Ja mikähän oli aiempi nimimerkkisi ?
Olet ehkä huomannutkin, olen kirjoittanut vain silloin kun on hyökätty jotakuta vastaan joka kertoo psyykelääkkeitten vaikutuksista tai on annettu väärä kuva mielisairaaloista.
Yleensä ottaen väärää kuvaa levittävät henkilöt jotka eivät niissä ole käyneet. Ja jotka mielellään jonkun lähipiiristään sellaiseen saattaisivat tai ovat jo saattaneet.
Mielisairaalat ja psyykelääkkeet ovat myös julkisuudessa asioita joista eivät saa puhua ne, joilla on todellista kokemusta niistä. Ainoastaan he, jotka ovat mukamas asiantuntijoita, psykiatreja, mielisairaanhoitajia jne. saavat niistä puhua.
Jos joku sellaisessa ollut saa puheenvuoron, hän esittää niitä ylistäviä kommentteja sanoin, jotka psykiatri on hänen suuhunsa laittanut.
Vaikka itse osastolla useimmiten kuulee vain ja ainoastaan sairaalaa kovin sanoin arvostelevaa puhetta. Eli kyseessä on arvovalta ja valtakysymys, psykiatrilla ja hoitajilla on julma valta tehdä mitä vain uhrilleen. Eikä hän saa heidän teoistaan kertoa.
Olet ehkä huomannutkin, olen kirjoittanut vain silloin kun on hyökätty jotakuta vastaan joka kertoo psyykelääkkeitten vaikutuksista tai on annettu väärä kuva mielisairaaloista.
Yleensä ottaen väärää kuvaa levittävät henkilöt jotka eivät niissä ole käyneet. Ja jotka mielellään jonkun lähipiiristään sellaiseen saattaisivat tai ovat jo saattaneet.
Mielisairaalat ja psyykelääkkeet ovat myös julkisuudessa asioita joista eivät saa puhua ne, joilla on todellista kokemusta niistä. Ainoastaan he, jotka ovat mukamas asiantuntijoita, psykiatreja, mielisairaanhoitajia jne. saavat niistä puhua.
Jos joku sellaisessa ollut saa puheenvuoron, hän esittää niitä ylistäviä kommentteja sanoin, jotka psykiatri on hänen suuhunsa laittanut.
Vaikka itse osastolla useimmiten kuulee vain ja ainoastaan sairaalaa kovin sanoin arvostelevaa puhetta. Eli kyseessä on arvovalta ja valtakysymys, psykiatrilla ja hoitajilla on julma valta tehdä mitä vain uhrilleen. Eikä hän saa heidän teoistaan kertoa.
Vastaukset 35
Vanhimmat
Anteeksi nyt vain hirveästi mutta ensinnäkin minä olen ollut kerran elämässäni psykiatrisessa sairaalassa enkä kertaakaan kokenut että olisin ollut erityisen mielivallan kohteena. Toisekseen en ole havainnut sellaista että kirjoittaisit vain silloin kun jonkun lääkkeitä vastustavan henkilön puheisiin hyökätään vaan päinvastoin, hyökkäät itse aina lääkehoitoa puolustavien kimppuun. Kolmanneksi, käytän itse psyykenlääkkeitä enkä koe että olisin siinäkään mielessä erityisen mielivallan kohteena.
Tämä oli ainakin minun osaltani vihoviimeinen viesti henkilölle nimimerkillä "lääkäri", koska olen huomannut että asiallista keskustelua sinun kanssasi on kenenkään ollut turha rakentaa.
Kukaan (tai sinä) et ole yrittänyt rakentaa minkäänlaista keskustelua. Psykiatria on lahkontapainen (anteeksi lainaus, mutta itse en parempaa sanaa keksinyt) mutta laajalle levinnyt pseudotiede, vaikka sitä ei tulla meidän elinaikanamme sellaiseksi tunnustamaan, koska sillä on varakkaita kannattajia lääkäreissä, ulkomailla myös lääketehtaissa ja täälläkin jopa sen uhreissa. Uhreiksi kun valikoituu yleensä lääkäreitä älyllisesti niin paljon alempia henkilöitä, että lääkärit saavat helposti heitä aivopestyä lahkoonsa uskomaan.
Miten erottaa tiede pseudotieteestä?
Timo Kaitaro
Pseudotieteen erottaminen tieteestä ei ole aina kovin helppoa, varsinkaan, jos ei ole itse perehtynyt tieteen menetelmiin; joukko joensuulaisia Skepsis-aktivisteja laati listan kysymyksiä, joita Joensuun yliopistossa työskentelevä filosofiantutkija, neuropsykologi Timo Kaitaro kommentoi Skepsiksen yleisötilaisuudessa joensuussa 21. lokakuuta 1998.
Miten tiede ja pseudotiede eroavat toisistaan? Entä miten pseudotiede tai "epätiede" eroaa "ei-tieteestä", toisin sanoen ei-tieteellisistä, asiallisista tieteen ulkopuolella olevista tiedon alueista? Missä on huonon ja paikkaansa pitämättömäksi osoittautuneen (mutta tieteellisen) teorian ja pseudotieteen ero? Voiko tiede muuttua pseudotieteeksi ja päinvastoin?
Kun puhutaan siitä mitä on tiede ja mikä erottaa sen pseudotieteestä, on tärkeä muistaa, että jälkimmäisen vika ei oikeastaan ole siinä, että se ei ole tiedettä. Säveltäminen, psykoterapia ja journalismi eivät myöskään ole tiedettä, silti ne eivät ole mitenkään irrationaalisia toimintamuotoja. Pseudotieteen perusongelma ei myöskään oikeastaan ole siinä, että pseudotieteelliset teoriat eivät yleensä pidä paikkaansa. Moni tieteellinen teoriakin on osoittautunut paikkaansa pitämättömäksi -- lakkaamatta silti olemasta tieteellinen teoria. Pseudotieteen kriteeriksi ei myöskään riitä se, ettei sillä ole riittävää kokemusperäistä todistusaineistoa, sillä uudella tieteellisellä teoriallakaan ei sitä ole välttämättä heti, kun se on keksitty.
Erot paljastuvat, kun tarkastellaan tieteen ja pseudotieteen historiaa. Historiallisesti saattaa tieteellä ja pseudotieteellä olla yhteiset juuret. Esimerkiksi Franz Josef Gallin (1758-1828) frenologiasta sai Jean-Babtiste Bouillaud'n (1796-1875) tutkimusten kautta alkunsa moderni neuropsykologia (psyykkisten toimintojen paikantaminen aivokuorella) yhtälailla kuin frenologinen pseudotiedekin (ihmisen persoonallisuuden ja kykyrakenteen päätteleminen kallonmuodosta). Tämä esimerkki paljastaa jo yhden olennaisen eron tieteen ja pseudotieteen välillä: neuropsykologinen teoria on kokenut monia muodonmuutoksia sitten Bouillaud'n aikojen, mutta frenologiaa opetetaan edelleen suunnilleen samassa muodossa, kuin missä Gall ja hänen oppilaansa J. C. Spurzheim (1776-1832) sen esittivät 1800-luvun alussa.
