Jokikunnas

Miksi tuota Ellen Jokikinnasta tungetaan otsikoihin?
Italiassa rempataan ja on adoptiota jne. On realityä ja taas otsikoita.
761272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 76

Vanhimmat

Julkisuus on hänelle bisnestä.

Äänestä
  • Toki on.

    Mutta ei ajattele sitä kauan odottamaansa/haluamaansa adoptiolasta. Tuskin pojalle on ymmärrettävästi selitetty, että uusi äippä on puhunut, ja puhuu, susta, että äippä pääsee paistattelemasn lehtien sivuille ja kertomasn asioita, jotka on kerrottu jo monta kertaa. Pitäisi olla lapsen lupa siihen, että hänen henkilökohtaisia asioitaan äippä jauhaa julkisuudessa vain omaa kuvaansa kiilloittaakseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Toki on.

    Tuota, olipa aika erikoinen juttu sulla nyt.
    Olisit ennemmin huolissasi näistä, jotka tyrkkää tenavansa someen heti, kun päälaki näkyy reiästä.
    Tuo poika on jo niin iso, että kunhan oppii kielen hyvin ja lapsethan oppii nopeasti ja hänellä on jo muistikuvat elämästään entisestä kotimaastaan, niin uskon, että saa kaiken tiedon itsestään ja näistä harvoista kuvista, joita itse olen nähnyt, enkä ole muuten nähnyt yhtään naamakuvaa. Hän (poika) itse ja me kaikki näemme erilaisuuden. Asiat varmasti kerrotaan hänelle. Senverran vaikuttavat nämä vanhemmat selväpäisiltä, joten älä sinä ota taakkaa tästä itsellesi.
    Varmasti elävät ihan normaalia lapsiperheen arkea, uhmaikineen, teini-ikineen ja muine "taisteluineen", joita riittää. Tietäisit tämän, jos sinulla lapsi/lapsia olisi.

    Tämän päivän eräs turhimmista reality ohjelmista. En ymmärrä minkälaiset hölmöt tätä ö-luokan ohjelmaa edes katsovat 😩

    Höpöhöpö.

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Olen samaa mieltä. Taas joku noussut vaan väärällä jalalla ja heti on päästävä kirjoittelemaan

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Tämän päivän eräs turhimmista reality ohjelmista. En ymmärrä minkälaiset hölmöt tätä ö-luokan ohjelmaa edes katsovat 😩

    Hieno ohjelma. Katso sinä tissejä toisilta kanavilta.

    Äänestä

Liika on liikaa.

Äänestä
  • Liika on liika Pelkosen tyrkyttämisessä. Saatanan sössöä tungetaan suyt ja korvat täyteen. Menis edes puhekouluun!

    Äänestä

Ihana nainen. Mukava mies ja kaunis Italia.

Äänestä
  • Näin on.

    Äänestä

Ellenin nähtävästi ikuisesti kestävät TV-sarjat eivät kiinnosta ketään ja vastatoimenpiteeksi täytyy tyrkyttää Elleniä medioihin joka käänteessä. Maksaneet liikaa ohjelmasarjasta, joka ei kiinnosta katselijoita.

Äänestä
  • Miten niin ei kiinnosta ?

    Äänestä

  • Jos si ua ei kiinnosta, niin oletat, ettei muitakaan?
    Mä taas inhoon rääkyvää Pimiää, on niin kuvottava ja ruma ämmä, ettei kertakaikkiaan voi katsoa niitä ohjelmia, missä toi kuvotus on.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    Miten niin ei kiinnosta ?

    Ethän lsinä pöllö tiedä kaikkien kiinnostuksia. Ohjelmaalöa on paljon katsojia

    Äänestä

Onneton tyrkky

Äänestä
  • Tais mennä sukset ristiin arkkitehdin kanssa. Muka itse tekevät remppaa, valittavat kun raksamiehet eivät tulleet, täyttä hömppää ja itsensä kehumista, hirveä hurtta vielä mukana. Paljonko tv sarjasta maksettu, sitä voi vaan arvailla.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Tais mennä sukset ristiin arkkitehdin kanssa. Muka itse tekevät remppaa, valittavat kun raksamiehet eivät tulleet, täyttä hömppää ja itsensä kehumista, hirveä hurtta vielä mukana. Paljonko tv sarjasta maksettu, sitä voi vaan arvailla.

