Putkolan pamaus

Asiasta on kerrottu paljon aikanaan lehdissä ja myös tällä palstalla,
siitä on jopa kirjoitetttu aiheeseen liittyvä kirja. Enää ei liene paljon
elossa olevia henkilöitä, jotka tämän tapuksen vielä muistavat tarkemmin.
Tapahtuman kulku on aika hyvin kerrottu em. lähteissä.

Eräs hieman humoristinenkin tapaus kannattaa mainita. ALKON ovet oli
kiinni seuraavana päivänä, koska koko keskusta oli aivan kuin sodan jäljiltä,
ja pelättiin viinan myynnin aiheuttavan lisää tuota sekasotkua.
Siihen aikaan ei vielä ollut autoja niin paljon, joten monesti lähdettiin
4-5 miehen porukoilla viinan ostoon taksilla. Esim. Kiuruvedeltä tuli noita
porukoita 14.9 ammulla Alkon ovelle, "Myymälä suljettu tänään":
No kun miehet lähtee asialle , ei homma jää tähän, mentiin samalla taksilla
Kuopioon tai Kajaaniin ja ostettiin sieltä täydet lastit väkeviä juomia.
Kuopiossa oli tuolloin kaksi Alkon myymälää, joten asiakkaat ostivat
molemmista täyden lastin, eli yhteensä neljä litraa/henkilö.
Edesmenneet taksimiehet kertoivat tuon päivän olleen heille parhaita
tilipäiviä pitkään aikaan, noitten Kuopion ja Kajaanin kyytien ansiosta.


Ikkunoita rikkoutui paineaallon vuoksi jopa kilometrin päästä , joten
vakuutusyhtiöille tuli satoja korvaushakemuksia. Erään yhtiön edustaja
asui hotellissa viikon ajan ja korvasi asiakkaille käteisellä suoraan
muutaman kympin tai satasen vahingot nopeasti.
3318
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Viranomaisten tutkimuksessahan jo heti todettiin palon alkaneen
hirsirakennuksen seinästä ja levinneen sitten räjähdysainevarastoon
ja sitten pamahti. Sitä kai ei ole saatu selville, miten tuo seinä on
syttynyt, onko joku ulkopuolinen heittänyt esim. tupakantumpin
seinän vieressä olleeseen roskakatokseen, vai miten?
"Ei savua ilman tulta"
Näin vanhaa juttua on enää ulkopuolisten turha rueta spekuloimaan, koska
asiat on aikanaan tutkittu hyvinkin tarkasti.

Äänestä
  • Ei kai ne telaketjua juoneet ?.

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Ei kai ne telaketjua juoneet ?.

    Ketkä ja mitä ketjua?

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Asiasta on kerrottu paljon aikanaan lehdissä ja myös tällä palstalla,
siitä on jopa kirjoitetttu aiheeseen liittyvä kirja. Enää ei liene paljon
elossa olevia henkilöitä, jotka tämän tapuksen vielä muistavat tarkemmin.
Tapahtuman kulku on aika hyvin kerrottu em. lähteissä.

Eräs hieman humoristinenkin tapaus kannattaa mainita. ALKON ovet oli
kiinni seuraavana päivänä, koska koko keskusta oli aivan kuin sodan jäljiltä,
ja pelättiin viinan myynnin aiheuttavan lisää tuota sekasotkua.
Siihen aikaan ei vielä ollut autoja niin paljon, joten monesti lähdettiin
4-5 miehen porukoilla viinan ostoon taksilla. Esim. Kiuruvedeltä tuli noita
porukoita 14.9 ammulla Alkon ovelle, "Myymälä suljettu tänään":
No kun miehet lähtee asialle , ei homma jää tähän, mentiin samalla taksilla
Kuopioon tai Kajaaniin ja ostettiin sieltä täydet lastit väkeviä juomia.
Kuopiossa oli tuolloin kaksi Alkon myymälää, joten asiakkaat ostivat
molemmista täyden lastin, eli yhteensä neljä litraa/henkilö.
Edesmenneet taksimiehet kertoivat tuon päivän olleen heille parhaita
tilipäiviä pitkään aikaan, noitten Kuopion ja Kajaanin kyytien ansiosta.


Ikkunoita rikkoutui paineaallon vuoksi jopa kilometrin päästä , joten
vakuutusyhtiöille tuli satoja korvaushakemuksia. Erään yhtiön edustaja
asui hotellissa viikon ajan ja korvasi asiakkaille käteisellä suoraan
muutaman kympin tai satasen vahingot nopeasti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu