Elämän ilmavirta

Vaisnava

Eräs kohta Gitasta kaipaisi selvennystä tietäväisemmiltä. En ole kovin perehtynyt fyysiseen joogaukseen...

8.5
Ja se, joka elämänsä päättyessä vartalonsa jättäessään muistaa Minut saavuttaa Minun olemukseni. Siitä ei ole epäilystäkään.
8.6
Tai minkä tahansa olemuksen hän vain lopussa, vartalonsa hylätessään muistaakin, sellaisen olemuksen hän aina saakin, Kuntin poika.
8.7
Sen vuoksi muista Minua jatkuvasti kaikkina aikoina ja taistele. Kun mielesi ja älysi ovat kiinnittyneet Minuun, pääset varmasti luokseni, epäilyksettä.
8.8
Kun ajatustoiminta on syventynyt Yhteyden harjoittamiseen siitä poikkeamatta, kun miettii jatkuvasti Korkeinta ja Jumalallista Herraa, jonka ansiota kaikki olemassaoleva on, saavuttaa Hänet, Prithaan poika.
8.9
Häntä ajatellaan kaikkitietävänä, kaikkein vanhimpana, kaiken hallitsijana, atomia pienempänä, kaiken ylläpitäjänä, käsittämättömänä. Hänen hahmonsa säteilee kuin aurinko ja on pimeyden ulottumattomissa.
8.10
Korkeimman Herran jumalaiseen läheisyyteen pääsee, kun kuoleman hetkellä kiinnittää Yhteydestä tulevalla voimalla mielensä horjumattomasti ja antaumuksella Häneen. On myös suunnattava elämän ilmavirta täydellisesti kulmakarvojen väliin.

Eli siis tuo elämän ilmavirta... Miten se suunnataan? Mistä on kyse? Joissakin käännöksissä lisäksi puhutaan päälaesta, joissakin kulmakarvojen välistä.

5

466

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ~T~

      Hare Krishna!

      Minulla on hieman kokemusta astanga-joogan parista ja on sitä muutakin jooga kirjallisuutta tullut luettua;)

      Elämän ilmavirralla varmaan viitataan siihen "energiaan" (jos oikein muistan tätä energiaa kutsutaan pranaksi) joka lähtee virtaamaan ihmisessä ja hänen hienovaraisessa kehossaan (chakroissa jne.) kun ihminen tekee jooga asanoita ja hengitysharjoituksia.

      Tämä prana lähtee muistaakseni alimmalta chakralta ja nousee siitä sitten asteittain ylöspäin. Olen kuullut samaan asiaan viitattavan myös "kundalini" energiana, joka nousee juuri-chakrasta aina päälaella sijaitsevaan kruunu-chakraan, jolloin ihminen ns. valaistuu.

      Kulmakarvojen väliinhän on perinteisesti sijoitettu ns. kolmas silmä, joka liittyy intuitiiviseen tietoon ja henkiseen näkökykyyn.

      En tiedä auttoiko tämä vai ei. Ennen kuin innoistuin bhakti-joogasta lueskelin näistä eri jooga-prosesseista ja chakroista enemmänkin, mutta nyt olen jo unohtanut suurimman osan lukemastani;)

      Se, joka tietää näistä asioista enemmän korjatkoon minua;)

      Srila Praphupadakin on tainnut kommentaareissaan kyseisiin säkeisiin mainita jotain näistä eri prosesseista ja chakroista.

      Hare Krishna! Toivottavasti asia selviää.

      • Vaisnava

        Mikä on tuon Gitan elämän ilmavirta -säkeen merkitys sinulle tällä hetkellä, kun olet bhakti-joogan harjoittaja?


      • "Elämän ilmavirta kulmakarvojen väliin"
        Hmm.

        Jatkan sen verran edellistä kirjoittajaa että minulla tulee mieleen ujjay - hengitys, joka rytmittää astanga-joogan liikessarjoja. Tiettyihin asanoihin kuuluu katseen kohdistaminen kulmakarvojen väliin.

        Minulle tulee mieleen ujjay hengitys elämän ilmavirrasta ja kohdistamisesta tuo mainitsemani katseen kohdistaminen. Nämähän ovat tekniikoita, joilla ~T~:n mainitsemaa kundaliinienergiaa ohjataan.


    • ~T~

      Säkeen merkitys minulle?

      Noh, ensinnäkin ajattelen niin, että Krishna kuvaa tässä juuri noita muita jooga prosesesseja kuin bhaktia. Selittää miten niiden avulla Hänet saavutetaan --eli itse pidän näitä säkeitä suunnattuina ensisijaisesti muille joogeille kuin itselleni. Mutta kuten kaikista Gitan säkeistä, myös tästäkin ammennan itselleni henkistä viisautta.

      Tämän säkeen kohdalla tuo "henkinen viisaus" on keskittymisen tärkeys (niin eläessä kuin kuollessa). Eli kuolemanhetki on kriittinen monella tapaa ja silloin olisi tärkeää muistaa Krishna. Joten yritän jo nyt eläessäni muistaa Häntä joka hetki niin paljon kuin on mahdollista.

      Ja toki tuo prana virtaa myös bhakti-joogeissa;)
      Sen voi jokainen itse kokea palvelemalla Krishnaa ja kokemalla kuinka Krishna kirjaimellisesti "elähdyttää" palvelijaansa. Itse ainakin koen elämän iloa ihan toisella tavalla nyt Krishnan jalkojen juuressa kuin aikaisemmin.

      Eli säe muistuttaa minua elämän päämäärästä: muistaa aina Krishna ja mennä kuoleman jälkeen Hänen luokseen.

      Miten itse tulkitset säettä, Vaisnava?

      • Vaisnava

        Jos minulla olisi mielessäni Hieno Tulkinta tästä säkeestä, en olisi esittänyt kysymystäni tuolla tavalla. Tuo mainitsemasi on mielestäni hyvä tapa tulkita säettä, joten kiitos kun jaoit sen :)

        Tavallaanhan säe voisi olla siis herättäjäsäe; jos ajattelee huolettomasti, että "enköhän minä Krishnan muista kuollessani, mitäpä sitä eläessä muistella", myös elämän ilmavirran muistaminen pitää ehkä paremmin hereillä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      307
      6992
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2089
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1307
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1176
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1086
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      992
    Aihe