Koirat ja linnut

Mitä laki nykyään sanoo koirien pitämisestä vapaana lintujen pesintäaikaan?

Pitäisikö koirat olla kiinni myös kotipihallaan?
4448
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Koira on pidettävä pääsääntöisesti kytkettynä aina tai koulutettu koira omistajan hallinnassa lähietäisyydessä.

Jos piha on aidattu siten että koira pysyy pihassa se saa olla irti. Ehkä jokin sähköinen pantaan kytketty varoitinkin kelpaa.

Koira saa olla irti vain metsästystarkoituksessa metsästysaikana 1.8. - 28.2. alueella jolle koiran omistajalla on metsästysoikeus.

Äänestä
  • siis mielestäni koira saa olla kyseisenä aikana vapaana ilman metsästystarkoitusta, mikäli omistajalla on maanomistajan / metsästysoikeiden omistajan lupa..lisäksi palvelus- ja pelastuskoirat saavat olla vapaana harjoitus- ja kilpailutilanteessa ympäri vuoden, kunhan e.m. lupa-asiat ovat kunnossa.
    Kaupunkialueella koira on oltava aina kytketty, poislukien koulutuskentät ja koirapuistot. Nykyisen järjestyslain mukaan "kytkettävissä oleminen" ei riitä.

    Äänestä

  • väärin kirjoitti:

    siis mielestäni koira saa olla kyseisenä aikana vapaana ilman metsästystarkoitusta, mikäli omistajalla on maanomistajan / metsästysoikeiden omistajan lupa..lisäksi palvelus- ja pelastuskoirat saavat olla vapaana harjoitus- ja kilpailutilanteessa ympäri vuoden, kunhan e.m. lupa-asiat ovat kunnossa.
    Kaupunkialueella koira on oltava aina kytketty, poislukien koulutuskentät ja koirapuistot. Nykyisen järjestyslain mukaan "kytkettävissä oleminen" ei riitä.

    kiinnipito aika on määritelty laissa (kaikki muut paitsi alle 5 kuukautiset pennut pidettävä kiinni muualla kuin omistajansa pihalla 1.3 - 19.8 tarkemmin www.riista.fi ). Ei auta maanomistajan tai metsästysoikeuden omistajan lupa yhtään mitään. Sensijaan mainitsemasi palveluskoirat saavat olla "harjoitus ja kilpailutilanteessa" irti. Mutta silloinkin on koiralla on oltava "status". Ei riitä se, että on saksanpaimenkoira vaan pitää löytyä suorituksia.

    Äänestä

  • kiinnipito kirjoitti:

    Eli voin lakipykäliin vedoten mennä sanomaan mökkinaapureille, että "koirat kiinni" (sillee nätisti, tietysti).

    Tontillamme pesi tänäkin vuonna useita eri lintuja ja naapurin piski laukkasi haukkumassa meidän puolella kaikki siivekkäät. No, onneksi tuli helteet ja kyyt ;)))

    kiitos vastauksesta

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

lintukoira kirjoitti:

Mitä laki nykyään sanoo koirien pitämisestä vapaana lintujen pesintäaikaan?

Pitäisikö koirat olla kiinni myös kotipihallaan?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu