Joutsenia, haukkoja, ahmoja, pantasusia, jopa ilveksen pentuja ja haikaroita.... Kuvottaa kuinka kaunista isänmaatamme on tuhottu. Tuolla vimmalla ei ole mitään tekemistä kunniallisen metsästyksen kanssa, jota kunnon väki harrastaa. Toivotaan, että oikeus toteutuu ja rikolliset saavat ansionsa mukaan.
Salametsästys käräjille tänään
140
1265
Vastaukset
- Anonyymi
Aivan.Korvaukset täysimääräisinä maksuun.Aseet ja käytetyt ajoneuvot valtiolle.Myös ehdottomat vankeustuomiot tälle pohjasakalle.Myös elinikäinen aseiden hallussapito ja metsästysoikeus pois. Ja viranomaiset hereille.Ei tällaiset törkeydet ole pelkästään Lapinlahden ongelma.
- Anonyymi
Kylillä huhutaan, että salametsästäjät olivat olleet nykyisen maatalousministerin
suosiossa, varmman luulivat, ettei tällaisista rikoksista mitään rangaistuksia seuraa,
onhan kotikylän ministeri heitä puolustamassa.
Ehkä ser.vaaleissa on edustettuna kristiiliset salakaatajat. - Anonyymi
Kylläpäs totisia poikia saapui käräjäoikeuteen. Ei muutakun linnaan saippuaa nostelemaan🙂
- Anonyymi
Juu ei tässä sakoilla ja korvauksilla pelkästään pidä mennä, kyllä lusittavaa on tultava edes työleirin muodossa.
Työrangaistuksen aiheena voisi olla rauhoitettujen eläinten papanoiden keräily kantojen laskemista varten.
Lahtausjoukkiolla on ikäänkuin kokemusta alalta. - Anonyymi
Oikeita hummpuuki jannuja. murhamiehiä.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Oikeita hummpuuki jannuja. murhamiehiä.
Hieman ihmetyttää! Tällaisista eläintaposta uutisoidaan ja vaaditaan suuria, pitkiä ja kalliita rangaistuksia!!!!?????
Jos rattijuoppo tappaa IHMISEN, siinä tämä tappaja pääsee hyvin hyvin vähällä rangaistuksella!!!!!
V@@@@taa tämä Suomen lakien pelleily! Vihaan Suomen valtion rangaistuskäytäntöä ja täysin suhteetonta asioiden käsittelyä! - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Oikeita hummpuuki jannuja. murhamiehiä.
Just näin. Häpeäpaaluun Lapinlahden keskustan mäen päälle, jotta frisbee-golffaritkin voivat heitellä osumia.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Hieman ihmetyttää! Tällaisista eläintaposta uutisoidaan ja vaaditaan suuria, pitkiä ja kalliita rangaistuksia!!!!?????
Jos rattijuoppo tappaa IHMISEN, siinä tämä tappaja pääsee hyvin hyvin vähällä rangaistuksella!!!!!
V@@@@taa tämä Suomen lakien pelleily! Vihaan Suomen valtion rangaistuskäytäntöä ja täysin suhteetonta asioiden käsittelyä!Mitä selität? Rattijuopon kolaroinnit ne vasta kalliiksi tulevat !
Puhutaan miljoonakorvauksista, kun nuori ihminen vammautuu loppuiäkseen rattijuopon kolarissa. Hänestä tulee työkyvytön ja rattijuopon maksettavaksi tulevat eläke, hoidot plus kuntoutukset !!
Vakuutusyhtiöt saavat periä yli 1,2 promillen humalassa kolaroineelta takasin omaisuusvahingot, sairaanhoitokulut, kuntoutukset, ansionmenetykset, eläkkeet ja uhrin mahdolliset hautajaiskulut.
Ja omista vahingoista kännissä kolaroinut ei saa myöskään mitään korvausta. Korvausvelvollisuus ei pääty edes kuolemaan. Mikäli rattijuoppo kuolee itse, vakuutusyhtiö voi periä korvauksia hänen kuolinpesältään!
- Anonyymi
Ottakaa nyt oman käden oikeus mukaan tähän vyhteen.
Eli näiden metsästäjien jälkeläisille samaa kohtelua.
Metsämiehen kakaroille turpiin aina ja iänkaikkisesti aamen.- AnonyymiUUSI
Juuri näin, koska roskasakki periyttää paskansa, valitettavasti !
- Anonyymi
Mitä hyvää ne susihukat ovat tehneet että oikein oikeuteen mennään puolustamaan.
- Anonyymi
Olet siis sitä mieltä että me jokainen voimme valita laeista mitä noudatamme ja mitä emme? Jos joku raiskaa tyttäresi hän vain valikoi itselleen sopivimmat lait mitä noudattaa ja mitä ei, niinkö?
- Anonyymi
Toivottavasti susi syö sun koiran.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Toivottavasti susi syö sun koiran.
Söikös sinun ?
- AnonyymiUUSI
Sudet, kuten muutkin pedot, ovat oleellinen osa luonnon taloutta. Susia on maailmassa 200 000 - 250 000 mutta koiria taas 1 miljardi. Sama suhde kaikissa muissakin eläinlajeissa, eli villieläimiä on vain muutama häviävä prosentti, jos sitäkään, kesyeläinten määrästä. Kesyeläimet ova osa ihmiskulttuuria, ja niiden merkitys näillä nykyisillä määrillä luonnon taloudessa on pelkästään kuormittava.
Sudet pitävät alemmat petopopulaatiot aisoissa (ketut, shakaalit, supikoirat) ja pitävät villien märehtijöiden populaation kurissa 0-päästöillä, täysin saastettomasti. Susi kun ei tarvitse maastoautoja, aseita, mikromuovisia made-in-china-soft-shell-pukuja ja -kenkiä, ei gps -paikantimia, jne.... Joten säästö on suurta, jos annetaan petojen hoitaa se työ, jota ne ovat tehneet miljoonia vuosia, kauan ennen kuin ihminen tuli asiaan sekaantumaan.
- Anonyymi
Nehän vois passittaa etulinjaan ukrainaan,kun on niin kova hinku tappaa,vuosi nyt aluksi jokaiselle houdinille
- Anonyymi
Sinne vaan!
- AnonyymiUUSI
Ei tuommoisista pelkureista ole minnekään sotaan jotka ampuvat lainvastaisesti salassa jotain joutsenia ja kaulushaikaroita. Pelkureita koko sakki, en kutsuisi edes miehiksi. Häpäisivät kerralla metsästäjien maineen.
- AnonyymiUUSI
Asiaa turiset! Ukrainassa heillä olisi nyt käyttöä, ja ihan sama mulle vaikke venäläisten puolellakin!
- Anonyymi
Uskomattomia raukkiksia. Puolustusasianajajan takana piilotellaan selittelemässä.
Miksette nyt käytä tilaisuutta hyväksenne ja manifestoi kuinka oli ihan pakko tappaa joutsen kun se on vaaraksi koiralle, lapsille tai metsäkanalintukannoille?
Tuntekaa hetki niskassanne koko rehellisen metsästäjäkunnan syvä halveksunta kun olette teoillanne myrkyttäneet koko harrastuksen meiltä, jotka vielä joskus tunsimme siitä hyvää oloa.
Nyt ristiriitaisin tuntein joka syksy entisen rakkaan harrastuksen pariin, toisaalta metsä tuo yhä rauhaa ja onnistumisen iloa, toisaalta harrastus häpeää ja surua.
Että kiitos vaan kovasti. - Anonyymi
Suosittelisin näille "miehille" samaa johtopäätöstä kuin Perhon sudenjahtaajalla aikoinaan.
Kukaan ei jää kaipaamaan. Ette ole mitään muuta kuin loputon rasittava kuluerä tälle maalle ja mainehaitta rehellisille metsästäjille sekä meille maaseudun asukkaille. - Anonyymi
Kyllä hävettäisi jos olisin jonkun näistä puoliso, äiti tai lapsi.. Lapsia etenkin käy sääliksi kun isänsä on empatiakyvytön rikollinen, jota joka toinen vastaantulija vihaa.
