Luettuani muiden tarinoita "innostuin" aloittamaan keskustelun omasta tarinastani, josta en ole kehdannut keskustella edes avokkini kanssa. Avokki tietää kuitenkin asiasta, kun joskus kännipäissäni olen asiasta mennyt mainitsemaan.
Kaikki alkoi jo vuosia sitten(olen 19v.) ja vasta nyt olen tajunnut mitä olen tehnyt itselleni...kuitenkaan en osaa vieläkään tunnustaa olleeni missään vaiheessa sairas. Se kuullostaa vaan niin vieraalta. Kuitenkin kun puen sen sanoihin: "vihaan itseäni, syön, tahdon tappaa itseni, oksennan ja kaikki sama uudelleen...", niin mitä muutakaan olen ollut kun sairas?! Monta vuotta olen oksentanut syömäni ruoan ulos ja pahimpina hetkinä ahmin itseni monta kertaa täyteen ja oksensin kaikki pihalle. Päivääkään en ollut oksentamatta.
En ole mitenkään ruma tai lihava, tiedän sen, mutta sitten kuitenkin vihaan itseäni ja olen taas mielestäni ruma. Sanalla sanoen: EKSYKSISSÄ.
En vaan käsitä miksi. Eikä käsitä muutkaan, koska minulla on lähes kaikki mitä ihminen voi haluta...koko perhe elävien kirjoissa, ihana mies, lahjoja vaikka mihin ja ihanina unelmia jotka olen pikku hiljaa saavuttamassa...kaikkea...
Haluaisin kuulla muilta mielipiteitä asiasta. Erittäin lähellä on ollut hoitoon meno...kerran olin jo puhelin kourassa, mutta sitten taas mielen valtasi ajatus, että minua pidetään kyllä ihan pölvästinä. Häpeä on ainakin valtava.
Koskaan en ole ollut hirveän laiha, 170/57-76...tätä väliä paino onkin heitellyt todella vauhdilla, jopa kymmenen kiloa alle kuukaudessa suuntaan tai toiseen. Se on äärimmäisen masentavaa.
Nyttemmin olen saanut painoni pysymään tasaisena, syönyt terveellisesti ja liikkunut paljon, mutta kohtuudella. Olin tyytyväinen jopa ylpeäkin itsestäni kuukauden päivät...
Nyt alkaa taas huolestuttamaan kun toista viikkoa olen löhönnyt ja ahminut, muutaman kerran käynyt oksalla, niin että kyljet on kipeät ja ääni käheä.
Hieman sekavasti asiaa tuli, mutta samassa tilanteessa olevat ymmärtävät varmasti kuinka hankala tunteet asian tiimoilta on pukea ymmärrettäväksi tekstiksi.
Toivoisin keskustelua josta voisi olla apua, en moitteita. Moitteiden takia tässä tilanteessa taas olen, vuoden terveenä olon jälkeen.
Bulimia
keiju(ko)
1
449
Vastaukset
ei kun puhelin käteen ja soitat sellaiselle ihmiselle joka osaa sinua asiassa auttaa!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persuja tuntuu kiinnostavan vain muiden rahat
En muista kenenkään muun olleen huolissaan yhtä paljon muiden rahoista kuin persujen. Mistähän se kertoo?712561Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset
Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U892446Miksei asevelvollisuuden kuluja lasketa Nato-menoihin?
Koskela (vas) kysyy aiheellisesti, että kun kerran palkka-armejaan perustuvat maat laskevat kysesestä toiminnasta aiheut192171Purralla luistaa hihna isolla pyörällä
Näki taas eilisillan tv-tentissä kuinka paniikissa oli kannatusromahduksen takia. Ei saanut kuin tiuskittua yksittäisiä441851Antti Lindtman heikko johtaja - ei valtiomiesainesta lainkaan
kyllä se eilen taas nähtiin. Ei pystynyt Antti vastaamaan edes toimittajan yhteen yksinkertaiseen kysymykseen - juu tai931811Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia
joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin1171727Miksi kaikki avioeronneet miehet eivät kunnioita naisia?
Niin. Miksi avioeronneet miehet kohtelevat huonosti naisia, jotka lähestyvät heitä? Tämä on kokemuksen rintaääntä. Tämä2591679Mitä koululla tapahtui?
Onks kellää mitää vinkkilöit miks helikopteria tarvittii vuoksenniskan koulul https://www.is.fi/kotimaa/art-200001193287251107Haluat nainen torjua minut
Yhä uudelleen ja uudelleen. Huomaan sen. Ymmärrän miksi, mutta silti se sattuu. Eihän minulla ole muuta kuin haaveet si111098Persuilla kannatusromahdus - enää 13,5%.
Ylen tuorein puolueiden kannatusmittaus kertoo, että persujen kannatus on enää 13,5 prosenttiyksikköä. Kepu on mennyt he3251040