KöyhätKyykkyyn, nyt on vakavat paikat.

Miljoonasijoittaja Tyttö2010Neitinen99,9%Jalokiviasiantuntija on ostanut haaveilluusiolumpulleen halvemman sormuksen kuin itselleen polkupyörän.

Eikä siinä kaikki, vaan baaribaaripyllistäjän tuli laittaa sormus nimettömään jossa ei ole aiemmin ollut sormuksia ja asettaa kätensä muiden varallisuutta osoittavien kohteiden päälle.

Omanapanarsismi huipussaan.

Mikä mahtaapi olla syy että ei valokuvaa horosensa nimetöntä kun siinä on myös sormus jonka luovutti kun ryhtyi virallisesti leipomaan kolmatta exäänsä.

> § <
28281
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Ajatteletko oikeasti koskaan mitä ja miten kirjoitat? Tuo on täysin kreisiä maniaa ja raivoa pahimmillaan ja sellaisesta asiasta jolla ei pitäisi olla elämääsi vaikutusta.

Polkupyörä ja sormus? Kas kun et ihmettele miksi pinkki kenguru ei hymyile Fordin ikkunasta Rolexi ranteessa, sillä kyllähän sellainen pitää Eedenissä olla?

Huomenna lähden Pattayalle kaverimiittiin ja palaan sunnuntaina. Ajattelin mennä Hiltoniin tällä kertaa mahdollisimman korkealle. Ilmoita jos haluat todisteet. On hauska katsella kun köyhä kiemurtelee sairaassa kateudessa mitättömistä asioista.

Pyydät kuvia ja sitten järkytyt kuvista laatien niistä kymmeniä aivottomia analyysejä.

Odotas... Katson kristallipallosta missä sinä olet loppuviikon... Hmm... hetkinen... Täällä palstalla!

2010

Äänestä

On taas mennyt kyrvånsyylån yö suoli24, hienoa perhe-elämää.

Äänestä

Kun ostin vaimolle lahjaksi ranneketjun, en saanut narsismidiagnoosia kaupanpäällisiksi.
Vaimo ei valittanut siitäkään että moottoripyöräni maksoi enemmän kuin hänen ranneketjunsa. Tässä kun on yhteisiä vuosia kertynyt, niin koruja on melkoisen vino pino. En ole koskaan ajatellut että pyytäisin vaimoa laittamaan ne kaikki ylle ja että ottaisin hänestä sitten valokuvia siksi koska Pattayan matkailusivustolla joku sellaisia tivaa.
Ne korut on vaimon omaisuutta, lahjaksi saatuja. Niitä käytetään sopivassa tarkoituksessa harvakseen.
Sormukset ei taitaisi sopia kaikki samaan sormeen. En usko että kukaan ostelee kalliita koruja täällä millekään illuusiovaimoille, vaan eiköhän siellä ole ihan oikea vaimo.

Miten tuo "virallisesti vaimon leipominen" tapahtuu, varsinkin jos vaimo on haaveilluusiovaimo? Tapahtuuko se samalla tavalla kuin se kuinka sinulla oli haaveilluusioravintolakonserni ja haaveilluusiovaimollasi oli haaveilluusiohammasklinikka, mutta sitten ei enää ollutkaan?
Mihin ne katosi ne kaikki haaveilluusiosi? Huvijahdit, moottoripyörät ja huvilat? Kaikki katosivat jonnekin ja jäljellä on vain tämä matkailusivusto?

Yksi mielenkiintoinen kysymys sinulle on myös että miten on Kympillä mahdollista kuvata haaveilluusiovaimon kädessä juuri ostettu sormus, jos vaimo on haaveilluusiovaimo? Sinä varmaan osaat selittää kun olet sellaista ehdottanut?

Äänestä
  • Eiköhän taas ensi yönä jotain keksitä.

    Äänestä

Aloitus sai aikaiseksi aktiiveilta paljon sanoja, se on hyvä asia.

Vaan ei ole tinderhutsusella isotimanttisormusta haavehääpäivältään.

Poikamiesten on helppoa piipahdella maaseudulta paratiisissa.

Äänestä
  • Onko sinulla Possonderi kellohame päällä ja papiljotit, kun heität tuollaista vanhojen ämmien kulunutta stooria jostakin kaukaa menneisyydestä?

    Onko eläkeläiset ukkomiehet siis vankeina kotonaan ja eivät voi tavata kavereitaan?
    Mistä lähtien tällainen sääntö?

    Sinähän karkailit myös Pattayalle, mutta eri syistä kuin minä. Sinä lähdit etsimään kikkeliä Pattayalta, koska vaimosi ei sinua arvosta eikä huomioi ja sinä et häntä.

