Rahantakii(ko) vain?

On siitä jo muutama vuosi vierähtänyt, kun töistä pois jättäydyin. Ei enää ollut alkuunkaan minun hommiani.
Alkuun oli, mihin kouluttauduinkin ja pidin työstäni. Kiva oli töihin lähteä. Organisaation muutosten myötä työt vaihtuivat kokonaan toisenlaisiksi. Kouluttauduin toki uusiinkin töihin, vaikka en pitänyt koko työnkuvasta. Se työ, jota mielelläni tein loppui.
Uusi työnkuva aloitti loputtoman työpaikkojen vaihdon, eikä mielekästä enää löytynyt. Päätin jäädä työkyvyttömyyseläkkeelle ja jättää koko työelämän.
Helpotus oli suuri, kun työelämä jäi taakse!

Hyvillä mielin jätin. Uskalsin noin 30-vuotiaan irtisanoutua työstä, jota en koskaan halunnut tehdä vaan johon vain ajauduin.

Lähdin siis aikuisena opiskelemaan itselle mielenkiintoista alaa ja kouluttauduinkin vuosien varrella todella pitkälle.

Nyt 67-vuotiaana teen vielä jonkin verran keikkaa omalla alallani.

En päässyt nuorena opiskelemaan haaveilemaani ammattiin joten ajauduin tekemään töitä mihin pääsin. Muutaman kurssin (4) kävin 70- ja 80 luvuilla mutta ne ei edesauttanut työn saantia niille aloille mihin kurssitettiin. Viimein tuli mitta täyteen osa-aikaisena kun en kokoaikaista saanut jatkuvasta hausta huolimatta ja tarjoutui tilaisuus päästä eroon silloisesta työpaikasta. Senjälkeen keikkatyötä vuokrafirman kautta kunnes tarjoutui tilaisuus päästä eläkeputkeen ja sitä kautta 62v eläkkeelle. Nyt jo vuosia saanut nauttia joutilaisuudesta ja onneksi vielä lähes terveenä, ihan parasta aikaa ollut ja on edelleen.

Haaveissa kaksi ammattia joista toiseen kouluttauduin. Tykkäsin työstänibja lisäkouluttauduin työn ohessa. 37 vuotta kahdella eri työnantajalla. Sain vakipaikan heti kun valmistuin ammattiin.

Jatkuvat muutokset ja työn pakkotahtisuus lopulta veivät työnilon joten hankkiuduin eläkkeelle paria vuotta ennen varsinaista vanhuseläkettä. Olen tyytyväinen ratkaisuuni.

Tekninen, matemaattisvoittoinen ala tuntui ainoalta vaihtoehdolta eikä sille kouluttautumista ole tarvinnut katua.
Täydentävät kurssitukset laajensivat opettemisaluetta ja vaihtoehtoja.
Useita vakituisia työpaikkoja eri paikkakunnilla. Vaimo ja tenavat muuttivat mukana.
Vakituisissa alkoi jalkapohjiani polttelemaan noin 3:n vuoden jälkeen koska en saanut enää mitään uutta irti työstäni. Pisin jakso samassa tehtävässä oli 6 vuotta.
Toki erään työnantajan palveluksessa pystyin vaihtamaan tehtäviä joten kokonaisaika oli 16 vuotta.
Sitten kiertolaiseksi ja niiden jälkeen konsultointia.
Tehtävät ja paikkakunnat vaihtelivat. Kuten myös toimeksiantojen kestot. 2pv > 7kk.
Erinomaista aikaa myös taloudellisen perustan luomiseen ajatellen palkkatyön lopettamista itse haluamallani ajankohtana kuten myös tein. Lopetimme vaimon kanssa parin viikon tarkkuudella samaan aikaan.
Mietteet? Eiköhän tuo jo selvinnyt. Ajoissa joutilaaksi keskittyen harrastuksemme, matkustelun pariin. Sitä kesti noin 20 vuotta kunnes vaimoni terveydentila asetti rajoituksensa.

Kyllä ne yli 40 vuotta työelämässä riittivät,vaikka töissä oli mukava käydä. En enää loppuvuosina jaksanut käydä kursseja ja kiinnostua uusista työmenetelmistä tietokoneella, joten olin helpottunut lähtiessäni vanhuuseläkkeelle 65 vuotiaana.

Mnaah.

Olemassa ammatteja, joista ei ikinä varsinaisesti jäädä eläkkeelle. Usein taidealoilla tms. Ns"kutsumusammatteja". Luin just, rollarit lähdössä kiertueelle. Wood alle 80, jagger ja richards yli. Kundeilla tuskin pulaa pikkurahasta...

Sitten on niitä, joille työ niinkuin elämäntapa. Usein pisnespuolella, tai tutkijoita tms. Nekin "kutsumusammatteja". Niitäkin paljon. Joku sukari on eläkkeellä, mutta kehittelee taas jotain rakennuspisnestä ja edelleen maskun hallituksessa.

Sitäpaitsi, kattelin taannoin. Naapurin vanhaisäntä oli traktorilla lanaushommissa poikansa pellolla. Ukkeli 85.

Ja sitten on net, jotka töissä vaan rahan takia. Ehkä omaa hommaa ei ole tullut vastaan. Ehkä jostain syystä ei ole omalle alalleen päässyt. Ehkä työntekeminen on jostain syystä muuten vaan vastenmielistä. Hö, kun kolmikymppinen haaveilee eläkepäivistään, ei se ainakaan töissään viihdy.

Tätä viimeks mainittua porukkaa yllättävän paljon.

Ite olen nykyisin virallisesti loispummieläkeläinen. Mikäpä tässä, rahaa tulee tilille, vaikkei mitään tee. Toisaalta teen edelleen samoja juttuja, kuin ennenkin. Hah, mun hommissa ei raha ole ennenkään juuri liikkunut. Tunne, mulla vielä tekemättömiä hommia edessä.

En tiedä, kai olen just ns. " kutsumusammatissa". Ajauduin puolivahingossa alalle vittuunnuttuani metallihommiin tehtaassa. Sattumalla iso osuus. Ilman vittuuntumista en olisi ehkä löytänyt alaani ja minusta olisi tullut töitään vihaava haalariduunari. Eli olisin tossa kolmannessa porukassa muiden joukossa.

Mulla on suhtautumis vaikeuksia. En osaa suhtautua eläköitymiseen mitenkään. Pitäiskö asiaan suhtautua jotenkin?

Sellanen hyvä puoli. Ikäni multa udeltu "mitä ihmettä sä. teet?" Ja monelle ollut täysin turha selittää, jos ymmärtäneet, ymmärtäneet väärin. Tai tahallaan väärin. Samaten kyllästynyt selittää , mitä freelanseri tarkoittaa. Nykyisin kun sanoo olevansa eläkeläinen, kukaan ei kysele enenpiä.

Mutta juu eläkekortti on lompakossa, en varsinaisesti ole mitenkään jäänyt eläkkeelle, enkä koe itseäni eläkeläiseksi. Suurin ero tosiaan, ilmaista rahaa tulee nykyisin tilille.

=DW=

Kutsumusaiheesta myöhästyin totaalisesti, syitä oli paljon, monenlaisia. Kaikenlaista on tullut tehtyä ja vieläkin voisi, ei rahan takia lain, vaan ajankulun, elämän ja päivien mielekkyydeksi.

Onhan sitä tullut mietittyä, oisko elonpolku voinut olla toisenlainen.
Se aika kultaa muistot. Kai se elämä on kutakuinkin hyvin mennyt. 68 saan asti oli työuraa.
Vielä ainakin hyvässä kunnossa, ja hommia voisi lajissaan jatkaa, mutta ei enää oikein innostusta, kun kuitenkin tulee remontteja, eikä ne pakkasessa herkkua ole.
Katotaan sitten keväämmällä, niin kuin entinen raktori.
K kotton

Pyrin nuorena sairaanhoito-opistoon, mutten päässyt. On elämän varrella muitakin pettymystä ja ikäviä tunteita sisältäviä tapahtumia, jotka ovat osoittautuneet myöhemmin onnenpotkuiksi, tämä on yksi niistä. Kirjalliset menivät hyvin mutta en psykologin mielestä ollut sopiva alalle enkä ole sitä vieläkään, liian herkkä, olisin potenut itse potilaiden sairauksien oireita pelkästä myötätunnosta.
Ajauduin ammattiini vahingossa. Pyydettiin ihan eri ammatista tehtävään josta kiinnostuin ja jota aloin opiskella. Lopputulema oli erinomainen ja nyt tuntuu että se oli unelma-ammattini, en vain itse sitä huomannut. Ja mikä parasta, kahdesta alani työpaikasta jäi kolme ystävää, joiden kanssa vieläkin pidetään useahkosti yhteyttä.

Varjolla kultsi, varjolla.

Olen jo 66 v joten eläkeläisenä aikaani vietän. Olen melko energinen ja ekstrovertti.
Tiettyjä asioita töistä on ikävä.
Olen tehnyt töitä noin kymmenessä maassa. Ikävä on karibialle jossa olen työskennellyt kahdessa maassa,
Ikävä myös USA:n latnovaltioihin eli Californiaan ja Floridaan.
Työpaikkoja Helsingissä ei pätkääkään ikävä.
Venäjälle en enää ikinä mene eikä Kiinaan ei ole yhtään ikävä .
Haluan kuitenkin tehdä koko ajan jotain.
Ensiviikolla aukeaa remontissa ollut uimahalli ja sinne heti 1/2 vuoden eläkeläiskortti. Kuntosali, iso allas, pikkuinen kylmä- ja kuuma-allas jossa veihierontaa. Tuossa tulee menemään aika mukavasti. Oman kaupungin eläkeläisille todella edukas kortti mutta vain klo 16.00 asti
Olen myös koulussa listalla hätävaraopettajaksi. Tunteja silloin tällöin.