KD kuntavaaliohjelma herättää kysymään koulujumalanpalveluksista

Anonyymi-ap

Kristillisdemokraattien kuntavaaliohjelman esittelyssä puheenjohtaja Essayah valitti kristillisten perinteiden ja kulttuurin olevan uhattuna päiväkodeissa ja kouluissa. Hän totesi, että kristilliset juhlat kuuluvat suomalaiseen kulttuuriperinteeseen samalla tavalla kuin esimerkiksi Kalevala. Median keskustelupalstoilla nämä kristillisdemokraattien ulostulot herättivät laajaa ja suorasanaista kritiikkiä.

Itse kuntavaaliohjelmassa sanotaan näin: ”Tutustuminen suomalaisiin perinteisiin ja maamme kristilliseen kulttuuriin on tärkeä osa varhaiskasvatusta ja esiopetusta.” ja ”Kouluissa on tärkeää vaalia suomalaista kristillistä kulttuuria ja perinteitä. Ne antavat aineksia oman identiteetin rakentamiseen sekä luovat pohjan muiden kulttuurien ymmärtämiselle ja arvostamiselle. Esimerkiksi joulukuvaelma tai Suvivirsi ovat tärkeä osa suomalaista koulujen kulttuuriperintöä.”

Kuntavaaliohjelmassa on mielenkiintoinen, merkille pantava asia. Siinä ei suoraan vaadita koulujumalanpalvelusten ja ylipäätään uskonnollisten tilaisuuksien liittämistä koulu- ja päiväkotipäivien ohjelmaan.

Kristillisdemokraattien uhriutuminen on keinotekoista siihen nähden, että tosiasiassa koulujen ja päiväkotien toimintaan yhä hyvin laajasti liitetään uskonnollista toimintaa, kuten koulujumalanpalveluksia ja hartauksia. Peräti 97 prosenttia yli 300 ev.-lut. seurakunnasta järjestää koulujumalanpalveluksia, ilmenee kirkon nelivuotiskertomuksia.

Kristillisdemokraattien näkökulmasta pullat ovatkin hyvin uunissa. Ne ovat niin hyvin uunissa, että koko asiasta on paras vaieta. Niin vaikenee myös kirkko ja sitä myötäilevä media.

Kirkon Gallup Ecclesiastica ja Nuorisobarometri kysyvät kerta toisensa jälkeen mielipidettä Suvivirrestä, mutta sen sijaan ne eivät suin surminkaan ole kysyneet kansalaisten tai nuorten suhtautumista ev.-lut. kirkon jumalanpalvelusten liittämiseen koulu- ja päiväkotipäiviin.

Kyselytutkimusten mukaan suomalaiset uskovat Suvivirteen, mutta eivät Jeesukseen eikä Jumalan. Entä uskovatko he koululaisjumalanpalvelusten tarpeellisuuteen? Sitä ei uskalleta kysyä.

Tosin Gallup Ecclesiasticassa (2022) oli kysytty koko väestön suhtautumista ”seurakunnan edustajan pitämään päivänavaukseen kouluissa”. Vain vähemmistö, 45 prosenttia, suhtautui myönteisesti. Erityisesti 30-39-vuotiaiden ikäryhmässä niihin suhtauduttiin kielteisesti.

Jos päivänavauksiinkin suhtaudutaan kriittisesti, on todennäköistä, että kirkkojumalanpalveluksiin kouluajalla suhtaudutaan vielä kriittisemmin.

Niinpä kuntavaaleissa ja kuntien koulutoimessa onkin syytä nostaa esille tämä Opetushallituksen ohje; “Opetuksen järjestäjä voi päätyä myös siihen, ettei koulun työsuunnitelmassa määriteltynä työaikana järjestetä uskonnollisia tilaisuuksia tai toimituksia.” (Opetushallitus-3903-2022.)

Päiväkotilasten ja koululaisten vanhemmilla herääkin kysymys, miksi Suvivirsi koulun kevätjuhlassa ei riitäkään, vaan lisäksi tarvitaankin ”kevätkirkko” eli ev.-lut. jumalanpalvelus kirkossa? Miksi pääsiäisen monipuolinen käsittely koulussa ei riitä, vaan tarvitaankin vielä ”pääsiäiskirkko” eli ev.-lut. jumalanpalvelus kirkossa?