    Laskutaidossasi on sitäpaitsi ollut taas vikaa, sillä oli jo kahdeksas vuosi oli tämä meidän merkkipäivä. Kahdeksan on tärkeä luku. Tuo päivä oli vasta kihlajaisten vuosipäivä. Kahdeksas hääpäivä vasta tulossa.

    Hääpäivä on joka vuosi ja vaimon kanssa ehtii kyllä olla, mutta joitakin kavereita tapaa tässä elämässä ehkä enää kerran tai kaksi, joitakin ei enää koskaan. Kolme viikkoa sitten lähti taas yksi kaveri 57 vuotiaana, tunnettiin 13 vanhasta saakka.

    Kotiin on moni kuollut. Sellaiset terveiset Possonderille, että vierivä kivi ei sammaloidu.

    2010

    PS: Miksi pujotit vaimosi sormukset omaan läskiseen pikkurilliisi, etkä vaimon sormiin? Hän on siis lähtenyt jo lätkimään ja sinä sairaalloisena miehenä takavarikoit häneltä ostamasi sormukset?

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Onko sinulla Possonderi kellohame päällä ja papiljotit, kun heität tuollaista vanhojen ämmien kulunutta stooria jostakin kaukaa menneisyydestä?

    Onko eläkeläiset ukkomiehet siis vankeina kotonaan ja eivät voi tavata kavereitaan?
    Mistä lähtien tällainen sääntö?

    Sinähän karkailit myös Pattayalle, mutta eri syistä kuin minä. Sinä lähdit etsimään kikkeliä Pattayalta, koska vaimosi ei sinua arvosta eikä huomioi ja sinä et häntä.

    Laskutaidossasi on sitäpaitsi ollut taas vikaa, sillä oli jo kahdeksas vuosi oli tämä meidän merkkipäivä. Kahdeksan on tärkeä luku. Tuo päivä oli vasta kihlajaisten vuosipäivä. Kahdeksas hääpäivä vasta tulossa.

    Hääpäivä on joka vuosi ja vaimon kanssa ehtii kyllä olla, mutta joitakin kavereita tapaa tässä elämässä ehkä enää kerran tai kaksi, joitakin ei enää koskaan. Kolme viikkoa sitten lähti taas yksi kaveri 57 vuotiaana, tunnettiin 13 vanhasta saakka.

    Kotiin on moni kuollut. Sellaiset terveiset Possonderille, että vierivä kivi ei sammaloidu.

    2010

    PS: Miksi pujotit vaimosi sormukset omaan läskiseen pikkurilliisi, etkä vaimon sormiin? Hän on siis lähtenyt jo lätkimään ja sinä sairaalloisena miehenä takavarikoit häneltä ostamasi sormukset?

    Sinun ikäisesi Tyttö poistuu, niin mutta hehän ei olekaan ikiterveitä kuten sinä.

    Jokaisella vaimolla joka on ollut vuosia aviossa, on sormuksen jättämät jäljet nimettömässään.

    On oikein hyvä että matkustat tapaamaan kavereitasi, on hyvä tavata ihan livenä, muista ottaa kännit.

    Onko jo korealaisellakin paljon sormuksia ja koruja meikkipöytänsä laatikossa, että oppii äitinsä tavoille heti lapsena, niin onhan hänellä jo korvarenkaat aitoa kultaa, minkä hintaiset mahtaa olla.

    Alta kahden tonnin sormuksella polleilu tuhannella sanalla Pattayan matkailupalstalla pistää naurattamaan ..... miljoonasijoittaja.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Kommentoitko nyt pasasena vai senssuna?

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Kommentoitko nyt pasasena vai senssuna?

    Mukavan nopeaa päivystämistä.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Mukavan nopeaa päivystämistä.

    Sanos muuta, olit huomattavasti nopeampi. Onnittelut.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Sinun ikäisesi Tyttö poistuu, niin mutta hehän ei olekaan ikiterveitä kuten sinä.

    Jokaisella vaimolla joka on ollut vuosia aviossa, on sormuksen jättämät jäljet nimettömässään.

    On oikein hyvä että matkustat tapaamaan kavereitasi, on hyvä tavata ihan livenä, muista ottaa kännit.

    Onko jo korealaisellakin paljon sormuksia ja koruja meikkipöytänsä laatikossa, että oppii äitinsä tavoille heti lapsena, niin onhan hänellä jo korvarenkaat aitoa kultaa, minkä hintaiset mahtaa olla.

    Alta kahden tonnin sormuksella polleilu tuhannella sanalla Pattayan matkailupalstalla pistää naurattamaan ..... miljoonasijoittaja.