Grafologia on toinen hyvä esimerkki: Ludwig Klagesin (1872-1956) oletus persoonallisuuden ja käsialan yhteydestä on sinänsä kelpo tieteellinen oletus eli hypoteesi. Se ei kuitenkaan ole saanut tieteellistä ja tutkimuksellista vahvistusta. Siksi se on jatkanut elämäänsä tieteen ulkopuolella. Rupert Sheldraken oletus "morfogeneettisistä kentistä" on esimerkki modernista teoriasta, jolle saattaa käydä samoin. Teoria on empiirisesti testattavissa oleva tieteellinen oletus. Mikäli se saisi riittävästi kokeellista vahvistusta, siitä tulisi tiedettä. Näyttää kuitenkin pahasti siltä, että tällaista vahvistusta ei ole tulossa. Jos näin käy, on kuitenkin ennustettavissa, että hypoteesi jatkaa elämäänsä pseudotieteenä.
Kuten edellä kuvatuista esimerkeistä voi päätellä, ei tieteen ja pseudotieteen problematiikka mitenkään erityisesti liity paranormaaleihin ilmiöihin. Skepsis-yhdistyksen toiminnassa nämä kaksi aihepiiriä kuitenkin yhdistyvät. Tähänkin löytyy historiallisia syitä. Paranormaalien ilmiöiden kriittisellä tutkimuksella ja pseudotiedettä harrastavilla "rajatieto"-porukoilla on yhteiset historialliset juuret 1800-luvun lopulla perustetuissa ns. psyykkisissä tutkimusseuroissa (esimerkiksi brittiläinen Society for Psychical Research). Näiden seurojen sääntöjen tarkoituspykälät ovat olleet alunpitäen suunnilleen samanlaisia kuin Skepsiksen vastaavat. Merkittävä osa niistä on kuitenkin enemmän tai vähemmän etääntynyt näistä kriittisistä ja tieteellisyyttä korostavista lähtökohdista niin, että niiden alkuperäinen työsarka on langennut skeptikkojärjestöjen tehtäväksi.
Myös kokeellisella parapsykologialla on juurensa "psyykkisten tutkimusseurojen" alkuperäisessä yrityksessä lähestyä paranormaaleja ilmiöitä kriittisesti ja tieteellisesti. Koska vakuuttavia todisteita paranormaalien ilmiöiden puolesta ei kuitenkaan ole toistaiseksi ilmestynyt, ei parapsykologiasta ole tullut tiedettä. Toistaiseksi lähimmäksi kunnon evidenssiä ovat päässeet Charles Honortonin Ganzfeld-kokeet. Kokeellisesta parapsykologiasta voisi tulla tiede, jos nämä onnistuttaisiin toistamaan ja jos alalle ilmestyisi testattavia teorioita -- jolloin tutkitut ilmiöt luonnollisestikin lakkaisivat olemasta paranormaaleja. Anomalisen, teorioihin sopimattoman havainnon toteaminen ei kuitenkaan vielä riitä uuden tieteenalan perustamiseen.
Tiede ja arkiajattelu
Miten arkiajattelussa käytetyt päättelykeinot voivat johtaa harhaan esimerkiksi syy-seuraussuhteita, tilastollisia yhteyksiä ja todennäköisyyksiä arvioitaessa? Missä ovat arkiajattelun rajat ja missä alkaa tieteen pätevyysalue? Miksi monet huuhaa-teoriat vaikuttavat uskottavilta?
Erilaisten parailmiöiden ja pseudotieteiden kohdalla toinen olennainen kysymys koskee tieteen ja arkiajattelun suhdetta. Moni pseudotieteellinen ajatus vaikuttaa arkiajattelun puitteissa uskottavalta, jopa kokemuksen vahvistamalta.
Arkiajattelumme perustuu usein eräänlaiseen naiviin induktivismiin: myönteisen todistusaineiston systemaattiseen keräämiseen ilman yrityksiä hankkia järjestelmällisesti myös teorian vastaisia havaintoja. Tieteessä olennaisempaa kuin positiivisen todistusaineiston kerääminen on se, kestääkö teoria yritykset osoittaa se vääräksi. Mille tahansa teorialle on nimittäin helppoa löytää todisteita, kun sitkeästi etsii, etenkin jos ei ole niin nuuka käyttämiensä lähteiden ja menetelmien luotettavuudesta.
Arkiajattelussamme ei välttämättä ole mitään vikaa. Se toimii tietyissä asioissa todella tarkoituksenmukaisesti. Esimerkkinä toimivasta arkiajatteluun perustuvasta teoriasta voisi mainita psykologisen teorian, jonka mukaan tekoja selitetään halujen ja aikomusten avulla. Tämä niin sanottu "arkipsykologia" (folk psychology) on joitakin poikkeuksia lukuunottamatta varsin hyvin toimiva teoria, joka ilmeisestikin heijastaa oikealla tavalla ihmismielen toimintaa.
Mutta kun arkiajattelua sovelletaan niiden alueiden ulkopuolelle, jotka ovat sen ominta toiminta-aluetta, esimerkiksi tilastollisten yhteyksien tai syy-seuraussuhteiden erittelyyn, se toimii usein tieteellistä menetelmää huomattavasti heikommin. Onkin tärkeää muistaa väitteen sisällön ja vaadittavan todistusaineiston eli evidenssin välinen yhteys: tietynlainen todistusaineisto voi olla täysin oikeutettu tietyssä yhteydessä, mutta riittämätön toisessa. Subjektiivinen kokemus tai arkijärki voi joissakin asioissa toimia täysin riittävänä ja oikeutettuna tuomarina, toisissa se on taas täysin riittämätön; se, että joku hoito vaikuttaa ruumiin "energiakenttiin" tai parantaa sairauksia, vaatii täysin erilaisen todistusaineiston kuin väite, että sama hoito aiheuttaa hyvän olon joillekin ihmisille.
Edellä esitetystä voi päätellä, että tieteellisen ja epätieteellisen olennaisin ero ei siis ole se, että epätieteellinen teoria on epätosi ja tieteellinen tosi. Paitsi että on virheellisiksi osoittautuneita tieteellisiä teorioita, löytyy varmasti myös paikkaansa pitäviä ja tosia epätieteellisiä, esimerkiksi arkiajatteluun perustuvia, teorioita. Tällaiset teoriat eivät kuitenkaan yleensä esiinny tieteenä. Pseudotieteelle sen sijaan on olennaista se, että se esiintyy todennettuna tieteellisenä tietona, sitä kuitenkaan olematta. Tutkimuksellisen tuen puute sitten aiheuttaa seurauksenaan sen, että tällaiset teoriat yleensä ovat myös epätosia. Yleensä ne koskevat asioita, jotka nimenomaan edellyttäisivät tieteellistä evidenssiä (fysikaalisia vuorovaikutuksia, syy-seuraus -suhteita, todennäköisyyksiä, tilastollisia yhteyksiä jne.).
Tieteen tunnusmerkit
Minkälaiset asiat ovat yleensä ominaisia tieteille? Onko olemassa kaikille tieteille yhteiset kriteerit vai onko tieteiden välillä eroja niissä kriteereissä, jotka tekevät väitteistä tieteellisiä?
Tieteenfilosofiassa on pitkään pohdittu niin sanottua demarkaatio-ongelmaa: mikä erottaa tieteen metafyysisestä spekulaatiosta tai pseudotieteistä? Yksittäisestä selkeästä kriteeristä -- tai edes sellaisen antamisen mahdollisuudesta -- ei ole päästy yksimielisyyteen. Tieteiden moninaisuuden ja tieteen uudistumiskyvyn huomioiden tämä ei ole mikään ihme. Samanlaisia ongelmia syntyy, kun yritetään määritellä muita inhimillisiä käytäntöjä, esimerkiksi taidetta. Viimeksi mainittua onkin luonnehdittu avoimeksi käsitteeksi: se sallii innovaation ja tävsin uudenlaisten ja käsitteen rajoja siirtävien taideteosten luomisen. Vastaavasti tieteen menetelmät ja teoriat kehittyvät koko ajan.
Tieteen käsitteen avoimuus ei aiheuta ongelmia normaalitapauksissa: on selvää, että fysiikka on tiedettä ja astrologia ei. Ensin mainittu on niin sanottu tyyppitapaus tai paradigma-esimerkki tieteestä ja jälkimmäinen vastaavasti pseudotieteestä. Voidaan hyvin kysyä, että jos fysiikka ei olisi tiedettä, niin mikä sitten, tai jos astrologia ei olisi pseudotiedettä, niin mikä sitten. Näiden selkeiden tapausten ympäriltä löytyy sitten vaikeampia tapauksia: psykoanalyysi, sosiobiologia, kokeellinen parapsykologia ja niin edelleen. Tässä yhteydessä on kuitenkin huomattava, että toiminnan rationaalisuus ei ole kiinni siitä, onko se tiedettä: psykoanalyysi ja kirjallisuustiede eivät ehkä ole tiedettä sanan anglosaksisessa merkityksessä science (joka viittaa pääasiassa luonnontieteisiin). Silti ne ovat järkiperäisiä kulttuurin alueita, joihin liittyy systemaattisia tiedonhankintakeinoja. Ne eivät ole myöskään pseudotieteitä koska, tai sikäli kuin, ne eivät väitä olevansa muuta, kuin mitä ne ovat.
Määritelmän puutteessa annan seuraavassa joitakin tieteen tunnusmerkkejä, jotka olen pyrkinyt valitsemaan niin, että ne sopivat luonnontieteisiin ja monilta osin myös humanistisiin tieteisiin.
luotettaviksi todettujen tieteellisten menetelmien käyttö
Tämä pätee ennen kaikkea luonnontieteessä ja kokeellisessa ihmistutkimuksessa. Tilastolliset analyysit ovat keskeisiä jälkimmäisessä tutkimuksessa: ne toimivat havaintojen edustavuuden, luotettavuuden ja objektiivisuuden takeina. Joskus väitetään, että tilastolliset menetelmät eivät toimi esimerkiksi vaihtoehtolääkinnän tutkimisessa, koska hoito on yksilöllistä. Tämä ajatus perustuu väärinkäsitykseen. Tilastomenetelmillä voidaan nimittäin laskea muutakin kuin keskiarvoja. Itse asiassa tilastolliset menetelmät tarjoavat parhaimmat mahdollisuudet vähäistenkin yksittäisten vaikutussuhteiden esille saamiseen lukuisten muuttujien joukosta.
julkisuus
Kokeelliselle tieteelle on ominaista, että menetelmät ja kokeet selostetaan niin, että kuka tahansa voi toistaa ne. Humanistisissa tieteissä väitteiden dokumentaatio, viittauskäytäntö ja lähdekritiikki takaavat vastaavan tarkistamisen mahdollisuuden. Esimerkiksi filosofisessa tutkimuksessa on filosofien oppeja koskevat tulkinnat perusteltava tarkoilla sivunumeroin varustetuilla viittauksilla lähdeteoksiin.
Humanistisissa tieteissä viittausjärjestelmä pitää myös yllä keskustelun asiallisuutta ja objektiivisuutta: tekstien vääristelyyn perustuva kritiikki on mahdotonta tai ainakin sen jäljet jäävät lyhyiksi. Esimerkiksi jos joku haluaisi saattaa nestedynamiikan harrastuksen ja sukupuoleen liitettävien mielikuvien välisistä yhteyksistä tulkinnanvaraisesti kirjoittavan naistutkijan kyseenalaiseen valoon, voisi hän levittää tavanomaisessa lehdessä väitettä, että kyseessä olevan naistutkijan mukaan miehet eivät harrasta nestedynamiikkaa, koska heillä ei ole kuukautisia. Tieteellisessä aikakauslehdessä väite olisi dokumentoitava ja perusteltava, jolloin jokainen voisi tarkistaa, sanooko kyseinen tutkija todella jotain tällaista ja onko kyseinen tulkinta tekstistä oikea.
kriittisyys
Edellä mainittu julkisuus alistaa tutkimuksen muiden kritiikille, jolloin mahdolliset virheet paljastuvat armottomasti. Lisäksi kritiikkiä harjoitetaan jo ennen julkaisemista: niin sanottu referee-menettely, artikkelien luetuttaminen ulkopuolisilla arvioijilla, jotka yleensä saavat artikkelit nimettöminä, karsii pois huonon tutkimuksen tai tuo esiin korjattavissa olevat virheet jo ennen kuin tutkimus julkaistaan.
itsensäkorjaavuus
Kriittisyys puolestaan takaa sen, että virheelliset teoriat karsiutuvat ajan myötä: kriitikot pitävät siitä huolen.
edistyvyys
Kriittisyys johtaa myös siihen, että teorian joutuessa vaikeuksiin, siitä luovutaan paremmin selittävän teorian hyväksi.
Edistys ei kuitenkaan aina ole tiedon määrällistä kasaantumista vaan ennen kaikkea uusien ja entistä parempien teorioiden keksimistä. Vaikka tieteen edistyminen saattaa tämän takia olla jossain mielessä ongelmallinen käsite eri teorioiden väitetyn "yhteismitattomuuden" vuoksi, tämä on hyvä nyrkkisääntö tieteen ja pseudotieteen erottamiseksi. Seikka, että astrologian teoriat ovat tuhansia vuosia vanhoja -- johon astrologit usein vetoavat oppejaan puolustaessaan -- herättää pikemminkin epäilyksiä, sillä pseudotieteille on kriittisten tiedonhankintamenetelmien puutteen vuoksi ominaista se, että teoriat eivät kehity ja että niitä ei hylätä. Koska muuten viimeksi kuulitte, että jokin rajatiedon alueen teoria olisi hylätty kriittisen keskustelun jälkeen?
Pseudotieteen tunnistaminen
Miten maallikko voi erottaa tieteelliset väitteet epätieteellisistä? Voiko hän ylipäätään tehdä sen vai onko luotettava sokeasti asiantuntijoihin?
Selvien maallikon sovellettavissa olevien käyttökelpoisten ja yksiselitteisten kriteerin puutteessa esittelen joitakin seikkoja, joihin kannattaa kiinnittää huomiota tieteellisinä esiintyviä väitteitä arvioitaessa -- samoin kuin vakuuttavilta vaikuttavia seikkoja, joihin ei kannata luottaa.
Ainakin seuraaviin seikkoihin kannattaa kiinnittää huomiota, jos epäilee tieteellisenä esitetyn väitteen paikkaansa pitävyyttä:
Onko tekstissä viittausta siihen, missä ja kuka on asiaa tutkinut tai missä tutkimus on julkaistu. Epämääräisiin viittauksiin "vuosituhansien kokemus", "valtavan suuri havaintoaineisto", "tutkimukset osoittavat kiistatta", "professori se ja se on osoittanut vakuuttavasti" ja niin edelleen ei kannata aina luottaa. On kuitenkin huomattava, että lehdistössä ei ole tapana merkitä lähteitä, joten niissä olevista jutuista on jokseenkin mahdotonta erottaa väitteen tieteellisyyttä! Lisäksi lähteidenkin luotettavuuden erottaminen vaatii asiantuntemusta. Paremman puutteessa on siis turvauduttava lehden luotettavuuteen: Suomen Kuvalehti on hieman eri asia kuin 7-päivää tai Ultra. Suomen Kuvalehteenkin on silti hyvä suhtautua kriittisesti.
Fysikaalisten termien (energiakentät jne.) löyhä käyttö ei-fysikaalisissa yhteyksissä on usein oire teorian pseudotieteellisestä luonteesta.
Pseudotieteelle ovat myös ominaista suuret lupaukset ja ehdottoman varmuuden esille tuominen: sataprosenttisen varmat menetelmät ja niin edelleen. Tieteelliselle tekstille puolestaan ovat ominaista epävarmuuden ilmaukset, tyyliin "tutkimuksen perusteella näyttää siltä, että aine X vähentää syöpäriskiä ainakin osalla väestöä. Asian varmistaminen vaatii lisäselvityksiä". Väitteiden esittäjän epävarmuus onkin usein käänteisessä suhteessa väitteiden totuudenmukaisuuden ja luotettavuuden kanssa. Jos joku teoria selittää kaiken radioaalloista tieteelliseen joogaan ja telepatiaan, on siihen siis aihetta suhtautua varauksellisesti. Samoin jos lääkkeen väitetään parantavan kihdin, päänsäryn, syövän, epilepsian ja närästyksen.
Pseudotieteellisessä tekstissä mielikuvien luomiseen tähtäävät ilmaisut korvaavat rationaaliset perustelut. Epämääräisillä viittauksilla kokonaisvaltaisuuteen, luonnonmukaisuuteen ja vastaavaan kivalta kuulostavaan pyritään luomaan positiivisia mielikuvia. Vaihtoehtolääketiede väittää usein hoitavansa "koko ihmistä": tosiasiassa myös niin sanottu koululääketiede tekee tätä, vaikkei se pidä siitä vastaavaa meteliä.
"Luonnonmukaisen" käsite puolestaan on myös sangen ongelmallinen: "luonnonmukaiset" tuotteet eivät ole tulleet luontaistuotekaupan purkkeihin ja kaupan hyllylle luonnostaan. Tieteen puolustamisessa ei onneksi ole pakko turvautua pelkästään mielikuvien luomiseen: käytettävissä ovat myös asialliset perustelut.
Pseudotieteen puolustajien tekstit sisältävät valituksia "materialistisesta tieteestä", joka ei hyväksy pseudotieteellisiä teorioita niiden vallankumouksellisuuden vuoksi. Tosiasiassa tieteen kytkennät materialismiin ovat sangen löyhiä. Materialismi on syntynyt modernia tiedettä ennen ja moderni tiede pyrkii yleensä välttämään metafysiikkaa: fyysikon ei tarvitse ammattia harjoittaakseen olla materialisti, eikä sitä aina olekaan. Toiseksi on syytä muistuttaa myös siitä, että oudotkin tulokset pääsevät arvostettuihin tieteellisiin julkaisuihin, jos ne on hyvin tehty (esimerkiksi Bemin ja Honortonin telepatiakokeet).
Edellisiin kriteereihin voisi vielä lisätä seikkoja, joihin ei aina kannata luottaa:
Vaihtoehtolääkinnästä kertovissa jutuissa siteeratuilla yksittäisillä paranemisilla ei ole merkittävää arvoa todistusaineistona hoitomenetelmien tehosta. Nämä eivät sisällä vertailua hoidettujen ja hoitamattomien potilaiden välillä: osa potilaista parantuu yleensä joka tapauksessa.
Rautaesiripun takana tehtyyn salaiseen tutkimukseen saati CIA:n pimittämiin tieteellisiin kokeisiin on syytä suhtautua epäilevästi. Yleensä tällaiset salaliittoteoriat ovat vain yrityksiä muuttaa todistusaineiston puute todisteiksi.
Kannattaa varoa myös tieteellistä artikkelia jäljitteleviä ilmoituksia luontaistuotteesta tai viikkolehteä jäljittelevää lehteä, jossa raja toimituksellisen aineksen ja mainosten välillä on tuskin havaittavissa.
Akateemisiin titteleihin ei myöskään kannata luottaa sokeasti, etenkin kun asiantuntijat puhuvat oman alansa ulkopuolisista asioista: fyysikko ei filosofoidessaan välttämättä aina tunne käyttämiensä käsitteiden merkityksiä, aivofysiologin ajatuksilla lastenkasvatuksesta ei ole sen enempää painoarvoa kuin kenen tahansa pulliaisen terveellä järjellä ja psykoanalyytikko voi haksahtaa pahasti puhuessaan rekursiivisista funktioista.
Esimerkkejä tiedemiesten naksahduksista oman tieteenalan ulkopuolelle on kerätty Sokalin ja Bricmontin kirjaan Impostures Intellectuelles (Älylliset huijaukset). Kirjan nimestä huolimatta tällaisia virheitä ei ole kuitenkaan syytä pitää oireina huijauksesta: kyse on enemmänkin amatöörien virheistä ja kenties tieteentekijöiden vilpittömistä yrityksistä pitää yllä kadonnutta yhteyttä eri tieteiden välillä.
Itse asiassa monet akateemisesti korkeasti koulutetutkin ihmiset haksahtavat pseudotieteisiin. Useimmiten he tekevät sen oman alansa ulkopuolella, jossa tiedot ovat vähäisemmät: matemaatikon on siksi helpompi uskoa grafologiaan kuin psykologin, sosiologin on helpompi uskoa biologiseen pseudotieteeseen ja psykoanalyytikon kvanttimystiikkaan. Paras lääke tähän olisi lisääntynyt tieteiden välinen keskustelu.
Tieteensisäinen pseudotiede?
Esiintyykö pseudotiedettä myös akateemisen tiedemaailman sisällä? Kuuluvatko tieteensisäiset kiistat skeptikoille?
Aivan oma lukunsa ovat tieteeseen perustuvat filosofiset spekulaatiot ja tiedefantasiat. Joskus löyhä teoretisointi ja vertauskuvallisuus, "metaforisointi" on tieteessä tai sen popularisoinnissa hyödyllistä. Esimerkiksi popularisoidessaan molekyylibiologiaa ja evoluutioteoriaa Richard Dawkins liittää geeneihin metaforisesti inhimillisiä pyrkimyksiä puhuessaan "itsekkäistä geeneistä". Aivoja puolestaan verrataan usein tietokoneisiin. Tällaiset kielikuvat eli metaforat saattavat olla jossain suhteessa valaisevia, mutta niitä ei tule ottaa liian tosissaan. DNA-molekyylien pätkillä ei tosiasiallisesti ole mitään pyrkimyksiä: ei sen enempää altruistisia kuin itsekkäitäkään. Vastaavasti aivojen ja tietokoneiden toiminnan välillä on joidenkin yhtäläisyyksien lisäksi myös oleellisia eroja. Tällaiset metaforat ovat kuitenkin olennainen osa tieteen kieltä, etenkin silloin kun teoriat pyritään saamaan ymmärrettäviksi.
Kaikkea tieteellistä spekulaatiota ei siis ole syytä julistaa huuhaaksi: mielikuvituksen käyttö, huikeat oletukset ja metaforat ovat joskus johtaneet merkittäviin tieteellisiin keksintöihin. Tiedemiehen tulisi kuitenkin pitää jalat maassa mielikuvitustaankin käyttäessään, eikä oletuksia ja spekulaatioita saisi esittää jo todennettuina tieteen tuloksina.
Kyseenalaisia tieteellisiä fantasioita ovat erityisesti erilaiset yhden tieteenalan teorioiden selitysvoimaa liioittelevat ohjelmat. Hyvä esimerkki tästä on tieteensosiologinen niin sanottu "vahva ohjelma", joka pyrkii selittämään luonnontieteen kehityksen pelkällä sosiologialla. Yhtä kriittisesti on syytä suhtautua tietenkin muiden tieteiden edustajien vastineisiin vahvasta ohjelmasta: fysiikka selittää kaiken maailmassa (oman historiansa mukaan lukien), psykologia tai biologia selittää sosiaaliset ja poliittiset ilmiöt (esim. sodat), biologia selittää psykologian, geenit selittävät ihmisen käyttäytymisen, älykkyyden ja homoseksuaalisuuden ja niin edelleen. Tällaisista yrityksistä ei ole puutetta, ja niille on yhteistä pseudotieteen kanssa edellä kuvatut liialliset lupaukset kaiken selittämisestä.
Joka tapauksessa vaikka sosiobiologian, Sheldraken morfogeneettisten kenttien tai psykoanalyysin tieteellisyydestä voidaan keskustella, en olisi valmis laittamaan niitä samaan pussiin astrologian, grafologian tai homeopatian kanssa. Homeopatian ja sosiobiologian erottaa esimerkiksi se, että vaikka sosiobiologian tieteellinen evidenssi ja sen yleistettävyys voi olla kyseenalaista, homeopatialla kelvollista evidenssiä ei ole juuri lainkaan. Morfogeneettiset kentät ovat testattavissa oleva tieteellinen teoria, joka ei ehkä vielä ole pseudotiedettä (mutta on tietenkin hyvää vauhtia muuttumassa sellaiseksi, jos sen kannattajat pitävät siitä kiinni, ilman että nykyistä parempaa evidenssiä ilmestyy). Psykoanalyysi taas ei yleensä pyrikään esiintymään (luonnontieteenä vaan terapiamenetelmänä siihen liittyvine systemaattisine tiedonhankinta- ja tulkintamenetelmineen.
Selkeitä pseudotieteitä löytynee riittämiin, joten kriteerien laajentamiseen ei liene tarvetta. Onneksi suuri osa pseudotieteistä on ainakin Skeptikkoa ja skeptistä kirjallisuutta seuraavien valistuneiden maallikoiden jokseenkin helppo tunnistaa. Tällaisen valistuneen maallikkojoukon laajentaminen onkin Skepsiksen tärkein tehtävä.
© Copyright 1998 Skeptikko-lehti ja kirjoittaja.
Kirjoitus vapaasti siteerattavissa ja levitettävissä ei-kaupallisiin tarkoituksiin, lähteeksi mainittava kirjoittajan lisäksi Skeptikko-lehti 1998/4, sivut 11-15
Otampa itse osaa keskusteluun, kantasi kiinnostaa, niin paljon se eroaa omastani. Ed. kirjoituksessani korostuu perinteiset skeptismin merkit, joko tahallaan tai tahattomasti, riippuen tarkoitusperästäsi.
Psykiatria on lääketieteen alueista yksi kiistellyimmistä, mutta niin ovat olleet mm. virologia ja esim tulehdussairaudetkin. Aika on osoittanut epäilyt vääriksi. Tiede on aina hyvin itsekriittistä ja skeptistä. Teorioita testataan ja ne pätevät vain kunnes ne toisin todistetaan. Ehkä juuri siksi myös psykiatriaan tulisi suhtautua kuten lääketieteeseen yleensä, ainakin maallikko piireissä. Myös tällä alueella voi omalla suhtautumisella olla merkittävä osuus hoidon onnistumiselle, kuten on myös esim. sydän- ja verisuonitautien kohdalla.
Jollei se olisi pseudotiede, oma suhtautuminen ei siihen niin vaikuttaisi. Eli jos uskot vahvasti jonkin hoidon tehoon, se auttanee sinua, vahvan uskosi pohjalta, mikäli sinulla ei mitään sairautta ollutkaan vaan sinua vaivasi luulotauti. En tahdo sanoa sinua sanaa käyttäessäni mitään sinusta, käytin sitä kielioppia vastoin passiivimuodossa, kuten minulle on huonoksi tavaksi tullut. Osasin aiemmin kirjoittaa erinomaisesti, mutta ajatustoimintani ja sen myötä monet taitoni ovat rajoittuneet liian voimakkaitten lääkkeitten takia.
Psykiatriahan sanoo että tauti aiheutuu muutoksista aivoissa. Tällöin tauti voidaan aiheuttaa myös lääkkeilllä, kun terve niitä syö. Kuitenkaan millään tavoin ei varmistuta että tauti todella on, pyysin lääkärin teoriapuheen jälkeen päästä kuvauttamaan aivoni jotta taudin olemattomuus selviäisi. Tähän ei lääkäri suostunut.
Yksi kuvaus olisi tullut paljon halvemmaksi kuin pitkä sairaalassaolo. Jouduin sairaalaan teoista joita minun väitettiin tehneen mutta joita en ollut tehnyt.
Psykiatrian ollessa kyseessä, lääkäri uskoi valhetta ilman mitään lähdekritiikkiä.
Kun yksi lääkäri oli sitä uskonut, sitä alkoi uskomaan toinenkin ja niin edelleen. Alettiin etsiä syitä käyttäytymiseeni suvustani ja vanhemmistani.
Mikä menee vähän turhan pitkälle ottaen huomioon että he myönsivät keksimänsä sairauden ilmenneen äkillisesti ja ennaltavaroittamatta.
Vanhempiakaan kun ei ollut edes nähnyt päälle vuoteen, sitten kun lääkäri sen uskoi, tuli hän siihen tulokseen että syy on siinä ettei ole nähnyt vanhempia.
En tiedä, miten pitkälle kodistaan psykiatri itse oli uskaltautunut mutta nykymaailmassa ei ole mitään tavatonta muuttaa hieman kauemmaksikin kodistaan.
Töitten takia ei aina ole aikaa tavata sukulaisiaan, vaikka tahtoisikin. Olin ollut joulujakin töissä, mistä sitten lääkäri keksi minulle burnoutin, vaikka työtahtiani ja olojani voisi lähinnä kuvailla rennoiksi. Jne. Voisin kuvailla noita eri löydyksiä pitkäänkin mutta yhteistä niille on vain se, että ne olivat kaikki aivan tuulesta temmattuja.
Suvussa ei ole ollut mielisairauksia, mitä taasen lääkäri ei tahtonut uskoa, kuten ei myöskään sitä että olin ensimmäistä kertaa elämässäni minkäänlaisessa sairaalassa syntymäni jälkeen.
