Hyvää yötä

Rakas mies ❤️ Toivottavasti kaikki hyvin välillämme. Ikävä sinua.
14465
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Hyvää yötä Terttu🧑🏻‍🦰💋

Äänestä

Hyvinnon♥️Hyvää yötä

Äänestä

Hyvää yötä. Kaikki on hyvin välillämme. Olet rakas! Ikävä sua. ❤️

Äänestä
  • Sivusta aplle, hyvä ihminen ei koskaan ajattele toisesta pahaa, jollei ole häneltä todella pahaa kokenut hänestä? Paljon on heitä, joista ammentaa hyviä tuntemuksia ja sitten on heitä, joiden kanssa olisi enempäänkin valmis (uskon puute hyvään ja samalla Positiivinen ajattelu)?

    Mut harvemmin uskoo siihen, et toisella olisi samoin niitä hyviä tuntemuksia itseä kohtaan ja asiat jäävät vain ilmaan, mut kuitenkin hyvällä tavalla (ajatus hyvästä, jota ruokkii mielessä). Näin uskon sinunkin kohdalla käyneen, et enempi vaatisi toimia, johon ei aina uskallus riitä?

    Epäileväinen menettää paljon, kun ei uskallus riitä uskomaan hyviä asioita tapahtuvaksi itselle. Mistä saisi sitä rohkeutta ja uskoa hyviin asioihin, onnistumiset ruokkivat näitä piirteitä meissä. Ajankohta ei kuitenkaan ole näille tuntemuksille paras mahdollinen?

    Äänestä

Tänään saanut haaveilla rauhassa. Rakkaani kaunis hyvää yötä.

Äänestä
  • Olet niin rakas, rakas. Suudelma kaulallesi.
    T. liikenteestä 🎶🔊

    Äänestä

Hyvää yötä naiselleni ❤️ kaikki hyvin 🙏
Ikävöin sinua 💐

Äänestä

Kaikki on hyvin Öitä

Äänestä

Hyvää yötä. Eipä meidän välillä ole enää mitään ollut vuosiin. Sun valinta.

Äänestä
  • Olet varattu, joten ei ole minun valinta vaan sinun. Minä taas olen vapaa.

    Äänestä

Hyvää yötä rakas...❤️

Äänestä
  • ... :)

    Äänestä

  • Hyvää yötä ... ♥️

    Äänestä

Se yllättää aika ajoin tarve on vain näin todettava öitä

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Rakas mies ❤️ Toivottavasti kaikki hyvin välillämme. Ikävä sinua.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu