Uskokaa Allah!

Minä kunnioitan Allahia hänen ylhäisyydessään.
Allah on armahtavaisempi, kuin Kristinuskon Jumala.
5324
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Vapauttakaa eurooppalainen patriootti Slobodan!!!
Kaveri kertoi, että jenkkejä kaduttaa kun menivät sekaantumaan Serbian sisäisiin asioihin. Jos sisällissota olisi riehunut entisen jugien alueella vasta WTC tornien romahduksen jälkeen niin asiaan ei olisi puututtu, ei ainkaan yleisen mielipiteen vuoksi.

Muslimit yrittävät valloittaa yhdysvaltoja;) Naurettavaa touhua..

http://www.centerforsecuritypolicy.org/index.jsp?section=papers&code=02-F_41

Äänestä

Noin sanoo se, joka ei tunne Jumalaa. Allahia ei kukaan edes voi oppia tuntemaan, koska hänen ominaisuuksistaan ei Koraanissa kerrota. Niin, kyllähän siellä luetellaan erilaisia adjektiiveja, mutta ne ovat vain sanoja, ne eivät ole tulleet todeksi millään tavalla. Raamattu sen sijaan kertoo meille Jumalasta paljon konkreettisemmin. Jumalan armo on tullut näkyviin historian tapahtumissa Israelin kohdalla ja ennenkaikkea Jeesuksen sovitustyössä Golgatalla ja sen kautta monien kristittyjen elämässä. Usko on ihan muuta kuin rukousten paukuttamista ulkoa monta kertaa päivässä, "hyviä" tekoja, paastoa, ja mitä ikinä ihminen keksiikään kelvatakseen Jumalalle. Usko kohdistuu persoonaan, Jeesukseen ja toteutuu Hänessä. Usko omaan uskoon ei pelasta ketään, Jeesus pelastaa.Jeesuksen sovitustyö riittää Jumalalle. Siihen ei tarvitse, eikä saa lisätä enää mitään."Minä olen tie, totuus ja elämä, eikä kukaan tule Isän tykö muuten kuin minun kauttani." Siinä Jeesuksen sanat, jotka ovat ratkaisevan tärkeät joka ainoan ihmisen elämässä.

Äänestä
  • ...josta afrikkalaisista 50% on muslimeita, ja aasialaisista (yli 60% maailman väestöstä) 33% on muslimeita. Varsinkin jälkimmäisessä kristityt ovat harvassa, ensimmäisessäkin puoliksi animisteja. Kerro onko nämä köyhät vai rikkaat (Jeesus:"osansa täällä saaneet") länsimaalaiset helvettiin heittävä Jumala ARMOLLISEMPI? Siinä sinulle "sanahelinää"...

    ---Jumalan armo on tullut näkyviin historian tapahtumissa Israelin kohdalla---

    Onko jumalanne Hitler?

    ---Usko on ihan muuta kuin rukousten paukuttamista ulkoa monta kertaa päivässä, "hyviä" tekoja, paastoa, ja mitä ikinä ihminen keksiikään kelvatakseen Jumalalle. Usko kohdistuu persoonaan, Jeesukseen ja toteutuu Hänessä.---

    Joo, usko on juutalaisen yksijumalaisuutta opettaneen profeetan palvomista. Way to go...

    ---Usko omaan uskoon ei pelasta ketään, Jeesus pelastaa.---

    Jos ei usko että uskoo, siis jos ei tiedä uskovansa, pelastuu?

    ---Jeesuksen sovitustyö riittää Jumalalle.---

    Ja mikä olisi riittänyt Jeesukselle jos Allah olisi päättänyt ottaa hänet (aikaisemmin) hengiltä? Tämä kysymys on Koraanissa.

    ---Siihen ei tarvitse, eikä saa lisätä enää mitään.---

    Paitsi "kolminaisuuden".

    ---"Minä olen tie, totuus ja elämä,---

    TIE, eli opas miten palvella Jumalaa, mitä tietä kulkea, kumartaen polvilleen ja kasvoilleen YHTÄ Jumalaa kuten Jeesus teki Raamatussa. TOTUUS on se monoteismi mitä Jeesus opetti. ELÄMÄ on se mitä siitä saat...

    ---eikä kukaan tule Isän tykö muuten kuin minun kauttani."---

    No ei varmaan tule jos muslimitkin on velvoitettu uskomaan häneen ihan jo Koraanissa mainittuna profeettana. Tai edes siksi kun jokainen kohtaa hänet ja muut profeetat tuomiolla.

    ---Siinä Jeesuksen sanat, jotka ovat ratkaisevan tärkeät joka ainoan ihmisen elämässä.---

    Yli 50% maailman ihmisistä niistä tappelee...

    Äänestä

  • Karim kirjoitti:

    ...josta afrikkalaisista 50% on muslimeita, ja aasialaisista (yli 60% maailman väestöstä) 33% on muslimeita. Varsinkin jälkimmäisessä kristityt ovat harvassa, ensimmäisessäkin puoliksi animisteja. Kerro onko nämä köyhät vai rikkaat (Jeesus:"osansa täällä saaneet") länsimaalaiset helvettiin heittävä Jumala ARMOLLISEMPI? Siinä sinulle "sanahelinää"...

    Kannattaa todella katsoa maailmaa, sanomalehti toisessa ja Raamattu toisessa kädessä.Maailman tapahtumat ovat Jumalan hallinnassa, vaikka sielun vihollinen käy kiivaasti viimeistä taisteluaan. Ihminen puolestaan niittää sitä, mitä on kylvänyt.

    Israelin kansan historia on mielenkiintoinen.Tästä maailmasta on kadonnut monta suurempaakin kansaa ikiajoiksi, mutta tuo piskuinen lauma vain pysyy.Se on ollut hajotettuna ympäri maailmaa, se on kokenut vainoa ja edelleen sitä vastaan hyökätään monella taholla. Kuitenkin Jumala kokoaa näinä päivinä kansaansa Israeliin, juuri niin kuin hän on sanonut tapahtuvan: "Älä pelkää, minä olen sinun kanssasi.Idästä minä tuon sinun sukusi, lännestä kokoan sinut, minä sanon pohjoiselle: "Anna tänne!" ja etelälle: "Päästä irti!" Tuokaa kaukaa minun poikani takaisin , maan ääriltä tyttäreni, tuokaa jokainen, joka on kutsuttu minun nimiini, jonka olen kunniakseni luonut, muovannut ja valmiiksi tehnyt." Jes.43:5-7.

    Israel on Jumalan valittu kansa (ei kansan ominaisuuksien, vaan Jumalan kunnian vuoksi), jonka kautta hän toteuttaa lupauksensa. Siitäkin huolimatta, että itsepäinen kansa panee kaikin voimin vastaan ja joutuu käymään tiensä vaikeimman kautta. Lupaukset alkoivat toteutua jo vanhan testamentin aikana, mutta Jeesuksessa tapahtui merkittävimmän lupauksen täyttyminen.Jeesuksesta tuli sovittaja Jumalan ja ihmisten välille. Jeesuksessa Jumala puhui ja puhuu ihmiskunnalle paitsi sanoilla myös teoilla.

    Israel ei vielä ole tunnustanut messiastaan Jeesusta, mutta Jumala ei silti ole hylännyt kansaansa. Tulee päivä, jolloin myös Israelin silmät aukeavat:"...paatumus, joka on kohdannut osaa Israelin kansasta, kestää siihen asti kun muista kansoista koottava määrä on tullut täyteen. Sen tapahduttua koko Israel on pelastuva, niin kuin on kirjoitettu: "Siionista on tuleva Pelastaja, joka poistaa Jumalattomuuden Jaakobin jälkeläisistä. Ja tämä on minun liittoni heidän kanssaan: minä otan pois heidän syntinsä. Evankeliumin torjuessaan he ovat Jumalan vihollisia, mutta valinnan perusteella he ovat Jumalalle rakkaita, isien tähden." Room.11:25-28. Jumala kokoaa omiaan muiden kansojen joukosta ja kun määrä on täysi, on Israelin vuoro.

    Milloin kaikki tämä tapahtuu? Jeesus vastasi opetuslapsilleen: "Varokaa, ettei kukaan johda teitä harhaan.Monet tulevat esiintymään minun nimelläni. He sanovat "Minä se olen" ja eksyttävät monia. (Tänä päivänä eksytystä riittää.)Kun kuulette taistelun ääniä ja sanomia sodista, älkää pelästykö. Niin täytyy käydä, mutta se ei vielä merkitse loppua. Kansa nousee kansaa vastaan, joka puolella on maanjäristyksiä ja tulee nälänhätä. Tämä on synnytystuskien alkua. Mark.13:5-8. Viittaus synnytystuskiin tarkoittaa, että oireet vain voimistuvat ajan myötä. (Katso maailmaa!)

    Mistä tietää uskovansa Jeesukseen? Kukaan ei pelastu "vahingossa" eikä taivaaseen myöskään viedä väkisin. Mutta: "Jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu."Room.10:13. Jeesuksen vihollinen ei häneen turvaa, eikä häntä Pelastajaan tunnusta, eli ei usko häneen.