- Anonyymi
Toivottavasti mikäli heille joku tuomio ja korvauksia langetetaan järjestettäisiin myös julkinen keräys mahdollisten kulujen osalle. Näin jokainen Suomen löperöstä petopolitiikasta huolestunut voisi osaltaan olla mukana tukemassa muutaman käytännössä asiaan puuttuneen taloudellista menetystä.
- Anonyymi
Edellä mainittu koskisi nimenomaan susien metsästykseen osallistuneita. Muita eläimiä jahdanneet ja lahdanneet kustantakoon typeryytensä itse.
- Anonyymi
Moniko näistä "miehistä" on korpikommareiden tms jälkikasvua ??
- Anonyymi
Eikös tuolla ole helluntailaisia?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eikös tuolla ole helluntailaisia?
Lessuja ainakin
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Lessuja ainakin
Onhan siellä erään salakaatajan mukaan ollut metsästysjumalakin mukana, kehottamassa ampumaan eläimiä.!
- Anonyymi
Onkos Lapinlahdella toria johon syylliset voisi laittaa jalkapuuhun ja häpeäpaaluun häpeämään kun meni kunnalta kerran maine?
- Anonyymi
On siellä joku metallihäkkyrä liikenneympyrässä, sinne riippumaan niinkuin saalis konsanaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
On siellä joku metallihäkkyrä liikenneympyrässä, sinne riippumaan niinkuin saalis konsanaan.
Trofeet näytille! 'On se komia".
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
On siellä joku metallihäkkyrä liikenneympyrässä, sinne riippumaan niinkuin saalis konsanaan.
Aivan niin. Sit se tubettaja tekemään videoita siinä roikkuessaan.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Aivan niin. Sit se tubettaja tekemään videoita siinä roikkuessaan.
Ei uskalla.
- Anonyymi
Puolustusasianajajalla vino hymy televisiouutisissa, kukahan sen palkkion maksaa?
Ei mitään hyssyttelyä näille rikollisille, armottomat korvaukset jokaiselle osalliselle! - Anonyymi
Valitettavasti lapinlahden(kirj.pienellä) mielisairaala on lopetettu ja tulokset ovat kaikkien nähtävillä.
- Anonyymi
Jahtimafia on yhteiskunnan syöpä!
- AnonyymiUUSI
kuulema kainuussa pihoissa on vajakki-ihmisiäkin mitä nille tehdään
- Anonyymi
mäyrälle syötetty rotanmyrkkylihapullia siinä kunnon metsämies
- AnonyymiUUSI
Niin ,eikö pelännyt , että oma koira nappasee ne suuhunsa .Ai niin nehän on muutoin vuodet Ympäriinsä häkissä.
- Anonyymi
Nyt vain sankarien nimet julkisiksi.
- Anonyymi
Ei hyvin terävä kun ei vielä nimiä tiedä
- AnonyymiUUSI
Löytyy murha info.fi . Jos ei ole nyt poistettu.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Ei hyvin terävä kun ei vielä nimiä tiedä
https://murha.info/rikosfoorumi/viewtopic.php?t=38172&start=180
- AnonyymiUUSI
Kiitos kyllä !
- Anonyymi
Helposti löytyy, murha.infossa Julkaistu koko veijari-lista kuten itseään leikkisästi kutsuivat
- AnonyymiUUSI
No eipä kauaa mene porukka keskenään nahistelee. Korvaukset ku yhteisvastuullisesti määrätään niin on taas lapinlahden työttömyys tapissaan ja ne maksaa jolla on omaisuutta..... jos ei ole jo muiden nimiin siirretty. Kohta jahtaavat toisiaan puupyssyillä metässä ja perivät velkoja toisiltaan...
- AnonyymiUUSI
Hävettää asua Pohjois-Savossa näiden "metsästäjien" takia, vaikka en Lapinlahdella asukaan.
- AnonyymiUUSI
Niin kuule menevät ,kuin maailman omistajat .Ja kukaan ei uskalla sanoa mitään .
- AnonyymiUUSI
Muuta pohjois-pohjanmaalle siellä on rehellistä porukkaa.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Muuta pohjois-pohjanmaalle siellä on rehellistä porukkaa.
Ai niinkuin ne taannoiset Perhon salametsästysrinkiläiset kö ?
- AnonyymiUUSI
joku paikallinen voisi kommentoida, että jäikö tämä tosiaan pimentoon vai ettekö vaan uskaltaneet narauttaa tätä porukkaa.
Lestat on tunnetusti täysin rajattomia siinä miten kostavat heidän tielleen asettuville, entä se kunnanvaltuustossa istunut demari -sen kostoako te paikalliset pelkäsitte?- AnonyymiUUSI
No henkilö kohtaisesti ja uskon ,että hyvinkin pysyi salassa .
- AnonyymiUUSI
Meitä uhkailtiin ja painostettiin. Korpilaki.
- AnonyymiUUSI
Mitä se muka pystyy kostamaan ??
- AnonyymiUUSI
Epäilen että osa laittomasti ammutuista eläimistä on porukan edessä leuhkimista.
Pikkumunainen metsästäjä päättää näyttää mitä hän uskaltaa tehdä.- AnonyymiUUSI
Jos joku harventaa petoja en itse sitä vastusta. Tämä on mielipide enkä asu Savossa enkä tunne koko sakkia.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Jos joku harventaa petoja en itse sitä vastusta. Tämä on mielipide enkä asu Savossa enkä tunne koko sakkia.
Mikäs peto se joutsen on yms.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Jos joku harventaa petoja en itse sitä vastusta. Tämä on mielipide enkä asu Savossa enkä tunne koko sakkia.
Joutsen peto mhh
- AnonyymiUUSI
Sitten ihmetellään miksi jotkut "ei metsästävät" ihmiset halveksuu metsästäjiä. Oli äskettäin juttu kuinka joku autoilija oli kurvannut autollaan hyvin läheltä tien laidassa seisovaa metsästäjää.
Viha metsästäjiä kohtaan on kasvanut ja siitä kärsii myös rehelliset metsästäjät.- AnonyymiUUSI
Syy on näiden teryleenipöksyisten moccalattea lipittävien viherwokevasemmiston joka on hyysännyt susikannan siihen malliin että se on romahduttanut luontaiset kannat ja tehnyt metsästyksen käytännössä mahdottomaksi. Lisäksi susia pyörii pihoissa saalistamassa kotieläimiä ja uhkaamassa ihmisten henkeä. Kaiken syypäänä ovat nämä viherpellet typerine lakeineen jotka nämä säätävät siellä kehökolmosen sisällä tietämättä todellisesta elämästä saati luonnosta mitään. Petoeläinkanta oli 2000 luvun alkuun saakka hyvin, ja kaikki meni huonompaan suuntaan kun viherwoketus ja luonnon hyysääminen sai valtaa. Nyt vaaditaan metsäalan alasajoa joidenkin raakunrotikoiden takia joita kyllä riittää maailmassa. Miksi nämä viherhipit vaativat kaiken alasajoa Suomessa menisivät katsomaan minkälaista on jossain Intiassa, siellä on passaa ja roskaa rannat täynnä vaan ei näitä kiinnosta muuten kuin mennä sinne joogailemaan ja laulamaan kumbayaata istuen ringissä alasti. Olisi sielläkin tekemistä vaan ei wokevihervasemmistolaisia kiinnosta.

Hohhoijjaa. Unohdat että me jotka oikeasti liikumme metsällä, näemme kyllä sen susien todellisen esiintyvyyden täällä itäisessä Suomessa ja se on jotain Tohmajärven rajaseutua lukuun ottamatta lähes olematon. Tässä on muka-susitihentymä alueella koitettu niitä susihavaintoja, edes jälkihavaintoja, hakea satoja tunteja jo monta talvea, metsästyskautemme ulkopuolella ihan ulkoilumielessä ja karhun jälkiin ehdit törmätä monta kertaa ennen kuin ensimmäistä epäiltyäkään jälkeä osuu kohdalle.
