en vaan jaksa enää elää tässä paskassa maailmassa...tuntuu ku koko ajan menis huonommin ja huonommin vaikka mitä tahansa oon tehny et paremmaksi tulis mutta ei niin ei:( käyn juttelemassa, syön lääkkeitä, tapaan kavereita, käyn puntilla, juon jne...mut mikään ei auta, kaksi kertaa oon ollu sairaalassa mut kaikki on vaan tullut vähän ajan päästä takaisin ja vielä kaiken lisäksi syömishäiriö palaa pahenevana kuin sillon pari vuotta sitten...itken joka ilta itseni uneen ja toivon etten enää koskaan heräis ja olen jo päättänyt et ku miulla on tarpeeksi lääkkeitä varastossa niin vedän ne kaikki kerralla ja sitten se tuska loppuu, tämän ansiosta jaksan vähän eteenpäin..itse oon jo antanut kavereille parhaimpia tavaroitani ja vaatteitani koska kun kuolen niin en tarvitse niitä enää ja ei ne enää minua kaipaa koska ne lähtevät opiskelemaan pois ja unohtavat minut totaallisesti, eivät ne ikinä muuta puhuvatkaan ku itsestään ja ottivat lahjani ilomielin vastaan...lääkkeitä minulla on tenoxia, imovanea,seromexia,seroguelia ja opamoxia...
en vaan tienyt et mitä teen tän asian kanssa mut aattelin vaan kirjoittaa sen tänne, tää sitten ei oo mitään säälinhakemista enkä halua mitään haukkumisviestejä...olen vaan niin väsynyt ja yksin...
en vaan tienyt et mitä teen tän asian kanssa mut aattelin vaan kirjoittaa sen tänne, tää sitten ei oo mitään säälinhakemista enkä halua mitään haukkumisviestejä...olen vaan niin väsynyt ja yksin...
Vastaukset 5
Vanhimmat
Täällä on samanlaisia ajatuksia ollut aikoinaan ja nyttenkin olen lääkityksen alla. Välillä on vaan niin väsy olo, ettei jaksa tehdä mitään sairauden pahimpina aikoina. Mää löysin sit keinon millä päivät rupesi paranee. Ittekkin olin kova käymään puntilla, mutta tuli vaan mieleen et mulla on tarpeeks jo voimaa, niin vaihdetaan lajia ja rupesin juoksemaan. Kunnon hiki lenkkejä päästelin kuoleman väsyneennäkin. Ja oivalsin myös sen mikä oli minulle tärkein, et ei valittaminen auta ammatti ihmisille(terapia), koska kaiveltiin aina kipeitä asioita itsestään ulos. Kyllä se voima meillä jokaisella on jossain. Se vaan pitää kaivaa itsestään ulos. Ei niitä muut voi antaa sulle. Tietty lääkeet on autaneet minuakin vaikeina hetkinä taas lenkkipolulle. Masentuneena nyt jo kolmatta kertaa....:(
sulle jotain! Taidan olla sua hurjasti vanhempi, joten mä olen ehtiny rypeä tässä paskassa maailmassa liki 20vuotta! Työpaikka meni kymmenkunta vuotta sitten stressin ja seuranneen masennuksen takia. Sitä ennen oli yhtä piinaa olla töissä, käydä Kelan 2vuotisessa terapiassa psykiatrilla, syödä masennus- rauhoittavia- ja unilääkkeitä, vuoskaupalla! Oli ennen terapiaakin kaikenlaista tutkimusta ja hoitoa. Lapinlahtikin on tuttu paikka!
Menee sulla vähä paremmin kuin mulla, on kavereita ja viitsit käydä puntilla.
Huomasin yhden yhteisen piirteen meissä, sanoit "juon jne..."! Mitä muuta? Pahentaa masennusta!
Syömishäiriö ei saa tappaa, oli se sitten mikä tahansa!
Lopeta se tavaroittes antaminen kavereille, et sä mihinkään kuole, ainakaan noihin lääkkeisiin!
Sensijaan ota kaveris yks kerrallaan vakavaan puhutteluun ja kerro tasantarkkaan, miltä susta tuntuu. Jos ei se ymmärrä, niin eipä ollut "oikea" kaveri alkuunkaan!
Vilkasin välillä yliopiston apteekin sivuja ja huomasin, että noi seromex ja seroquel hoitavat vakavaa masennusta ja skitsofreniaa! Et kyllä kertonut skitso olevasi, joskin lääkäri voi määrätä niitä muunkin vaivan hoitamiseen!
Et kertonut tietäväsi, mitä tehdä asian kanssa, etkä hakevasi sääliä! En minäkään, mutta silti täällä pyristellään, vaikka on omakotitalo, mökki, vaimo, lapsenlapsi, laskut, ihmissuhteet, vieläkö jatkan? , hoidettavana!
Ja lopuksi: olen vaan niin väsynyt ja yksin...
Moi!
Olen 45 vuotias nainen ja viime kesänä tein 1. itsariyrityksen lääkkeillä. Sen jälkeen olen ollut mielenterveystoimiston asiakas ja aloitan syksyllä psykoterapian. Mulla on pitkä sekava elämänhistoria takana alkoholistikodista monien asumismuotojen ja ihmissuhteiden kautta nykyhtekeen, jossa on tullut pää vetävän käteen niinsanotusti. Itse en ole käyttänyt alkoa liikaa tai lääkkeitä ennen kuin nyt on masennuslääkitys, pitkin hampain,(mutta kun saan siitä apua pakko käyttää). Olen myös viimeisen vuoden aikana suunnitellut lähes päivittäin että lähden täältä oman käden kautta, mutta aina tulee joku asia joka valaisee sen verran että jaksan taas muutaman hetken. Olen myös kirjoittanut viimeisiä viestejä valmiiksi joillekin joista välitän. Että tällaisella asenteella mennään, eikä yhtään auta "ota itseäs niskasta kiinni" hokemat, sillä kun on käynyt täällä missä itse niin huomaa sellaiset hokemat turhaksi. Toivon silti rohkeutta kaikille samassa tilassa oleville, tehdään niin kuin itselle on parhaaksi.................
Toivottavasti tää ei oo viel liian myöhäst kirjottaa sulle tänne. Mulle tuli tosi paha olo tost sun viestist ja rupesin itkeen. Tiedän et aina ei oo helppoo, mut toivon et jaksasit viel yrittää kipust ja tuskast huolimatta, kumpa voisin jotenkin auttaa sua. Mä oon itekki tosi väsyny ja masentunu, mut yritän viel jaksaa. Toivon et voisin ottaa sun tuskasi kantaakseni, mut valitettavasti se ei oo mahdollista. Keksitkö mitään asiaa joka sais sut viel jaksamaan?? Mä haluisin auttaa sua jos pystyn jotenkin. Haluisit sä alkaa vaikk mailailee mun kans?
ois tosi kiva ruveta kirjottelee ees jollekki, ku kukaan ei tunnu tajuuvan et miltä tuntuu..maili osote on [email protected]...
mut PALJON voimia sulle itellekki :)mailaillaan, toivottavasti