olin tilatessa että jouduin hakemaan ruoka kassia mitä en ole onneksi joutun ennen hakemaa mut lääkäri kulut nousi niin kauhestti
sain kassin ja ajattelin että siellä oli ihanaa valmisruokaa rupesin avamaan ja lämittämään se oli aivan jäässä vielä mutt kanen avuttani se oli paksussa homessa onko muille käynyt näin söin sit pelkää
kaurapuuroa
ruokakassien jako
5
560
Vastaukset 5
- Anonyymi
Voi ei ! Kannattaa tarkistaa jo paikan päälle sörsseleitten kunto.
Kaurapuurokin vie nälkää, mutta ei sillä pelkästään elä.
Miten Hallituksen uhrit pärjäävät, kun kaikilla paikkakunnilla ei ole minkäänlaista
ruoka-apua ?
Hallitushan leikkasi kirkoltakin niitä rahoja, joilla kirkko auttaa heikossa
asemassa olevia. Hallitus on nitistäjä. Mikään taho ei saisi auttaa
vähävaraisia ja pulassa olevia ihmisiä. SAIRASTA ! - Anonyymi
Mitä persuhallitus ei keksisi tavallisen kansan kiduttamiseksi ?
Miksi PS ja persut vihaavat omaa luokkaansa palkansaajia eli duunareita ???
Kaikki ovat palkansaajia eli samaa duunariluokkaa, ellei ole työnantaja
tai työtön.
On käsittämätöntä kuinka tyhmä persu voi olla, haukkuu itseään
muun muassa kommariksi. - Anonyymi
>lääkäri kulut nousi niin kauhestti
Jos olet köyhä, saat kaikki julkisen lääkärin kulut 100%:sti perustoimeentulotuessa. Joten et ole köyhä. Joten et tarvitse ruokakassiakaan.- Anonyymi
en sanonut olevani köyhä vaan sillä hetkellä olisin tarvinnut ruoka apua olen sairaseläkellä
syövän takia en saa toimen tukea eläke 50e yli tuki rajan että ei kannatta puhua jos ei tiedä mistä puuhuu
- Anonyymi
Porissa ruokakassin sisällöstä voi saada myrkytyksen, johtuen joko pilaantuneesta ruoasta, tai niitä jakavista narkomaaneista. Mutta myös porilaisen lääkärin vuoksi voi henkensä menettää.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Olivia Oras kuollut
Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS802479Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.15965Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.52806Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?
Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke46741- 50734
- 47654
- 80616
- 50595
Tönölän hukkaputki
Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le35594Ei mitään käytöstä
Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su29576