- AnonyymiUUSI
Eli syytät ja leimaat tässä minua sen kummemmin tuntematta suoraan rikolliseksi vain sen takia että en ole kanssasi samaa mieltä
asioista. Perättömästä syytöksestä voin tekaista sinusta rikosilmoituksen koska syyllistyt nyt sellaiseen. Se että kirjoittelet tänne anonyyminä ei tarkoita etteikö kaltaistasi saisi selville kun tarve tulee. Joten miten on, laitetaanko ilmoitusta vai pidätkö sen törkyturpasi kiinni? - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Hohhoijjaa. Unohdat että me jotka oikeasti liikumme metsällä, näemme kyllä sen susien todellisen esiintyvyyden täällä itäisessä Suomessa ja se on jotain Tohmajärven rajaseutua lukuun ottamatta lähes olematon. Tässä on muka-susitihentymä alueella koitettu niitä susihavaintoja, edes jälkihavaintoja, hakea satoja tunteja jo monta talvea, metsästyskautemme ulkopuolella ihan ulkoilumielessä ja karhun jälkiin ehdit törmätä monta kertaa ennen kuin ensimmäistä epäiltyäkään jälkeä osuu kohdalle.
Et kyllä sitten liiku metsällä ollenkaan etkä ole ns. paikallinen. Esim jo Kainuussa on niin paljon pelkästään susia että niitä liikkuu ihmisten pihoissa. Ilveksiä ja Ahmoja myös. Suurpetojen osalta tulisi lainsäädäntöä muuttaa siten että kannat pysymään kurissa. Silloin näitä salametsästyksiä ei tulisi. Mutta viherwokevasemmiston mielestä petokantoja on lisättävä koska heidän mielestään suurpedot ovat sukupuuton partaalla. Siltä se heistä tuntuu kun asuvat siellä kehökolmosen sisällä snobbailemassa. Ainoat eläimet mitä nämä näkevät ovat korkeasaaressa.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Eli syytät ja leimaat tässä minua sen kummemmin tuntematta suoraan rikolliseksi vain sen takia että en ole kanssasi samaa mieltä
asioista. Perättömästä syytöksestä voin tekaista sinusta rikosilmoituksen koska syyllistyt nyt sellaiseen. Se että kirjoittelet tänne anonyyminä ei tarkoita etteikö kaltaistasi saisi selville kun tarve tulee. Joten miten on, laitetaanko ilmoitusta vai pidätkö sen törkyturpasi kiinni?Tee vaan. Mistäpä meinasit syyttää?
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Et kyllä sitten liiku metsällä ollenkaan etkä ole ns. paikallinen. Esim jo Kainuussa on niin paljon pelkästään susia että niitä liikkuu ihmisten pihoissa. Ilveksiä ja Ahmoja myös. Suurpetojen osalta tulisi lainsäädäntöä muuttaa siten että kannat pysymään kurissa. Silloin näitä salametsästyksiä ei tulisi. Mutta viherwokevasemmiston mielestä petokantoja on lisättävä koska heidän mielestään suurpedot ovat sukupuuton partaalla. Siltä se heistä tuntuu kun asuvat siellä kehökolmosen sisällä snobbailemassa. Ainoat eläimet mitä nämä näkevät ovat korkeasaaressa.
Paikallinen missä?
Kainuukin on meleko suuri alue. Vai väitätkö kirkkain silmin, että hyrynsalmella tai Puolangalla on susia joka nurkalle? Kuhmon itäosissa epäilemättä on, mutta siinä on ihminen kyllä vähän nurkkansa itse valinnut. Kaikessa ei voi poimia rusinoita pullasta, jos haluaa tuvannurkalle erämaan hyödyt niin mukana tulee haitat.
Enkä nyt jaksaisi soittaa enää poskea tuosta kehäkolmosesta, on aivan helvetin väsynyttä ihan kun vilkaiset vaikkapa tassu-järjestelmän havaintoja. Myötähäpeä teidän itä-suomalaisten pyllyvakoukkojen puolesta, että kehtaattekin itkeä susien paljoutta ja jauhaa tuota iän ikuista kehäkolmos pazkaa ihan näin havaintojen valossa.
-Nainen ja lintukoiransa, Pohjois-Karjala - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Tee vaan. Mistäpä meinasit syyttää?
Tyhmäkö olet? Omasta kommentistasi tuo selviää ja rikoslaista köysät siihen perustelut. Mutta kyllä se sinulle selviää 👍
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Tyhmäkö olet? Omasta kommentistasi tuo selviää ja rikoslaista köysät siihen perustelut. Mutta kyllä se sinulle selviää 👍
Mainiota. Samalla tulee tutkituksi sinun kirjoittamat halventavat kommentit 👍
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Paikallinen missä?
Kainuukin on meleko suuri alue. Vai väitätkö kirkkain silmin, että hyrynsalmella tai Puolangalla on susia joka nurkalle? Kuhmon itäosissa epäilemättä on, mutta siinä on ihminen kyllä vähän nurkkansa itse valinnut. Kaikessa ei voi poimia rusinoita pullasta, jos haluaa tuvannurkalle erämaan hyödyt niin mukana tulee haitat.
Enkä nyt jaksaisi soittaa enää poskea tuosta kehäkolmosesta, on aivan helvetin väsynyttä ihan kun vilkaiset vaikkapa tassu-järjestelmän havaintoja. Myötähäpeä teidän itä-suomalaisten pyllyvakoukkojen puolesta, että kehtaattekin itkeä susien paljoutta ja jauhaa tuota iän ikuista kehäkolmos pazkaa ihan näin havaintojen valossa.
-Nainen ja lintukoiransa, Pohjois-KarjalaEt kyllä selkeästi ole Kainuun tilanteesta tietoinen ollenkaan jos väität nyt että susia on jossain Kuhmon itäosissa eli puhut puutaheinää. En itse asu siellä enää mutta sukuni asuu ja tunnen tilanteen paremmin kuin metsästystä kieltävät kehökolmosen hipit. Ja tuo että syyllistät ihmisiä siitä että ovat paikkansa valinneet on juurikin sitä mitä viherwokevasemmisto hokee eli ihmisillä ei ole heidän mielestään oikeutta asua maaseudulla eikä valittaa vaarallisista olosuhteista joita petojen ylikasvaneet kannat ovat tuoneet. Maaseudulla asuvillaKIN on oikeus vaatia sellaiset olot petojen suhteen että eläminen on turvallista. Ja minulla on myös oikeus kritisoida näitten KEHÖKOLMOSEN SISÄLLÄ asuvia viherwokevasemmiston hippien toimintaa aivan samalla lailla kuin nämä surutta maalittavat maaseudun asukkaat. Tässä maassa ei ole mikään viherwokevasemmiston diktatuuri
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Et kyllä selkeästi ole Kainuun tilanteesta tietoinen ollenkaan jos väität nyt että susia on jossain Kuhmon itäosissa eli puhut puutaheinää. En itse asu siellä enää mutta sukuni asuu ja tunnen tilanteen paremmin kuin metsästystä kieltävät kehökolmosen hipit. Ja tuo että syyllistät ihmisiä siitä että ovat paikkansa valinneet on juurikin sitä mitä viherwokevasemmisto hokee eli ihmisillä ei ole heidän mielestään oikeutta asua maaseudulla eikä valittaa vaarallisista olosuhteista joita petojen ylikasvaneet kannat ovat tuoneet. Maaseudulla asuvillaKIN on oikeus vaatia sellaiset olot petojen suhteen että eläminen on turvallista. Ja minulla on myös oikeus kritisoida näitten KEHÖKOLMOSEN SISÄLLÄ asuvia viherwokevasemmiston hippien toimintaa aivan samalla lailla kuin nämä surutta maalittavat maaseudun asukkaat. Tässä maassa ei ole mikään viherwokevasemmiston diktatuuri
omalla paikkakunnalla jälleen ihan sata varmat susihavainnot ja petoyhdyshenkilön tarkastamat varmat jäljet osoittautui karanneeksi koiraksi, joten sitä samaa sarjaa nuo on nuo Sotkamonkin havainnot. Ja siellä sinun sukulaisilla kun on niitä jatkuvia havaintoja niin on varmaan sitten vaaratilanteitakin poliisi tutkinut? Ai ei?

