Skipperi lopettaa

Anonyymi-ap

Harmi ettei ideaa saatu taloudellisesti kannattavaksi. Tek miiljoonien tappiot.

13

1217

    Vastaukset 13

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olen todella yllättynyt, että pysyi näinkin pitkään pystyssä.

    • Anonyymi

      Hienoa, ei tarvii nähdä näitä urpoja enää merellä.

      • Anonyymi

        Päätit sitten jättää merellä liikkumisen siihen. Ehkä parempi niin.


    • Anonyymi

      "Tiedotteessa yhtiö kertoo näin: ”Skipperi on siirtymässä uuteen vaiheeseen osana yrityskauppaa ja valitettavasti tämän myötä Skipperi Fleet -palvelu päättyy. Palvelu suljetaan lähiviikkoina ja kaikki jäsenyydet puretaan. Mahdolliset ennakkomaksut ja polttoainesaldon tasaukset palautetaan asiakkaille täysimääräisinä maaliskuun loppuun mennessä.”

      Onko kuitenkin mahdollista, että palvelu jatkuu jossain muodossa?
      ”Tutkimme sitä mahdollisuutta parhaillaan”, Raj sanoo.

      Lisäksi on syytä muistaa, että Skipperillä on myös Rent-palvelu, jossa voi vuokrata veneitä yksityisiltä. Jatkuuko se?
      ”Palaamme siihen myöhemmin”, sanoo Harmaja 10 -yhtiön toimitusjohtaja Konsta Hansson."

    • Anonyymi

      Sikäli hienoa tiedottamista, ettei heidän omilla kotisivuillaan mainita asiasta yhtään mitään. Tarjolla on paketteja vuodelle -25...

    • Anonyymi

      Eivätköhän saa toiminnan ainakin pk-seudulla jatkumaan, koska volyymi oli siellä ja kysyntä riittävää. Hieno palvelu ja loistoporukka.

    • Anonyymi

      Ok. Ei haittaa.

    • Anonyymi

      Harmi että loppuu. Fleet oli erinomainen, kätevä ja käyttäjän kannalta kohtuullisesti hinnoiteltu, palvelu.

      Toivottavasti joku vastaava palvelu olisi jatkossakin. Tai saisivat ainakin sen vuokrauspuolen elvytettyä.

      Ei kellään uutta tietoa tilanteesta?

    • Anonyymi

      Onko joku jo saanut ennakkomaksuja takaisin?

    • Anonyymi

      Harmi juttu jos loppuu Suomessa. Itselläni on pienempi moottorivene ja tuolta sain välillä isomman pidempää reissua varten.

    • Anonyymi

      Tämä lopettaminen tulee sekoittamaan pakkaa monellakin tapaa, esim. sekä uusien että käytettyjen 5-7 metrin pienveneiden markkinoita. Täältä tulee myyntiin satoja kohtalaisen vähän ajettuja ja kohtalaisen hyväkuntoisia tuon kokoluokan veneitä. Nyt tuli jo myyntiin 15 kpl:een erä sähköveneitä n. puoleen hintaan uuteen nähden ja tullevat hinnoittelemaan myös loput aika aggressiivisesti.

      • Anonyymi

        Niin, onko hinta nyt sitten agressiivinen vai realistinen kun se tehdään markkinoiden ehdolla? Valmiiksi tingitty, tuskin hyvää hyvyyttään alihintaan myyvät.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin, onko hinta nyt sitten agressiivinen vai realistinen kun se tehdään markkinoiden ehdolla? Valmiiksi tingitty, tuskin hyvää hyvyyttään alihintaan myyvät.

        Niinhän suurinta osaa myynnissä olevista käytetyistä sähköautoistakin myydään puoleen hintaan jos alkuperäisiin hintoihin verrataan, sähkövempaimien hinnat vaan ovat pudonneet rajusti kun uudempaa tekniikkaa on tullut markkinoille.
        Milloin tullee myyntiin esim. 50 kW sähköperämoottori jonka akunyhdellä latauksella voi ajaa sanokaamme 90 % teholla useamman tunnin, toistaiseksi ollaan etäällä siitä ja sähköperämoottorit soveltuvat vain lyhyisiin hitaalla vauhdilla ajettaviin matkoihin. Niillekin toki on omat tarvitsijansa mökkimatkoille ym. mutta ylivertainen enemmistö moottoriveneilijöistä haluaa moottorilta kertaluokkaa parempaa suorituskykyä.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Martinan tyttärestä hieno haastattelu IL

      Martina on kasvattanut fiksun tyttären.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      382
      909
    2. Muuttaisitko kaivattusi luokse

      heti asumaan? 🛒
      Ikävä
      102
      875
    3. Orpo pelästyi, kun asiat tulivat ilmi ? Hallitus ei enää tuekaan Garden hanketta

      Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta. Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei
      Kansallinen Kokoomus
      198
      695
    4. Mitä odotat kohtaamiselta?

      Niin, otsikossa kysymys.
      Ikävä
      80
      670
    5. Samassa kylässä asuu yks mies...

      Jota en voi sietää... yök!
      Ikävä
      70
      639
    6. Olet kuin minä

      Jännä huomata tämä kerta toisensa jälkeen eikö ❤️
      Ikävä
      50
      635
    7. Mitä kaivattusi

      pelkää? 👻
      Ikävä
      66
      624
    8. Sanotaan se sitten tässä

      Rakastan sua mies varmaan.
      Ikävä
      35
      614
    9. Mä olen tosi

      Ylpeä sinusta 🫂 Ajatuksissani pyydän sulle paljon suojelusta ja varjelusta. Sinua rakastettaan ja susta välitetään. Mui
      Ikävä
      38
      609
    10. Sinun silmiisi kun

      Katson niin ymmärrän sen. 👁️👁️👀
      Ikävä
      43
      571
    Aihe