    Ihana Reino

    Äänestä

Kyllä minua ja sukulaisiani kiinnostaa. Eikö just saanut jonkun palkinnonkin. Ihanan positiivinen sarja. Ei murhaamista ja ilkeilyä.

Äänestä
  • Minua kiinnostaa myös, todella hyvä sarja.

    Äänestä

  • Kyllä sai. Mukavaa katsottavaa. Ihana huumoriperhe. Olen onnellinen heidän puolesta.

    Äänestä

Eihän ole pakko katsoa jos ei kiinnosta.
Oudon pakkomielteinen ihminen jos noin kovasti ärsyttää jonkin julkisuuden ihmisen elämä.
Ei ole sinulta pois, hanki ihan oma niin ei tarvitse uikuttaa muiden.
Kyllä telkkarissa kanavia piisaa nykyään, ei tarvitse kitua jos ei katsominen kiinnostaa, sinun elämäsi tuskin on läheskään yhtä tapahtumarikasta joten siitä ei olisi aineksia vaikka olisit kuinka julkkis.

Äänestä
  • Hyvä on sarja ja ihana pariskunta, ei kaikkien sarjojen tarvitse olla rikollisista kertovia vastenmkelisiä tarinoita.

    Äänestä

  • Aivan. En ymmärrä noita raivopäitä jotka valittaa ja katsoo kuitenkin.

    Äänestä

Yksi niitä miellyttävämpiä julkkiksia, jota viitsii katsoa. Useimmat tyrkkymuijatoksettaa, Ellen ei. On sellainen normaali ihmisen oloinen.

Äänestä

Älä lue, eläkä katso hänen ohjelmiaan, jos et tykkää hänestä.
Minä pidän hänestä.

Äänestä

Se on someadoptio,siitä saa monta jaksoo tehtyä someen ennen kun kakru ite tajuaa mistä on kyse.

Äänestä
  • Tarinaa pukkaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Tarinaa pukkaa.

    Joo.

    Äänestä

  • Kyllä mäkin vähän ihmettelen tota adoptiosta kertomista joka mediassa. Alkaa kuulostaa jo rahastamiselta pojan kustannuksella. Ei hyvä!

    Äänestä

  • Lapselle ei tapahdu mitään pahaa.

    Äänestä

Dallasin suelleni oli kiinnostava.

Äänestä
  • Hyvä ohjelma ja tehty kunnolisista henkilöistä. Eikö kiinnosta, koska ei ole rikolliset henkilöt tällä kertaa huutamassa ja kiroilemassa ohjelmassa?

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Hyvä ohjelma ja tehty kunnolisista henkilöistä. Eikö kiinnosta, koska ei ole rikolliset henkilöt tällä kertaa huutamassa ja kiroilemassa ohjelmassa?

    On se totta ja rikollisista tehdään ohjelmia ja mitä hyvää esimerkkiä saa siitä seuraava sukupolvi elämäänsä.

    Äänestä

  • Joo, se oli hyvä kallistamaan ruukkua - Ja JR ajeli ässämersulla, tyylikäs kaveri!

    Äänestä

Baby shower. Älä hassuttele.

Äänestä

Haluaa rahaa ja julkisuutta. Monet adoptioineet lapsen, eikä hypetä julkisuudessa koko ajan.

Äänestä
  • Bisnes as usual.

    Äänestä

  • Monet ei ole julkisuudessa vaan taviksia.

    Äänestä

Suomen turhin julkkis nykyisin.

Äänestä
  • Näköjään.