Se on sinun paikkakunnallasi, älä nyt oleta että samaa olisi muualla. Ja edes miksi kysyt kun annat jo suoraan oman tuulesta tempaamasi vastauksen omaan kysymykseesi joka muutenkin perustuu sinun virhepäätelmiisi. Sotkamossa asuvat tietävät asiat kuule paljon paremmin kuin sinä tai joku ituhippi helsingin keskustassa
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Hohhoijjaa. Unohdat että me jotka oikeasti liikumme metsällä, näemme kyllä sen susien todellisen esiintyvyyden täällä itäisessä Suomessa ja se on jotain Tohmajärven rajaseutua lukuun ottamatta lähes olematon. Tässä on muka-susitihentymä alueella koitettu niitä susihavaintoja, edes jälkihavaintoja, hakea satoja tunteja jo monta talvea, metsästyskautemme ulkopuolella ihan ulkoilumielessä ja karhun jälkiin ehdit törmätä monta kertaa ennen kuin ensimmäistä epäiltyäkään jälkeä osuu kohdalle.
Tulihan se sieltä joku kirjan oppinutkin kommentoimaan. Kurssillako opettivat?
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Paikallinen missä?
Kainuukin on meleko suuri alue. Vai väitätkö kirkkain silmin, että hyrynsalmella tai Puolangalla on susia joka nurkalle? Kuhmon itäosissa epäilemättä on, mutta siinä on ihminen kyllä vähän nurkkansa itse valinnut. Kaikessa ei voi poimia rusinoita pullasta, jos haluaa tuvannurkalle erämaan hyödyt niin mukana tulee haitat.
Enkä nyt jaksaisi soittaa enää poskea tuosta kehäkolmosesta, on aivan helvetin väsynyttä ihan kun vilkaiset vaikkapa tassu-järjestelmän havaintoja. Myötähäpeä teidän itä-suomalaisten pyllyvakoukkojen puolesta, että kehtaattekin itkeä susien paljoutta ja jauhaa tuota iän ikuista kehäkolmos pazkaa ihan näin havaintojen valossa.
-Nainen ja lintukoiransa, Pohjois-KarjalaPiippas..
- AnonyymiUUSI
Ja kasvaa vaan. Suomessa on suhteettoman suuri metsästyskortillisten määrä verrattuna Ruotsiin, kun Ruotsin väkimääräkin kaksinkertainen Suomen väkimäärään nähden.
Ei tämä Suomen luonto niin suurensuuri ja yltäkylläinen enää ole, että täällä mahtuu 300 000 pyssyä heilumaan joka vuosi, niinkuin etujärjestönsä väittää. Toisaalla uutisoidaan, että metsästäjien määrä lievässä laskussa, nyt alle 200 000. Mikä on totuus, se ainakin tiedetään, että valehtelu on metsästäjän toinen luonne. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Syy on näiden teryleenipöksyisten moccalattea lipittävien viherwokevasemmiston joka on hyysännyt susikannan siihen malliin että se on romahduttanut luontaiset kannat ja tehnyt metsästyksen käytännössä mahdottomaksi. Lisäksi susia pyörii pihoissa saalistamassa kotieläimiä ja uhkaamassa ihmisten henkeä. Kaiken syypäänä ovat nämä viherpellet typerine lakeineen jotka nämä säätävät siellä kehökolmosen sisällä tietämättä todellisesta elämästä saati luonnosta mitään. Petoeläinkanta oli 2000 luvun alkuun saakka hyvin, ja kaikki meni huonompaan suuntaan kun viherwoketus ja luonnon hyysääminen sai valtaa. Nyt vaaditaan metsäalan alasajoa joidenkin raakunrotikoiden takia joita kyllä riittää maailmassa. Miksi nämä viherhipit vaativat kaiken alasajoa Suomessa menisivät katsomaan minkälaista on jossain Intiassa, siellä on passaa ja roskaa rannat täynnä vaan ei näitä kiinnosta muuten kuin mennä sinne joogailemaan ja laulamaan kumbayaata istuen ringissä alasti. Olisi sielläkin tekemistä vaan ei wokevihervasemmistolaisia kiinnosta.
Mitä helevettiä sinä sepustat ?? Olet just sitä samaa sakkia, jossain syvällä oudossa mielikuvitusmaailmassa elävä ihmispolo.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Hohhoijjaa. Unohdat että me jotka oikeasti liikumme metsällä, näemme kyllä sen susien todellisen esiintyvyyden täällä itäisessä Suomessa ja se on jotain Tohmajärven rajaseutua lukuun ottamatta lähes olematon. Tässä on muka-susitihentymä alueella koitettu niitä susihavaintoja, edes jälkihavaintoja, hakea satoja tunteja jo monta talvea, metsästyskautemme ulkopuolella ihan ulkoilumielessä ja karhun jälkiin ehdit törmätä monta kertaa ennen kuin ensimmäistä epäiltyäkään jälkeä osuu kohdalle.
Eipä Tohmajärvellä mitään kummempaa tihentymää ole, kun ei hirviäkään.
Tihentymä on Varsinais-Suomessa ja Länsi-Suomessa, jossa kauriita on jopa riesaksi saakka ihmisten pihoissa syömässä puutarhan antimia. Kauriskolarit olivat ennen joka päiväisiä läntisessä osassa maata, nyt vähentyneet, kun alueen hyvä susikanta metsästää kantaa. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Paikallinen missä?
Kainuukin on meleko suuri alue. Vai väitätkö kirkkain silmin, että hyrynsalmella tai Puolangalla on susia joka nurkalle? Kuhmon itäosissa epäilemättä on, mutta siinä on ihminen kyllä vähän nurkkansa itse valinnut. Kaikessa ei voi poimia rusinoita pullasta, jos haluaa tuvannurkalle erämaan hyödyt niin mukana tulee haitat.
Enkä nyt jaksaisi soittaa enää poskea tuosta kehäkolmosesta, on aivan helvetin väsynyttä ihan kun vilkaiset vaikkapa tassu-järjestelmän havaintoja. Myötähäpeä teidän itä-suomalaisten pyllyvakoukkojen puolesta, että kehtaattekin itkeä susien paljoutta ja jauhaa tuota iän ikuista kehäkolmos pazkaa ihan näin havaintojen valossa.
-Nainen ja lintukoiransa, Pohjois-KarjalaTotta turiset, nainen, terveisiä täältä Venän rajan tuntumasta EteläKarjalan Särkijärveltä, jossa ei yhtään suden jälkeä ole nähty. Repolaisia riittää, ilveksiäkin joskus harvoin muutama, muutamia oravia, ahman näin pari vuotta sitten, supikoiria tietysti. Mutta ei susia kylläkään.
Susihan on Suomen harvinaisin peto yhä, vai ahmako se on.
- Nainen 57 - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
omalla paikkakunnalla jälleen ihan sata varmat susihavainnot ja petoyhdyshenkilön tarkastamat varmat jäljet osoittautui karanneeksi koiraksi, joten sitä samaa sarjaa nuo on nuo Sotkamonkin havainnot. Ja siellä sinun sukulaisilla kun on niitä jatkuvia havaintoja niin on varmaan sitten vaaratilanteitakin poliisi tutkinut? Ai ei?
Valehtelu on nuiden huomionhakuisten toinen luonto. Hirmuinen tarve selittää jotain sekavaa pskaa ituhipeistä, wokesta, kehäkolmosista, turvallisuudesta ja heitä uhkaavista pedoista.
Ihan äsken tuli luettua uusi THL:n selvitys P-Savon ja Kainuun tilanteesta, josta kyllä selviää, että alueen asukkaita uhkaavat todellakin ihan muut asiat kuin pedot. Ja se on vakava juttu se.