    Höpöhöpö. Kukaan ei pidä landella timanttikoruja arkena. Niitä käytetään vain pyhinä ja juhlissa.

    Meillä kun katsos tehdään muutakin kuin ollaan ja poseerataan. Myllätään kasvimaalla, tehdään ruokaa, siivotaan, rakennetaan ja korjataan.

    Vaimo ei koskaan edes meikkaa kotona, vaan ainoastaan juhliin. Ei edes perheillalliselle, jos se tapahtuu tutussa kuppilassa.

    2010

    PS: Miksi laitoit vaimosi sormukset omaan pikkurilliin?

    Äänestä

  • Mitähän ongelmia sinulla on naisten kanssa, voi vakuuttaa että vaimoni on kotona ja majailee samassa paikassa kuin minäkin eikä suunnitelmiin olet tarkoitus tehdä korjausta, eikä muutosta mihinkään suuntaan, mutta kiitos kysymästä parisuhteemme voi varsin hyvin...

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Höpöhöpö. Kukaan ei pidä landella timanttikoruja arkena. Niitä käytetään vain pyhinä ja juhlissa.

    Meillä kun katsos tehdään muutakin kuin ollaan ja poseerataan. Myllätään kasvimaalla, tehdään ruokaa, siivotaan, rakennetaan ja korjataan.

    Vaimo ei koskaan edes meikkaa kotona, vaan ainoastaan juhliin. Ei edes perheillalliselle, jos se tapahtuu tutussa kuppilassa.

    2010

    PS: Miksi laitoit vaimosi sormukset omaan pikkurilliin?

    Siitähän se nauru syntyy kun 2010 on esitellyt kiinalaisen kopiosormuksen, ainoana... meille palstalaisille, hintaan 1400 euroa, kun kopion kiinasta tilasi, selvää on että thaimaassa yksikään kultakauppias myy näitä... Nämä osakaslaina "miehet" on melkoisia taloustaitureita,

    Äänestä

Oikeastaan sinun kanssa keskustelussa ei ole mitään järkeä, jauhat sitä tarkalleen samaa paskaa kuin kahdeksan vuotta sitten.

Äänestä
  • Kovin silti pyrit kysymyksilläsi keskustelukontaktiin.

    Tinderillä ei ole naippassormusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Kovin silti pyrit kysymyksilläsi keskustelukontaktiin.

    Tinderillä ei ole naippassormusta.

    Possonderin alzheimer pahenee...

    https://aijaa.com/84t8qI

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Possonderin alzheimer pahenee...

    Yritti olla muistavinaan, mutta taas meni pieleen!

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Olenko ymmärtänyt että tämä on se korealaisten lasten äitilö, ja huolestuneen näköinen, syystäkin varmaan, mutta huorittelemaan en ala, ei kuulu tapoihini. Mutta ei tuo mikään kaunotar ole, monet miehet on kauniimpia,tuollaisia naisia on thaimaassa miljoonia.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Tottakai sinusta on monet miehet kauniimpia, onhan huomattu että olet seksuaalisesti poikkeava.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Tottakai sinusta on monet miehet kauniimpia, onhan huomattu että olet seksuaalisesti poikkeava.

    Se takia Pimpshornykin muistuttaa enempi miestä kuin leidaria!

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Olenko ymmärtänyt että tämä on se korealaisten lasten äitilö, ja huolestuneen näköinen, syystäkin varmaan, mutta huorittelemaan en ala, ei kuulu tapoihini. Mutta ei tuo mikään kaunotar ole, monet miehet on kauniimpia,tuollaisia naisia on thaimaassa miljoonia.

    Ei sinulle sitten kuitenkaan sattunut tuollaista naista, vaikka niitä on miljoonia Thaimassa? Valitsit sitten kaikkien tarjokkaiden joukosta pankkineidin. Eikä nämä mitkään missikisat ole muutenkaan ja jos olisi, niin et olisi sinä etkä vaimosi siellä kärkisijoilla
    https://aijaa.com/TAiGUn Pirtsakan näköinen tuo vaimosi. On osunut huulipunaakin melkein koko huuleen.

    Tuossa on vaimollasi se sama sormus joka nyt on sinun pikkurillissäsi. Se on vaimosi keskisormessa se sormus ja vihkisormusta ei ole sormessa. Selfiet on peilikuvia, joten tuo on vaimosi vasen käsi. Pikku-Posson teorian mukaan pitäisi olla painauma sormessa vaimollasi, mutta ei ole. Missä on vaimo, missä on sormus?

