Minulla todettiin keskivaikea masennus ja sain siihen lääkityksen.
Tämä tieto sai puolisoni 'lukkoon' ja se kaihertaa nyt parisuhdettamme.Rakastamme toisiamme paljon, mutta nyt tämä masennus rakentaa muuria välillemme.
Miten saisimme suhteemme ennalleen?
Tämä tieto sai puolisoni 'lukkoon' ja se kaihertaa nyt parisuhdettamme.Rakastamme toisiamme paljon, mutta nyt tämä masennus rakentaa muuria välillemme.
Miten saisimme suhteemme ennalleen?
Vastaukset 11
Vanhimmat
voi parantua.
ei ehkä ymmärrä mitä masennus on...Oma vaimoni pelkäsi lääkkeitäni, kunnes ymmärsi, miten ne toimii.Jos käyt terapeutilla niin ota vaimo mukaan.
Luulisin, että suurin syy on yleensä tietämättömyys asioista.
No tietämättömyys ei ihan ole varmaankaan syynä.Hän on nähnyt kyllä läheltä ystävänsä, mitä masennus on,mutta olen käsittänyt sen pahalaatuiseksi,koska joutuu olemaan sairaalassa pitkiä jaksoja.
Ehkä puolisoni pelkää minunkin masennuksen menevän samaan pisteeseen.
Käyn viikottain juttelemassa psykiatrilla ja se on ruvennut purkamaan pahaa oloai tehokkaasti.
on antaa mitään yleispätevää ohjetta. Minun parisuhteeni on sellainen, että mieheni sairastui monta vuotta sitten vaikeaan masennukseen, joka oli minullekin vaikea pala kestää ja häpeilin asiaa, kun kerroin siitä työpaikallani. Yritin silti rohkaista miestäni ja hän usein vetosikin siihen, että minä olen se meidän perheen vahva tukijalka. Sitten vajaan vuoden sisällä sairastuin itsekin keskivaikeaan masennukseen. Mieheni kävi 2 kertaa viikossa psykiatrilla terapiassa varmaan noin kolmen vuoden ajan. Minun sairastumiseni syyt olivat enemmän uupuminen työpaikalla, mutta tämä "vahvana" oleminenkin oli osasyy. Joka tapauksessa selvisimme toisiamme tukien ja voin rehellisesti sanoa nyt, kun masennuksesta molempien kohdalla on monta vuotta, että olemme harvinaisen onnellinen pariskunta, joka harrastaa monia asioita yhdessä. Kyllä elämä kantaa, kun siihen vaan jaksaa uskoa.
Älkää erotko se vain pahentaa tilannetta. Menkää mieluimmin yhdessä käymään psykologin tai psykiatrin luona. Edes kerran yhdessä. Me teimme niin ja se yhdisti jo rakoilemaan alkanutta pitkää liittoamme. Kun perhe on tukenani niin jaksan paremmin masennukseni kanssa. Ymmärrän kyllä jos puolisoni haluaisi jättää minut niin kuin hän ensin aikoi mutta onneksi psykologin kanssa keskustelu auttoi häntä ymmärtämään tilanteeni. Voimia teille molemmille.
Sairastun masennukseen keväällä. Olin niin huonossa kunnossa, etten edes huomannut sairastuneeni. Jäin sairaslomalle töistä ja hölläsin muutenkin tahtia. Sairastuminen oli minulle shokki, mutta eniten pelkäsin puolisoni reaktiota. Alkujärkytyksen jälkeen kaikki on mennyt hyvin. Olen käynyt terapiassa, yksin tosin. Puhuminen puolisoni kanssa on auttanut. Tietämättömyys asioista luo pelkoa. Nyt voin onnellisesti todeta, että sairastumisestani on seurannut jotakin hyvää; suhteemme on lujittunut ja rakkautemme syventynyt! Voimia Sinulle!
toinen masennusjakso avioliittomme aikana. Mies tietää asian ja kerron hänelle, missä mennään. Silti asiasta ei puhuta. Mies saattaa kysyä lääkkeistä, muttei koskaan sen enempää. Psyk. hoitaja on moneen kertaan kysellyt, joko mies haluaisi tulla mukaan. Kun kysyn, mies tokaisee vain: "Mitä minä siellä teen?" Tosin, en häntä sinne kaipaakaan. Kotona vain toivoisin enemmän juttelua. Lastenkin takia jonkinlainen avoimuus on oltava olemassa. Eivät muksut niin tyhmiä ole, etteivät ymmärtäisi jotain olevan vialla! Näin meillä. Kyllä tämä parempaan päin on miehen kanssa menossa, että ehkä jonain päivänä asia on arkinen... Tai kyllä minä mieluummin masiksen antaisin pois...
On tämä aika vaihtelevaa elämää...välillä maataan sohvalla yhdessä tv.tä katsellen, välillä kiikutaan sängyn reunalla nukkuen.Tästä masennuksesta emme puhu,kun sen verran ohi mennen,että mainitsen lääkkeistä tulevista sivuoireista.
Miksi ihminen hyväksyy ennemmin jonkun vakavamman taudin kuin masennuksen, kai se juontaa kauas menneisyyteen?
Ihmismieli on aika ailahtelevainen. Ihminen kokee yksilönä asiat hyvin eritavalla kuin toinen. Meillä kaikilla on kuitenkin nämä samat ns. ongelmat jokaisella on aikoja jolloin kaikki ei mene niin kuin pitäisi. Masennus sanana on ehkä väärä. Ihminen ei ole kone, jokainen väsyy joskus ja tarvitsee lepoa, toinen enemmän toinen vähemmän mutta kuitenkin lepoa. Tunne elämä (taso)on mielestäni se joka voimakkaasti vaikuttaa mieleen. Asioita täytyy miettiä mutta ei saa miettiä liikaa se taas pahentaa. Pelot on niitä joista pitäisi päästä eroon ne syövät ihmistä sisältä päin. Pitää yrittää olla luottavainen ja uskoa siihen että kyllä kaikki joskus muuttuu hyväksi. Ei kenelläkään voi olla jatkuva alamäki. Äitini sanoi eläessään että kyllä luoja omistaan huolen pitää ja minä olen uskonut siihen. Kärsin itse tällä hetkellä masennuksesta ja olen sairauslomalla mutta ei voi mennä niin huonosti etteikö joskus asiat menisi parempaan suuntaan. Minä olen jo ikämies ja käynyt läpi elämäni aikana kriisin jos toisen mutta aina on noustu ja huomattu ettei se ollutkaan niin paha kuin pelättiin. Niin kauan kuin on elämää niin on toivoa. Kannattaa ajatella elämän iloisia asioita sieltä sitä voimaa saa. Totuus on se että kaikilla ihmisillä on jokin ongelma tai ongelmia me vaan emme tiedä niistä toisten koska jokainen koittaa peitellä omia murheitaan. Se että kirjoittaa tänne on jo paljon koska se on avautumista joka helpottaa omaa mieltä. Elämä ei ole helppoa mutta onneksi yhteiskunta on aika valmis ja näihinkin asioihin saa apua. Muistakaa että aina on maailmassa joku jolla menee vielä huonommin ja joka olisi valmis vaihtamaan osia teidän kanssanne. Iloisempaa mieltä sinulle täältä toivotan. Muista kaikki tulee vielä olemaan paremmin kun aika ensin tekee tehtävänsä. Kyllä kaikella on tarkoituksensa.
tosi rakkaustta jos toisen jättää masennuksen takia!!!!! itsellä on ja on ollut kauan syvä masennus ja mies kulkee ja aikoo kulkea rinnallani! aina. (naimisis ja lapsia) mies on joutunut käytännön järjestelyitä tekeen mun sairauden vuoksi paljon ja jaksamaan kestämään. kyllä itsestäkin on tuntunut että toiselle ois helpompi elää ilman mua mut kun tulee hyviäkin päiviä!!! joskus yllättäin pien.
masennukseni aiheutti sen, että jätkäkaverini oli vähällä jättää mut. mutta kun saatiin puhuttua asiasta, niin alkoi tilanne selkiytyä. tällä hetkellä ollaan muuttamassa yhteen :>
ongelmana oli se, etten uskaltanut näyttää välittäväni.
joten, taitaa puhuminen olla ainoa keino...
tuskin olisin nyt tässä, jos en olisi tavannut poikaystävääni. todella hienoa, että hän jaksoi (ja jaksaa) minua ja on ollut tukemassa koko ajan.
kannattaa ehdottomasti hankkia tietoa masennuksesta, ja selostaa asiaa kumppanille. jos rakkautta riittää, niin varmasti selviää.