Dementtia !

Dementoituminen vaivaa meitä kaikkia yli kasi-kymppisiä pikkuhiljaa
toiminnot vähenee ja voimat hiipuu,
havintokyky heikkenee, tavarat on hukassa, vaikka vieressä olisi, huh,

eilen kun lähdin autolla hallista
oli toisella ovella vanhus menossa sisään,
tervehdin ja kohteliaasti omalla automaattisella kauko-ohjauksella vasin hänelle oven,
mutta, pappa ei tajunnu että ovi oli jo auki,
hän koitti omalla avaimellaan edeleen avata ovea vaikka ovi oli jo auki, oijoi
en voinu siihen jäädä liikenteen tukoksi,
auton peilistä vielä katsoin taakse
vaikka ovi oli auki niin pappa edeleen siellä koitti omalla avaimellaan avata ovia,
jäi suuri huoli , se pappa on vieläki mielessäni,
kuinka hän mahtaa pärjätä taloyhtiössämme, en tuntenu häntä entuudestaan,
meillä on suuri taloyhtiö satoja asutoja,
vain läheisimmät naapurit tunne,
-- tulin asioilta kotiin, kaikki taas näytti ympäristössäni normaalilta, parkkihalli oli hiljainen
ei suurempaa likennettä jotkut autot tuli ja toiset lähti asioileen,
mutta
me vanhukset kuinka me tulemme pärjäämään,
suurin osa vanhuksista asuu itseelisesti toimitta omatoimisesti asioitaan ,
kun nytkin näyttää siltä
me asumme yksin, eikä meitä kukaan käy katsomassa,
lähisukulaiset vain soittaa kuulumisia, olemmeko vielä hengissä,

oma toive olisi
turvallinen vanhuksille suunitelty yhteisöllinen asumismuoto, jossa olisi vanhuksista seuraa toisillen

jokaisella vanhuksella pitäisi olla turvallinen oma yksiö jossa tarvittaessa vanhus koki kodin omaista turvallista asumista yksin,

kaikista vanhuksista ammattilaiset hoitajat huolestis
ettei kukaan jää hoitamatta , kaikista huolehdittaisiin
kukanenki vanhus voisi v o i mi n e n s a mukaan osallistua yhteisiin seurustelutioissa tapahtuviin harrastuksiin ,
myös jokainen vanhus kuntonsa mukaan voisi käydä yhteisessä ruokaitussa syömässä, samalla näkisi naapuri asukaita,
yhteinen sanua ja uimahalli voisi olla myös vanhainkodissa ,
unelmana olisi, kaikkien vanhusten eläke pitäisi riittää tämmöseen asumiseen,

tarkotuksena EI olisi ollenkaan laitoksen johtajan rikastuminen,
vaan tämmönen laitos olis yleishyödyllinen kaikille vanhuksille tarkotettu loppu elämän asumis muoto.

olishan se unelma jos tommosen vanhainkodin joku rakentaisi vanhuksille.

Se on unelma,
ilmeisesti jää myös unelmaksi,
jospa kuitenkin joskus tulevaisuudessa
suomenki vanhukset saisi turvallisen loppuelämän.
44603
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 44

Vanhimmat

Kunika me vanhuset selviydymme ,
itselläni on ollu jo kauan huoli omasta selvitymisestä tulevaisuudessa, oma epätietoisuus vaan pahenee kun kunto heikkenee,
elämäni loppuvaihe huolestuttaa,

--- sitä mieltä ,
kohdalani olisi eutanasia oikea ratkaisu,
sitten kun sitä itse pyydän
ja koen itseni jo täysin avuttomaksi
omien asioitteni hoitamisen, kuten esm oma hygeniia , ym
omatoiminen siihen liittyvä arjesta selviäminen, kuten syöminen, ym.

Äänestä

Nykyisen hallituksen aikana unelmasi ei toteudu.

Äänestä

Nykyinen hallitus on lujilla,
kohu vanhusten hoivasta on jatkuvaa,
valtion talus suurissa vaikeuksissa, ja kaiken pahan lisäksi sota euroopassa aiheuttaa myös suomen taloudelle entistä suurempi vaatimuksia ja paineita, joten ei ihme jos ja kun nyt varsinki oppositio painaa päälle kyselee vanhushoivan perään,
se teitenki meitä vanhuksiakin huolestuttaa,
kun omat voimaa hiipuu vääjäämättä,
uskoisin kuitenki
meitä pidetään jonkinlainen huoli kaikesta huolimatta,
vaikka vaikeuksia onki, aina on ollu koskaan ei kuitenkaan täydellistä ole ollukkaa,
kyllä me selvitään näistäki vaikeuksita ja huolista.

Äänestä

Meitä on aivan valtavasti 70-80 v Ikäihmisiä, joilla pää toimii vielä suht ok. Miten me saisimme voimamme kerättyä yhteen ja kävisimme vaatimuksillamme päättäjien kimppuun , siis tiedoillamme.
Nyt voisimme sen tehdä, mutta ei enää sitten ,kun dementia alkaa rapauttaa ajatus-ym toimintaa.
Ei se ole nuoreten asia ajaa tätä asiaa vaan ihan meidän itsemme asia.
Meitä on valtavasti ,joilla olisi voimaa ja järkeä.

Me tarvitsisimme palveluasuntoja ympärivuorokautiseen huolenpitoon, KOSKA DEMENTOITUNUT EI VOI ASUA KOTONA, EI AUTA VAIKKA 5x pv joku hoitsu piipahtaa vartin.

Äänestä
  • Tosi hyvä huomio, 70- 80 vuotiaissa on paljon ammatillisesti päteviä
    suunittelemaan
    vanhusten palvelut uusiski,

    ehdottomasti yhteiskunnat tulee rakentaa nykyaikaisia palvelutaloja ,
    joissa on monipuoliset palvelut vielä omatoimisille suhteelisen hyväkuntoisille vanhuksille,
    vanhukset pysyy terveempinä eivätkä tarvitse niinpaljon yhteiskunnan apua kun harrastusmahodollisuudet on monipuolisia, yleiskunto pysyy vanhuksilla pitempään
    omatoimisina ja hyvänä ,

    uutiset ovat nykyään niin painostavan huonoja, usein me vanhukset koemme
    jopa loukaavana tunteen että olemme pelkkä kuluerä yhteiskunalle,
    vaikka olemme tehneet kymmenien vuosien työ-elämän ja ansaineet omat työeläkkeet jotka maksaa työeläkekassat, EI siis rasiteta valtion rahapussia siinäkää,

    Äänestä

Suurin virhe on se , että me ,vielä järjissään olevat ,kitistään vain täällä, eikä meillä ole joukkovoimaa.

Äänestä
  • Yhteisvoima puuttuu,
    ollaan me senverran jo vanhuksia ettemme jaksa alkaa poliittisesti toimimaan,

    taitaa olla ainoa vaikustus keinomme vain äänestää kun vaalit pidetään,

    pakko on omatakohdaltani kuitenki tunnustaa,
    vanhuus vaikuttaa jo suurestikki fyysisesti heikentävästi ,
    vaikka psyyke / mieli vielä virkeä onki,

    Äänestä

Olishan se ihana asia jos palvelutalot ilmestyisi yhteiskuntaamme,
ratkaisuna vanhusten hoivaan ja huolenpitoon,

sehän antaisi työpaikkoja nuorille,
ja meille vanhuksille turvallisemman loppuelämän vaiheen.

Äänestä
  • Mitään joukkovoimia tarvita mihinkään!
    Kaikki kuolevat ennemmin tai aikaisemmin.

    Äänestä

  • Lueppas mitä sanonotaan palvelutalosta , siis ainne viåuokrataan oma asunto ja aitten voit lukea miten se toimii.
    Ennemmin pitäisi olla oikea vanhainkoti jossa on henkilökuntaa koko ajan , ja kaikilla oma huone .

    Äänestä

Ihmetyttää tuo ameriikka,
siellä kun on presidenttinä ikäisemme henkilö
edellinen oli jopa nykyistä hieman vanhempi,
ja he johtavat koko maailman suurimpia valtioita ja niitten tulevaisuustta,

joskus hirvittää ovatkohan he ihan toluissaan,
noin suureen vastuulliseen tehtävään, koko maailman tulevaisutta koskeviin asioihin,
kuinka ameriikan kansa on tuon hyväksyny
se ihmetyttää ! ?

Äänestä

Ei ne ole välttämättä tolkuissaan- ollaan ihan samalla viivalla.

Äänestä
  • Vahvasti samaa mieltä,
    molemman noista presidenteistä vaikuttaa jo melko dementoituneilta,
    Trump puhuu jo ihan hölmöjä
    suurunhuluuden vaikutelma tulee hänen puheistaan,
    täysin arvostelukyvytön näkemään t o t u u s venäjän toiminnasta.

    Äänestä

Äänestäminen ja politikointi ei auta hevon p,,, kaa.

Äänestä
  • Pakko myöntää joskus äänetysuurnille vaivautuminen tuntuu turhalat,
    nehän väittää että yksi ääni on tärkeä,
    ken uskoo,
    en minä,

    mutta jos me paljon täällä kirjoitelaan tarpeistamme voi ollaettä joku toimittaja lukee ja saa inspiraation puhua julkisuuteen,
    olen ollu huomaavinani semmosta jos täällä on on ollu jotain asiantynkää niin kohta on kuulunu radiosta ohjelmaa aiheesta,
    joten kylläö me voimme toiveitamme kirjoitella,

    palvelutalot pitäisi palauttaa yhteiskuntaamme.

    Äänestä

  • On suorastaan rikollista äänestää Paskasuomessa.

    Äänestä

  • Niin miten se auttaisi kun äänestetään oikeistoa valtaan koska he ovat tehneet mitään vanhusten hyväksi , odottavat vaan että kuollaan . Ei siinä olla ajateltu Suomalaisten vanhusten tarpeita . Ennen oli vanhainkodit jossa oli henkilökuntaa paikalla .
    Nyt puhuvat palvelutaloista missä ostat sen avun jonka tarvitset nuoret poliitikot eivät tiedä mitä vanhuus sisältää vaan vaativat kovasti. Että on yksin pärjättävä loppuun asti
    Moni persu joka ei ole asunut Suomessa 50 vuoteen äänestää suomen vaaleissa koska ovat pitäneet suomen kansalaisuuden . Minusta se on väärin . Jos asuu muualla niin ei ole tietoinen siitä miten vanhukset Suomessa elävät ja mitä vaikeuksia heillä on . Miten sellainen voi olla osana päättämässä joka ei edes asunut Suomessa vuosikymmeniin .ailloin voisi äänestää siellä missä asuu ja vaikuttaa .

    Äänestä

Harmittaa
kun kone laittaa saman alotuksen moneen kertaan,
oliskohan joku hakkeri asialla, mun koneessa vilisi kiinalaista tekstiä suorastaan häiritsi, piti napsautta sivu poikki, olikohan kiinalaiset kiusantekijänä, nehän on muutenki normaalia älykkäämpiä ihmisiä, höh, ei kiva , huono juttu.

Äänestä
  • Osasitko lukee mitä kirjoittivat?
    Taito se on sekin.

    Äänestä

Samoin minäkin olen ajatellut juuri tuosta asunto asiasta . Nyt on kyllä tulossa uusia demetialääkkeitä , sanovat lähiaikoina, mutta tutkijoiden lähiaika lasketaan ihan toisella tavalla kun meidän tavisten . Vanhat demetialääkkeet ovat olleet jo kaksikymmentä vuotta markkinoilla joten on aikakin saada tehokkaampia. Vaikka ei kai ne tule auttamaan jos dementia on jo päässyt pitkälle.
Pelottaa se tulevaisuus. Jotenkin että jos oikein demettiseksi tulee eikä itsekkään oikein tiedä missä on tai miten vanha on .
Yksi kiva dementtinen pappa sanoi aina että hän on 38 vuotias , ei korjailtu , muisti nuoruuden aikaisen hevosensakkin nimen tarkoin, vaan ei tytärtään

Äänestä
  • Demnentiaan on vaikea keksiä lääkkeitä, koska ei ole vielä kyetty selvittämään
    mistä se johtuu.

