Kävelet vastaan, katsot silmiin ja hymyilet.
Tulen halaamaan, ujostuttaa, perhoset vilistää vatsassa...
Sinua ehkä huvittaa ujosteluni katseestasi päätellen, ojennat kätesi, käännät kasvoni kasvojasi kohti, huulet kohtaavat.
Otat kädestä, menemme yhdessä kauniiseen paikkaan..Jossain yläpuolella käpytikka nakuttaa, en tiedä lentääkö tikka pois vai enkö kohta enää vaan kuule sitä ollenkaan kietoutuessamme toisiimme...
Ehkä kaikki olikin vaan unta, haavekuvaa.
Tuohon hetkeen palaan kuitenkin usein silloin kun tunnen leviäväni palasiksi.
Koska tuolloin tunsin miltä tuntuu olla kokonainen.
Sittemmin taas paljon ehtinyt tapahtumaan, jäljellä epävarmuus, epäselvyys, toisaalta varmuus päällimmäisenä.
Varmuus siitä että kaiken kuuluikin tapahtui, jatkosta epäselvyys, selvyys että saisimme kaikki ratkottua jos molemmat haluaisimme. Varmuus myös siitä että mitään kanssasi en tule katumaan.
Paljon olen meitä ajatellut, miettinyt ratkaisuja, puntaroinut vaihtoehtoja järjellä.
Sortunut välillä ajattelemaan tunteellakin..
Yrittänyt sulkea mielestä, välillä jopa hetkellisesti siinä onnistunutkin.
Pyyhkinyt sinut yli tulevaisuutta ajatellen,
hyväksynyt tosiasiat, ehkä omalla tavallaan luovuttanutkin.
Luovuttaminen ei ehkä oikea sana ole kuvaamaan, enemmänkin päästänyt kaiken kulkemaan omalla painollaan, luottavaisena silti itse mukana lipuen tulevaisuutta kohti, odottavaisenakin, vaikka ilman sinua.
Hetkellisesti taas kompastunut, sortunut haikeuteenkin...
Hyväksynyt ne tunteet joita meidän ajattelu saa aikaan, kaikissa ääripäissään ikävästä suruun, ilosta haikeuteen..
Ärsyyntynyt itseeni kun aamulla silmät avatessa ja illalla silmät sulkiessa olet mielessä..
Kuljet siellä mielessä alitajunnassa mukana arkisissa askareissa, tupsahdat varoittamatta mieleen myös täysin väärissä tilanteissa,
uniini tulet sitä sitkeämmin mitä enemmän sinut mielestä yritän pyyhkiä.
Joskus kysyinkin voisitko lopettaa uniini änkemisen, vastasit kieltävästi.
Siellähän seikkailet sitten niin kauan kuin aika vaatii.
Useasti olen pohtinut sitäkin, miksi juuri sinä istut mielessäni niin tiukasti.
Miksi sinne jäit jo ensikatseesta, eri tavalla kuin koskaan kukaan muu..
Olen varma että silmiisi olen jäänyt kiinni jo joskus aiemminkin.
En keksi muuta järkevää selitystä sille, kuinka joku voi heti tuntua tutulta, läheiseltä, siltä että on tiennyt odottaa sitä päivää kun kohtaa.
Sitäkin olen miettinyt, kuinka yksi ihminen voi niin paljon muuttaa toisen elämää, niin paljon että utuiselta tuntuu muistella sitä aikaa kun et ole ollut elämässäni, usvaiselta tuntuu ajatella sitä aikaa kun et taas ole. Ajattelen ennemmin niin että aina tulet sydämessäni kulkemaan mukanani, menin minne tahansa, tapahtui mitä tahansa,
olipahan matka välillämme kuinka pitkä hyvänsä.
Silti voin helposti sinut tuntea lähelläni, kuten taas tänä aamuna heti herättyäni tunsin..
Mielelläni sinut sydämessäni kannan, omassa pienessä lokerossasi, sellaisessa jonne ei muilla ole pääsyä.
Jos nyt lainasydämen tahtoisit palauttaa, tiedän että tulee se päivä kun voi ilman haikeutta hymyillä muistaen sinut kauniina muistoina, hellivinä unina, kehon muistaessa sinut myös.
Ajanjaksona jota voi ajatella rikkaudeksi,
jaksona jota ei rahalla saa.
Tulen halaamaan, ujostuttaa, perhoset vilistää vatsassa...
Sinua ehkä huvittaa ujosteluni katseestasi päätellen, ojennat kätesi, käännät kasvoni kasvojasi kohti, huulet kohtaavat.
Otat kädestä, menemme yhdessä kauniiseen paikkaan..Jossain yläpuolella käpytikka nakuttaa, en tiedä lentääkö tikka pois vai enkö kohta enää vaan kuule sitä ollenkaan kietoutuessamme toisiimme...
Ehkä kaikki olikin vaan unta, haavekuvaa.
Tuohon hetkeen palaan kuitenkin usein silloin kun tunnen leviäväni palasiksi.
Koska tuolloin tunsin miltä tuntuu olla kokonainen.
Sittemmin taas paljon ehtinyt tapahtumaan, jäljellä epävarmuus, epäselvyys, toisaalta varmuus päällimmäisenä.
Varmuus siitä että kaiken kuuluikin tapahtui, jatkosta epäselvyys, selvyys että saisimme kaikki ratkottua jos molemmat haluaisimme. Varmuus myös siitä että mitään kanssasi en tule katumaan.
