Nainen, olen alkanut unohtaa käytännön tasolla mutta sieluni ei. Jos näkisin sinut niin sydämeni lähtisi taas käyntiin. En ole nähnyt niin olen alkanut vajota takaisin pimeyteen. Sinä tulit ja toit valon. Olen myös alkanut ajatella että jos tulemme toistemme elämään, niin en aio kysyä kysymyksiä että miksi tai mitä.* En halua pilata sitä mitä on koska lähtökohtaisesti en ole kertaakaan sitä ymmärtänyt. Ajattelen sen olevan jotain ihmismielen käsittämättömissä olevaa. Miksi tekisin siitä vähempää pienillä ihmisen ajatuksilla. Yksi kysymys minuun liittyen lienee se että pystynkö luopumaan hallinnasta. Sinun kanssasi kaikki on ollut ehdotonta ja vapaata. Se on ehdotonta. Niin lujaa etten voi ymmärtää sitä. Siksi putoan polvilleni.
Pelkään siis olevani riittämätön. Olen kiitollinen siitä että tämä tulee käsittelyyn nyt. Hallinnasta luopumisen ajatus yhdistyy jollain tavalla siihen leijuvaan oloon kehoni keskikohdalla minkä tunnen joskus ajatellessani sinua. Minulta puuttuu taito käsitellä suurta myllerrystä ja onnen tunnetta minkä tunnen. En tiedä miten ohjaan sen kehoni läpi ja annan sen lainehtia minussa. Tuntuu ettei se mahdu minuun koska se on niin iso. Silloin muistan ajatuksen hallinnasta. Pitäisi siis rauhoittaa mieli ja tulla yhdeksi tuon kaiken kanssa niin se sulautuisi osaksi minua. Oloni helpottuu kun kuvittelen näkeväni sinut ja sen olosuhde muutoksen ympäristössä mikä tapahtui kun kuljit ohi. Se houkuttelee minua ja tahdon tulla sinun luo.
(*ehkä kysyn kuitenkin 😄)
Pelkään siis olevani riittämätön. Olen kiitollinen siitä että tämä tulee käsittelyyn nyt. Hallinnasta luopumisen ajatus yhdistyy jollain tavalla siihen leijuvaan oloon kehoni keskikohdalla minkä tunnen joskus ajatellessani sinua. Minulta puuttuu taito käsitellä suurta myllerrystä ja onnen tunnetta minkä tunnen. En tiedä miten ohjaan sen kehoni läpi ja annan sen lainehtia minussa. Tuntuu ettei se mahdu minuun koska se on niin iso. Silloin muistan ajatuksen hallinnasta. Pitäisi siis rauhoittaa mieli ja tulla yhdeksi tuon kaiken kanssa niin se sulautuisi osaksi minua. Oloni helpottuu kun kuvittelen näkeväni sinut ja sen olosuhde muutoksen ympäristössä mikä tapahtui kun kuljit ohi. Se houkuttelee minua ja tahdon tulla sinun luo.
(*ehkä kysyn kuitenkin 😄)
Vastaukset 23
Vanhimmat
Rintakehäni keskikohdalla, korjaus.
Leijuva kehon keskikohta. 🤭
😂😂😂
Joskus valo saattaa tukahduttaa liian pitkään varjossa olleen koska se pelottaa. Et ole riittämätön, koska tunnen sen saman.
Tule vaan mun luo. Älä pelkää
Okei, ei olla kyllä vielä nähtykään ...
Koska olet nähnyt naisesi viimeksi?
Miten ihana kirjoitus. Voisin ajatella hänen kokevan ssian juuri noin, ja minä vain rakastan. En tajua itsekään tämän tunteen ehdottomuutta ja luonnetta. Se tulee jostain, eikä näytä päättyvän mihinkään, eikä mitenkään. Olet kuin rakkauden kokonaisvaltaisessa syleilyssä.
Kysymysten aika ehkä tulee jos ja kun kohtaan hänet. Silloin olo on kuitenkin niin hyvä ja varma, ettei vastauksilla ole väliä.
korjaan: ssian pitäisi olla asian
(täällä pienillä yksityiskohdilla on joillekin merkitystä) 😅
”Minulta puuttuu taito käsitellä suurta myllerrystä ja onnen tunnetta minkä tunnen. En tiedä miten ohjaan sen kehoni läpi ja annan sen lainehtia minussa. Tuntuu ettei se mahdu minuun koska se on niin iso.
Silloin muistan ajatuksen hallinnasta. Pitäisi siis rauhoittaa mieli ja tulla yhdeksi tuon kaiken kanssa niin se sulautuisi osaksi minua.”
Jäsensin tekstisi itselleni, juuri noin kokee. 🥹
Niin suuria tunteita kuvastaa tuo Aloittajan kirjoitus. Samaistun moneen kohtaan. Egolla tai järkimielellä minäkin olen arkielämässä päättänyt monesti unohtaa hänet - sen ihmisen, joka muutti elämäni. Mutta sieluni ei ole unohtanut häntä vieläkään, eikä kai koskaan täysin. Sieluni huutaa niin monin tavoin hänen peräänsä. Eilen katsoin pitkästä aikaa elokuvan "The Notebook" ja itkin. Päästin patoutuneet tunteeni ulos. Se helpotti, mutta tiedän että vain hetkellinen on tuo helpotus.
Mutta eteenpäin on tätä elämää silti elettävä. Pelattava näillä korteilla mitkä mulle on annettu. Katsotaan sitten osuuko käteeni vielä Jokeri kortti, joka voisi muuttaa suunnan...
Siihen saakka mä vaan elän hetkessä 🙏🥰❤️
Mulle jää yleensä mustapekka
♦️🎰🃁💵🎲🍻🂾⚁⚂⚃⚄⚅♢🎫♛🍷⚀
… 🤓
✍()🤌
…_/l_
Jos on yrittänyt unohtaa ja jälkeen päin tuleekin toisiin ajatuksiin niin minusta se ei ole luonnollista tykkäämistä yms. Itse olen niin täynnä miesten pelleilyä ja valitsemista silloin kun sattuu huvittamaan niin ei kiitos. Ehkä töykeesti jonkun mielestä sanottu, mutta minua ei enää satuta kukaan mies.
Ja he (nimimerkin omaavat) löysivät toisensa. Toivotamme valoisaa loppuelämää teille 😊
ketkä löysivät toisensa 🤨😯
Ap ja joku nimimerkki erkki 😏
En tiedä mistä puhutte.
ap
Ei käy yksiin AP ajatukset hyvät ja vähemmän hyvät.
Ihminen voi ja hänellä on oikeus kieltäytyä kaikesta kanssakäymisestä.
Ymmärrätkö että, mitään suhdetta ja yhteistä ei ole?
Nämä alimmat myös ohi.
ap
Kaikki mitä kirjoitat tänne palstalle.
On täyttä hölynpölyä, jolla olet pääsi täyttänyt.
Täh tämähän on ihan totaalisen uusi tapa puhua paskaa
Liian pitkä ei pysty