- AnonyymiUUSI
Rauhoitettujen eläinten hinnat ja sakot! Voipi tulla kovasti maksamista.
Hähähäää! Kannattiko?
Täytyy ihmisen olla aika pahasti ns. heikkolahjainen jos ei ole ymmärtänyt miten käy jos kiinni jää.
Kyseessä kun ei ole hetken mielijohteesta tehty metsästysrikos vaan suunnitelmallinen, johdettu ja pitkään jatkunut rikos.
Kymmenenkin vuotta metsästyskieltoa niin siinä ehtii harrastaa vaikka pitsinnypläystä ja kehittyä marttojen pitsinnypläyksen mestariksi😂- AnonyymiUUSI
Johan nuo näyttää siirtyneen kalastukseen. Kun jossain on aivan pakko päästä pätemään niin kun ei jahdata rauhoitettuja lintuja ja nisäkkäitä yönpimeydessä ja hekumoida kituvien eläimien kohtalolla, niin pidellään kuvissa suorin käsivarsin jotain kalaa sitten.
Mitäpä kuulkaa poijjaat veikkaatte että teistä tuumataan jos uistelu/jigikisoihin ilmestytte? Meitä on siellä aika monta maltillista metsästäjää joukossa joiden maineen TE YKSIN olette pilanneet pitkäksi aikaa. Vieläkö meinasitte pilata toisenkin harrastuksen meiltä muilta? - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Johan nuo näyttää siirtyneen kalastukseen. Kun jossain on aivan pakko päästä pätemään niin kun ei jahdata rauhoitettuja lintuja ja nisäkkäitä yönpimeydessä ja hekumoida kituvien eläimien kohtalolla, niin pidellään kuvissa suorin käsivarsin jotain kalaa sitten.
Mitäpä kuulkaa poijjaat veikkaatte että teistä tuumataan jos uistelu/jigikisoihin ilmestytte? Meitä on siellä aika monta maltillista metsästäjää joukossa joiden maineen TE YKSIN olette pilanneet pitkäksi aikaa. Vieläkö meinasitte pilata toisenkin harrastuksen meiltä muilta?Nämä ne "osaa"
https://www.aamulehti.fi/pilapiirros/art-2000011024219.html - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Nämä ne "osaa"
https://www.aamulehti.fi/pilapiirros/art-2000011024219.html🤣😂🤣
- AnonyymiUUSI
Kokoa siimasi ja poistu. Tulemme kyllä
- AnonyymiUUSI
Aika älyvapaita ja surkeita tyyppejä ovat nämä pellet, jotka vielä metsästäjiksi itseään luulevat. Toivottavasti oikeus antaa oikein isän kädestä tuomiot ja korvaukset. Kylillä ja metsässä muistutellaan heitä lopun ikää.
- AnonyymiUUSI
Kusipäät joutuvat hommaamaan ilmakiväärin,että saavat jatkaa harrastamaansa tappamista.
Pihapiirin lintulaudalta voi ampua sinne ruokailemaan tulevia lintuja oravia jne.
Pitäähän kusipäiden jatkaa jollaintavoin harrastustaan kun valtio vie kuspäiden torrakot.
Tosi sairaita yksilöitä. - AnonyymiUUSI
Juu juu, tuskin vaan muistutellaan ja moni todellisuudessa on salassa kiitollinen näille että harventivat petoja. Lapsuudenkodinkin seudulla paljon pohjoisempana on aina ollut aivan samanlainen asenne että jos joku harventaa petoja vaikkakin salassa niin siitä ei tuomita ja tätä siis kuulee ihan niiden "rehellistenkin" metsästäjien suusta. Itse en tee enää eroa sillä metsästyksessä enemmän ja vähemmän kierretään sääntöjä ja rikotaan lakia. Moisen pelleilyn saisi lopettaa tai jättää vain luvanvaraiseksi esim viranomaisten hoidettavaksi jos kantoihin on pakko puuttua, koska näitä tulee valitettavasti tasaisin väliajoin ilmi. Lisäksi osa ei nähtävästi erota edes ihmistä riistasta sillä vahinkolaukauksia ym onnettomuuksia sattuu vuosittain. Itseänikin yli 20v sitten kerran eräs humalainen metsästäjä osoitteli haulikolla kun otti nokkiinsa jostain jonninjoutavasta asiasta illanistujaisissa.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Kusipäät joutuvat hommaamaan ilmakiväärin,että saavat jatkaa harrastamaansa tappamista.
Pihapiirin lintulaudalta voi ampua sinne ruokailemaan tulevia lintuja oravia jne.
Pitäähän kusipäiden jatkaa jollaintavoin harrastustaan kun valtio vie kuspäiden torrakot.
Tosi sairaita yksilöitä.Ei edes sitä ilmakivääriäkään. Monella näillä metsästäjillä ei ole mitään kunnioitusta luontoa ja eläimiä kohtaan. Täytyy olla melkoinen aikuisten miesten friikkijengi jos ovat huvikseen tappaneet jopa joutseniakin. Tämä todistaa jälleen että ihmisistä löytyy ajoittain todella pimeitä puolia ja se asiassa pelottaakin että jos jostain syystä yhteiskuntamme järjestelmä järkkyy niin että noiden kaltaiset tyypit saavat vapaat kädet toimia mielihalujen mukaan niin mitä he tekevät sitten toisille ihmisille.
- AnonyymiUUSI
Älykästä tekstiä aivonsa pilalle juoneelta sisäsiittoiselta lanttulasselta.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Ei edes sitä ilmakivääriäkään. Monella näillä metsästäjillä ei ole mitään kunnioitusta luontoa ja eläimiä kohtaan. Täytyy olla melkoinen aikuisten miesten friikkijengi jos ovat huvikseen tappaneet jopa joutseniakin. Tämä todistaa jälleen että ihmisistä löytyy ajoittain todella pimeitä puolia ja se asiassa pelottaakin että jos jostain syystä yhteiskuntamme järjestelmä järkkyy niin että noiden kaltaiset tyypit saavat vapaat kädet toimia mielihalujen mukaan niin mitä he tekevät sitten toisille ihmisille.
Ainoa friikkijengi suomesa on nämä wokevihersosialstit. Aina kieltämässä ja ajamassa kansaa vasemmiston dikttatuuriin.
- AnonyymiUUSI
Ja silti olen kaikinpuolin terveempi kuin sinä.
- AnonyymiUUSI
Sudetko niiden metsäkanslintujen kantoja ovat olleet romauttamassa, vai joutsenet? Ettei kumminkin olisi metsästys ja hakkuut.
Mitkä pelit maaseudella liikkumisen tekevät vaaralliseksi? Metsästäjien aseet? - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Sudetko niiden metsäkanslintujen kantoja ovat olleet romauttamassa, vai joutsenet? Ettei kumminkin olisi metsästys ja hakkuut.
Mitkä pelit maaseudella liikkumisen tekevät vaaralliseksi? Metsästäjien aseet?Voi miten taitavaa tulkintaa..Bravoo!
- AnonyymiUUSI
13:27
Pyörtää kuulustelukertomustaan
Nyt kuullaan miestä, joka kiistää kokonaan olleensa Lantonsuolla susijahdissa. Syyttäjien mukaan mies on toinen niistä, jotka saartoivat suden.
Mies sanoo, että hänellä ei ole mitään tietoa susijahdista. Esitutkinnassa hän kuitenkin kertoi susien metsästyksestä vuodenvaihteessa 2020–21 toisella kuin Lantonsuon alueella.
Mies ilmoittaa, että kuulustelupöytäkirjan tiedot eivät pidä paikkaansa.
– Miten tämä teksti on tänne päätynyt? toinen syyttäjistä ihmettelee kuulustelupöytäkirjan sisältöä.
Mies ei halua kommentoida. Hän kuitenkin myöntää, että häntä on kuulusteltu asianmukaisesti. 🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣🤣- AnonyymiUUSI
Ei liene penaalin terävin kynä tämäkään😂
- AnonyymiUUSI
Eihän sitä tuollaista tietenkään halua tunnustaa nyt kun jäivät kiinni. Jos metsästyksessä ollaan näin laista piittaamattomia niin miten työelämässä.
