Käärmekammo

Olen miettinyt käärmeitä monessakin mielessä. Niissä ei oikeistaan ole mitään pelottavaa. Silti niissä vain on. En oikein osaa selittää. Se pelko tulee vain luonnostaan, ilman minkäänlaista syytä. Tämä fobia alkoi kehittymään yhden pienempänä näkemäni unen perusteella.

Kammo huipentui, kun äitini puoliväkisin pakotti minut mukaansa käärmenäyttelyyn. En siis kehdannut sanoa, että minua pelotti. Sanoin vaan jotain tyyliin: "En mä sinne jaksa tulla". No äiti tietysti kannusti tulemaan ja sanoi, että siellä on varmaan tosi jännää. Lopulta suostuin.

Niin ja tuon pelon todellakin kohtasin silmästä silmään. Menin siellä käärmenäyttelyssä pitkin seinän vierustoja, eli kiersin yritin kiertää ne ällöttävät matelijat mahdollisimman kaukaa. Lopulta äitini näytti jotain seinällä olevaa kuvaa (siellä näyttelyssä oli myöskin kuvia epämuodostuneista ihmisistä ym.). Innostuin katselemaan ja pelko unohtui. Yhtäkkiä huomasin, että kosketin johonkin lasiin. Kurkkasin taakseni ja siellä oli terraario. Meinasi sydän pysähtyä, kun paksu käärme kurkisti lasin takaa.

Mieluummin minä vain kuitenkin kärsin. En todellakaan pysty esim. laittamaan kuvaa seinälleni. Ensinnäkin: en pystyisi koskemaan siihen kuvaan.
Ja toiseksi: en pystyisi katsomaan sitä panikoimatta. Ja yöunet lyhenisivät entisestään...

Mulla OLI torikammo. Tai joku vastaava. Saatto iskee keskellä kaupunkia, kämmenet hikos, pulssi nousi, askeleet meni sekaisin, rupesi oksettamaan. Kauppaan en pystynyt menemään yms.
En kysellyt keneltäkään mitä tehdä. Harkitsin terapiaa mutta en mennyt. Syy oli se että tiesin kyllä mitä tehdä. Pikkuhiljaa pakotin itseäni menemään kauppaan. Ihan vähäksi aikaa hypistelemään vaatteita yms. Huomasin että kukaan ei kiinnitä minuun erityisemmin huomiota ja vaateripustimien takana pysytin pikkuhiljaa uppoutumaan omiin ajatuksiini ja vain niihin vaatteisiin yms. Sama muissa tilanteissa. Pakotin itseni niihin. Tunnistin kun se pelontunne rupesi nostamaan päätään ja yritin blokata sen heti erilaisilla mielikuvaharjoitteluilla. "jos menen sinne niin mitä sitten luultavasti tapahtuu" "mitä luulen että tapahtuu" "onko se mahdollista ja onko yhtään järkevää olettaa että niin tapahtuu" jne. ja tajusin pelkoni irrationaalisiksi ja pyrin selvittämään pääni. Nykyään mua ei vaivaa mikään. Joskus hyvin, hyvin harvoin kun olen väsynyt, ahdistunut muutenkin tms. saattaa iskeä epämukava tunne jos ajattelisi että pitää mennä johonkin tilanteeseen mikä aikasempaa pelotti. Mutta pääosin, olen voittanut pelkoni. Kehottaisin pyrkimään samaan eikä vaan valittamaan täällä että eroon pitäisi siitä päästä. Ei se taikaiskusta häviä.

torikammo kirjoitti:

Mulla OLI torikammo. Tai joku vastaava. Saatto iskee keskellä kaupunkia, kämmenet hikos, pulssi nousi, askeleet meni sekaisin, rupesi oksettamaan. Kauppaan en pystynyt menemään yms.
En kysellyt keneltäkään mitä tehdä. Harkitsin terapiaa mutta en mennyt. Syy oli se että tiesin kyllä mitä tehdä. Pikkuhiljaa pakotin itseäni menemään kauppaan. Ihan vähäksi aikaa hypistelemään vaatteita yms. Huomasin että kukaan ei kiinnitä minuun erityisemmin huomiota ja vaateripustimien takana pysytin pikkuhiljaa uppoutumaan omiin ajatuksiini ja vain niihin vaatteisiin yms. Sama muissa tilanteissa. Pakotin itseni niihin. Tunnistin kun se pelontunne rupesi nostamaan päätään ja yritin blokata sen heti erilaisilla mielikuvaharjoitteluilla. "jos menen sinne niin mitä sitten luultavasti tapahtuu" "mitä luulen että tapahtuu" "onko se mahdollista ja onko yhtään järkevää olettaa että niin tapahtuu" jne. ja tajusin pelkoni irrationaalisiksi ja pyrin selvittämään pääni. Nykyään mua ei vaivaa mikään. Joskus hyvin, hyvin harvoin kun olen väsynyt, ahdistunut muutenkin tms. saattaa iskeä epämukava tunne jos ajattelisi että pitää mennä johonkin tilanteeseen mikä aikasempaa pelotti. Mutta pääosin, olen voittanut pelkoni. Kehottaisin pyrkimään samaan eikä vaan valittamaan täällä että eroon pitäisi siitä päästä. Ei se taikaiskusta häviä.

Lue lisää

Tiedän -> kohtaa pelkosi !!!
Mutta ei kauheasti houkuttele ruveta rapsuttelemaan jotakin kyytä...