Heidi Jaari yksi nytjäkkeiden kärkiehdokas kunnallis ja aluevaaleissa. Rehellinen nainen, kuten Harkimo asumisensa suhteen. Mites näiden meidän kylän ehdokkaiden rehellisyys. Huuzkonenhan pn putinin renki, mutta mitenkä muut?
Nytjäkkeet ja rehellisyys.
19
561
Vastaukset
- Anonyymi
Rehtejä ovat samalla tavalla kuin muutkin ja luulen että jos mitä tahansa puoluetta kaivellaan, löytyy luurankoja.
Itse äänestän keskustaa, mutta en mustamaalaa muita.- Anonyymi
Meille nytjäkkeille olisi hyväksi jos Apuna ry keräisi meille vaalkassaan rahaa. Nytjäkkeiden ehdokkaalla Heidi Jaarilla olisi taitoa ja kokemusta rahan keräämisessä. Keräyskulho voisi olla kiuruveen venäläisellä Lukoil Teboililla. Keräysraha auttaisi meitä vaalimainoksien teossa.
- Anonyymi
Eikös tässä paikalliset pidä julkisuutta aina hyvänä. Mediaseksikkäällä puheenjohtajalla ja tällaisilla huijareilla kampanjoidaan ja haetaan näkyvyyttä. No taas on saatu näkyvyyttä. Valehtelijoita puolue täysi.
- Anonyymi
Koijareita koko nytjäkkeiden porukka. Keränneet nyt olemattomalle Pekalle rahaa, joka muka tehnyt itsemurhan. Rahanlupakeräystä ei ollut. Harkimon rahat tul Kremlistä ja nyt huijaamalla lisää.
- Anonyymi
Luulempa, etti Heidi Jaari ole enää ehdokkaana huomisen jälkeen.
- Anonyymi
Harkimo puolusti Jaaria kovasti. Kertoi Jaaria huijatun. Harkimoakin huijattu asuinpaikan suhteen. Kateelliset väittävät Harkimon asuvan Sipoossa, vaikka hän asuu Töölössä. Kiuruveden putinistit väittävät, ettei lukoil teboil ole venäläinen huoltis, eikä teboililta mene rahaa venäjälle. Nytjäkkeet ovat kieroja, sekä hyvin epärehellisiä. Jaari pysyy varmasti nytjäkkeiden kärkiehdokkaana, vaikka puolueessa paniikki päällä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Harkimo puolusti Jaaria kovasti. Kertoi Jaaria huijatun. Harkimoakin huijattu asuinpaikan suhteen. Kateelliset väittävät Harkimon asuvan Sipoossa, vaikka hän asuu Töölössä. Kiuruveden putinistit väittävät, ettei lukoil teboil ole venäläinen huoltis, eikä teboililta mene rahaa venäjälle. Nytjäkkeet ovat kieroja, sekä hyvin epärehellisiä. Jaari pysyy varmasti nytjäkkeiden kärkiehdokkaana, vaikka puolueessa paniikki päällä.
Kannattaa miettiä mitä suustaan täällä laskettelee, varsinkin jos ei pysty mitään todistamaan. Minulla on kaveripiirissä nytjäkkeitä ja muidenkin puolueiden edustajia ja kannattajia ja kaikki hyviä tyyppejä.
Se, että sinulla on ongelmia, ei tarkoita että meidän muiden tulisi ajatella samalla tavalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kannattaa miettiä mitä suustaan täällä laskettelee, varsinkin jos ei pysty mitään todistamaan. Minulla on kaveripiirissä nytjäkkeitä ja muidenkin puolueiden edustajia ja kannattajia ja kaikki hyviä tyyppejä.
Se, että sinulla on ongelmia, ei tarkoita että meidän muiden tulisi ajatella samalla tavalla.Oen kommentoijan kanssa samaa mieltä. Huijarit on huijareita ja lasken kaikki tuohon nytjäkesakkiin kuuluvat huijareiksi. Paska valuu alaspäin. Millainen johto, niin sellaisia seuraajat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Oen kommentoijan kanssa samaa mieltä. Huijarit on huijareita ja lasken kaikki tuohon nytjäkesakkiin kuuluvat huijareiksi. Paska valuu alaspäin. Millainen johto, niin sellaisia seuraajat.
No se on sinun ongelmasi, ei minun.
Todennäköisesti suurimmalla osalla nytjäkkeistä on enemmän meriittejä hyvässä kuin sinulla tai minulla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
No se on sinun ongelmasi, ei minun.
Todennäköisesti suurimmalla osalla nytjäkkeistä on enemmän meriittejä hyvässä kuin sinulla tai minulla.Onhan tuo hyväntekeväisyys oikein hienoa hommaa. Saa ihan uuden ulottuvuuden, häpäistään oikeasti apua tarvitsevat tällaisella paskalla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onhan tuo hyväntekeväisyys oikein hienoa hommaa. Saa ihan uuden ulottuvuuden, häpäistään oikeasti apua tarvitsevat tällaisella paskalla.
Sanoppa muuta. Huomiseen mennessä on selvitetty, onko Jaari Pekan sisko tms. Kiuruvedenkin nytkyjen "hyväntekeväisyys" on hyväntekeväisyyttä heille itselleen.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sanoppa muuta. Huomiseen mennessä on selvitetty, onko Jaari Pekan sisko tms. Kiuruvedenkin nytkyjen "hyväntekeväisyys" on hyväntekeväisyyttä heille itselleen.
Siksipä en ole koskaan äänestänyt puoluetta, vaan henkilöä, siis sellaista joka on hyvä tyyppi. Tälläkin kertaa teen niin ja siinä on toissijaista se että hän kuuluu nytteihin.
- Anonyymi
Äänestäkää meitä älkääkä olko kateellisia yrittäjille. Ostakaa paikallisilta yrittäjiltä niin uusi koulukin on mshdollista. Älkää kusko omia yrittäjien nuotioon vaan tilatkaa tuotteet heiltä.
- Anonyymi
Ostaisin jos olisi kohtuu hinnassa. Se että saa saman tuotteen melkein puoleen hintaan jo Iisalmesta niin ei ole syytä tukea paikallista. Jos ei muuten kannata kuin kirkurihinnoin niin sitten ei kannata. Muutaman euron tuotteilla ei ole väliä mutta jos satasia hinta ero niin luulisi suurimmalle osalle merkkaavat. Ei kaikki yrittäjät mutta osa ainakin meinaa että heille pitää maksaa sen takia ylihintaa kun ovat paikallisia. Palveluissa kusetetaan muutan kerran niin alkaa mieluummin tilaamaan Iisalmesta tekijän ja hinta ei tule pärstäkertoimella niin kuin täällä.
- Anonyymi
Meidän paikallisuuspelle ei ole laittanut senttiäkään kotimaisiin koneisiin. Suomalaista ruokaakin puolustettiin ulkolaisella traktorilla.
- Anonyymi
Aloituksen otsikosta tuli mieleen sananmuunnos:
Nytjäkkeet rehellisyys
>
Retjakkeet ja nyhellisyys- Anonyymi
Tiesitkös, että Nytjäkkeiden kantasana oli Rutjakkeet?
- Anonyymi
Koijari Heidi Jaari on nytjäkkeiden Helsinginpiirin puheenjohtaja.
- Anonyymi
Läpimätiä järjestään. Viikoittain joku uusi soppa, kuin uusi Ano Turtiais porukka.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin2463342Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.3642992Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?
Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,202008Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.821861Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e651788Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?591662MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,131553- 1251512
Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4851429Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle
Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S11414