Paljon olen meitä ajatellut, miettinyt ratkaisuja, puntaroinut vaihtoehtoja järjellä.
Sortunut välillä ajattelemaan tunteellakin..
Yrittänyt sulkea mielestä, välillä jopa hetkellisesti siinä onnistunutkin.
Pyyhkinyt sinut yli tulevaisuutta ajatellen,
hyväksynyt tosiasiat, ehkä omalla tavallaan luovuttanutkin.
Luovuttaminen ei ehkä oikea sana ole kuvaamaan, enemmänkin päästänyt kaiken kulkemaan omalla painollaan, luottavaisena silti itse mukana lipuen tulevaisuutta kohti, odottavaisenakin, vaikka ilman sinua.
Hetkellisesti taas kompastunut, sortunut haikeuteenkin...
Hyväksynyt ne tunteet joita meidän ajattelu saa aikaan, kaikissa ääripäissään ikävästä suruun, ilosta haikeuteen..
Ärsyyntynyt itseeni kun aamulla silmät avatessa ja illalla silmät sulkiessa olet mielessä..
Kuljet siellä mielessä alitajunnassa mukana arkisissa askareissa, tupsahdat varoittamatta mieleen myös täysin väärissä tilanteissa,
uniini tulet sitä sitkeämmin mitä enemmän sinut mielestä yritän pyyhkiä.
Joskus kysyinkin voisitko lopettaa uniini änkemisen, vastasit kieltävästi.
Siellähän seikkailet sitten niin kauan kuin aika vaatii.
Useasti olen pohtinut sitäkin, miksi juuri sinä istut mielessäni niin tiukasti.
Miksi sinne jäit jo ensikatseesta, eri tavalla kuin koskaan kukaan muu..
Olen varma että silmiisi olen jäänyt kiinni jo joskus aiemminkin.
En keksi muuta järkevää selitystä sille, kuinka joku voi heti tuntua tutulta, läheiseltä, siltä että on tiennyt odottaa sitä päivää kun kohtaa.
Sitäkin olen miettinyt, kuinka yksi ihminen voi niin paljon muuttaa toisen elämää, niin paljon että utuiselta tuntuu muistella sitä aikaa kun et ole ollut elämässäni, usvaiselta tuntuu ajatella sitä aikaa kun et taas ole. Ajattelen ennemmin niin että aina tulet sydämessäni kulkemaan mukanani, menin minne tahansa, tapahtui mitä tahansa,
olipahan matka välillämme kuinka pitkä hyvänsä.
Silti voin helposti sinut tuntea lähelläni, kuten taas tänä aamuna heti herättyäni tunsin..
Mielelläni sinut sydämessäni kannan, omassa pienessä lokerossasi, sellaisessa jonne ei muilla ole pääsyä.
Jos nyt lainasydämen tahtoisit palauttaa, tiedän että tulee se päivä kun voi ilman haikeutta hymyillä muistaen sinut kauniina muistoina, hellivinä unina, kehon muistaessa sinut myös.
Ajanjaksona jota voi ajatella rikkaudeksi,
jaksona jota ei rahalla saa.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Mitä tämä tarkoittaa? Ei nähdä eikä jutella enää koskaan?
Sitä että olen valmis kaiken selvittämään, jos toinen osapuoli tarvitsee tilaa ja aikaa, se hänelle suotakoon.
Elämäänsä ei voi jättää elämättä jääden roikkumaan, tiedän että hän, kenestä kirjoitan, saa minuun kyllä yhteyden jos sitä tahtoo.
Tämä siis ap lta. ^
Somessa ollaan, you know it
Enkä taida haluta aikaa ja tilaa. Eikö sitä ole jo ollut ihan tarpeeksi
Hyvä kirjoitus👍♥️
Halasitteko oikeasti?
Oliko tarkoitus taas itkettää vai mikä tarkoitus
Olet niin kultainen ❤️
Pelkäänpä, että kiedot pikkurillin taas ympärilleni ja sit katoat niinkuin pieru saharaan😟
ja paljonko on sitä välimatkaa?
Ei ole pakko vastata ja tiedänkin ettet vastaa. Sulla on tapana tehdä niin.
Välimatka hyvin suhteellinen käsite meidän kohdalla. Voisi ajatella ettei sitä paljoa ole, henkisesti taas joskus ajautuu kauas toisesta, ehkä fyysisestikin jossain tulevaisuudessa. Ap
On haikean kaunista ja surullistakin. 🥺🩷 En osaa kirjoittaa niin hyvin, mutta haluan tunnustaa, että sydämessäni on eräs majailija menneisyydestä...Ei lähde millään pois. Itse asiassa rukoilin yhtenä iltana, että jotain kautta viesti menisi perille vaikka pienenä "enkelinsiiven hipaisuna", että kuinka häntä ajattelen lämpimästi. Olisi kiva tietää, ikävöikö hän koskaan minua.
Sinä joka kirjoitat näitä aloituksia olet maailman sydämellisin ihminen ja osaat kyllä sanat valita. Itkun olet tuonut silmiini monta kertaa näillä. Joskus pelkään lukea kun niin tunteellisia ovat. Se jolle näitä riimittelet on kyllä onnekas mutta varmaan tietämätön tunteistasi ❤️
Kiitos kauniista sanoista, ei ole tarkoitus ketään itkettää kuitenkaan, tosin hyvällä meinasin herkistyä itsekin kommentistasi ♥️
Ap