    Äänestä

  • Kyllä on paljon turhempia julkiksia ja eivät tee koskaan edes töitä oikeasti, vaan keikkuvat puolialasti itseään levitellen mediaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Kyllä on paljon turhempia julkiksia ja eivät tee koskaan edes töitä oikeasti, vaan keikkuvat puolialasti itseään levitellen mediaan.

    Niin on. Tissit, perseet ,pettämiset ,juominen ,kiroil ,häät ja erot. Silikoni.bimbot. siin on tyhjäpäille ohjelmia
    Pysykää niissä.

    Äänestä

Kyllä oli niin liikuttava tuo viimeinen jakso Unelmia Italiasta-sarjasta. Ja niin suloinen adoptiopoika.
Kaikkea hyvää heille toivotan.

Äänestä
  • Oli kyllä kiva katsoa sitä jaksoa, onnea iloa on nyt heidän elämässään paljon ❤️❤️.

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Oli kyllä kiva katsoa sitä jaksoa, onnea iloa on nyt heidän elämässään paljon ❤️❤️.

    Kyllä. Ihanat Ellen & Jari. Kaikkea hyvää ja siunausta heille❤️🙏

    Äänestä

En ole koskaan unohtanut tai antanut anteeksi sitä miten huonosti ja sekopäisesti Ellen kohteli Suomessa vierailulla ollutta Pamela Andersonia.

Äänestä
  • Ai se pam pam silikoni pumpattava parpara ?

    Äänestä

  • Mikä tää juttu on?
    Elleniä rupesin seuraamaan vasta nyt kun tuli Unelmia Italiasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Mikä tää juttu on?
    Elleniä rupesin seuraamaan vasta nyt kun tuli Unelmia Italiasta.

    Pamela Anderson oli isänsä kanssa juhannusvierailulla Suomessa tutustumassa juuriinsa. Raumanmeren juhannus festareilla Ellen sai sekopäisen mustasukkaisuuskohtauksen kun paikalle saapui todellinen maailmantähti johon huomio kiinnittyi Ellenin sijaan ja siitäkös Ellen kohtauksen sai?

    Varsinkin se miten Ellen vittuile Pamelalle tämän hepatiitti tartunnasta oli todella alhaista ja vastenmielistä. Mun mielestä koko Ellen pitäisi canceloida.

    https://www.seiska.fi/kotimaa/muistatko-viela-ellen-jokikunnas-yritti-kouria-pamela-andersonia-hitto-mika-pelle/662326

    Äänestä

Ellen on bisnesnainen. Onko kesämökki jo myyty?

Äänestä
  • Nyt tuntuu että ovat kyllä kokoajan antamassa uutisia mediassa tää pariskunta. Pitäisi keskittyä olennaiseen ja heidän lapseensa, joka ei ole ollut heillä kuin muutaman kuukauden vasta

    Äänestä

  • Anonyymi00040 kirjoitti:

    Nyt tuntuu että ovat kyllä kokoajan antamassa uutisia mediassa tää pariskunta. Pitäisi keskittyä olennaiseen ja heidän lapseensa, joka ei ole ollut heillä kuin muutaman kuukauden vasta

    Kyllä jo niiiiiiin kyllästyttää tämä adoptiojuttu!!

    Äänestä

Business, joka hyödyttää molempia. Jutut myy ja saa julkisuutta. Siihenhän kaikki "some"-vaikuttajat pyrkivät, mitä enemmän "tykkäyksiä", sen parempi.

Äänestä
  • Ei tunnu ihan täyspäisten hommalta.

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Ei tunnu ihan täyspäisten hommalta.

    Pidin Elleniä fiksumpana, en olisi uskonut, että lähtee tyrkyksi lapsen avulla.

    Äänestä

  • Kun pysyy otsikoissa niin ei unohdu tai vajoa tavallisten kuolevaisten joukkoon. Julkisuutta se negatiivinenkin juttu on. Vain tykkäykset ja peukutukset tärkeitä sekä muiden ihailu.

    Äänestä

Nyt kyllä kannattais himmata tuota lapsi-lässytystä. Liika on liikaa joka asiassa.

Äänestä
  • No kyllä ymmärrän heitä aivan hyvin, odottivat lasta hirvittävän kauan ja nyt lapsi heidän onnensa lopullisesti sitonut enemmän yhteen.

    Äänestä

  • Liikaa bisnesorientaatiota.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    No kyllä ymmärrän heitä aivan hyvin, odottivat lasta hirvittävän kauan ja nyt lapsi heidän onnensa lopullisesti sitonut enemmän yhteen.

    Ymmärrän minäkin heidän onnensa, mutta ei se välttämättä ulkopuolisia paljon kiinnosta. Paljon on paria, joita on yllättäen siunattu lapsella, joko omalla, tai adoptiolapsella, onnea heille.

    Äänestä

  • Anonyymi00052 kirjoitti:

    Ymmärrän minäkin heidän onnensa, mutta ei se välttämättä ulkopuolisia paljon kiinnosta. Paljon on paria, joita on yllättäen siunattu lapsella, joko omalla, tai adoptiolapsella, onnea heille.

    Bisnes as usual.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    No kyllä ymmärrän heitä aivan hyvin, odottivat lasta hirvittävän kauan ja nyt lapsi heidän onnensa lopullisesti sitonut enemmän yhteen.

    Lapsi ei liimaa ketään yhteen.

    Äänestä

  • Anonyymi00048 kirjoitti:

    No kyllä ymmärrän heitä aivan hyvin, odottivat lasta hirvittävän kauan ja nyt lapsi heidän onnensa lopullisesti sitonut enemmän yhteen.

    Samoin. Ihania

    Äänestä

Se todellinen Ellen Jokikunnas: Raumanmeren juhannusfestivaaleilla juontajana toiminut Ellen Jokikunnas muun muassa kiroili ja yritti kähmiä Pamela Andersonia. Anderson sai myös kuulla olevansa isotissinen nainen ja ettei mikrofoniin kannata koskea hepatiittivaaran vuoksi.

https://www.iltalehti.fi/viihde/a/200706296279731

Äänestä
  • Aika inhoa käytöstä on ollut. No on kasvanut ihmisenä ja järkeä tietenkin tuonut ikä tullessaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Aika inhoa käytöstä on ollut. No on kasvanut ihmisenä ja järkeä tietenkin tuonut ikä tullessaan.

    Onko kasvanut? En olisi itse siitä lainkaan varma.

    Äänestä

Jokikunnas mediassa joka päivä perheineen.

Äänestä

Kyllä sitä muillekin sattuu ja tapahtuu. Emme hehkuta sitä lehdissä jatkuvasti jos ollenkaan.

Äänestä
  • Ette tietenkään koska ette ole kiinnostavia julkisuuden henkilöitä. Itseasiassa ette edes pääsisi lehtiin eikä muuallekaan koska olette pelkkiä nobodeja. Ei sinne nobodyt pääse.

    Äänestä

  • Anonyymi00072 kirjoitti:

    Ette tietenkään koska ette ole kiinnostavia julkisuuden henkilöitä. Itseasiassa ette edes pääsisi lehtiin eikä muuallekaan koska olette pelkkiä nobodeja. Ei sinne nobodyt pääse.

    Poikkeuksena tietenkin Belorf joka on nobody mutta tuttuja toimittajia Seiskassa.

    Äänestä

Niin ne suomalaiset rahat valuu aikaamyöden ulkomaille. Ei hyvä.

Äänestä
  • Ihana pari ja eivät ole ylpeitä ollenkaan, lisää vaan tälläisiä ohjelmia.

    Äänestä

Koska se ohjelma kiinnostaa

Äänestä

Ellen siellä, Ellen täällä, jokapuolella Ellen.

Äänestä

Lapsella tehdään iso tili

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Miksi tuota Ellen Jokikinnasta tungetaan otsikoihin?
Italiassa rempataan ja on adoptiota jne. On realityä ja taas otsikoita.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu