Miksi pidät

Lempeydestä?
14390
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Tulee kotoisa olo.

Äänestä
  • Onko minussa samaa kuin jossain läheisessäsi?

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Onko minussa samaa kuin jossain läheisessäsi?

    Ehkä

    Äänestä

  • Anonyymi00002 kirjoitti:

    Onko minussa samaa kuin jossain läheisessäsi?

    Osaltaan. Sinussa on kuitenkin paljon muutakin, uutta ja toisenlaista. Tuoreutta.

    Sivusta.

    Äänestä

Omituinen kysymys. Useimmat normaalit ihmiset pitää lempeydestä.

Äänestä
  • Noin se on.

    Äänestä

Kuka ei pitäisi lempeydestä? No ehkä jo pershäiriöinen.

Äänestä

Se on naisellinen piirre, piirre, jota arvostan. Olen kokenut kovia, ja siksi odotan ymmärtävää ja lempeää kohtaamista. Lempeys, johon kuuluu huolehtiva suhtautuminen, kuuluu rakkauteen.

Siksi. 💕💚💛💗💕

Äänestä

Peruskysymyksiä, joita lapsettomat yleensä kysyvät perheelliseltä on se, onko suhde, suhteet, vanhemmuus itse nuoruus muuttanut jotenkin. Itsenäisen elämän alussa. Tuskin kukaan, jonka elämässä tapahtuu niinkin iso muutos kuin uuden perheenjäsenen saaminen voi vastata että mikään ei ole muuttunut. Vaikka lapsi on kasvatettava, myös lapsi kasvattaa ja yksi isoimmista asioista miten se muuttaa ajatusta tai on muuttunut on luonnollinen läheisyyden tarjoaminen. Taidat olla tyttö, joka ei ollut tottunut minkäänlaiseen halailuun ja melkein pelkäsi tilanteita, missä joku halusi halata. Taputteli selkään vaivaantuneena eikä oikein ymmärtänyt mistä halaamisessa oli kysymys, sillä ei ollut tottunut siihen.
Olen ihastellut nuoren kykyä pyytää luonnollisesti läheisyyttä ehkä oppinut siinä myös itse. Läheisyys voi silti olla vaikea juttu, vaikka halaukset ja pusut olisikin helposti toteutettavissa.

https://youtu.be/Q2IJ3HprRZ8?si=iqAIrUhy3cCEYb5M

Äänestä

Näen kärsimystä kovuudessa.

Äänestä
  • Sydämensä pehmeyttä voi tarjota vähän etäämpääkin, jos avautumisen tai ymmärryksen tilaan ei yhdessä päästä. Ei se haittaa. Et ole vastuussa toisten sydänten haavoista ja niiden eheytymisestä, mutta omiasi voit hoitaa. Kutsu sinä omaa sydäntäsi pehmeyteen, ota sinä vastuu siitä mitä tarvitset silloin, kun kohtaat kuoren toisen sydämen ympärillä, tai kun omasi alkaa puskea esiin. Kovuus on haava, meistä jokaisella, ja pehmeys on siihen lääke.

    Äänestä


Elämän ihanuus, tänään vapaapäivä.
Eilen tuulessa ja tuiskussa lumikenkäkävelyä, metsä hieman suojasi. Päivän pyhitys meni korvapuustien leivontaan, lohkoperunat & nakit, Aakkoset choco- pussi tarttui myös käteen.

https://youtu.be/ZZ0ZhTb5QBg?si=EgqG_c0PmCLPChUA

Äänestä

Ei pelkkää hymyä ja joojoota. Voi tulla fiilis että sehän on sellasta hymyilyä ja paijaamista. Toki onkin, hankalien juttujen lakaisua maton alle.
No way, oisko parempi lujasti lempeä, tough love itsekunnioitus. Monesti sitä vaatii itseltä paljon sen suhteen millaset tunteet ja ajatukset ovat oikeita.
"No, mullahan on kaikki hyvin, en saisi tuntea tyhjyyttä tai tyytymättömyyttä."
"No, mähän saan tästä asiasta niin paljon, mun pitäisi tuntea ( vain ) kiitollisuutta."
Rakkaudellinen, kypsä tai henkinen ihminen on jo ohittanut tälläset tunteet. Se kertoo elämänkokemuksesta. Mut hei, heikoilla hetkillä vois olla mutkia suoristava biisi mikä vie eteenpäin, saa hymyilemään ja luottamaan ja uskomaan itseensä enemmän.
Marilyn Monroe on oma juttuni mut eipä ole yhtään sen huonompi Tina Turnerkaan.

https://youtu.be/sfKjbGnHVWo?si=rI8Amvnu8cJbrWno 🎶

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Lempeydestä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu