MINÄ EN OLE NAURESEKELLUT.

Anonyymi-ap

Omakuva, minäkuva, oman itsensä tutkiskelu, se on tarpeellista ja tervettä, mutta silloin ei tule sortua ja tuudittautua omiin haaveisiinsa, vaan tutkia itseään usealta eri näkökannalta ottaen myös huomioon realiteetit ja mitä muut ihmiset kyseisestä minästä ovat mieltä.

Tällä palstalla minäkuvaansa, eli MinääÄÄÄnsä on toitottanut erittäin runsaasti Tyttö2010Neitinen99,9%Klanipelle, jolla on jopa alhainen tuulenvastus, eli ilmakitka ei haittaa hänen etenemistään.

Seuraavassa on yksi minäkuva yksinoikeusvittuilijalta, joka ei ole ollut missikisoissa:

Minä en ole kehuskellut täällä olevani hyvässä kunnossa.

En ole sanonut olevani huomattavasti ketään paremmassa kunnossa henkisesti enkä fyysisesti.

En ole väittänyt olevani lähes rasvaton enkä tuuheatukkainen.

En ole kehuskellut pituudellani.

En ole nauresekellut kenenkään lapsuudelle, isälle tai kaljulle enkä koulukiusaamisille.

En ole koskaan nimitellyt ketään juntiksi.

En ole saanut lääkäriltä lausuntoa, jossa kerrottaisiin minun olevan hyvässä kunnossa.

En ole saanut lausuntoa että olisin sairas.

En ole osallistunut mihinkään missikisoihin.

Minulla on pieni tuulenvastus.

0

86

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

        Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
        Ikävä
        146
        2444
      2. Miksi mies kääntyy poispäin

        Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
        Ikävä
        175
        1681
      3. Kysy jotain kaivatultasi

        Laita tunnisteet molemmista
        Ikävä
        92
        1578
      4. Kerro kaivatustasi.

        1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
        Ikävä
        69
        1533
      5. Kai me nainen jollain tasolla tykätään

        Toisistamme kun tämä on kestänyt niin kauan
        Ikävä
        79
        914
      6. Kesä, kesä!

        Veikkaan, ettet juuri nyt ikävöi minua, ehket enää koskaan? Näkemättömyys on laimentanut tunteet, ja katselet iloisena k
        Tunteet
        6
        865
      7. Minkälaisesta seksistä

        haaveilet kaivattusi kanssa?
        Ikävä
        68
        851
      8. Tarkkanäköisyys

        Oon muuten pirun hyvä huomaamaan asioita! Senhän sä varmaan kyllä jo tiesitkin.
        Ikävä
        59
        815
      9. Milloin viimeksi

        Tunsit perhosia vatsassa? 🦋🦋
        Ikävä
        61
        798
      10. Miksi sanotaan että Suomella on suuri armeija, tykistö jne.

        Asioita tarkemmin seuranneet tietävät että tuolla Ukrainassa palaa kuukaudessa sen verran mitä Suomella on kokonaisuudes
        Maailman menoa
        152
        745
      Aihe