Asumisen kustannuksiin on taas tulossa uusi tekijä, sähkönkulutuksen tehomaksu. Sen vaikutus perustoimeentulolla elävien talouteen lienee tutkimaton asia. Jos tähän mennessä on kyennyt asumaan sähkölämmitteisessä asunnossa tai asunnossa jossa on ajoittain suuri sähkölasku, voi taas alkaa pelätä kustannusten yhä kasvavan. Vastaavien asuntojen omistaminenkin voi kallistua ja myntihinnat voivat laskea. Onko Hallitus jättänyt taas vaikutusarvioit tekemättä muualta kuin sähkön tuottajien ja siirron näkökulmasta? Eivät kaikki osaa tai voi suunnitella omaa sähkönkulutusta eikä rakennuksissa ole sellaista automatiikkaa, joka huomioisi uuden laskentatavan sähkön hinnoittelulle. Ainoa mahdollisuus on kompensoida nousevia asumiskustannuksia ovat asumistuki, jos sellainen itsellä yhä on, tai toimeentulotuki. Myös asumistuen ehtoja ja tuen suuruutta olisi siis korjattava, jos tehomaksut tulevat voimaan.
Ehkä me tarvitsimme uuden Kelan maksaman sähkönkäytön tukimuodon, jolla voitaisiin korjata sähkön tehomaksun lain vaikutuksia? Tai vastaavan yritystuen esimerkiksi verovähennyksen muodossa?
Sähkön tehomaksun vaikutukset asumiskustannuksiin
Anonyymi-ap
0
322
Vastaukset
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen
ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?1885101- 141761
Kenen joukoissa Suomi seisoo maailmalla, jos SDP voittaa seuraavat vaalit?
SDP on ainoa pohjoismainen sosialidemokraattinen puolue, joka edelleen kuuluu Sosialistiseen internationaaliin. Sitä ka631626Jos mies oikeasti haluaa sinut
Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois1271507Helena Puolakka laukoo suorat sanat Vappu Pimiän MasterChef -pestistä
Vappu Pimiä on uusi MasterChef Suomi -tuomari. Kokenut keittiömestari ja ravintoloitsija Helena Puolakka laukoo suorat s101477Voiko ryyppäämisellä tienata elantonsa?
Lassi Kuhlman on rappiostriimaaja. Hän kuvaa omaa päihteiden käyttöään pitkissä somestriimeissä. Katsojat voivat lahjoit501167Ketä ehdotatte seuraavaksi kuntanne johtohahmoksi
Ei ole teitä riitaisia kehityksen jarruja helppo yrittää kohti valoa ohjata. Siinä on teille pähkinä purtavaksi.961084Persuille 1,8 prosenttiyksikköä laskua. Keskusta meni ohi ja Vasl hengittää niskassa
Erityisesti työväestö on hylkäämässä persut. https://yle.fi/a/74-20208249307980- 195941
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman teki erikoisen ratkaisun!
Dannyn "ex-käly" Jennika Vikman paljasti uudet kujeet. Hän on mukana kohutussa Sointu Borg & Tyrkyt -realityssä. Jääkö7830