rokotukset ja raskaus

Anonyymi-ap

Suomessa aloitettiin raskaana olevien naisten rokottaminen mRNA-teknologiaan perustuvilla injektioilla samalla kun vakuutettiin, että mRNA ei läpäise istukkaa eikä siten päädy sikiöön. Tämä lupaus annettiin ilman tieteellistä näyttöä, sillä asiasta ei ollut tehty tarvittavia tutkimuksia. Väite ei siis perustunut tietoon vaan olettamukseen. Nyt, kun asiasta on vihdoin tehty tutkimus, tulokset paljastavat totuuden, joka ei ole miellyttävä: mRNA siirtyy istukan kautta sikiön verenkiertoon ja kertyy erityisesti sikiön maksaan, mikä voi vaikuttaa sikiön kehitykseen ja immuunijärjestelmään.

20.2.2025
Selittämättömiä maksatulehduksia
Viime vuosina imeväisillä on havaittu kasvava määrä akuutteja maksatulehduksia eli hepatiittitapauksia. Erityisesti vuonna 2022 raportoitiin selittämättömiä ja huolestuttavia tapauksia useissa maissa, kuten Yhdistyneessä kuningaskunnassa, Yhdysvalloissa ja Israelissa.

Tapaukset herättivät huolta niin terveysviranomaisten kuin vanhempienkin keskuudessa, sillä niiden taustasyy jäi tuntemattomaksi. Samaan aikaan COVID-19-pandemian torjuntaan kehitetyt mRNA-rokotteet otettiin laajasti käyttöön myös raskaana olevilla naisilla. Tämä ajoitus herätti kysymyksiä mahdollisesta yhteydestä mRNA-rokotusten ja imeväisten maksasairauksien lisääntymisen välillä, sillä aiempaa tutkimustietoa mRNA:n vaikutuksista sikiöön ei ollut saatavilla.

Tutkimustulokset ja havainnot
Aiemmin mRNA-rokotteita on pidetty turvallisina raskauden aikana, ja niiden on väitetty olevan kykenemättömiä läpäisemään istukkaa ja pääsemään sikiön verenkiertoon. Tämä oletus perustui pääosin teoreettisiin käsityksiin eikä suoriin tieteellisiin todisteisiin, sillä asiaa ei ollut tutkittu riittävästi.

Helmikuussa 2025 julkaistu eläintutkimus haastaa kuitenkin tämän käsityksen. Tutkimuksessa havaittiin, että mRNA-1273-rokote (Moderna) läpäisee istukan nopeasti ja siirtyy sikiön verenkiertoon jo tunnin kuluessa rokotteen antamisesta!

Tutkimuksessa käytettiin raskaana olevia hiiriä, joille annettiin mRNA-1273-rokote lihaksensisäisesti. Rokotteen mRNA siirtyi nopeasti äidin verenkierrosta istukan kautta sikiöön ja kertyi erityisesti sikiön maksaan. Vaikka piikkiproteiini-mRNA hävisi sikiön verenkierrosta 4–6 tunnin kuluessa, se ehti kertyä sikiön eri kudoksiin, erityisesti maksaan, jossa mRNA:n havaittiin tuottavan piikkiproteiinia. Tämä aktivoi sikiön immuunijärjestelmän, ja syntyneillä poikasilla havaittiin kohonneita anti-spike IgM- ja IgG-vasta-aineita sekä soluvälitteistä immuunivastetta.

Tämä havainto haastaa aiemman käsityksen mRNA-rokotteiden turvallisuudesta raskauden aikana ja osoittaa tarpeen lisätutkimuksille, erityisesti pitkän aikavälin vaikutusten arvioimiseksi. Onkin perusteltua tutkia, onko mRNA-rokotteiden käytöllä yhteyttä imeväisten maksasairauksien lisääntymiseen, erityisesti kun huomioidaan viime vuosina raportoitu selittämätön akuuttien maksatulehdusten määrä imeväisillä useissa maissa.
https://www.sciencedirect.com/science/article/pii/S2162253125000435

Sattuma vai yhteys?
Nykyisten tietojen perusteella ei voida tehdä varmoja johtopäätöksiä mRNA-rokotusten ja imeväisten maksasairauksien lisääntymisen välisestä yhteydestä. Vaikka eläinkokeet antavat viitteitä vaikutuksista sikiön maksaan, oletettavasti taas raikaa tuttu lause. ”Korrelaatio ei ole kausaliteetti.

BBC uutisoi 20.11.2021 piikistä vastasyntyneiden kuolemissa Skotlannissa. Vastasyntyneiden kuolemat olivat kasvaneet lähes kaksinkertaiseksi normaalista. Silloinkin löytyi ajallinen yhteys.

Etsivä Helen Grus Ottawan poliisilaitokselta erotettiin helmikuussa 2022 tutkittuaan yhdeksän vauvan kätkytkuolemaa, jotka tapahtuivat pian sen jälkeen, kun heidän äitinsä olivat saaneet COVID-19-rokotteen. Grus ryhtyi selvittämään rokotteen mahdollista osuutta näihin kuolemiin ilman asianmukaista lupaa, mikä johti valitukseen ja lopulta hänen erottamiseensa. Näitä ei ole saanut tutkia, mutta nyt tiedetään, että mRNA siirtyy siköin maksaan jo tunnin kuluessa injektiosta.

Jaa tämä artikkeli, jotta kukaan raskaana oleva ei hae missään tapauksessa enää milloinkaan mRNA-injektioita tai muita tulevaisuuden geeniteknisiä tuotteita.

0

292

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Olivia Oras kuollut

        Taidepariskunta Reijo Oraksen ja Johanna Oraksen ihana päivänsade. Liian nuorena lähti. Osanotto läheisille 🥲 IS
        Kotimaiset julkkisjuorut
        67
        2007
      2. Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.

        Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.
        Kajaani
        13
        850
      3. Mies sun käytös satutti...

        Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.
        Ikävä
        52
        756
      4. Onko ankeampaa kyläpahasta kuin Haapavesi?

        Koiria kidutetaan, mustalaiset vie invaparkit, makkarakastike on finedining, kylät kuolee pois, nuoret häipyy pois ja ke
        Haapavesi
        43
        682
      5. Sukunimesi eka kirjain?

        🤗
        Ikävä
        43
        651
      6. Mies tykkään edelleen sinusta

        Harmittaa vaan tämä tilanne. Tai se kun ei ole mitään tilannetta.
        Ikävä
        47
        614
      7. Kerro vain.

        Lipsauta johtolanka...
        Ikävä
        80
        606
      8. Tönölän hukkaputki

        Tönölään rakennettiin kunnon hukkaputki verorahoilla. Ihmettelin tätä mökki sekamelskaa jo alunperin, Eikö tuollainen le
        Kuhmo
        35
        564
      9. Ei mitään käytöstä

        Ei Jumalauta. Videoidaan kun jollain hengenvaarallinen tilanne. Ja laitetaan nettiin. VITTU HÄPEÄ. Olisko kiva jos su
        Ähtäri
        29
        546
      10. 48
        531
      Aihe