Vanhempien lisäksi myös opettajat ovat alkaneet kysyä asiasta hyvin käytännönläheisesti työtehtäviinsä liittyen.

Perustuslakivaliokunnan päätöksen mukaan uskonnolliselle tilaisuudelle pitää järjestää rinnakkainen, kaikille sopiva katsomuksellisesti neutraali ohjelma, koska kenenkään ei tarvitse osallistua uskonnonharjoittamiseen.

Tästä seuraa, että henkilökunnan pitää kaikille yhteisen kevätjuhlan lisäksi valmistella ja toteuttaa keväinen rinnakkainen ohjelma oppilaille, jotka eivät osallistu ev.-lut. jumalanpalvelukseen ”kevätkirkossa”. Ja valmistella ja toteuttaa varhaiskeväinen ohjelma heille, jotka eivät osallistu pääsiäiskirkkojumalanpalvelukseen kouluajalla. Niin kuin opettajilla ei olisi muutakin tekemistä!

Koulupäivään liitetty jumalanpalvelus aiheuttaa myös sen, että koulun pitää aina kysyä vanhemmilta, kumpaan ohjelmaan lapsi osallistuu, jumalanpalvelukseen vain rinnakkaiseen, kaikille sopivaan ohjelmaan, ja laatia sen mukaiset oppilaslistat sekä valvoa, että oppilaat osallistuvat heille ilmoitettuun vaihtoehtoon. Onko tässä mitään järkeä?

Eikö tunnustuksellinen uskonnonharjoitus, kuten rukoilu ole henkilökohtainen ja intiimi asia? Eivätkö uskonnolliset tilaisuudet lapsille ole nimenomaan kodin ja mahdollisen seurakunnan asia? Eiväthän ne edes kuulu lain mukaan eivätkä opetussuunnitelman ja varhaiskasvatuksen perusteiden mukaan kunnan palkkaamien opettajien ja varhaiskasvattajin työtehtäviin.

Nyt on aika ottaa kunnissa oikeudellisesti helppo selkeyttävä askel: Koulut ja päiväkodit ovat uskonnollisesti, katsomuksellisesti ja puoluepoliittisesti sitoutumattomia ja niiden opetus ja kasvatus ovat sitouttamatonta.

Esa Ylikoski

57

483

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kyllä hellareilla on joku.äärioikeiston musta raamattu . Hellari lahko ei ole suosittua kuin Afrikassa on .

    • Kyllä Suvivirsi kuuluu suomalaiseen Jouluun kuin nenä päähän.🐽🐷🎄🎅🦌🛷🎁🌨️❄️🌟🎶🎶🎶🎶🎶

      • Anonyymi

        Entä evl koulujumalanpalvelus kirkossa kouluajalla?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Entä evl koulujumalanpalvelus kirkossa kouluajalla?

        Kyllä. Sanoi Esko Kivikoski😇⛪️


      • Anonyymi
        Moaukko kirjoitti:

        Kyllä. Sanoi Esko Kivikoski😇⛪️

        Miten usein itse käyt kirkkojumalanpalveluksissa.


    • Melko usein. Emäntä soittaa orkesterissa kirkkokuorojen kanssa. Tykkään kirkkokomennosta!⛪️😇👍

      • Anonyymi

        Siis kaksi hyvää syytä. Siitä vaan, kunhan ei oo pakko.


    • Anonyymi

      Perinteistä puhumisella käytännössä puolustetaan kirkkojumalanpalveluksia "sammutetuin lyhdyin".

    • Anonyymi

      Erikoinen huomio.

    • Anonyymi

      Pitää vaan jaksaa jurnuttaa.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Todellakin herättää.

    • Anonyymi

      Kenellä on harhaisia käsityksiä?

    • Anonyymi

      Se riittää oikein hyvin, kunhan eivät päästä lahkolaisia esittelemään omituisia palvelujaan pienille lapsille kouluihin. Isommat koululaiset kyllä tietävät ja osaavat olla hyväksymättä ihan mitä tahansa.

    • Anonyymi

      Hyvin kysytty. Käytäntöön.

    • Anonyymi

      Asialla kirkollinen kirjoittaja?

      • Anonyymi

        Antivaparin piina, Ylikosken artikkeli.


    • Anonyymi

      Hyviä nostoja, kiitos.

    • Anonyymi

      Tarttua tilaisuuteen.

    • Anonyymi

      Hyvä herätys kaikille.

    • Anonyymi

      Hyvä kysymys on parempi kuin pussillinen vastauksia?

    • Anonyymi

      Mielenkiintoinen huomio tuo kaunistelu.

    • Anonyymi

      Totuus esiin tapetille ja pöydälle.

    • Anonyymi

      Asiasta on kuntavaalikoneessakin.

    • Anonyymi

      Kysytään teltoille.

      • Anonyymi

        Siis vaaliteltoilla eri puolueilta. Eri ehdokkailta.


    • Anonyymi

      Esa Ylikoski voisi eläkeläisenä kirjoittaa vastateesit ja julkistaa ne. Persujen vaaliohjelma sai kunnon kriitikin.

    • Anonyymi

      Omituista tuo kiertely jopa KD:ssa.

    • Anonyymi

      Hyvä huomio arvostelusta.

    • Anonyymi

      Tämän merkityksellisyys määräytyy sen mukaan, miten ihmiset esim. vaaliteltoilla tai netissä tenttaavat ehdokkaita.

    • Anonyymi

      Kysytään kaikkien puolueiden ehdokkailta.

    • Anonyymi

      Hyvä kysymys on ...

    • Anonyymi

      Nätisti ja asiallisesti.

    • Anonyymi

      Jumisjumppaa sammutetuin valoin?

    • Anonyymi

      Kaikilta tentayaan tasapuolisesti.

    • Anonyymi

      Iljettävä kysymys?

    • Anonyymi

      Ja mehän kysymme,. Kaikilta.

    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ja sittenhän me kysymme.

    • Anonyymi

      Kaikilta tasapuolisesti kysytään.

    • Anonyymi

      KD pj Radio Yle 1:n politiikkaradiossa ei pukahtanut mitään koulujumalanpalveluksista, vaan suvivirrestä ja joulukuvaelmasta kristillisten perinteiden tunnusmerkkinä. On ne ovelia, tarkkoja varomaan, etteivät vaarantaisi hyvin jatkuvia koulujumalanpalveluksia 97 %:lla seurakunnista.

      • Anonyymi

        Jengi ei taida edes tietää, missä käytännössä yhä vaan mennään.


    • Anonyymi

      Ihmetellään koulujumalanpalveluksia ehdokkaille.

    • Anonyymi

      Joukot kostamaan.

    • Anonyymi

      Onnen kytkentää?

    • Anonyymi

      Juttelemaan ehdokkaiden kanssa.

    • Anonyymi

      Paljon on vähennettykin, eikä siitä miitään ongelmia ole tullut.

    • Anonyymi

      Sammutetuin lyhyen.

    • Anonyymi

      Ratsastavat suvivirrellä, ohittavat koulujumalanpalvelukset.

    • Anonyymi

      Ei edes kd. Ohhahh.

    • Anonyymi

      Ettäkö kouluissa pitäisi alkaa palvomaan mielikuvitusolentoja, kuten vaikkapa Lähi-idän paimentolaisheimon tarujen Jahvea?
      Älkää viitsikö naurattaa.

    • Anonyymi

      Oho. Melenkintoista.

    • Anonyymi

      Hyvä kysymys. Tarkista.

    • Anonyymi

      Tässä samalla kuin KD. Ovelaa, taktista.

    • Anonyymi

      Tämä on jännä, jännä huomio.

    • Anonyymi

      Yllättävän havainto. Sammutetuin lyhyen.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      94
      9397
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      72
      4877
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      44
      4551
    4. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      8
      2338
    5. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      100
      1576
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      42
      1373
    7. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      51
      1302
    8. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1286
    9. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      64
      1252
    10. Kannattaa toimia yleisesti ottaen

      Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo
      Ikävä
      169
      1174
    Aihe