Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä noin kuusi vuotta ja lapsen hankkiminen on aiheuttanut aina hieman eripuraa. Nyt olemme kuitenkin päättäneet lopettaa ehkäisyn. En ole kuitenkaan täsin varma onko mieheni vain kyllästynyt puheisiini "ja antanut periksi" vai onko hänen mielensä muuttunut. Olen yrittänyt myös kysyä asiasta häneltä. Itse olen aina halunnut lapsia, mutta en myöskään haluaisi aiheuttaa suhteellemme mitään ongelmia. Kertokaa ovatko miehienne tunteet ja mietteet muuttuneet raskauden ja lapsen syntymän jälkeen positiivisemmiksi vai miten on käynyt?
Minulla kuume, miehellä ei
Piitu
151666
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Mies ei oikein tuntunut innokkaalta vielä lasten hankintaan,eikä vielä muutaman kuukauden yrittämisen jälkeen ole tärpännyt.
Mutta sinnikkään kinuamisen jälkeen mies "innostui" ajatuksesta.
Kai olisi yrittäminen jäänyt myöhemmäksi jos mies ei tosiaankaan olisi halunnut lasta.
Nyt vain odotellaan josko tärppäisi ja mieskin mukana vaikkei yhtä innokkaana kuin minä,mutta muutamista pienistä jutuista huomaan että taitaa sekin haluta lasta.
Toivon että teilläkin mies rupeaisi haluamaan,kai se ajatus huutavasta vaavista pelottaa...mutta toiv aika auttaa,eihän ne lapset tule tilauksesta,saattaa mennä kauan ennenkuin tärppää.
Meillä yksi keskenmenokin jo tullut.
Olen itsekin puhunut lasten teosta kohta muutaman vuoden, joten en tiedä toimiko väsytystaktiikka vai joku muu...Annoin kuitenkin miehelleni reseptin->sai itse päättää hakeeko vaiko eikö
lisää pillereitä->minulla on maanantaina ensimmäinen "pilleritön päivä"...Toivotaan, että päätös on oikea...Miehelläni kai vastuu lapsesta pelottaa..kuinka hän osaa olla isä...
Kurjaa mitä teille on saatunu
:(....mutta tsemppiä uuteen yrittämiseen:)
Keskenmeno ei ollut mitenkään maailman loppujuttu,tuli kesken ennenkuin edes tiesin raskaudesta...silti pelottaa uusi mahd raskaus.
Eikös sitä sanota että koskaan ei kunnolla ole valmis vanhemmuuteen?!
Joten jos se tulisi miehellesi sitten ihanaksi asiaksi kun olet raskaana??
Eihän se kyllä ole fiksu juttu hankkiutua raskaaksi jos toinen ei halua...mutta kun me naiset halutaan lapsia...ainakin joskus.
Meillä asiaa hieman "auttoi" se että minulla on ms ja ikääkin on jo jonkin verran ja tautini on pysynyt hyvänä...siis haluan lapsen ennenkuin on myöhäistä,vielä kun jaksaisin hoitaa lasta.
Toivotaan ainakin niin:) Alkaa ikä minullakin jo kohta 3-kymmentä lähentelemään, joten korkea aika alkaa olemaan....varsinkin jos ei heti tärpää ja pari lasta ainakin haluaa:) Toivotaan, että tulevaisuus tuo hyviä uutisia mukanaan niin miehen kuin lapsen suhteen:) !
onnea matkaan,kyllä se lapsen teko haave toteutuu teillä varmasti,kunhan mies ensin sulattelee asiaa.
Minä olen jo 30 ylittänyt joten tosiaa tuntuu aika olevan jo käsillä vauvan suhteen.
Onnea matkaan ja vauva haaveiden toteutumista.
Kiitoksia:)! Onnea myös teille ja hyvää kesää!
Moikka!
Olisin vielä utelias kuulemaan muiden kokemuksia vastaavanlaisista tilanteesta:) Innostuvatko miehet ajan kanssa lapsesta kun tilanne alkaa realisoitumaan vai onko käynyt peräti päinvastoin?
hoips! Miellä näin. Vakava keskustelu minun aloitteesta että haluaisin perhettä alkoi viime syksynä. Puhuttiin vain tulevaisuuden visioista ja siitä että siihen todellakin ne lapsetkin kuuluvat molempien mielestä. Mieheni oli samaa mieltä mutta halusi että mietitään asiaa keväällä uudelleen (ajankohta oli hänestä parempi tuolloin).
Mielestäni mieskin tarvitsee aikaa omille pohdinnoilleen ja se on hänelle suotava. Eli keskustelua, pohdiskelua, yhteistä suunnittelua (esim. tukiverkosto, jaksaminen, ulkoilut, kokkaus, valvominen...jne.) ja aikaa toisen ajatuksille (helposti itse jopa laitta sanoja toisen suuhun...nyh, pitäisi päästä eroon moisesta ;)). Kaikkea ei tarvitse ennalta suunnitella mutta konkretisointi voi helpottaa miehenkin ajatuksia.
Niin, ja ihan varmaksi kukaan ei voi sanoa raskaaksi tullessaan että nyt olen just se super-mamma ja aika täysin oikea vauvalle. Jokaisen normaaliin arkeen kuuluu vastoinkäymisiä ja muuta. Elämä on sitä kaikkea... peukkuja!
Eksyin vahingossa tänne, joten kertoillaanpa nyt meidän kokemuksia.
Ollaan molemmat yli kolmekymppisiä, eletty jo vuosikausia kaksin, on hyvät työpaikat, auto ja asunto (ja paljon pankkilainaa). Tähän asti on vain jotenkin tuntunut siltä, että ei ole oltu valmiita elämänmuutokseen, kunnes viimeisten kuukausien aikana tilanne sai huolestuttavia piirteitä. "Vauvakuumeen" mittailua kuumemittarilla, ovulaatiotestiliuskoja vessassa yms.
Kuumetta oli vain nätimmällä osapuolella. Jos olisi siis odotettu, että vauva-aloite tulisi meikäläiseltä, niin sitä olisikin saanut odottaa... eli ei se lasten saaminen mikään elämää suurempi asia ole koskaan meikäläiselle ollut.
Vauva lähti alulle loppujen lopuksi tosi helposti, en kuvitellut että se kävisi niin äkkiä. Kun testi oli positiivinen, ensireaktio oli sekava, ei sitä oikein meinannut tajuta todeksi. Mutta onneksi valmistautumisaikaa on 9 kuukautta.
Nyt eletään raskausviikkoa 12 eli kriittisin aika on ohi, toistaiseksi kaikki ookoo. Tuntui hienolta nähdä ultrassa kun pieni sydän sykki! Vieläkin mummujen hössötys tuntuu lähinnä kiusalliselta, kun itse ei millään osaa hyppiä riemusta, vaan ainoastaan toivoo että kaikki menisi hyvin. Tulevaisuus jännittää, tiedän että elämä tulee muuttumaan hyvin erilaiseksi.. Huomaamattani olen alkanut surffailla oudoilla sivuilla, katsellut yhdistelmävaunuja ja vakuutuksia ynnä muita käytännön asioita. Luulen että se lopullinen innostuminen tapahtuu sitten ensi vuoden tammikuussa. Sen tiedän että tulen kyllä rakastamaan meidän pikkuista.
Niin, sen verran täytyy vielä lisätä, että e-pillereiden pois jättämisestä ja sen mahdollisista seurauksista toki olin tietoinen!
(ettei vain tule käsitystä, että olisin tullut tuossa jotenkin harhaanjohdetuksi :)
Eli olin sillä asenteella mukana, että "tulkoon jos on tullakseen". Meillä tärppäsi vain hieman nopeammin kuin kuvittelin.
Kiva kuulla myös miesnäkökulmaa asiaan:)! Ehkä meillä naisilla vauvakuume tulee niin luonnostaan, että oletamme myös miehiltä ainakin jotenkin vastaavaa reaktiota:) Pitäisi kuitenkin jo "tässä iässä" muistaa että naiset ovat naisia ja miehet miehiä! Onnelista odotusta teille!
ps. ainakaan mitää "paniikkireaktiota" ei ole meillä syntynyt vaikka pillerit ovat pois:)..melkeimpä päinvastoin...ehkäpä se ensimmäinen kynnys on jo ylitetty hyvin:)
miehet voi potee vauvakuumetta??=) olen odotellut tässä että poikaystäväni sanoisi et millon voitais tehdä vauva?=)
mies potee vauvakuumetta ihan samalla lailla kuin minäkin. mies kuumeilikin meistä ensimmäisenä!
Tarkoitin lähinnä sitä, että kaikki miehet eivät välttämättä koe sellaista "hössötys-hössötys" vauvakuumetta niinkuin me naiset:) Sori huono ulosantini!
HEI!
Miten löysinkin tänne keskusteluun. No mitä mieltä olette? Olen jo vanhan eli 30 v. olin ollut vähän (eli lue pitkään) sinkkuna ennen kuin löysin mieheni. Kuukausia enne tapaamista olin päättänyt että haluan vauvan ja kun niitä saa vaan kun maksaa niin minä meni ja maksoin ja sain inseminaation. No ei tärpännyt ja sitten tapasin mieheni. Päätin jättää hoidon kesken... aina loogista minusta. Ensin mies halusi perheen ja heti, mutta nyt asia onkin niin että eihän se olen ellenkaan varmaa.
Olen niin kypsynyt koko hommaan että olen päättäänyt että joudun jättämään kultani. Nyt on jo varmaan naisten moraalit niin korkeella että ei miehiä jätetä vauvojen takia. Olen vaan niin pettynyt itseeni että uskoin että voin ikinä löytää miehen joka minua rakastaa ja haluaa vauvoja (siksi päädyin että haluan vauvoja yksin... en halua miestä vauvojen takia, koska vauvoja voi tehdä yksinkin).
Itkettää joka aamu.. ihen että iltaisin kaikki on ok. Asutaan samassa asunnossa, mutta näen että kultani kärsii ja ei muka ymmärrä mitään puheita eikä mitään. Tiedän että olen ihan paska, mutta en vaan jaksa enää elää ilman vauvaa, ja voihan se olla että en tule edes raskaaksi... Ja vielä enemmeän minua harmittaa kun en usko enää parisuhteeseen. Olen kerta kaikkiaan vaan sen verran vaikea ihminen että ei minua kukaan halua. Ei se vauva mitään helpota, mutta ei se varmaan vaikeutakaan.
Sanni