Toistuvassa unessa näytteleminen tapahtui siinä, kun olin ulkona studion väen kanssa tekemässä TV-sarjan tai elokuvan. Kun ohjaaja sanoi poikki, lopetin heti ja ohjaaja oli ylpeä näyttelimisen onnistumisesta. Seuraavaksi järjestettiin lisää lavastuksia. Tulkintaa, kiitos!
Toistuva uni näyttelijänä
Anonyymi-ap
1
644
Vastaukset
- Anonyymi
Olet vetänyt jonkun roolin onnistuneesti, jossa olet toiminut kuin ohjattuna. Saattaa olla vaikka työhaastattelu tms.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2353011Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell141692Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.91368- 1031226
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1291221- 751127
Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta1531042Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka581035Upotuskaste on raamatullisin kaste
Jokainen raamattua lukenut tietää sen. Päivänselvä asia. Vauvalle annettu kaste ei löydy raamatusta.717947- 135932