    Kolminaisuudesta. Lienee ilman muuta selvää, että Jumala on Henki ja myös Pyhä Henki. Jeesuksen osuutta kolminaisuudesta selitetään paljon Johanneksen evankeliumissa. "Alussa oli Sana ja Sana oli Jumalan luona ja Sana oli Jumala." Jeesus on Jumalan Sana, jo alussa Jumalan luona ja Jumala. Hänen kauttaan ja hänessä on kaikki luotu. Ja eikö Jumala ole Luoja? Tietääkseni muuten Koraanissakin puhutaan Jeesuksesta Jumalan sanana.
    Jeesus tarkensi ykseyttään Jumalan kanssa:"Etkö usko, että minä olen Isässä ja Isä on minussa ja minun tekoni ovat hänen tekojaan. Uskokaa, kun sanon, että minä olen Isässä ja Isä on minussa. Ellette muuten usko, uskokaa minun tekojeni tähden." Ja vielä: "Jos en tee Isäni tekoja, älkää uskoko minua. Mutta jos teen, uskokaa tekojani, vaikka ette minua uskoisikaan. Silloin te opitte ymmärtämään, että Isä on minussa ja minä olen Isässä." Joh.10:37-38 Kolminaisuudessa on kyse saman asian eri ilmenemismuodoista, eikä suinkaan kolmesta jumalasta.

    Äänestä

  • Karim kirjoitti:

    ...josta afrikkalaisista 50% on muslimeita, ja aasialaisista (yli 60% maailman väestöstä) 33% on muslimeita. Varsinkin jälkimmäisessä kristityt ovat harvassa, ensimmäisessäkin puoliksi animisteja. Kerro onko nämä köyhät vai rikkaat (Jeesus:"osansa täällä saaneet") länsimaalaiset helvettiin heittävä Jumala ARMOLLISEMPI? Siinä sinulle "sanahelinää"...

    ---Jumalan armo on tullut näkyviin historian tapahtumissa Israelin kohdalla---

    Onko jumalanne Hitler?

    ---Usko on ihan muuta kuin rukousten paukuttamista ulkoa monta kertaa päivässä, "hyviä" tekoja, paastoa, ja mitä ikinä ihminen keksiikään kelvatakseen Jumalalle. Usko kohdistuu persoonaan, Jeesukseen ja toteutuu Hänessä.---

    Joo, usko on juutalaisen yksijumalaisuutta opettaneen profeetan palvomista. Way to go...

    ---Usko omaan uskoon ei pelasta ketään, Jeesus pelastaa.---

    Jos ei usko että uskoo, siis jos ei tiedä uskovansa, pelastuu?

    ---Jeesuksen sovitustyö riittää Jumalalle.---

    Ja mikä olisi riittänyt Jeesukselle jos Allah olisi päättänyt ottaa hänet (aikaisemmin) hengiltä? Tämä kysymys on Koraanissa.

    ---Siihen ei tarvitse, eikä saa lisätä enää mitään.---

    Paitsi "kolminaisuuden".

    ---"Minä olen tie, totuus ja elämä,---

    TIE, eli opas miten palvella Jumalaa, mitä tietä kulkea, kumartaen polvilleen ja kasvoilleen YHTÄ Jumalaa kuten Jeesus teki Raamatussa. TOTUUS on se monoteismi mitä Jeesus opetti. ELÄMÄ on se mitä siitä saat...

    ---eikä kukaan tule Isän tykö muuten kuin minun kauttani."---

    No ei varmaan tule jos muslimitkin on velvoitettu uskomaan häneen ihan jo Koraanissa mainittuna profeettana. Tai edes siksi kun jokainen kohtaa hänet ja muut profeetat tuomiolla.

    ---Siinä Jeesuksen sanat, jotka ovat ratkaisevan tärkeät joka ainoan ihmisen elämässä.---

    Yli 50% maailman ihmisistä niistä tappelee...

    Armo = ansaitsematon rakkaus minun osakseni. Ei Jeesus julistanut helvetin tuomiota. "En minä ole tullut tuomitsemaan maailmaa, vaan pelastamaan sen." Joh.12:47. Jeesus oli täynnä sääliä, hyväksyntää ja rakkautta ihmispoloa kohtaan. Hänen toimintansa oli hänen puheensa mukaista. Hän paransi, rohkaisi, nuhteli ja rakasti kuolemaan asti. Jeesus yksin kärsi helvetin, eli täydellisen hylkäämisen Jumalan taholta. Hän täytti Jumalan lain ja tahdon, ("Se on täytetty!" Joh.19:10.) jonka jälkeen Jumala korotti hänet kunniaan ja saattoi kaiken hänen valtansa alle.Tästä Jeesuksen tehtävästä kertoo vanhassa testamentissa jo Jes.53.

    Jeesuksen kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan hankkima pelastus on tarkoitettu kaikille, Jumala ei halua kenenkään joutuvan kadotukseen (lopullisesti eroon Jumalasta). Siksi hän ei käännytä pois ketään luokseen tulevaa (Joh.6:37) Jumalan tahto ihmistä kohtaan on hyvä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Apdulaboi kirjoitti:

Minä kunnioitan Allahia hänen ylhäisyydessään.
Allah on armahtavaisempi, kuin Kristinuskon Jumala.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu