Varaa ensin aika terveyskeskukseen tai terveysasemalle, kun et saa nukuttua ja syötyä.
Voimia sinulle ja parempaa huomista!
- Aamu
Kiitos, mutta en varmasti varaa mitään aikaa. Kirjoitan täällä.
Mene terapiaan.
Mene hyvä gubbe vaikka päiväsairaalaan päiväksi pyörimään jos on pakko tuutata tätä sontaa koko ajan eetteriin niin aika kuluu paremmin
Hitsi, fiilistelen paljon samaa mutta yritän olla ajattelematta asiaa.
Miettiminen on vähän turhaa ihmisten suhteen, jos eivät vaan halua tehdä yhteistyötä sun kanssa.
Myös kommunikointi on turhaa ihmisten kanssa jos eivät halua kommunikoida.
On myös tyhmää yrittää ottaa yhteyttä heihin aina uudestaan kun vastauksena saa tyyliin "et kelpaa minulle vaikka olisit viimeinen ihminen maan päällä".
Ja sit toisaalta itsekin ollu huonovointisena ilkeä, ja silloinkin kun koittanu päästä yli toisesta - kun on vaikea vaan hyväksyä, että joku joka on itselle niin tärkeä on satuttanut niin kamalasti. Ja sitten satuttaa lisää kun koittaa ees asiallisesti lähestyä, tai jotain yhteisymmärrystä tavoitellen...
Ja lopulta tullaan siihen että no hei mitä ihmettä se ihminen saa mut tuntemaan itseni ihan paskaksi sillä miten minuun suhtautuu.
Jos se miten se ihminen kohtelee mua aiheuttaa tällasen fiiliksen, onko sen arvoista haikailla hänen peräänsä?
Onko sen arvoista miettiä häntä? Onko hän yhtään minun arvoinen sillon kun kohtelee mua kuin roskaa?
Me tiedetään se vastaus.
Se pitää joskus hyväksyä ja myöntää itselleen.
Ja sit pitää myös katsoa ettei itse tee mitään mikä huonontaisi tilannetta. Se on paras mitä voi tehdä...
Ja kyllä olen siinä epäonnistunut itse useita kertoja ja tiedän että koitin vaan päästä hänestä yli - koitin helpottaa omaa kipua. Ehkä siksi hän myös haukkuu ja vihaa mua, jotta hänen ois helpompi olla. Vihatkoon sit.
On kuitenkin sen ihmisen ongelma jos ei kykene antamaan anteeksi, eikä ole halukas yhteistyöhön.
Olkoon sit itsessään. Ei sen tarvi olla mun ongelma enää.
Ja jos hän kaipaa mua, mutta ei jostain syystä vaan viitti olla yhteydessä, ja sit ihmettelee miks reagoin siihen että hän satuttaa mua...
se on vähintäänkin masentavaa ja jotenkin sekavaa. Ei ainakaan kovin tervettä.
-V
En mä ainakaan häntä vihaa. Tunnen suuttumusta, kun en jaksaisi tätä pskaa elämää. Enkä ole saanut kaipaamaani huomiota. Olen pettynyt myös itseeni, miksen laittanut ajoissa rajoja hänelle. Se oli niin kuin jatkumoa sille kaikelle, mitä mulle oli jo tehty. Ehkä vaikutin tylyltä tai ylpeältä, mutta viimeisillä voimillani koitin suojella itseäni, sillä tavalla mikä on minulle ominaisinta.
Välillä tulee tunteiden purkauksia ja olo on sellainen, etten usko enää selviäväni. Olen aina, siis ihan aina joutunut nostamaan itse itseni ylös. Ja ne ihmiset jotka mun seurassa viihtyy, viihtyy tasan niin kauan kuin hymyilen ja voin hyvin. Tai tarjoan niille jotain. Ei kukaan ole sillä hetkellä lähelläkään, kun elämä murjoo. Silloin käännetään selkä. Ja se menee aina niin. Ihan aina.
En sopeudu tänne. Siis minussa on vika, kun en tänne sopeudu. Täällä ihmiset k*settaa lähimmiltäänkin ihan kaiken, mitä irti saa. Mistä tiedän?
Uskon joo, että tämä on ihmiskehossa oppimista, mutta epäilen olisinko tehnyt itse ennalta jonkin sielun sopimuksen tänne. Ennemminkin täällä vallitsee tietynlainen elämän laki. Ja se toimii automaattisesti omien valintojen kautta. Että valinnat tässä hetkessä, voi vaikuttaa vielä kauaskantoisesti. Siihen uskon.
Ja pitääkö pyytää tästä lähin kun lähtee ihmisten ilmoille anteeksi sitä, ettei vaan osaa niitä sosiaalisia repliikkejä, eikä halua niitä ulkoa opetella, niin kuin jotkut tekee? Vai jäänkö suosiolla vaan itsekseni kotiin? Mutta kun on olemassa sellainen käsitys että ihminen kun jää yksin, niin se sitten sairastuu ja kuolee. Ei tällä tavalla kyllä halua sen tapahtuvan. Toinen päivä jo peräkkäin, kun en kykene mihinkään. Olen kuin halvaantunut, voimia ei yhtään. Ehkä huomenna liikun ja voin paremmin.
Guben käänteistä psykologiaa!Älä syytä muita,itse olet syyllinen kaikkeen pahan tekoon,joku on nähnyt ja kuullut,mitä kaikkee olet aiheuttanut,täysin syyttömälle ihmiselle,kärsi nyt itse!Taiat hakea vaan huomiota!kuin pieni lapsi,!
Voimia! Sinussa ei ollut mitään vikaa, jos jouduit pahojen tekojen tai sanojen uhriksi. Olet arvokas. Noin toimivat siinä itse tekivät virheen. Ajattele hyviä asioita. Paha ei saa valtaa mieltäsi. Heti helpottaa. Koita jaksaa. Kaikki vielä kirkastuu. Uskon niin. Olet huipputyyppi.
Kiitos! En tiedä keneksi ajattelet, mutta en anna periksi.