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Minusta tuntuu että vaimosi lähetti tuolla kuvalla viestin faceen että vuosisadan ehkä se kaikkein kiihkein rakkaustarina on taputeltu. Miksi muuten hän laittaisi someen kuvan ilman sormusta?

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Ei sinulle sitten kuitenkaan sattunut tuollaista naista, vaikka niitä on miljoonia Thaimassa? Valitsit sitten kaikkien tarjokkaiden joukosta pankkineidin. Eikä nämä mitkään missikisat ole muutenkaan ja jos olisi, niin et olisi sinä etkä vaimosi siellä kärkisijoilla
    https://aijaa.com/TAiGUn Pirtsakan näköinen tuo vaimosi. On osunut huulipunaakin melkein koko huuleen.

    Tuossa on vaimollasi se sama sormus joka nyt on sinun pikkurillissäsi. Se on vaimosi keskisormessa se sormus ja vihkisormusta ei ole sormessa. Selfiet on peilikuvia, joten tuo on vaimosi vasen käsi. Pikku-Posson teorian mukaan pitäisi olla painauma sormessa vaimollasi, mutta ei ole. Missä on vaimo, missä on sormus?

    Todellisuudessa vaimo on ollut tuohon pakkelinaamaan verrattuna paljon kauniimpi, mutta vuodet vierivät ja hän on 15-20 vuotta tuota pakkelinaamaa vanhempi, joo kuva vaimostani on samalla sormuksella kuin minun sormesta kuvaamani, tai sitten ei ole... luulenpa että hieman arviosi meni pieleen tuo käsi on oikea, siinä harvemmin on nimettömässä sormusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Olenko ymmärtänyt että tämä on se korealaisten lasten äitilö, ja huolestuneen näköinen, syystäkin varmaan, mutta huorittelemaan en ala, ei kuulu tapoihini. Mutta ei tuo mikään kaunotar ole, monet miehet on kauniimpia,tuollaisia naisia on thaimaassa miljoonia.

    Näyttää tuolla pakkelinaamalla olevan tatuoidut kulmakarvat, huono homma... ne tuppaa vaihtamaan paikkaa kun ikää tulee. ja voivat valua viiksiksi, 2010 taitaa tykätä viiksekkäistä naisista.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Todellisuudessa vaimo on ollut tuohon pakkelinaamaan verrattuna paljon kauniimpi, mutta vuodet vierivät ja hän on 15-20 vuotta tuota pakkelinaamaa vanhempi, joo kuva vaimostani on samalla sormuksella kuin minun sormesta kuvaamani, tai sitten ei ole... luulenpa että hieman arviosi meni pieleen tuo käsi on oikea, siinä harvemmin on nimettömässä sormusta.

    Pakkelinaama ja pellenaama, molemmilla internetpuolustaja jolla vaimona roiskeläppäinen, hauskaa.

    Numban vaimo on viehättävä eikä samaa kastia lainkaan omanapanarsistien kanssa, vaan oma itsensä ilman tarvetta tuollaiseen huuhaahan jota Tyttö ja kihlattunsa Laiffi jauhaa.

    Pistäppä julkaisuun Hukkapala roiskeläppäisen pläsi, niin saadaan hauskaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Todellisuudessa vaimo on ollut tuohon pakkelinaamaan verrattuna paljon kauniimpi, mutta vuodet vierivät ja hän on 15-20 vuotta tuota pakkelinaamaa vanhempi, joo kuva vaimostani on samalla sormuksella kuin minun sormesta kuvaamani, tai sitten ei ole... luulenpa että hieman arviosi meni pieleen tuo käsi on oikea, siinä harvemmin on nimettömässä sormusta.

    Jotkut tykkää aasialaisista kaunottarista ja jotkut Amin Asikaisen näköisistä naisista. Makuasioista ei pidä kiistellä.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Jotkut tykkää aasialaisista kaunottarista ja jotkut Amin Asikaisen näköisistä naisista. Makuasioista ei pidä kiistellä.

    Lahkolaisella on taas paha olo.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Miljoonasijoittaja Tyttö2010Neitinen99,9%Jalokiviasiantuntija on ostanut haaveilluusiolumpulleen halvemman sormuksen kuin itselleen polkupyörän.

Eikä siinä kaikki, vaan baaribaaripyllistäjän tuli laittaa sormus nimettömään jossa ei ole aiemmin ollut sormuksia ja asettaa kätensä muiden varallisuutta osoittavien kohteiden päälle.

Omanapanarsismi huipussaan.

Mikä mahtaapi olla syy että ei valokuvaa horosensa nimetöntä kun siinä on myös sormus jonka luovutti kun ryhtyi virallisesti leipomaan kolmatta exäänsä.

> § <

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu