Kannus esillä hienosti taas uutisissa

Anonyymi-ap

Syyttäjä vaatii neljälle miehelle ehdotonta vankeutta ravintolan tapahtumista. Ampuminen tapahtui heinäkuun lopulla. Poliisi on aiemmin kertonut, että taustalla oli ravintolassa syntynyt riitatilanne.

Syytetyistä kaksi on Kannuksesta.

Syyttäjän mukaan kolme miehistä ampui ravintolassa. Heitä syytetään tapon yrityksistä. Kolmas mies on syytettynä muun muassa laittomasta uhkauksesta, koska hän oli syyttäjän mukaan ottanut taskustaan ladatun revolverin ja osoittanut sillä yhtä kanssasyytetyistään.

Kaikkia neljää syytettyä syytetään myös ampuma-aserikoksesta. Heidän hallussaan olleet käsiaseet olivat syyttäjän mukaan luvattomia.

Epäillyn tapon yrityksen uhreja on kaikkiaan seitsemän. Heistä viisi sai ampumavammoja. Poliisi on kertonut, että ampuminen ravintolan sisätiloissa aiheutti vaaratilanteen useille ihmisille. Vaaran aiheuttamisen osalta uhreina kuultiin 34:ää ihmistä.

Esitutkinnassa epäillyt kiistivät pääosin syyllistyneensä rikoksiin.

32

1640

    Vastaukset 32

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Oliko nämä Perussuomalaisia?

    • Anonyymi

      Ovatko vielä tutkintovapaalla. Välillä Kannuksessa nähnyt.

    • Anonyymi

      Eivät osuneet kuolettavasti vaikka kovasti ampuivat. Vain portsaria osui pahemmin. Armeijan käymättömyys korostuu seurueiden aseen käytössä osumien puuttumisena. Kovin pitkiä tuomioita ei tule sillä vankilapäivä suljetussa laitoksessa maksaa 225 euroa. Halvemmaksi tulee asuttaa kaupunkien vuokra-asuntoihin ja antaa kela gould kortti.

      • Anonyymi

        Gould?
        Se on cold jos kultaa tarkoitat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Gould?
        Se on cold jos kultaa tarkoitat.

        Ei tainnu vieläkään mennä ihan oikein 🙈


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei tainnu vieläkään mennä ihan oikein 🙈

        Gold, sorry pienet näppäimet isolle sormelle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Gould?
        Se on cold jos kultaa tarkoitat.

        Cold on kylmä. Gold on kulta..


    • Anonyymi

      Seurasi kaoottinen tilanne. Noin minuutin kestäneessä ampumisessa loukkaantui viisi miestä – yksi heistä oli väliin tullut järjestyksenvalvoja. Myös yksi ampujista loukkaantui.

      Ihmiset pakenivat anniskeluravintolasta. Myös suuri osa selkkaukseen osallistuneista pakeni paikalta. Poliisi sai heidät myöhemmin kiinni eri puolilta Suomea.

      Useista tapon yrityksistä tuomittujen Lindemanien osalta käräjäoikeus lausuu, että heidän on täytynyt ymmärtää myös muiden asiakkaiden olevan vaarassa. Oli täysin sattumanvaraista, ettei kukaan kuollut luotisateessa.

      Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeuden tuomio ei ole lainvoimainen.

      Eli Leiffi ja Tino valittaa tuomiosta ja yhteiskunnan varoilla istutaan vielä muutamat oikeudenistunnot. Miksi Kannuksen kaupunki vuokraa näille asuntoja?

      • Anonyymi

        Omistaako kaupunki omakotitalon koulun vieressä?


    • Anonyymi

      Kovat on aine reviirit, kun kannattaa ottaa 8 vuoden kakku riskit. Suurta bisnestä.

    • Anonyymi

      Tino Leiffi siellä ammuskeli.

    • Anonyymi

      Oman reviirinsä puolustajia nämä henkilöt ovat. Suomen laki ei salli tällaista reviirinpuolustamista. On olemassa monenlaisia reviirejä. Osa ihmisistä pitää jopa Kannusta omana reviirinään, vain Kannus , muua osa maata mitä siitä. Kannus on osaa laajempaa heimoyhtiskuntaa.
      Nämä suvut käsitykseni mukaan mitä julkisuudessa kerrotaan ovat siirtyneet ruotsista paluu muuttajina suomeen, tuoden sieltä heidän heimoperinettä tukevan väkivaltaisuudeen mukanaan.
      Meidän Kannuslaisina yhteisenjäseninä tulee tukea näiden tuomittujen omaisia ja lapsia.
      Muistan Turren ja Lindan 60-70-vaihteesta, kauppaa käytiin. Oltiin hyvissä väleissä Kannuslaisten kanssa.
      Nimimerkillä, joitakin Jallupulloja ostaneena Kannuksen lavalla, Lintan hameen alta.
      Elämä on.

