Paikalliset alueen edustajat ovat vaienneet aluevaltuustossa

Miksi ovat olleet hiljaa kuin villasukat, kun alueelta lähtee palvelut..? Ja vielä kerran miksi näin?
18403
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Heidän tulee suu ajoissa avata , ja kertoa kuinka se on mennyt ja menee !

Äänestä

Joku valotti siitä tilanteesta jo aiemmin:

”Paikalliset kesk edustajat eivät ole suutaan saaneet auki aluevaltuustossa? Missä puheenvuorot? Olen seurannut kokouksia aktiivisesti ja niitä ei löydy...”

Äänestä

Se on aika kallista se edustaminen. Edustuksen kulut useine kymmenine kokouksineen ml. seminaarit ja kylpyläreissut maksaa miljoonia. Pitäisi jotain tuloksia olla esittää.

Äänestä

Kokouspalkkiot nostetaan mutta me alueemme ihmiset emme ole hyötyneet kepulaisista aluevaltuutetuistamme yhtään mitenkään. Päin vastoin toinen kepu aluevaltuutettu toitotti oikein lehdessä miten hän hyväksyy ja ymmärtää Haapaveden terveyskeskuksen ja Oulaskankaan leikkaukset.
Aluevaltuuston enemmistö on kepuja.
Ja tämän saimme,menetämme Oulaskankaan yöpäivystyksen. Haapavedeltä lopettivat jo päiväaikaisen päivystystoiminnan ja röntgenin,aiemmin jo vuodeosaston.
Keput pilasivat sosiaali ja terveys palvelut.
No,aluevaltuutettumme,nakkikoju pystyyn Halpa-Hallin nurkalle ja kertomaan miten tässä näin kävi. Ja turha selittää,että kun nykyhallitus. Nämä nykyiset toimet perustuu Mariinin hallituksen päätöksiin ja kepujen sotehirviön synnyttämiseen pakolla uuden hallituksen syliin,jotta saisivat uuden/nykyisen hallituksen kaadettua.
Miettikääpä ihmiset huolella. Kuka täysjärkinen haluaa enää olla kepujen puolella? Kepujen politiikka pettää aina!

Äänestä
  • Kohottaakseni mielialaa kuinka olis käynyt toisen puolueen ollessa vallassa? Vaikka demarit tai sitten kokoomus?

    Äänestä

Heikkous jatkuu uusien ehdokkaiden muodossa. Ei tartte olla lammas joka teuraaksi viedään aluevaltuustossa. Haapavesilehdessä oli taas korvamakeaa kirjoittelua ikäihmisten huolehtimisesta. Hyi että mitä Bull shittiä. Ehdokaskandi ei tiedä mitään ja kyllä se Pohteen iltakoulu vaientaa loputkin. Nähty on, sisältä päin.

Äänestä
  • Siksi ää estän Hinttaa. Tietää mitä pohteen toiminta on, ammattiosaaminen ja vieläpä osaa olla esillä eikä lähde muiden vietäväksi

    Äänestä

Eipä siellä vaikuta 1 tahi 2 edustajaa mihinkää!! Oululaiset päättää enemmistöllä....

Äänestä

Reuna alueiden valtuutettujen olisi pitänyt verkostoitua,tehdä yhteistyötä ja pitää meteliä muidenkin,kuin Oululaisten oikeuksista.
Eihän noista ole kuulunut ja näkynyt yhtikäs mitään. Sinne vaan Ouluun ajellaan kokouksiin istumaan ja nostetaan kokouspalkkiot. Se varsinainen työ on siinä kokousten välissä,yhteistyö muiden paikkakuntien edustajien kanssa,mutta mitä ovat muka tehneet? Eivät edes tiedota mistään mikä on meneillään. Syvällisen pettynyt olen tuohon kepujen touhuun.

Äänestä

Kaisa Juuso ei kestä pahoja tekojaan vaan on saikulla.

Äänestä
  • Perskokkareet antoi yksityisille terveysjäteille 355 miljoonaa euroa. Yöpäivystysten pelastamiseen olisi riittänyt 26,5 miljoonaa euroa, mutta sitä ei perskokkareilta herunut.
    Kakot on aina ajaneet terveydenhoidon yksityistämistä ja nöyrän apupuolueen, persut, avulla se viimeinkin onnistuu.

    Äänestä

Lukekaa 22.2.25 Kalevan Juho Korpelaisen kirjoitus. Lukekaa rivien välistä myös. Seinät piti saada, mutta millä kustannuksella. Lääkärit, hoitajat Ouluun oululaisten turvaksi, kun aiemmat vuodet menneet päin peetä. Nyt pelottaa Oulun huoltosuhteen kasvaminen. Tämä jos mikä on suunniteltua toimintaa. Pohteen nykyprosessit ovat todella vinoutuneita, pikkuasia käytetään viidessä instanssissa. Oulaskankaan leikkuri toimi loistavasti ja hoiti tekoniveljonot kuntoon, Entä nyt, 1,5v jonot ja ihmisiä ohjataan Kokkolaan. Kukas sieltä päin olikaan kotoisin.

Äänestä
  • Kyllä Tampereen Coxa hoitaa haapavetistenkin polvet ja lonkat

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    Kyllä Tampereen Coxa hoitaa haapavetistenkin polvet ja lonkat

    Kuin se sujuu? Paljon se maksaa?

    Äänestä

Onko tullu rapottia edustajan toimista alueella kuten on tapahtunut kunnan ja eduskunnan toimesta ??

Äänestä

Kuntien edustajat ei tee yhteistyötä jotta oma kunta pärjäis....oulu ainut joka pärjää tällä menolla...

Äänestä
  • Jaa.. onko näin? NM hajota ja hallitse

    Äänestä

Seo sitä kepun maaseutu alas politiikkaa...koetti porkkanalla ja nyt tyhjentää kepillä pienet kunnat......

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Miksi ovat olleet hiljaa kuin villasukat, kun alueelta lähtee palvelut..? Ja vielä kerran miksi näin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu