Kaikki henkinen paha (hyvää yötä)

joka meille on tullut elämämme aikana, olemme sen omaksuneet osaksi itseämme. Mielemme ovat oppineet sen. Koska nämä ovat meissä vain pintaa, eikä todellista minuutta, kaiken tämän voimme oppia myös pois ja korvata ainakin osittain uusilla henkisillä kyvyillä.

Kumpi ihminen on lopulta onnellisempi: sellainen, jolla on alusta alkaen kaikki mennyt hyvin ja saattaa myöhemmin kompastua pienestä kivestä? Vai sellainen, jolla on ollut vaikea elämä, mutta silti jotenkin onnistunut ponnistamaan jaloillensa ja tämän jälkeen isompikaan tielle tuleva murikka ei haittaa niin paljoa?

Jos maailmassa kaikki olisi hyvyyttä ja onnistumista, niin sillä ei olisi enää mitään arvoa, koska se olisi itsestäänselvyys. Ihmiset eivät enää osaisi iloita niistä, koska kaikki olisi ennalta-arvattavaa ja kaikkeus latistuisi epämääräiseksi tasaiseksi massaksi. Pahuutta ja epäonnistumista tarvitaan, jotta voi olla hyvyyttä ja onnistumisen riemua. Yötä tarvitaan, jotta voi olla päivä.

https://www.youtube.com/watch?v=FiOpY6YtolI