- AnonyymiUUSI
Surkeat paskahousut valehtelevat oikeudessa minkä kerkeävät ja yrittävät luistaa tekosistaan.
Onneksi syyttäjät ovat päteviä ja ajan tasalla.
Valitettavasti tuomiot tulevat olemaan tuolle roskasakille liian lieviä jä ääliöt tulevat jatkamaan toimintaansa ,sehän on vain ajan kysymys. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Eihän sitä tuollaista tietenkään halua tunnustaa nyt kun jäivät kiinni. Jos metsästyksessä ollaan näin laista piittaamattomia niin miten työelämässä.
Ja alkaa rakoilemaan, hermot ei kestä
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Eihän sitä tuollaista tietenkään halua tunnustaa nyt kun jäivät kiinni. Jos metsästyksessä ollaan näin laista piittaamattomia niin miten työelämässä.
Just näin .
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Ja alkaa rakoilemaan, hermot ei kestä
Se oli sitten sellainen "miesten" kerho.
- AnonyymiUUSI
Nuo selitykset ,jos menee läpi .Ei ole oikeudella paljon merkitystä?? . Että siitä vaan kehittelemään kirja ,näin pääset vähemmällä . Nimeksi,vaikka valheet ja maasturit ,no ehkä vähän hiomista nimessä , mutta ei näytä olevan muutenkaan niin justiinsa?
- AnonyymiUUSI
Lopeta jo, on tullut selväksi että olet juonut aivosi pilalle.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Se oli sitten sellainen "miesten" kerho.
aivan sama homma oli Ilomantsissa. Ensin niin rehvasteltiin, että minä se olin ja ampusin toistekin, myytiin suurieleisesti koirat ja aseet pois. Sitten kun oli päästy juttelemaan yhteiskunnan tarjoaman oikeusavustajan kanssa, muistettiinkin yhtäkkiä tapahtumat toisin. Annettiin kaverin ottaa yksin rangaistus ja hiljaa jaettiin porukassa sakot jälkeenpäin.
Mikä huvittavinta näissä kieroissa, oman kunnianhimon kunnian edelle asettavissa "oikeudenpalvelijoissa"; tämä viimeisin Kiuru on Metsästäjäliiton palkitsema ansioituneena metsästäjien asiain edistäjänä.
Siis salametsästyksen?
Kyllä metsästäjänä hävettää tämä liiton asenne rikollisia kohtaan.. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
aivan sama homma oli Ilomantsissa. Ensin niin rehvasteltiin, että minä se olin ja ampusin toistekin, myytiin suurieleisesti koirat ja aseet pois. Sitten kun oli päästy juttelemaan yhteiskunnan tarjoaman oikeusavustajan kanssa, muistettiinkin yhtäkkiä tapahtumat toisin. Annettiin kaverin ottaa yksin rangaistus ja hiljaa jaettiin porukassa sakot jälkeenpäin.
Mikä huvittavinta näissä kieroissa, oman kunnianhimon kunnian edelle asettavissa "oikeudenpalvelijoissa"; tämä viimeisin Kiuru on Metsästäjäliiton palkitsema ansioituneena metsästäjien asiain edistäjänä.
Siis salametsästyksen?
Kyllä metsästäjänä hävettää tämä liiton asenne rikollisia kohtaan..Moni ei uskalla käräyttää tällaisia siksi että pelkää saavansa kostotoimia. Etenkin jos kyseessä on pieni paikkakunta. Omallakin aiemmalla asuinpaikkakunnalla kiersi aikanaan vuosikymmeniä kaikenlaisia huhuja ja kuulopuheita muttei asioista koskaan puhuttu julkisesti. Asenne oli maaseutukylillä vähän sellainen että parempi olla puhumatta jos kuulee näistä.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
aivan sama homma oli Ilomantsissa. Ensin niin rehvasteltiin, että minä se olin ja ampusin toistekin, myytiin suurieleisesti koirat ja aseet pois. Sitten kun oli päästy juttelemaan yhteiskunnan tarjoaman oikeusavustajan kanssa, muistettiinkin yhtäkkiä tapahtumat toisin. Annettiin kaverin ottaa yksin rangaistus ja hiljaa jaettiin porukassa sakot jälkeenpäin.
Mikä huvittavinta näissä kieroissa, oman kunnianhimon kunnian edelle asettavissa "oikeudenpalvelijoissa"; tämä viimeisin Kiuru on Metsästäjäliiton palkitsema ansioituneena metsästäjien asiain edistäjänä.
Siis salametsästyksen?
Kyllä metsästäjänä hävettää tämä liiton asenne rikollisia kohtaan..Sama homma myös Lieksan susimyrkytys jutussa. Aivan sama. Vanha mies kantoi yksin syyt kun muut luikerteli vastuustaan. Muuten, tämä Kiusu, kuuluuko erääseen Lieksa laiseen metsästysseuraan, samaan jonka seuran jäsen oli strykniinipurkkien tuoja.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Sama homma myös Lieksan susimyrkytys jutussa. Aivan sama. Vanha mies kantoi yksin syyt kun muut luikerteli vastuustaan. Muuten, tämä Kiusu, kuuluuko erääseen Lieksa laiseen metsästysseuraan, samaan jonka seuran jäsen oli strykniinipurkkien tuoja.
Kiuru

Tiettävästi kuuluu Viensuun Riistaveikot jonka puhjoht kunnanvaltuutettu ja jonka akantekele oli myrkkyjä roudaamassa.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Eihän sitä tuollaista tietenkään halua tunnustaa nyt kun jäivät kiinni. Jos metsästyksessä ollaan näin laista piittaamattomia niin miten työelämässä.
Harva on työelämässä, Kainuu & P-Savo Suomen ykkösiä työttömyystilastossa sekä sairaustilastoissa. THL:n uusin valtakunnallinen selvitys.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
aivan sama homma oli Ilomantsissa. Ensin niin rehvasteltiin, että minä se olin ja ampusin toistekin, myytiin suurieleisesti koirat ja aseet pois. Sitten kun oli päästy juttelemaan yhteiskunnan tarjoaman oikeusavustajan kanssa, muistettiinkin yhtäkkiä tapahtumat toisin. Annettiin kaverin ottaa yksin rangaistus ja hiljaa jaettiin porukassa sakot jälkeenpäin.
Mikä huvittavinta näissä kieroissa, oman kunnianhimon kunnian edelle asettavissa "oikeudenpalvelijoissa"; tämä viimeisin Kiuru on Metsästäjäliiton palkitsema ansioituneena metsästäjien asiain edistäjänä.
Siis salametsästyksen?
Kyllä metsästäjänä hävettää tämä liiton asenne rikollisia kohtaan..Hirveetä pskaa. Minä olen kortillinen nainen, en mitenkään halua edes tuntea nuita kylällä.
- AnonyymiUUSI
Mitali niille pitäisi antaa.
- AnonyymiUUSI
No mee ja teetätä ja käy jakamassa. Kyllä sitä aina ollaan vaatimassa että muiden pitäisi hoitaa asiat.
- AnonyymiUUSI
Niin.Yhdeksänmillin nikkelimitali olis paikallaan.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Niin.Yhdeksänmillin nikkelimitali olis paikallaan.
Ennen muinoin laitettiin jalkapuuhun ja näytille torille. Kun rangaistus oli lusittu se elämä ei ollut jatkossakaan helppoa kun kansa tunnisti tekijän.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Ennen muinoin laitettiin jalkapuuhun ja näytille torille. Kun rangaistus oli lusittu se elämä ei ollut jatkossakaan helppoa kun kansa tunnisti tekijän.
Vasta sitten kun on todettu onko syyllistynyt rikokseen. Ei kuten sinä haluat eli ensin tuomitaan ja sitten tutkitaan. Se on vasemmistolainen ajattelutapa.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
No mee ja teetätä ja käy jakamassa. Kyllä sitä aina ollaan vaatimassa että muiden pitäisi hoitaa asiat.
