On vaikea ymmärtää mistä Haaga-Helia mielensäpahoittajat saavat ajattelumallinsa.
Vasemmistoideoligian keinoja on ujuttaa väärinajattelijoita kaikkialle.
Haaga-Helia mielensäpahoittajat ovat juuri niitä helposti aivopestäviä joita ohjaa joku myyrä jonka tehtävä on käännyttää tervejärkisten ajattelu nurinkuriseksi.
Keinoina on sanaton uhkailu ulkopuolisuudesta tai suoranainen yksilön työn ja opiskelun sabotointi.
"Jos et ole puolellamme olet meitä vastaan."
Tyyppiesimerkki on sulke muut kuin vasemmistoideologian kannattajat ulos, kuten nyt tehtiin perusuomalaisille.
Tehosanoina käytettiin kommunistien mieliteemoja "turvallinen tila", "kaksoisviestintä." Kas kun ei pesukarhua.
Toimintatapaa voi myös verrata katu- ja rikollisjengien toimntaan jossa pakotetaan yksilö häpäisyn uhalla toimimaan jengin säätöjen mukaan oli ne miten järjenvastaisia hyvänsä.
Tallä palstalla eräs rohkea on avaututunut selkäänpuukotus ja henkisen pakottamisen gangsterismista jotka Haaga-Helia agitaatttori provokaattori poltrukit käyttävä erittän tehokkaana keinona.
Mikaan ei lannista ajattelua tehokkaammin kui joukkueesta erottaminen ja häpäisy
Voi vain sääliä tulevaa yhteiskuntaa johon vaikuttajat Haaga-Heliasta valmistuvat tulevaan yhteiskuntaan, despoottejan heistä tulree.
Haaga-Helia mielensäpahoittajat
Anonyymi-ap
2
255
Vastaukset 2
- Anonyymi
Jopasjopas on joku oikein kunnolla aivopesty! Vasemmistoideologia on ainoa, mikä on pitänyt Suomen ja ylipäätäänkin maailman edes jollain tavalla oikeudenmukaisena ja ihmiset tasavertaisina. Tutustu asiaan äläkä usko populisteja!!
- Anonyymi
tasavertaisinako ? Sitä ei saavuteta ennenkuin ihmiset ovat kloonattuja.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1062215- 103886
- 66823
- 46800
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???21736Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha517716Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76640- 64615
Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23590- 57551