Lähteellä, eli hänellä joka sairauteni löysi, ei näennäisesti ollut mitään syytä valehdella minusta - mutta ei minullakaan ollut mitään syytä valehdella, eli miksi sitten minua ei voisi uskoa, kun ei kerran ollut mitään todisteita tms. olemassa, ei myöskään luonnekuvauksia tutuiltani, ei luonnekuvauksia tai muuta keltään muultakaan. Ei minkäänlaista oikeudenkäyntiä jossa syyttäjän tulisi osoittaa todeksi se, mitä hän sanoo.
Ainoastaan uhkaus, myönnä tai tulee niin paljon lääkkeitä että myönnät. Kyselinkin sairaalassa, mikä minun käytöksessäni on epänormaalia - vastaukseksi sain, että normaali söisi lääkkeet vapaaehtoisesti, normaali ei tee mitä teit. Mitä käytöksessäni täällä sairaalassa on epänormaalia, kysyin, siihen en saanut vastaukseksi muuta kuin että lääkkeet pitää syödä. Ehdin kieltäytyä muutaman päivän, sitten alkoi pakkosyöttö.
Psykiatriaa en kuvailisi tieteeksi, vaikka se käyttääkin suuret summat rahaa jotta se itsensä tieteeksi saa naamioitua. Psykiatrit myös innokkaasti puhuvat pseudotieteestä mikä minussa herättää epäilyksiä, miksi niin ? Mielestäni peittääkseen sen totuuden, että heidän oma ammatinalansa on pseudotieteistä vahingollisin, eli ikäänkuin monopolisoidakseen pseudotieteistä puhumisen.
On toki lupa paljastaa astrologia tai numerologia pseudotieteeksi ja kertoa kuinka tyhjänpäiväistä huijausta ne ovat, mutta psykiatriaa ei ole, sillä on tutkijat, tutkimukset, lääkkeet, sairaalat, yms., heidän mielestään kaikki tieteen merkkejä. Minun mielestäni erinomaisen onnistunut naamiointiyritys joka hakee vertaistaan nykymaailmassa, ehkä sosialismin rakentamat fasaadit ja kansallissosialistien kehittämät rotuopit antavat lyhytaikaisina ilmiöinä hyvän vertailukohdan. Niilläkin oli takana laajat tutkimukset ja tiedeyhteisön tuki.
Lääketieteessä on ollut paljon harhaoppeja jotka on myöhemmin tunnustettu harhaopeiksi, samoin psykiatrit ovat tunnustaneet aiemman toimintansa harhaoppiseksi, silti puolustaen nykyistä, aivan vastaavaa toimintaa.
Johtuisiko tuo vihasi psykiatriaa kohtaan siitä että olet itse joutunut yksittäistapauksena kärsimään psykiatrian virheistä ja tämän vuoksi yrität kaikin keinoin löytää todisteita psykiatrian pseudotieteellisyydestä koska sinä olet joutunut psykiatrian pakkovallan kohteeksi joita et pidä oikeutettuna toimintana sinua kohtaan. Tuollaiset traumaattiset tapahtumat varmasti katkeroittavat mutta ei se vielä tarkoita sitä että psykiatriasta ei olisi hyötyä. Joitakin se auttaa, joitakin ei. Sinua näköjään ei.
mutta he eivät voi tai uskalla avata suutaan johtuen vallitsevista valtasuhteista.
Miettiliääksi vetää, ymmärrän yksikön toisen persoonan käyttösi ensimmäisessä kappaleessa, ihan ok tapa kirjoittaa mielestäni, en ota henkilökohtaisesti. En tohdi puuttua omakohtaisiin kokemuksiisi. Itselläni on kerrottavana hieman toisenlainen saaga omasta elämästäni. Itsekin sairaalassa ollessani tapasin yhden hyvin meistä muista poikkeavan "hoidokin". Hän oli kärsinyt mielenterveydellisistä ongemista pitempään kuin me muut ja oli kokeillut kaikkea... Hän oli hyvin skeptinen uusien hoitomuotojen suhteen esim sähköhoito. Hän oli hyvin perillä asioista mm. lääkkeiden vaikutuksesta, toisaalta hänen ajatteluaan värittivät selkeästi tiettyjen osuuksien korostaminen ja toisten yhtä tärkeiden väheksyminen. Hän käyttäytyi mielestäni kuten nuori jota kiehtoo elämän pimeäpuoli (okultismi), tällöin on selvä, ettei hoidon onnistumiselle ole edellytyksiä, silloin kun se "pimeä puoli kiehtoo". Ei siis ole olemassa mitään tahoa saati lääkettä, joka sellaisen pään kääntäisi. Tästä on myös helppo vetää vertauksia myös fysikaaliselle puolelle.
Vertaukset astrologian ja psykiatrian välillä ontuvat sikäli, että molemmat ovat käyneet läpi saman seulan, ja nyt tarkastelemme lopputulosta tähän mennessä. On siis osoitettu selvästi todistettavia, toistettavia yhteyksiä esim aivolisäkkeen toiminnan ja esim depression välillä samoin kuin ajatuksellisen toiminnan ja depression välillä. Mercuriuksen ja yksittäisen ihmisen rahatilanteen /rakkauden välille ei sitä vastoin ole osoitettu mitään yhteyksiä.
Varsinaisesti lääketieteen kehityshistoriaan ei mielestäni liity sen enempää puritanismia kuin esim teknisten tieteiden kehityshistoriaan. Ehkä kuitenkin enemmän kuin esim taloustieteisiin.
Osaltaan totta kyllä, tämä tosin pätee kaikkeen inhimilliseen toimintaan aina taloudesta lääketieteeseen.
Niin se pätee mutta erona on se, että moneen muuhun tilanteeseen ei joudu pakolla, sairaalaan viedään väkisin.
Työpaikasta voi irtisanoutua ja perustaa oman firman, jollei erikoistaitoja ole, vaikka nakkikioskin saa valmiina kun sellaisen ostaa.
Psykiatrian piiristä ei eroon pääse kuin äärimmäisen hyvällä tuurilla, kun sinne kerran on joutunut. Psykiatri kun ei hevin terveeksi julista sinne joutunutta. Sairaalasta joutuu avohoitoon, jossa joutuu syömään aivan samoja lääkkeitä kuin sairaalassa.
Vankila, joka on pään sisällä, on elinikäinen. Edes vähää aikaa ei saa olla rauhassa lääkkeiltä, sivuvaikutuksilta jne.
Tilanteelle on varmasti hyvin kuvaavaa oma pään sisäinen vankila kuten mainitsit. Psyykensairaudet ovat mekanismeiltaan monimutkaisia. Lääkkeiden syönnille on toki vaihtoehtonsa, vaikka kyllä itselläni siinä rajoilla liikutaan meneekö hyödyt haittavaikutusten edelle, annokseni ovat suuria ja siksi haittavaikutukset korostuvat. Itse voin kyllä tämän valita, kyllä helvetti on irrallaan ilman lääkkeitä. Mikään tahdonvastaisuus tai vapausrangaistus ei sille vedä vertoja. Joudun siis valitsemaan ja yritän nykyisellä medikaatiollani tekemään jonkinlaisen hyvän kompromissin missä 1 1=3.
Psyykensairaudet ovat vaikeasti hoidettavia ja moni jopa parantumaton. En aliarvoisi, vaan vertaisin mm. verenpainelääkkeisiin, dialyysihoitoon etc... vaihtoehtoina on usein kuolema, kuten vaikka joka neljännellä skitsofreenikolla itsemurha.