Ei hän ainakaan sinulta mitään vailla.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Vasta sitten kun on todettu onko syyllistynyt rikokseen. Ei kuten sinä haluat eli ensin tuomitaan ja sitten tutkitaan. Se on vasemmistolainen ajattelutapa.
Kaikki ovat jo nähneet heidän keskinäisen viestittelynsä, kuvat tapetuista joutsenista, korpista, haikarasta, ilveksen pennuista, Unna-suden taljakin löytyi takakontista... Kyllä nämöä on jo käytännössä tuomittu.
- AnonyymiUUSI
Porukalla niitä asioita salaillaan. Moni eronnut seuroista sen takia. Kyllä se mykyrokka maistuu peijaisiss , kun rikolliset saman pöydän ääressä.
- AnonyymiUUSI
Minä toivon näille Lapinlahden surkimulsille ihan saa#anan kovia sakkotuomioita ja ennen näkemättömiä korvaussummia.
- AnonyymiUUSI
Eiköhän nuo syyntakeettomiksi todeta. Sen verran sairasta sakkia.
- AnonyymiUUSI
Eikö tuo parempi ois antaa baakkelsia eikä mitään sakkoja joilla voivat luistella vapaaksi.
- AnonyymiUUSI
Ala-arvoisia ns. miehiä koko sakki.
Aseluvat ikuisiksi ajoiksi pois. Ei minkäänlaista myötätuntoa tuota sakkia kohtaan. Halveksittavia otuksia.- AnonyymiUUSI
Mitään näyttöä ei vielä ole joten annetaanhan oiekuslaitoksen tehdä työnsä. Täällä taas sama porukka möykkää joka oli tuomitsemassa kaikki metsäalan yrittäjät muutamien raakkujen takia kesken tutkinnan.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Mitään näyttöä ei vielä ole joten annetaanhan oiekuslaitoksen tehdä työnsä. Täällä taas sama porukka möykkää joka oli tuomitsemassa kaikki metsäalan yrittäjät muutamien raakkujen takia kesken tutkinnan.
No jopas , tutkittu on ,näyttöä on ,kuvia ,viestejä jne .Nyt jaetaan tuomioita. Ja toivottavasti kovia!
- AnonyymiUUSI
Kyllä maaseudun metsämiehillä on oltava täysi oikeus ampua ihan mikä metsänelukka tahansa, sillä nehän saattaisivat muuten käväistä jopa jonkun metsämiehen omalla pihalla tai tiluksilla jos niitä ei aina niistä havainto saatua sallittaisi porukan voimin lahdata.
Varsinkin joutsenet, haikarat ja muut ihmisille ja kotieläimille vaaralliset siivekkäät oppisivat olemaan pelkäämättä ihmistä jos niiden annettaisiin lennellä vapaasti asuttujen seutujen läheisyydessä, saatikka sitten jos ne vielä lentäisivät ihan metsämiehen oman pihan tai omien tilusten yli. - AnonyymiUUSI
Taitaa olla taas niin sanotut ” kunnon miehet ” asialla ? Liekö joukossa joku ” vielä kunnollisempi ”nainenkin ?
Tuollaisille ikuinen metsästys kielto ja kunnon sakot, niin suuret sakot, että tuntuu rikkaillakin ja muistavat mitä tuli tehtyä.
Ei minkäänlaista arvostusta tai ymmärrystä tuollaisia öykkäreitä kohtaan. - AnonyymiUUSI
Joo. kyllä ovat tosi lapselista porukkaa. Oikein tosi " miehiä" Naurettavia ukkoja. Pitäisi vaan tunusttaa rehdisti. Kyllä seuraavan metsätyskauden alkua harkitsen annanko enää maita vuokralle. Ja uskoin metsästyksen vastaisuuden vaan nousevan. Ja lupapolitiikan vaan tiukkenevan. Että oikeat rehdit metsästäjät saavat kiitoskirjeet Lapinlahdelle laittaa.
- AnonyymiUUSI
Annetaanhan oikeuslaitoksen tehdä työnsä ja tuomitaan vasta sitten. Suomessa ketään ei tuomita huutoäänestyksellä vaan oikeudessa todetaan onko rikosta tapahtunut.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Annetaanhan oikeuslaitoksen tehdä työnsä ja tuomitaan vasta sitten. Suomessa ketään ei tuomita huutoäänestyksellä vaan oikeudessa todetaan onko rikosta tapahtunut.
Ai että onko ,että taida ihan ulkona olla asiasta . Huh huh .,
- AnonyymiUUSI
Virossa susikannan tavoite on sama kuin Suomessa, mikä tarkoittaa seitsemän kertaa suurempaa susitiheyttä kuin meillä. Pinta-alaltaan pienemmässä Puolassa on noin 3000 sutta. Toisin sanoen suomalaiset petovihaajat tekevät itsestään vain pellejä möykkäämällä jostain susikannasta ja viranomaisista. Onneksi nuo ummehtuneet junttiporukat ikääntyy nopeasti. Viime aikoina ollaankin menty oikeaan suuntaan petopolitiikassa. Pikkuhiljaa hyvä tulee. Luonnon ei kuulu olla mikään turvallinen koirapuisto, mihin voi huoletta laskea piskinsä juoksentelemaan gps-panta kaulassa.
- AnonyymiUUSI
Meillä myöskin Pohjois-Savossa, mutta paljon pienemmässä kunnassa pelkäävät ilveksiä, kun susia ei ole. Korvessa asuvat ja heti on hirveä pelko jos ilves on mennyt pihan poikki.

Täälläpäin ei ole ilveksiä mutta pelkään isohampaisia rusakoita.
- AnonyymiUUSI
Sairaita nuo PohjoisSavon ja Kainuun ukot ja akat, geneettinen perimä + työttömyys ja synkkä elämän asenne, nuoret muuttaa pois.
Pitäisi asuttaa sinne iloisia afrikkalaisia, kuten Etelä-Karjalan Rautjärvellä. Tuovat ihan uuden asenteen ja nuoruutta kuolevaan synkkään Kainuuseen.
- AnonyymiUUSI
Kylläpäs nyt on hurskasta puhetta kun puhutaan eläinten oikeuksista. Mutta sormeanne ette nosta kun puhutaan siitä että syntymätön , jo oman kehon ja sydämen omaava lapsi tapetaan äidin kohtuun ja ruumis heitetään roskiin.
Se on selvä että siihen on oikeus jokaisella. Mutta eläimet ne sentään ovat paljon arvokkaampia. Laki sanoo kyllä mikä on rangaistus tästä rikoksesta ja sillä siisti. Mutta voisi vähän suhteuttaa asioita vaikka kalja olisi kuinka noussut mukavasti päähän ja miehuus olisi huipussaan. - AnonyymiUUSI
Pohjois-Savon ja Kainuun hyvinvointialueella asuvat maamme sairaimmat ihmiset !
Yleisen sairastavuuden lisäksi pohjoissavolaisilla on huomattavasti enemmän mielenterveysongelmia sekä tuki- ja liikuntaelinsairauksia kuin muilla suomalaisilla, sekä työttömyyttä.
KOKO JUTTU (Hyvinvointi Uutinen 31.5.2023)
Pohjois-Savo yhä maamme sairain alue -
”Miten maailman terveimmistä vauvoista kasvaa maamme sairaimmat 30-vuotiaat”, ihmettelee hyvinvointialueen johtaja Marko Korhonen
Uusi Kansallinen terveysindeksi peilaa aiempaa huomattavasti laajemmin suomalaisten hyvinvoinnin tilaa. Tilastot vuosilta 2019-2021 ovat uutta, mutta sisältö pohjoissavolaisten osalta yhtä synkkää luettavaa kuin ennenkin:
Pohjois-Savon hyvinvointialueella asuvat yhä maamme sairaimmat ihmiset. Yleisen sairastavuuden lisäksi pohjoissavolaisilla on huomattavasti enemmän mielenterveysongelmia sekä tuki- ja liikuntaelinsairauksia kuin muilla suomalaisilla.
Uutena asiana mukaan on otettu työkyvyttömyysindeksi. Tässäkin taulukossa Pohjois-Savo hehkuu tummanpunaisena ja erottuu muusta maasta kyseenalaisella kärkipaikallaan yhdessä Kainuun kanssa.
Pohjois-Savon hyvinvointialueen johtaja Marko Korhonen aloittaisi tilanteen korjaamisen satsaamalla ennalta ehkäisyyn:
”Kuinka voi olla, että maailman terveimmistä suomalaisvauvoista kasvaa maamme sairaimmat 30-vuotiaat”, hän pysäyttävästi kysyy,
Hyvinvointialueiden terveyden ja sairastavuuden erot nousevat esille Kansallisesta terveysindeksistä, joka perustuu vuosien 2019–2021 rekisteritietoihin ja joka julkaistiin nyt, 31.5.2023, ensimmäistä kertaa.
Pohjois-Savon luvut pysäyttivät tutkijatkin
Vaikka terveysindeksi kertoo aiempaa kattavammin suomalaisten hyvinvoinnista, on sisältö tuttua luettavaa: Terveimmät suomalaiset asuvat Pohjanmaalla, Uudenmaan hyvinvointialueilla ja Helsingissä, sairaimmat Pohjois-Savossa.
Pohjois-Savon hyvinvointialue hehkuu muuta maata tummempana niin kokonaissairastavuuden kuin mielenterveyden sekä tuki- ja liikuntaelinsairauksien indeksitilastossa – aivan kuten THL:n aiemmissakin tilastoissa.
Tarkat indeksiluvut näkyvät jokaisen sairauden osalta THL:n julkaisemassa pitkässä raportissa.
Päivikki Koposen mukaan myös THL:n tutkijat kiinnittivät indeksitietoja kootessaan huomion siihen, kuinka monessa asiassa Pohjois-Savon tilanne on muuta maata heikompi.
Asiantuntija nostaa esille pohjoissavolaisen geneettisen perimän.
”Laitoimme merkille, miten tumman punaiselta alueenne tilastoissa näyttää. Etelä-Suomeen verrattuna Pohjois-Savossa voi olla useita terveyteen liittyviä riskitekijöitä, kuten korkeampaa työttömyyttä, heikompaa tulotasoa ja matalampaa koulutustasoa, joilla kaikilla on yhteys sairastavuuteen”, Koponen listaa.
Hän nostaa esille myös pohjoissavolaisen geneettisen perimän.
”Pyysimme asiaan varmistusta THL:n genetiikan asiantuntijoilta. Heidän mukaansa nimenomaan Pohjois-Savossa on pitkän seurannan ja riskilaskennan perusteella myös mahdollista geneettistä sairausperimää.”
Pohjois-Savo keikkuu näissäkin tilastoissa kyseenalaisella kärkisijalla yhdessä Kainuun hyvinvointialueen kanssa. Työkyvyttömyyseläkkeellä olevia on Pohjois-Savossa kaikkein eniten, ja varovaisesti voinee päätellä, että pohjoissavolaisten kärkipaikat työkyvyttömyysindeksissä ja mielenterveysindeksissä ovat sidoksissa toisiinsa.
”Näitä lukuja ei voi enää vain seurata sivusta, eikä kukaan voi juosta niitä karkuun”, kommentoi Pohjois-Savon hyvinvointialueen johtaja Marko Korhonen THL:n Kansallista terveysindeksiä ja sen sisältämää totista tietoa pohjoissavolaisten korkeasta sairastavuudesta.
Luvut toki ovat Korhoselle tutut. Hän toteaa, että pohjoissavolaisten mielenterveysongelmat ja runsas päihteidenkäyttö ovat asioita, joiden kanssa on painittu pitkään.
Konkreettisia ratkaisuja etsiessään Korhonen painottaa ennalta ehkäisevää toimintaa ja kääntää siksi katseensa pohjoissavolaisten lapsuuteen ja nuoruuteen.
”Meillä on käsissämme iso paradoksi. Kuinka voi olla, että maailman terveimmistä suomalaisvauvoista kasvaa maamme sairaimmat 30-vuotiaat”, hän pysäyttävästi kysyy.
”Jos emme satsaa ennalta nuoriimme ja hoida heitä ajoissa, heistä kasvaa sairaita työikäisiä, joista tulee sairaita vanhuksia. Kun tiedämme eliniän odotteiden pidentyvän, suunta on saatava kääntymään.”
Työkyvyttömyys ja työvoimapula samassa kunnassa
Marko Korhonen huomauttaa, että yksin sote-päätöksillä suunta ei käänny eikä hyvinvointi lisäänny.
”Vastuu maakuntamme uudesta suunnasta kuuluu niin päättäjille, hyvinvointialueille, yrityksille kuin kaikille yhteiskunnan toimijoille”, hän näkee.
”Työttömyys vaarantaa terveyden. Mutta tässäkin on paradoksi. Pohjois-Savossa on vientivetoisia, teollisesti vahvoja talousalueita, jotka potevat työvoimapulaa. Ongelma on, että juuri näillä alueilla on jo ennestään sairastavuutta ja työkyvyttömyyttä. Varkauden seutu on tästä hyvä esimerkki. Lisäksi meillä on niin työttömyyden kuin hyvinvoinnin osalta isoja alueellisia eroja maakuntamme sisällä.”- AnonyymiUUSI
Surukutsattua porukkaa.siinä suurin selitys.
- AnonyymiUUSI
Kainuulainen persu Jenna Simula kannattaa ottaa myös tutkittavaksi. Hän on raivokkaasti ajanut petojen harvennusta jo vuosien ajan. Hänen mukaansa Suomen nro yksi ongelma on sudet.
:D- AnonyymiUUSI
Mitäs tutkimista Simulassa on,?Kansanedustaja/eläintenhoitaja on voimakkaasti ajanut uusia ampumaratoja joka ei ole nykyaikana huono asia,metsästäjä ajaa järkevää petopolitiikkaa,samoin kuin muitakin asioita.
Eikä varmana hyväksy salametsästystä.
- AnonyymiUUSI
nimet esiin ja mekaanista palautetta
- AnonyymiUUSI
oikeita perä jormia
- AnonyymiUUSI
Linnaan vaan miettimään tekosiaan tuollaiset kumisaapastelevat juntit. Sitten nähdään pärjäävätkö hetkeäkään ilman asetta.
Ketjusta on poistettu 27 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miika elomo
Miika elomo meni naimisiin 4.2 Maria aution kanssa. Onko tämä sama Maria Autio joka seurusteli Jare brandin kans ja meni8712516- 2362691
Kuinka löytää uusi rakas rinnalle yli 60 vuotiaana naisena? Avuksi Tinder vai mikä?
Kaikki tahtoo rakastaa iästä riippumatta. Kysymys kuuluukin, mistä löytää miehiä, kun ikää alkaa olla mittarissa: harras721727MTV: Erika Vikman paljastaa pitkäksi venähtäneestä juhlimisesta UMK-voiton jälkeen: "En mä..."
Onnea UMK-voitosta, Erika Vikman! ICH KOMME! Ja tsemppiä toukokuiseen Euroviisu-mittelöön Sveitsissä. Lue Erikan juhlai641578Salametsästys käräjille tänään
Joutsenia, haukkoja, ahmoja, pantasusia, jopa ilveksen pentuja ja haikaroita.... Kuvottaa kuinka kaunista isänmaatamme o1401265Ehkä en ollut oikeudenmukainen sua, naista kohtaan
En silloin voinut painottaa sun kokemusta oikealla tavalla. Jos sen ymmärsin niin en tarpeeksi. Joten ehkä sulla oli p64987Joko on aika varattu?
Mihin maailma on menossa? https://www.iltalehti.fi/viihdeuutiset/a/ac96ac52-8bf2-46d1-933b-60a6056d6075 Bianca "sensor228942- 172901
- 92894
- 12878