    • Anonyymi

      Ei nuita saa päästää pesiytyyn ne on vieraslajeja. Korkeintaan johonki Eskolaan tai Märsylään. Puulämmitys ja kantovesi niin ne lähtee meleko pian.

    • Anonyymi

      Tämmösiä me persut olemme. Oletko demari?

      • Anonyymi

        Olet itse Sosialisti.


      • Anonyymi

        Jokainen typeryskin tietää ettei Persujen kommentti. Naurettava.


    • Anonyymi

      Ei me keskustalaisetkaan näistä elätettävistä tykätä mutta sitä ei voi julkisesti tuoda esille. Maksamme veromme ja seuraamme näiden varastelua paikkakunnan kaupoista sekä invapaikoille pysäköintiä paheksumme paikallislehden palstalla nimettöminä.

    • Anonyymi

      Me sosialistit haluisimme että he asuisivat jossain sivukylillä. Näin saataisiin tyhjiä kouluja kuten Eskola hyötykäyttöön. Ihmiset jotka eivät töitä kaipaa tai koulutusta voitaisiin majoittaa Märsylän koululle.

      • Anonyymi

        Juuri näin ja samaan porukkaan muutkin työtä pelkäävät.


      • Anonyymi

        Eikö Eskolassa oo venäläisiä ja virolaisia plus muutama kotimainen juoppo? :D


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö Eskolassa oo venäläisiä ja virolaisia plus muutama kotimainen juoppo? :D

        Eskolassa ei yhtään työtöntä. Nämäkin muutamat juopot käy säännöllisesti oikeissa töissä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eskolassa ei yhtään työtöntä. Nämäkin muutamat juopot käy säännöllisesti oikeissa töissä.

        Ei käy, kun ei mikään firma kato käsien heiluttelijoita.


    • Anonyymi

      Autokaista ampuja vapautuu tänä vuonna samaa rotua.

    • Anonyymi

      Taas veromaksajat maksaa turhia oikeudenkäyntejä.

      Murhasta tuomittu Terno aikoo hänen puolustusasianajajansa mukaan valittaa tuomiosta hovioikeuteen. Tyytymättömyyden ilmoitus tehtiin maanantaina.

      Pirkanmaan käräjäoikeus tuomitsi viime viikolla T. raskaana olleen naisystävänsä murhasta ja muista rikoksista elinkautiseen. T. ampui naisen Tampereen Hämeenkadulla viime syksynä.

      Puolustusasianajaja Henry Saleva kertoo, että hän ilmoitti maanantaina tyytymättömyydestä tuomioon. Myös valitus aiotaan tehdä.

    • Anonyymi

      No voe voe kun ootte ollut ensin mitä vittua sitten, sairaat paskijaiset nämä luulee omistavansa ku joku hauta siellä ja täällä mene hautaan ja olkaa jo hiljaa se muuttaa kula haluaa piste

      • Anonyymi

        Jos kävisitte koulua, osaisitte lukea ja kirjottaa.
        Nimittäin tuosta kirjoittamastasi ei saa mitään selvää.


      • Anonyymi

        njut ei jummarra??? mite halua sanua?


      • Anonyymi

        Sori mä en puhu vammasta.


    Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      41
      1897
    2. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      710
      1290
    3. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      99
      1031
    4. Mitä nyt haluaisit kysyä kaivatultasi?

      Tässä hetkessä tai menneestä?
      Ikävä
      102
      908
    5. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      88
      904
    6. Mikä hänessä

      Saa sut kuumaksi?
      Ikävä
      66
      751
    7. Taidan olla pelkuri

      Kun en uskalla edes kysyä sulta 😳
      Ikävä
      33
      642
    8. Olinko yhden viestin arvoinen?

      Sen verran olit valmis panostamaan ja selvittämään umpisolmuja. Kukkuluuruu vaan sinullekin mies.
      Ikävä
      68
      518
    9. Kuka om uusi kylän mies?

      Ajelee polkupyörällä. Vaalea, melkein kalju. Ilmestyi katukuvaan tänä kesänä. Viettää aikaa kauppojen tuulikaapeissa. Ku
      Suomussalmi
      13
      518
    10. oot mun silmissä

      Vain äärettömän nolo. Anna olla jo 😂
      Ikävä
      78
      501
    Aihe