Osuit asian ytimeen. En vain oikein osaa ymmärtää lääkärin vastenmielisyyttä psykiatriaa kohtaan vaikka hän olisi kokenut kuinka traumaattisia kokemuksia sairaalassa. Hänen juttunsa vaikuttavat joskus...no, karkeasti sanoen...kuin skientologin suusta tulevilta...
Mutta kysymys on, tekevätkö he itsemurhan ennen vai jälkeen kuin syövät lääkkeitä ? Veikkaan jälkeen.
Eli olet siis lukenut tekstejäni ja nyt keksit että olen skientologi ? En ole kyllä sellaista koskaan edes nähnyt. Mistä sellaisen erottaa ?
Veikkaus ei valitettavasti ole tässä asiassa mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Itseasiassa minua ärsyttää suunnattomasti tuollaiset kommentit. On kuten lipposen vappupuheet ja henkeseleiden paukuttelu työttömyyden alentamisesta, josta suuret ikäluokat eläkkeelle siirtyessään pitävät huolen. Noin vedätellään tietämättömiä.
Psyykenlääkkeet ovat alentaneet skitsofreenikkojen itsemurha riskiä huomattavasti, kokonaisuuden kannalta ne ovat siis eduksi, yhden yksilön kohdalla tilanne saattaa olla toinen. Kokonaisuus ei juuri yhdestä kärsi. Toisaalta taas on huomioitava myös ulkopuolisen vahingon minimointi, johon esim. skitsofreenikkojen hoitoonohjaamisella tähdätään. Jotkut saattavat olla hyvinkin agressiivisiä ajoittain. Yhteinen etu vaatii.
Epäilen että aggressiivisuuskin ilmenee vasta lääkkeitten myötä.
Eli jos samaa henkilöä ei olisi viety hoitoon, hän ei olisi itsemurhaa tehnyt kun häntä ei olisi skitsona kohdeltu.
Nyt olisi aika lääkärin päivittää tietojaan skitsofreniasta eikä pilailla vakavan asian kanssa.
Pakkohoitoon ohjaaminen on tuskin lääkärille saati omaisille mikään ensijainen tai helppo päätös. Joskus siihen joudutaan ja usein silloin se on parempi vaihtoehto sekä potilaalle itselleen että ympäristölle. Lääkehoito lievittää taudin oireita ja mahdollistaa muun hoidon (potilas vastaanottavainen vrt oireet). Oireisiin liittyy aina todellisuuden tajun hämärtyminen ja oman sisäisen maailman luominen.
Itse olen läheltä seurannut skitsofreenikkoa kymmenet vuodet, mielestäni on asenteissa ja/tai omassa älykkyydessä vajavaisuutta jos aikuinen avoimesti potilasta kohtelee "skitsona". Toki näin tapahtuu jatkuvasti, koska ei meille kaikille ole kauhalla kaadettu.
Vakava asia minustakin on. Mutta minusta siksi että sinne joutuu "hoitoon" aivan eri syistä kuin niistä joita julkisuuteen asti tuodaan.
en osaa sanoa muutakuin, että suurimmassa osassa tapauksia ei ole merkitystä sillä mitä julkisesti kerrotaan tai mitkä todelliset syyt ovat. Esim monesti vaikeat anorektia-tapaukset tulevat hoitoon omaisen huolen kautta. Hyvä niin.
Rangaistusmuotoinen tahdonvastainenhoito taas liittyy rikosoikeuden piiriin ja sille on siis kaikin puolin yhteiskunnallisestikin hyvät perusteet olemassa. Sinnekään ei "pääse" ihan pelkällä hyvällä teatterilla.
Anorektikkohan on henkilö joka ei syö. Minun mielestäni tällainen on kyllä hullu, mutta mielisairaalassa ei vastaan yhtään tullut.
Mitä sairaalaan vastoin tahtoa joutuminen on, jollei rangaistus ? Rikosoikeuden piiriin olisin mielelläni joutunut, olisin saanut oikeudenkäynnin jossa minut olisi vapautettu.
Viittasit toisessa ketjussa, lääkkeiden päinvastaiseen vaikutukseen kuin itselläni (depressio) Äkkiseltään tulee mieleen mania, tai maanis-depressiivisyys noin diagnoosia (diagnoosithan ovat vain diaarisointia varten).
Tuskin kukaan ulkopuolinen tms. 3. osapuoli sinua hoitoon haki? Tuskin kadulta ilman syytä poimittiin? Mielestäni itseasiassa lievä hypomania on esim työelämässä nykyään hyväksi, mania pahaksi esim. hoiva-alat. Näin olen alaisteni suorituksista sekä opiskelukavereitteni pärjäämisestä analysoinut (ei kovin luotettavaa).
Haki. Ilman syytä.
Diagnoosini vaihteli lääkärien mielialan mukaan. Oli siellä maniakin välillä joukossa. Itse käyttäydyin aivan samoin koko ajan.
Huomattuani varsin nopeasti ainoaksi sallituksi tekemiseksi paikallaan istumisen, tein niin. Samoin huomasin suotavaksi juttelemisen hoitajille vain silloin kun he jotain alkavat itse puhumaan.
Tällä palstalla taitaa 'lääkäri' olla ainoa joka ei ole ?
Mikä tekee SINUN antamastasi kuvasta mielisairaaloista sen oikean? Miksi sinun totuutesi psyykelääkkeiden vaikutuksesta on se oikea?
Kyllä täällä on annettu sinun kuvastasi poikkeavaa näkökulmaa myös niiltä, jotka ovat mielisairaaloissa olleet hoidettavana, mutta sinä julmasti mitätöit heidän mielipiteensä ja pidät omaasi ainoana oikeana. Mikä antaa sinulle vallan toimia ainoana ja oikeana mielisairaaloiden tason ja hoidon arvioijana? Miksi sinun antamasi tieto olisi totuudenmukaisempaa kuin muiden samassa hoidossa olleiden?
Julkisuudessa puhutaan paljonkin mielisairaaloista ja psyykelääkkeistä. Puhujina ja asioiden kertojina on useitakin omakohtaisia kokemuksia omaavia. Ei heidän suutaan tukita vaikka heillä olisi kuinka arvostelevia mielipiteitä. Suomessa nyt kuitenkin on vielä sananvapaus voimassa, vaikka sinä tunnutkin haluavan sen kieltää. Jopa MINULLA on oikeus sanoa mielipiteeni!
Miksi aina käännät asiat päinvastaisiksi ?
???
En ole puhunut tällä viikolla vielä kenellekään. Entä sinä ?
Miksi itse et suostunut nytkään vastaamaan asiallisesti ja rakentavasti Sonjan esittämiin kysymylksiin? Jotka nekin mielestäni olivat asiallisia.
Hullu pysyy hulluna jos kieltäytyy kaikista hoidoista. Tässä tapauksessa ilmeisesti vainoharhaisuus kaipaisi hoitoa.
Miten vainoharhaisuuteni ilmenee ?
Ilmeneekö se erimielisyytenä sinun kanssasi jumalallisesta oikeudestasi määrätä muita "hoitoon" ? Tiedätkö millaista "hoito" on ? Ymmärtääkseni vainoharhaisuutta "hoidetaan" voimakkailla rauhoittavilla, jotka asettavat uhrinsa sänkyyn.
Minun kohdallani pienikin määrä lääkettä asettaisi minut lopulliseen lepoon, entistenkin vaikutukset estävät jo normaalin elämisen ja kaikkinaisen liikunnan. Siitähän sinä tosin ilostuisit.
Oletko montakin tuttavaasi ja ystävääsi, sukulaistasi tai muuta lähimmäistäsi, työ tai harrastekaverisiasi huomannut hulluksi ? Ovatko he yhä ystäviäsi ? Onko sinulla yhtään ystävää ?
Mitkä ovat muita nimimerkkejäsi ?
Ne eivät oikein vaikuttaneet kysymyksiltä vaikka niissä oli kysymysmerkki perässä. Samoista asioista olen jo ehtinyt kirjoittaa. Minä en ole väittänyt omaavani kaikkea tietoa ja taitoa maailmassa vaan kertonut siitä mitä itse olen nähnyt ja minkä olen julmaksi ja tarpeettomaksi havainnut. Siitä mikä on kohdistunut itseeni ja minkä olen omin silmin nähnyt kohdistuvan muihin. Objektiivisuudesta sen verran, en ole töissä sairaanhoitoalalla, joten en saa ansioita siitä. Myöskään en saa rahaa, vaan jatkuvaa haukkumista siitä että täällä kerron mitä olen nähnyt ja kokenut. Totuutta ei kestetä tai se halutaan peittää, hyvin voimakkain sanoin. Silti en halua valehdella. En käytä lääkkeitä, mistä syystä ajatuksiani eivät niitten vaikutukset enää muuta, vaikka sivuoireet ovatkin osaltaan jääneet pysyviksi ja kaikenlaista ongelmaa terveyden kanssa yhä on.
Sinulle taasen aiemmin "vastaa" taas yksi nimimerkki jonka tasoiset vastaukset ovat lähinnä ilmentymä, kuten täällä palstalla on huomattu, hyvin pitkälle menneestä munchausenin oireyhtymästä. Josta saa netistä tietoa laittamalla googleen hakusanan munchausens syndrome.
Enää ei riitä että lähipiiristä löytyy hoidettavia, joita täytyy rangaista, vaan myös netissä olevista tuntemattomista on alkanut löytymään "sairaita" -mitähän seuraavaksi ?
Valitettavasti tietosi "vainoharhaisuuden" hoidosta on väärä.
Kun anonyymisti keskustelemme olisi kiva kuulla käyttämiesi lääkkeiden nimiä ja annostuksia. Vaikutukset on toki kovin henkilökohtaisia.
Etten jäisi pekkaa pahemmaksi laitan omaa listaa oheen eli säännöllisesti käytän efexor 225, remeron 60-90, atarax 100-150, risolid 75, epäsäännöllisesti muitakin. Ed, annostuksilla tai valmisteilla ei ole ollut vaikutusta esim. ajosuoritteeseen, oppimiskykyyni, älykkyyteeni, ei omasta mielestäni eikä tutkitusti (psykologi). Eikä myöskään kuntoiluuni. Töistä olen toistaiseksi sairaslomalla.
En muista niitten kaikkien nimiä. Niitä käyttäessäni katsoin kyllä vaikutusaineet ym. mutta sairaalassa ei kerrottu lääkkeistä muuta kuin kysymällä. Muisti on hieman huono tietyiltä ajanjaksoilta.
En myöskään pidä kyseisistä lääkkeistä enkä täten välitä niistä keskustella.
Sairaalasta poistuessani katselin niitten vaikutuksia ja huomasin että minulle oli annettu annoksia yli suositusten, sain siirrettyä itseni yksityiseen hoitoon ja sitä kautta pääsin armottomien vieroitusoireitten kautta irti lääkkeistä.
Autoa en uskaltanut ajaa, vaikka lääkäri luvan antoikin, kun minulle tuli tajuttomuuskohtauksia.
Enää en omistakaan autoa, aiemminkaan se ei ollut omissa nimissäni, sairaalassaolosta aiheutuneesta varattomuudesta johtuen.
Ymmärtääkseni sain lääkkeitä muutamaankin sairauteen, joita minussa ei siis ollut.
Yhteinen nimittäjä niille oli vain se, että ne ilmenivät siinä etten myöntänyt sairautta olevan.
Tuo remeron jota käytät on netin tietojen mukaan aika voimakas, sattui joskus silmiin. Ymmärtääkseni noilla masennuslääkkeillä joita kai käytät, on ainakin paperilla päinvastaisia vaikutuksia verrattuna niihin lääkkeisiin joita minulle syötettiin.
"Sinulle taasen aiemmin "vastaa" taas yksi nimimerkki jonka tasoiset vastaukset ovat lähinnä ilmentymä, kuten täällä palstalla on huomattu, hyvin pitkälle menneestä munchausenin oireyhtymästä. Josta saa netistä tietoa laittamalla googleen hakusanan munchausens syndrome.
Enää ei riitä että lähipiiristä löytyy hoidettavia, joita täytyy rangaista, vaan myös netissä olevista tuntemattomista on alkanut löytymään "sairaita" -mitähän seuraavaksi ?"
Kerrot että et ole sairaanhoitoalalla. Kuitenkin käyt harrastamaan maallikkopsykologisointia ja diagnosoit kanssasi eri mieltä olevat munchausenin oireyhtymästä kärsiviksi. Vai mitä mahdoit viestilläsi tarkoittaa?
Sinulla on oikeus omiin subjektiivisiin mielipiteisiisi ja kokemuksesi ovat varmaasti sinulle itsellesi juuri sellaisa kuin ne olet kuvannut. Mutta miksi haluat tyrmätä toisenlaisia kokemuksia psykiatrisesta hoidosta saaneiden mielipiteitä vähättelemällä niitä ja asettamalla kyseiset henkilöt psykiatrien valtaansa saaneiksi tahdottomiksi marioneteiksi?
Potilaskortti.
Päiväys: 24.05.02 Parantaja: Angélica Skywolf.
Potilas: Sonja.
Sairaus: Potilas kokee vaihtoehtolääkinnän ja terapian uhkana omalle olemassaololleen.
Hoito: Kaukoparannusta ja vaihtoehtoista kirjoitus tyylin vaihtoa.
________________________________________________
Potilaan tila, 5:n hoitopäivän jälkeen:
Potilas on ruvennut hyväksymään ympäristön ja trauma on hellittänyt. Potilaan pakoputken painelaakeri on saanut rasvauksen ja tällä kertaa onnistui kirjoittamaan ilman Nimittelyjä! Hienoa jatkamme harjoituksia ja katsomme huomenna voiko potilas terapiassa jättää nämä uhkailut ja muutkin pois. Tämä uusi lääke jonka määräsin, alkaa purea positiivisempaan suuntaan.
-----------------------
Erittäin hienoa, erittäin hienoa, seuraava potilas! Sisään!
Joo en ole =), olen liike-elämän palveluksessa, mm. kauppatieteellisen perustutkinnon (ylempi akateeminen loppututkinto) suorittanut. Siksi olen käyttänyt itsestäni sanaa maallikko täällä monissa yhteyksissä, lääketieteellinen tuntemukseni on samoin kirjaviisautta (lääkkiksen startti) urheilulääketiedettä lukuunottamatta (valmennuspuolella mm.suoritusta parantavat valmisteet, harrastaja ent. kilpaurh.)