Kontiotuote pelastui toistaiseksi

Kontiotuote teki yritysjärjestelyn ja sitä pääomitettiin 3 miljoonalla eurolla.
Omistuspohja koki suuren muutoksen.
Toimitusjohtajan mukaan näkymät ovat parempaan päin.
Toivokaamme niin.
192935
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Ei muuta ku lakkoon toverit,nyt kun rahaa on niin 10 % palkankorotus.

Äänestä
  • Ei 10 % riitä nyt enää. ToveriT 25 % vaaditaan tai istutaan kontio nurin. Nyt kun on kontiolla rahaa niin otetaan pois kuleksimasta.

    1Äänestä

Kunhan ei käy niin, että jossain vaiheessa joku hoksaa, että saadaan rahaa vielä enemmän, kun pistetään tuotanto halvempiin maihin. Jää enempi viivan alle mitä jakaa omistajille..

1Äänestä

Kontiotuote on ollut heikosti kannattava yritys.
Jopa reilusti tappiollinen viime vuosina.
Hehkutettu ulkomaanmyyntikin on ollut vähäistä.

Äänestä

Omistajat pärjää aina,toivottavasti työllistää.

Äänestä
  • Pappa ei ostanut Kontiota pois vaikka kovat on puheet. Mites se oma henkilökohtainen konkurssi? Kerro omin sanoin. Minä tiedän tarinan, mutta kerro se muille omin sanoin.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Pappa ei ostanut Kontiota pois vaikka kovat on puheet. Mites se oma henkilökohtainen konkurssi? Kerro omin sanoin. Minä tiedän tarinan, mutta kerro se muille omin sanoin.

    Pappa olis ostanu Kontion, vaan kolehissa ei ollut kun vitonen ja rassinkimiehet tiputellu muttereita ja prikkoja...aaammmeeen..

    Äänestä

Eipä nuolaista ennenku tipahtaa. Kontiolla on yt:t käynnissä ja tuo "investointi" on ku hyttysen paska valtameressä. Riittää maaliskuun loppuun.

Äänestä

Onko muilla käynyt mielessä, että jättikauppa ja tämä viimeisin osakeanti olisikin venäjältä tulevaa verirahaa, joka on päälle päätteeksi rahanpesuoperaatio? En yllättyisi yhtään. Kuka järki-ihminen sijoittaisi omaa pääomaansa 3 000 000 € yritykseen, joka on ollut jo pian puoli vuotta still pause tilassa, eikä tulevaisuudessa näy todistettavasti edes aamuruskon kaltaista kajastusta auringon noususta. On vain puheet uskosta ja toivosta.

Äänestä
  • Eikö se ole tärkeintä että tehdas tuottaa köppejä ihmisille myytäväksi?

    Äänestä

Aktivoitukaa Pudasjärveläiset!
Metsää myyntiin ja ostakaa Kontion mökkejä.

1Äänestä
  • Liimapuuta...kiitos ei

    Äänestä

Kontion liimahirsi talossa on turvallista asia.
Kestää maanjäristyksen.
Sähköön tosin menee päälle 500e kk, koska massiivihirsiseinän lämpöarvo vastaa 4-5 senttimetrin paksuista villaeristeistä seinää.
Tästäkään ei kovin puhuta.

Äänestä
  • Persaukiset ei rakenna hirsitaloja muutenkaan.

    Äänestä

Ei niin. Pelkät seinät maksaa järkyttävän paljon.
Kokemusta on tarjouksista.

Äänestä

Kontiotuote Oy:n liikevaihto oli vuonna 2024 42 772 000 euroa. Yrityksen tulos oli -4 054 000 euroa.

Äänestä
  • Eiköhän se päätepiste ole jo melko lähellä?
    Riippuu kai rahoittajista, milloin on deletepäivä

    Äänestä

No tuo 3 miljoonaa ei nyt kyllä riitä kovin pitkälle jos ei kauppa käy niin loppu on lähellä.

Äänestä

Tukkeja on lanssi täynnä ja kentällä talopaketteja paljon vaikkei yhtä paljoa kuin ennen sotaa.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kontiotuote teki yritysjärjestelyn ja sitä pääomitettiin 3 miljoonalla eurolla.
Omistuspohja koki suuren muutoksen.
Toimitusjohtajan mukaan näkymät ovat parempaan päin.
Toivokaamme niin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu