Haluaisin kuulla kokemuksia polymyalgian tutkimisesta ja toteamisesta?
Kuinka lähdetty perus terveyden huollossa tutkimaan? Minkälaisia oireita aiheuttanut pahimmillaan?
Olen kärsinyt kuukausia pahenevasta kovasta särystä lihaksissa. Eniten särky tuntuu jaloissa ja olkavarsissa. Lihakset on todella jäykät. Aamuisin on haastavaa nousta sängystä ja päivällä jos lepää hetken makuu asennossa, on kroppa ihan jäykkä ja ylösnouseminen vaikeaa.
Lihasvoima on heikentynyt.
Puoli vuotta sitten jouduin lopettamaan kehonrakennuksen suorituskyvyn romahtamisen takia, laajojen tutkimusten jälkeen ajateltiin sen johtuvan ylikunnosta.
Oireet eivät kuitenkaan pitkän levon jälkeen lähteneet helpottumaan vaan ovat pahentuneet tasaisesti, joten ylikunnosta ei voi olla kyse.
Perusterveyden huollossa ei olla otettu suorituskyvyn laskua ja jatkuvia särkyjä tarpeeksi vakavasti, nyt vasta kun itkuisena soitin terveyskeskukseen sairaanhoitaja lupasi lähteä edistämään asiaa ja pyytää pitkään talossa ollutta lääkäriä ottamaan asian hoitaakseen. Tähän asti asioitani on hoitanut 3 lääkäriä ja kaikki ovat tutkineet eri asioita.
Kaikki elimelliset sairaudet ja vajaatoiminnat on jo poissuljettu. Sydänperäiset sairaudet poissuljettu ja laboratoriotutkimuksia on tehty laajalti.
Tällä hetkellä rauhallinen, pidempi kestoinen kävely tai lyhyt pyöräily kevyellä vastuksella tuntuu ylitse pääsemättömältä.
Portaiden nousu laittaa jalkojen lihakset maitohapoille ja tuntuu linkkien alueella.
Niska-hartiaseudun kipu ja jäykkyys alkoi muutama viikko sitten ja olkavarsien kivut ja lihasheikkous on pahentuneet.
Käsien kannattelu pitkään pään yläpuolella tuntuu todella kipeältä.
Leposäryt iltaisin ja öisin ovat kamalat.
28 vuotta mittarissa, urheilutausta ja terveelliset elämäntavat
Olo on todella toivoton, kun syy kaikelle ei ole vieläkään selvinnyt.
Olen yrittänyt itse tutkia erilaisia hermostoon ja lihaksiin liittyviä sairauksia.
Oireet täsmäävät hyvin polymyalgiaan, mutta tulehdusarvot eivät tähän asti ole olleet koholla?
Yleisvointi alkaa olla todella voipunut ja seuraavaksi edessä on sairasloma.
Kipulääkkeet eivät vielä särkyä pois.
Haluaisin kuulla polymyalgiaa sairastavien kokemuksia?

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.