luokittelen myös itseni kuuluvaksi tähän joukkoon, sillä erotuksella että tiedostan tehneeni vääryyksiä ja aidosti kadun niitä. Tekisin toisin jos voisin. Mutta moni tuntuu vain olevan ylpeä omista vääryyksistään, vailla minkäänlaista katumusta tai tunnontuskia.
Omaa kilpeäni kiillottamatta pitää todeta, että suurin osa ihmisistä on aika perseestä
15
297
Vastaukset
- Anonyymi
Totta joka sana!
- Anonyymi
Aika hyvin oot perillä biologiasta. Siltä suunnalta kaikki maailmaan on tulleet.
- Anonyymi
M ja T miehet håmåstelee
m- Anonyymi
Kiitos nyt tästä mielikuvasta. Tämä laimentaakin paljon kiinnostusta.
- Anonyymi
Onneksi suomi on ainakin toistaiseksi vielä maana kaunis vaikka suurin osa meistä ihmisistä tässäkin maassa on kokovartalo kyrpiä
https://youtu.be/Ve6vf5akVL8?si=rLvTQyvfOVbPZig4
Mä en tavallaan ymmärrä miksi turhaan katua tehtyjä tekoja jos niistä vaan edes jotain oppi tehtyä ei kuitenkaan saa tekemättömäksi vaikka kuinka toivoisi- Anonyymi
Olen samaa mieltä 😄 Johtuu pohjoisesta sijainnista. Ihmiset ovat ihan mukavia, kun tulee kesä, mutta talviaika on karsea. Kaikki ovat niin k**piintyneitä kaikkiin.
- Anonyymi
Sama juttu, joskus hävettää, miten paljon kasvun tarvetta itsellä on ollut ja vieläkin on. Eniten surettaa sellaiset tilanteet, jotka olisi voineet olla täysin erilaisia ilman omaa tyhmäilyä ja keskeneräisyyttä.
- Anonyymi
Sitten on niitä ihmisiä, jotka eivät näe omassa toiminnassaan koskaan mitään vikaa. Heillä on aina oikeutus ”lyödä” muita ja tuntuu, ettei sovintoon ole minkäänlaista halua. He keittävät omaa katkeraa lientään.
Ehkä ihmisellä on mahdollisuus kuitenkin valita, levittääkö hän ympärilleen katkeruutta vai lämpöä. Lämpö tuo toivoa ja toivo tuo rauhaa.
Rauha on tärkeää itsen ja muiden kanssa, siten voi nukkua yönsä rauhassa.- Anonyymi
Valitettavasti rauha ei ole koskaan mahdollista sellaisen henkilön kanssa, joka pakkomielteisesti yrittää tunkeutua toisen ihmisen elämään useamman vuoden ajan!
- Anonyymi
Virheet ja vääryys tapahtuvat yleensä muiden ihmisten silmin.
Kun puhutaan näistä, aina on kyse tekemisistä jotka vaikuttavat muihin ihmisiin.
Itse ainakin olen täysin kypsä asetelmaan jossa pohditaan toisen hyviä ja huonoja puolia. Sosiaalista saissea sosialistumisen ja muiden ihmisten tarpeiden täyttämiseen.
- Anonyymi
Jos olet naista paljon nuorempi henkilö, teit todellakin vääryyksiä ja aivan liian kauan. Eikö sinua hävettänyt yhtään se että se mitä teit, veit naiselta työkyvyn pidemmäksi aikaa! Pitäisikö kertoa eteenpäin nimesi, jotta muutkin ymmärtäisivät miten huonosti käyttäydyit!
- Anonyymi
Ainakin lähisukulaiset tietävät nimen, oman turvallisuuden takia! Rahallisia korvauksia odotellessa! Muuten..
- Anonyymi
Tuon kaltaisilta penikoilta netti pois ja töihin!
- Anonyymi
Synnitön heittää kiven. Kaikki ihmiset on vajaita.
Jokainen omalla tavallaan.
Vain usko tekee eheäksi.- Anonyymi
Mitä siitä vaikka oltaisiin, mutta sillä on merkitystä mitä tekee ja kun ei olisi koskaan annettu lupaa tiettyyn projektiin, koska se pilasi elämän totaalisesti monen vuoden ajan! Koskaan ei saa aloittaa mitään sellaista mistä ei kerrota mitään ja jonka takia ihminen luuli menettäneensä järkensä, koska ei ymmärtänyt mitään siitä moneen vuoteen mitä ihmeen esitystä hänen ympärillään käytiin! Jonkun olisi pitänyt kertoa jo ennen kuin se aloitettiin, että mikä sen tarkoitus ja miksi se aloitettiin. Käsi sydämelle, kuka haluasi elää arvoitusten keskellä vuosien ajan ymmärtämämättä mitään?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olet kyllä upea, mutta myös pelotat minua nainen
Tiedän, että seurassasi viihtyisin hyvin, mutta on myös toinen puoli, jota on vaikea selittää. Se jokin julmuus tai kovu921268Isonen poistettu rippileiriltä
https://www.haapavesi-lehti.fi/artikkeli/isonen-poistettu-haapaveden-seurakunnan-rippileirilta-ihan-ei-mennyt-seurakunna621102Sirja sirviö ehdokkaana kuntavaaleissa?
Mitä mieltä? Ainoa nainen ps ehdokkaana ja puolustaa sivukyliä ja julkista terveydenhuoltoa. Nyt kun ääni täytyy käyttää53976Gallub: Kuulutko harvoihin onnettomiin Suomessa?
Suomi on jälleen valittu maailman onnellisimmaksi maaksi. Mutta onni ei jakaudu Suomessakaan tasaisesti. Oletko sinä j165950Tänään tuli uskoa
Siihen että kyllä me ehkä uskalletaan sanoa toisille nämä tunteet. Ilman molemminpuolista pelkoa valituksesta. Se the to17941Lööppilehdessä oli juttua
Haapaveden kaupunginhallituksen 2 vpj kaupunginvaltuutetusta ihan kuvan kanssa. Oli hyvää vaalimainosta58924Tunnen sinua
Kohtaan niin valtavaa rakkautta ja intohimoa, että sydämeni repeää kohta liitoksistaan. ❤️ En voi myöskään olla ajattele61918Maajussille morsian: Maajussi-Miia etsii taas miestä tv:ssä - Tiukka vaatimus: "Olen kyllästynyt..."
Maajussi-Miia lähti toistamiseen etsimään miestä tv:ssä. Pidetään peukkuja, että “se oikea” löytyy nyt - ja rakkaus kest16893Mitäs persut nyt kun poliisit menee lakkoon?
Jatkaako kok.pers. hallitus yhä kyykytyslinjaa ja palkkojen polkemista? Vai onko hallituksen tarkoistuskin antaa rikolli165888- 64882