lapset tahtovat pelastaa isovanhempia kuolemiselta

isovanhemmat kerkesivät vanheta pahasti
keho on muuttunut ja mieli on heikko

isovanhempien lapset tahtovat pelastaa vanhempansa
ennen kuin he kuolevat

he tahtovat että tiede parantaisi heitä sairaudesta nimeltään vanhuus

ikävä kun tiede kehittyy mutta ei niin nopeasti, että pelastaisi

KAIKKI ELÄVÄT

väestön kasvu saapuu seuraavalle tasolle kun voitetaan kuolema

ja vihdoin kysymys on että kuolenko minä itse

ja myöhemmin että kuoleeko rikas joka ostaa itselleen lääkkeen
2341
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Spermidiini ja fisetiini ehkäisevät vanhenemista. Tosin niitä pitää alkaa syömään päivittäin jo 30-40-vuotuaana.

Äänestä

Itse olen auttanut jatkuvasti taloudellisesti yksinhuoltajana olevaa äitiä. Nyt sitten laitettiin epilepsia tutkimuksiin, kun en halunnut tulevan isompaa huutoa ja olin vain hiljaa paikoillani ja kuuntelin jatkuvaa moittimista. Hyydyin paikalleni- täytyy olla epilepsia tms. En puolustanut itseäni. Lapset kuuntelivat vieressä miten mummo ei osaa tehdä mitään. Kyllä siinä meni auktoriteetti lapsilta mummoa kohtaan. Ei tarvitse totella, kun mummo ei tiedä mitään. Silti olen jatkanut tukemista, muuhun en enää kelpaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

isovanhemmat kerkesivät vanheta pahasti
keho on muuttunut ja mieli on heikko

isovanhempien lapset tahtovat pelastaa vanhempansa
ennen kuin he kuolevat

he tahtovat että tiede parantaisi heitä sairaudesta nimeltään vanhuus

ikävä kun tiede kehittyy mutta ei niin nopeasti, että pelastaisi

KAIKKI ELÄVÄT

väestön kasvu saapuu seuraavalle tasolle kun voitetaan kuolema

ja vihdoin kysymys on että kuolenko minä itse

ja myöhemmin että kuoleeko rikas joka ostaa itselleen lääkkeen

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu