olin töissä mukavassa päiväkodissa, jossa myös oli pappa, joka yritti saada huomiota minulta, mutta sitä hän sai mutta ei todellakaan positiivista sellaista. Sijaisuus oli noin parin viikon mittainen ja minulle sanottiin, että olisi myös pidempi ja sanoin olevani kiinnostunut siitä. Mutta kun lyhyt sijaisuus oli loppumaisillaan, minulle ei enää tarjottu pidempää sijaisuutta ja syy oli se, etten kiinnostunut tutustumaan papparaisesta, joka toi tai haki lastenlastaan päiväkodista! Tuollainen toiminta tuntui tarkoitukselliselta kiusaamiselta, samoin eri työpaikoissa siirrot muihin ryhmiin, jotta minulle voitaisiin esitellä parisuhde-ehdokkaita! Todella ahdistavaa jo pelkästään etukäteen ajatella, että mitä milloinkin oli tulossa eri työpaikoissa. Yksityisasiat eivät kuulu työpaikalle, eikä varsinkaan silloin kun ei ollut mitään tarvetta löytää uutta kumppania eikä parisuhdetta, eikä siihen ole mitään tarvetta vieläkään eikä siihen ole mitään tarvetta koskaan! Kaikki toiminta vieraissa työpaikoissa tuntui aina kiusaamiselta, koska siihen ei kysytty lupaa minulta! Enkä olisi koskaan antanut siihen lupaa!!
Läheisessä kaunpungissa
Anonyymi-ap
3
109
Vastaukset
- Anonyymi
Se mitä tapahtui työajan ulkopuolella ei tuntunut ollenkaan niin pahalta kuin se mitä työpaikoilla tapahtui, kahdeksan tuntia helvetissä ja olin aika lailla valmis kävelemään päin punaisia valoja!!
- Anonyymi
Jos kuulen sen laulun, "pidä huolta,"niin kuin eilen kuulin sammutan kännykän, koska en voi sietää sitä! "Kun apua saat", minä en saanut apua, vieraat työpaikat tekivät minut ahdistuneeksi, stressaantuneeksi ja veivät minulta ilon elämästä ja kyvyn luottaa ihmisiin! En saanut olla oma itseni!!
- Anonyymi
Surkeeta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Miksköhän mä oon tuolla
Joskus antanut ymmärtää että olisin sun rinnoista pelkästään kiinnostunut 😂😁🤭 ja sä säikähdit että koskisin ilman lup222160- 1382002
Aamu on aina iltaa viisaampi.
Hyvää huomenta rakas. Ajattelen sinua taas ja yritän keksiä keinoja luoksesi. Satuttaa, kun unohdan sinua joka päivä ene81232Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TARINALTA ISOISÄSTÄ, JOLLA ON PARTA
Pinnalliset käsitykset korkeammasta Todellisuudesta Heti kun luomisen motiivi tuli esiin - se haisi RAAMATULLISELTA TAR3881190- 621086
J miehestä oikeaa
Nimeä ei voi tänne julkaista mutta kannattaa olla varuillaan jos ”aistit” auki t nainen991067- 61950
- 68942
Se meidän sydänyhteys
Oli ihanaa. Oltiin samankaltaisia sieluja ja tunnettiin voimakasta vetovoimaa ja yhteenkuuluvuutta. Voisiko se löytyä vi45906- 2831