    Äänestä

Näinhän asia on. Minulle lisäoireena on tullut hienoinen vapaina. Se huomataan noissa eri palvelupisteissä. Askel lyhenee vuosi vuodelta.
Introvertti tyyppinä en kaipaa seuraa useinkaan.
Suoraan sanottuna tylsistyin lisää vuosia sitten sattuneessa tieliikenneonnettomuudessa.
Sijoitun monijäsenisen perheemme ikätilastossa kärkisijoille.

Pitää ottaa jo rauhallisesti tulleiden sydänoireiden takia. Sodat käynyt isänikin löytyi kotoaan pienpyykkipesu toimistaan karjakeittiöstä kuolleena sydäntiltin saaneena.

Äänestä

Mulle riittää nykyisin tekarien naskuttaminen kiikkustuolissa. En kaipaa mitään äksöniä.

Ennen tuossa tiellä kävi jokunen mumma lenkillä ja niiden seuraaminen oli kohokohta mulle.

Nykyään siinä ei näe, kuin noita kersoja koulureissulla.

Äänestä

Ensi vuosikymmenellä ken elää, hoitoa ja huolintaa robotin toimesta. Alapesun tapahtuessa , ei tarvitse säikkyä karvaisia käsivarsia. Kliinisen siistiä käsittelyä.

Äänestä

Olen huomannut itsessäni jonkinlaisia dementian, sekavuuden tai muistisairauden alkuoireita ja olen (vasta) 72 v. Tavallaan hirvittää, että kuinka tässä käy, mitä on esim. 5-10 vuoden kuluttua. Elän yksin, on yksi sukulainen, johon puhelinyhteys n. kerran viikossa.

Äänestä
  • Kerro, minkälaisia oireita olet havainnut.

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Kerro, minkälaisia oireita olet havainnut.

    Varasin ajan labraan. Kun olin istuskellut tunnin verran, menin kysymään eräältä ovensa avanneelta hoitajalta, miksei jonotusnumeroni jo tule.

    Kun hän kysyi olinko varannut ajan, menin ihan sekaisin, koska minulla oli jonotuslappu, en ollut varma olinko myös varannut ajan. Löi ihan tyhjää. Sanoin: "Een..." Samalla numeroani huudettiin.

    Muutoinkin olen sählännyt noiden labra-asioideni kanssa.

    Äänestä

Ehtiiköhän ne ropotit meidän vanhusten avuksi,

epäilen,

kyllä me saamme kuolla yksin kotona,

mutta siihen asti kirjoitelaan mukavaia, 'aika kuluu paremmin
ja luulee vielä olevansa elävä ihminen, elävien joukossa,

eletään kiusallaki piiiiiitkäään,,

Äänestä

Sammoo mieltä, miekii!

Äänestä

Suomessa on joillakin paikkakunnilla tarjolla perhehoitoa eläkeläisille.
Kysymys on pienistä porukoista, joten hoitopaikoissa ei ole laitoksen
tuntua. En tiedä onko se kokeilutasolla, mutta vaikuttaa hyvältä vaihto-
ehdolta. YLE on tehnyt eräästä tällaisesta kodista näytteen.

https://yle.fi/a/74-20096119

Äänestä

Kunpa joku adoptoisi minut !

Äänestä
  • jooooa ja MINUT ,

    samaa olen ajatellu jo useamman vuoden !

    Äänestä

Kaikki ikäihmiset eivät dementoidu. Kaikki arjen unohtelut eivät ole dementiaa.

Äänestä
  • Kyllä sitä vain alkaa itseään epäillä jos aina pitää tarkistaa
    onko avaimet mukana, ym.
    ja muitella onko ottanu kaikki lääkkensä ajallaan
    ja koittaa muistella ettei vaan ole ottanu toiseen kertaan,

    ne on pikku asioita, mutta häiritsee jo ainaki itseäni,

    muisti testistä kyllä muka selvisin melkein 100 % joku sana ei muistunu mieleen
    olisko puolet sanoista unohtunu tai vähemmän,
    laskutehtävä meni 100 % läpi ei virheen virhettä
    samoin läpinäkyvän laatikon piirtäminen meni 100 % läpi

    siitä huolimatta vanhuus pelottaa vaikka muka muisti on vielä normaali,

    Äänestä

  • Anonyymi00034 kirjoitti:

    Kyllä sitä vain alkaa itseään epäillä jos aina pitää tarkistaa
    onko avaimet mukana, ym.
    ja muitella onko ottanu kaikki lääkkensä ajallaan
    ja koittaa muistella ettei vaan ole ottanu toiseen kertaan,

    ne on pikku asioita, mutta häiritsee jo ainaki itseäni,

    muisti testistä kyllä muka selvisin melkein 100 % joku sana ei muistunu mieleen
    olisko puolet sanoista unohtunu tai vähemmän,
    laskutehtävä meni 100 % läpi ei virheen virhettä
    samoin läpinäkyvän laatikon piirtäminen meni 100 % läpi

    siitä huolimatta vanhuus pelottaa vaikka muka muisti on vielä normaali,

    Vanhuus ei tule yksin sanoo sanonta joka tarkoittaa sitä että ikä tekee tehtävänsä kenellä enemmän kenellä vähemmän.

    Ei ikääntyvän tarvitse ollakaan kuin nuorena. Pitää olla armollinen itselleen ja jos siltä alkaa tuntua hakeutua palvelujen piiriin. Ja tukeutua lähipiiriin jos sellaista on.

    Äänestä

  • Siili25 kirjoitti:

    Kivääri nurkassa on hyvä olla olemassa

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Kivääri nurkassa on hyvä olla olemassa

    höpön höpö
    eihän sitä osaa kukaan vanhs käyttää,
    sehän on kaheen raskaski, ei jaksa pitää kädessäkääm
    ei kiväärillä ole vanhalle ihmiselle käyttöä,

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Kivääri nurkassa on hyvä olla olemassa

    Riippunee käyttötarkoituksesta. Jos kyseenalaiset voidaan arvioida niin silloin luvat ja pyssyt pois.

    Äänestä

Kyllä hävettää olla vanhs, tulee mistihäriöt
liikkuminen vaikeutuu,
selkä kumartuu kyttyrään
jokapaikkaa kolottaa,
ei jaksa pitääitseään siistinä siis meikata,
ei jaksa käydä suihkussa niin usein kuin ennen
aina ei muista syödä vaikka nälkä kurnii mahassa,
sairastuu,

miksi vanha ihminen ei saa vain kuolla kun kaikki muuttuu vaikeaksi ,

Äänestä
  • Jokaisella on oikeus kuolla, mutta kenelläkään ei ole oikeutta auttaa toista kuolemaan.

    1Äänestä

  • Ei vanhuksen mitään meikkaamista enää tartte tehdä. Mitästä turhaa. Riittää kun silloin tällöin käy parturissa leikkauttamassa tukan siistin näköiseksi, joskus joku taitava sukulainen voi myös siistiä vanhuksen tukan.
    Tärkeämpää on pitää itsensä puhtaana, se myös terveyttä kun voi edistää. Käy säännöllisesti hammaslääkärissä, peseytyy tai saunoo niin ei haise.
    Ja vaatteet ehjät ja puhtaat, ei mitää muotihömpötyksiä siis, vaan ihan tavalliset vanhuksen vaatteet
    Siinäpä se.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Ei vanhuksen mitään meikkaamista enää tartte tehdä. Mitästä turhaa. Riittää kun silloin tällöin käy parturissa leikkauttamassa tukan siistin näköiseksi, joskus joku taitava sukulainen voi myös siistiä vanhuksen tukan.

    Millaisia ivat tavalliset vanhusten vaatteet?

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Millaisia ivat tavalliset vanhusten vaatteet?

    Sellainen ylipolven ulottuva siisti mekko. Tietysti voi vaihtoehtoisesti olla päällä väljät tummat mielellään suorat pitkät housut.Matalakorkoiset kengät. Nätti neuletakki tai röijy hartioilla.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Ei vanhuksen mitään meikkaamista enää tartte tehdä. Mitästä turhaa. Riittää kun silloin tällöin käy parturissa leikkauttamassa tukan siistin näköiseksi, joskus joku taitava sukulainen voi myös siistiä vanhuksen tukan.
    Tärkeämpää on pitää itsensä puhtaana, se myös terveyttä kun voi edistää. Käy säännöllisesti hammaslääkärissä, peseytyy tai saunoo niin ei haise.
    Ja vaatteet ehjät ja puhtaat, ei mitää muotihömpötyksiä siis, vaan ihan tavalliset vanhuksen vaatteet
    Siinäpä se.

    Joo, kyllä puhtaus on tärkeää. Kivempi mennä nukkumanki, kun on suihkussa käynyt. Tukkaa en vaan saa aikaiseksi pestä kovin usein, se on ohkaista hiuslaatua jotta pesussa irtoaa hiusta aika paljon. Ja ko tuo tukka muutenki on nii harventunut.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Dementoituminen vaivaa meitä kaikkia yli kasi-kymppisiä pikkuhiljaa
toiminnot vähenee ja voimat hiipuu,
havintokyky heikkenee, tavarat on hukassa, vaikka vieressä olisi, huh,

eilen kun lähdin autolla hallista
oli toisella ovella vanhus menossa sisään,
tervehdin ja kohteliaasti omalla automaattisella kauko-ohjauksella vasin hänelle oven,
mutta, pappa ei tajunnu että ovi oli jo auki,
hän koitti omalla avaimellaan edeleen avata ovea vaikka ovi oli jo auki, oijoi
en voinu siihen jäädä liikenteen tukoksi,
auton peilistä vielä katsoin taakse
vaikka ovi oli auki niin pappa edeleen siellä koitti omalla avaimellaan avata ovia,
jäi suuri huoli , se pappa on vieläki mielessäni,
kuinka hän mahtaa pärjätä taloyhtiössämme, en tuntenu häntä entuudestaan,
meillä on suuri taloyhtiö satoja asutoja,
vain läheisimmät naapurit tunne,
-- tulin asioilta kotiin, kaikki taas näytti ympäristössäni normaalilta, parkkihalli oli hiljainen
ei suurempaa likennettä jotkut autot tuli ja toiset lähti asioileen,
mutta
me vanhukset kuinka me tulemme pärjäämään,
suurin osa vanhuksista asuu itseelisesti toimitta omatoimisesti asioitaan ,
kun nytkin näyttää siltä
me asumme yksin, eikä meitä kukaan käy katsomassa,
lähisukulaiset vain soittaa kuulumisia, olemmeko vielä hengissä,

oma toive olisi
turvallinen vanhuksille suunitelty yhteisöllinen asumismuoto, jossa olisi vanhuksista seuraa toisillen

jokaisella vanhuksella pitäisi olla turvallinen oma yksiö jossa tarvittaessa vanhus koki kodin omaista turvallista asumista yksin,

kaikista vanhuksista ammattilaiset hoitajat huolestis
ettei kukaan jää hoitamatta , kaikista huolehdittaisiin
kukanenki vanhus voisi v o i mi n e n s a mukaan osallistua yhteisiin seurustelutioissa tapahtuviin harrastuksiin ,
myös jokainen vanhus kuntonsa mukaan voisi käydä yhteisessä ruokaitussa syömässä, samalla näkisi naapuri asukaita,
yhteinen sanua ja uimahalli voisi olla myös vanhainkodissa ,
unelmana olisi, kaikkien vanhusten eläke pitäisi riittää tämmöseen asumiseen,

tarkotuksena EI olisi ollenkaan laitoksen johtajan rikastuminen,
vaan tämmönen laitos olis yleishyödyllinen kaikille vanhuksille tarkotettu loppu elämän asumis muoto.

olishan se unelma jos tommosen vanhainkodin joku rakentaisi vanhuksille.

Se on unelma,
ilmeisesti jää myös unelmaksi,
jospa kuitenkin joskus tulevaisuudessa
suomenki vanhukset saisi turvallisen loppuelämän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu