Miksi isännöitsijän työmäärällä on väliä?

Anonyymi-ap

Ennen suurin osa isännöitsijöistä oli yrittäjiä. Nyt vanhat ikäpolvet ovat eläkkeellä ja suurin osa isännöitsijöistä ovat tavalisia työntekijöitä. Työntekijä ei voi juuri millään alalla valita työmääräänsä, vaan taakan kaataa niskaan työnantaja eli isännöitsijän tapauksessa isännöintitoimisto.

Alan ongelmat tiedetään ja tiedostetaan. Pitäisi tehdä koko ajan täysillä töitä ja kahdeksan tunnin päivän (klo 8-16) jälkeen kotiin lähtemisen ja rentouttavien vapaa-ajan harrastusten sijaan istua illalla klo 17-19 tai klo 18-20 kokouksia. Kokouksia hallitusten kanssa ja kokouksia osakkaiden kanssa. Hallituksen kokouksia, varsinaisia yhtiökokouksia ja ylimääräisiä yhtiökokouksia.

Tässä kaikessa on yksi ongelma. Työnsä tekeminen kiireellä ja huonosti on terveysriski. Meille on annettu halu nauttia työstämme hyvän ja palkitsevan lopputuloksen kautta. Jos työ ei anna tähän mahdollisuutta, ihminen väsyy, turhautuu ja lopulta sairastuu. Säästäminen kääntyy itseään vastaan.

Itseltään jatkuvaa kympin tasoa vaativa ihminen väsyy varmasti. Niin tekee myös ammattilainen, jonka on ajan ja mahdollisuuksien puutteessa opeteltava tyytymään seiska miinukseen. Sitten kuutoseen... ...no helvetti! Numero se on viitonenkin ja vielä hyväksytyn kirjoissa. Läpi meni vaikka pahalta tuntuu!

Tällaista juuri riman ylittävää suoritusta vaaditaan yhä useammalla alalla, yhä useammalta työntekijältä. Jos ei suoraan vaadita, siihen on silti pakko mennä selvitäkseen tehtävistään ja säilyttääkseen työnsä. Tässä on turha puhua taloyhtiöiden lukumäärästä, koska eri ikäiset ja kokoiset taloyhtiöt kuormittavat eri tavalla.

Työn tekeminen olemattomilla resursseilla on nykyään arkea, pitkäkestoinen keskittyminen harvojen herkkua. Joskus tuntuu, että kiireellä kurjistetussa työelämässä selviytyminen vaatii ihmiseltä joko täydellistä välinpitämättömyyttä tai skitsofreniaa. Omatunto ja moraali edellyttävät huolenpitoa asiakkaista, työnantaja taas jatkuvaa toiminnan tehostamista ja siitä seuraavaa osittaista heitteillejättöä.

Isännöitsijän pitäisi tehdä keskittyneesti ja keskeytyksettömästi tarkkuutta ja huolellisuutta vaativaa työtä, mutta asiakkaat ramppaavat isännöintitoimistolla ilman ajanvarausta, puhelin soi taukoamatta ja sähköpostia pingahtelee. Sellaista on työelämä isännöintialalla. Jollain toisella toimialalla työntekijöiden tilanne saattaa olla vieläkin huonompi.

0

244

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. 64
        1042
      2. Mikä sua mies vaivaa?

        Siis oikeasti.
        Ikävä
        64
        1042
      3. 93
        817
      4. Mitä vuosimallia kaivattusi on?

        🤣🤣🤣🤣🤣🤣
        Ikävä
        57
        813
      5. Kuinka hyvin te sopisitte

        Toisillenne vai sopisivatko ollenkaan? Mitä eroja
        Ikävä
        42
        678
      6. Jasmin vauhdissa

        Kyllä pitää Jassulla kiirettä, kun yhtenään menoa mun äidin, isäpuolen ja Markon kanssa Ossianin ollessa tietysti sulois
        Kotimaiset julkkisjuorut
        222
        640
      7. Vinkkiä miehelle

        Huomenna olen kuudesta eteenpäin kotona, yksin… Pääsetkö/uskallatko tutustua?
        Ikävä
        50
        598
      8. Joko uskallat.

        Huomenna nähdään.
        Ikävä
        40
        570
      9. Miksi et halua kaivattusi

        kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
        Ikävä
        66
        565
      10. Nainen joka haluaa miehen

        Näyttää sen selvästi. Hommaa minihameet, pitkät hiukset, laihduttaa ja on iloinen sekä aktiivinen.
        Ikävä
        79
        563
      Aihe