raskaus / mrna injektiot uudet havainnot

Anonyymi-ap

Suomessa aloitettiin raskaana olevien naisten rokottaminen mRNA-teknologiaan perustuvilla injektioilla samalla kun vakuutettiin, että mRNA ei läpäise istukkaa eikä siten päädy sikiöön. Tämä lupaus annettiin ilman tieteellistä näyttöä, sillä asiasta ei ollut tehty tarvittavia tutkimuksia. Väite ei siis perustunut tietoon vaan olettamukseen. Nyt, kun asiasta on vihdoin tehty tutkimus, tulokset paljastavat totuuden, joka ei ole miellyttävä: mRNA siirtyy istukan kautta sikiön verenkiertoon ja kertyy erityisesti sikiön maksaan, mikä voi vaikuttaa sikiön kehitykseen ja immuunijärjestelmään.

20.2.2025
Selittämättömiä maksatulehduksia
Viime vuosina imeväisillä on havaittu kasvava määrä akuutteja maksatulehduksia eli hepatiittitapauksia. Erityisesti vuonna 2022 raportoitiin selittämättömiä ja huolestuttavia tapauksia useissa maissa, kuten Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Yhdysvalloissa ja Israelissa.

Tapaukset herättivät huolta niin terveysviranomaisten kuin vanhempienkin keskuudessa, sillä niiden taustasyy jäi tuntemattomaksi. Samaan aikaan COVID-19-pandemian torjuntaan kehitetyt mRNA-rokotteet otettiin laajasti käyttöön myös raskaana olevilla naisilla. Tämä ajoitus herätti kysymyksiä mahdollisesta yhteydestä mRNA-rokotusten ja imeväisten maksasairauksien lisääntymisen välillä, sillä aiempaa tutkimustietoa mRNA:n vaikutuksista sikiöön ei ollut saatavilla.
https://yle.fi/a/3-12417945

Tutkimustulokset ja havainnot
Aiemmin mRNA-rokotteita on pidetty turvallisina raskauden aikana, ja niiden on väitetty olevan kykenemättömiä läpäisemään istukkaa ja pääsemään sikiön verenkiertoon. Tämä oletus perustui pääosin teoreettisiin käsityksiin eikä suoriin tieteellisiin todisteisiin, sillä asiaa ei ollut tutkittu riittävästi.

Helmikuussa 2025 julkaistu eläintutkimus haastaa kuitenkin tämän käsityksen. Tutkimuksessa havaittiin, että mRNA-1273-rokote (Moderna) läpäisee istukan nopeasti ja siirtyy sikiön verenkiertoon jo tunnin kuluessa rokotteen antamisesta!

Tutkimuksessa käytettiin raskaana olevia hiiriä, joille annettiin mRNA-1273-rokote lihaksensisäisesti. Rokotteen mRNA siirtyi nopeasti äidin verenkierrosta istukan kautta sikiöön ja kertyi erityisesti sikiön maksaan. Vaikka piikkiproteiini-mRNA hävisi sikiön verenkierrosta 4–6 tunnin kuluessa, se ehti kertyä sikiön eri kudoksiin, erityisesti maksaan, jossa mRNA:n havaittiin tuottavan piikkiproteiinia. Tämä aktivoi sikiön immuunijärjestelmän, ja syntyneillä poikasilla havaittiin kohonneita anti-spike IgM- ja IgG-vasta-aineita sekä soluvälitteistä immuunivastetta.https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S2162253125000435

Tämä havainto haastaa aiemman käsityksen mRNA-rokotteiden turvallisuudesta raskauden aikana ja osoittaa tarpeen lisätutkimuksille, erityisesti pitkän aikavälin vaikutusten arvioimiseksi. Onkin perusteltua tutkia, onko mRNA-rokotteiden käytöllä yhteyttä imeväisten maksasairauksien lisääntymiseen, erityisesti kun huomioidaan viime vuosina raportoitu selittämätön akuuttien maksatulehdusten määrä imeväisillä useissa maissa.

Sattuma vai yhteys?
Nykyisten tietojen perusteella ei voida tehdä varmoja johtopäätöksiä mRNA-rokotusten ja imeväisten maksasairauksien lisääntymisen välisestä yhteydestä. Vaikka eläinkokeet antavat viitteitä vaikutuksista sikiön maksaan, oletettavasti taas raikaa tuttu lause. ”Korrelaatio ei ole kausaliteetti.

BBC uutisoi 20.11.2021 piikistä vastasyntyneiden kuolemissa Skotlannissa. Vastasyntyneiden kuolemat olivat kasvaneet lähes kaksinkertaiseksi normaalista. Silloinkin löytyi ajallinen yhteys.

Etsivä Helen Grus Ottawan poliisilaitokselta erotettiin helmikuussa 2022 tutkittuaan yhdeksän vauvan kätkytkuolemaa, jotka tapahtuivat pian sen jälkeen, kun heidän äitinsä olivat saaneet COVID-19-rokotteen. Grus ryhtyi selvittämään rokotteen mahdollista osuutta näihin kuolemiin ilman asianmukaista lupaa, mikä johti valitukseen ja lopulta hänen erottamiseensa. Näitä ei ole saanut tutkia, mutta nyt tiedetään, että mRNA siirtyy siköin maksaan jo tunnin kuluessa injektiosta.

Jaa tämä artikkeli, jotta kukaan raskaana oleva ei hae missään tapauksessa enää milloinkaan mRNA-injektioita tai muita tulevaisuuden geeniteknisiä tuotteita.

0

62

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Orpo räyhää: kansan on muututtava

        Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san
        Maailman menoa
        209
        2492
      2. Ehkä vähän

        Rakastunut sinuun
        Ikävä
        58
        1335
      3. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

        Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
        Kaste
        162
        1187
      4. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

        Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
        Kaste
        366
        1137
      5. Martina ja jalkapalloilija2

        Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?
        Kotimaiset julkkisjuorut
        187
        1088
      6. Et taida paljoa

        treffeillä käydä? 😆 mieheltä Naiselle
        Ikävä
        98
        1073
      7. Sijaiskasteet kuolleitten puolesta

        Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j
        Kaste
        373
        1059
      8. Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion

        Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu
        Ikävä
        122
        1048
      9. Oikea kaste on syntisten kaste

        Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka
        Kaste
        58
        985
      10. Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa

        Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta
        Kaste
        153
        982
      Aihe