Muutama viime vuosi on ollut liian kova

En tiedä palaudunko tästä enää, energiat on loppu. Saako näin sanoa? Olen miettinyt sinuakin tässä. Olet mulle läheinen ja rakas ja mietin nähdäänkö missään enää. Tiedän ettet sinäkään voi kovin hyvin.
15441
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kyllä, niin saa sanoa.
En usko olevani kaivattusi mutta toivon että pystyt priorisoimaan itsesi toipumisen ja palautumisen, mistä asiasta se onkaan. Uskon että ihminen kykenee palautumaan vaikka se on henkilökohtaista, ja voi vaatia aikaa. Ihminen on heikko ja vahva, monien asioiden paradoksi. Siksi on vaikeaa olla ihminen.

Äänestä
  • Mutta kun tuli aina uutta stressattavaa stressin päälle. Ja yritin tunnollisesti suorittaa asioita kuntoon. Tapahtumia vyöryi vaan eteen. Ne oli jo niin kummallisia ne vastoinkäymiset, ettei sitä moni voisi uskoa todeksi. Toivottavasti hermosto palautuu vielä kuntoon. Koitan hoitaa itseäni ja tsempata. Olen uupunut ja se näkyy ulospäin.

    Äänestä

  • Lopeta hei tällaiset puheet. Et todellakaan tiedä mistä puhut. Valehtelet

    Äänestä

En osaa sanoa tähän muuta kuin että olen pahoillani❤️

Äänestä
  • Ei siitä tarvi olla pahoillaan, vai oliko tsemppaus? Kiitos siitä ❤️ Ap

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Ei siitä tarvi olla pahoillaan, vai oliko tsemppaus? Kiitos siitä ❤️ Ap

    Oli tsemppaus. Samoin sanoin kuin ensimmäinen kommentoija❤️

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Oli tsemppaus. Samoin sanoin kuin ensimmäinen kommentoija❤️

    Ok, selvä pyy ❤️

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Ok, selvä pyy ❤️

    Koppelo se on. Tai eilisen teeren poika.

    Äänestä

Toivottavasti nähdään ja ei ikinä erota.

Äänestä

Kuka oot ja kenelle kirjoitat?

Äänestä

Minua itkettää. Aiemmat keinot että olo lievittyy ei enää auta ja nyt on voimakas suru. Ei hän tälläistä haluaisikaan.

Äänestä

Eiku jaksaa jaksaa. Syöt kunnolla. Nukut kunnolla. Harrastat sopivan haastavaa liikuntaa. Päivittäin. Et voi toisen ihmisen kautta elää tai muissa roikkua. Vastuu susta on sulla.

Äänestä
  • Miksi siis pitäisi toimia näin…? Kun ihmistä ei ole olemassa

    Äänestä

  • Et tiedä asioistani. Enkä roiku kessään.

    Äänestä

Onko tämä viesti edes kaivatulle? Kovasti sitä niin tulkittiin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

En tiedä palaudunko tästä enää, energiat on loppu. Saako näin sanoa? Olen miettinyt sinuakin tässä. Olet mulle läheinen ja rakas ja mietin nähdäänkö missään enää. Tiedän ettet sinäkään voi kovin hyvin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu