Hoitoala ei vedä Suomessa.

Anonyymi-ap

Miksi hoitajat ovat vinkuneet palkoistaan vasta viimeiset alle kymmenen vuotta. Niitä korotuksia olisi kannattanut vaatia jo 70-luvulta lähtien. Mikäli näin olisi tehty palkat ilman lisiä olisivat noin 5000e kk. Saataisiin motivoitunutta porukkaa alalle. Nyt alalla on lähinnä mielenterveys potilaita, päihderiippuvaisia ja luonnehäiriöisiä ihmisiä, koska ei kukaan ns. normaali duunari tee hoitajan töitä huonolla peruspalkalla.

42

1265

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Vaikuttaako välttämättä palkannosto hoitajapulaan? Itse en moista hommaa tekisi, vaikka saisin kymppitonnin kuussa.

    • Anonyymi

      Minä kyllä vaihtaisin kokoonpanotyöt tehtaassa hoitajan töihin mieluusti ja palkkakin varmasti nousisi, mutta ei ole koulutusta ja opiskelemaan en uskalla ryhtyä kun on tuota asuntolainaa ja valtio on kaikkea opiskelijoiden tukia kovasti karsinut.

    • Anonyymi

      Valtio onkin sairas. Tässä muutama mitä hallitus on saanut aikaan: Vuorotteluvapaa poistetaan, aikuiskoulutustuki lopetetaan, Ei voi opiskella ansiosidonnaisella jne. Millä tavalla nämä vaikuttavat positiivisesti työllistymiseen.?Vaikutus kerran on todellisuudessa päinvastainen.

      • Anonyymi

        Valtio on saanut aikaan 90-luvun laman. Laman seurauksena syrjäytyneen ikäluokan ja jatkuvasti pahentuneen velkakierteen. Yhteiskuntaan on eri hallitusten toimesta pumpattu julkista velkarahaa, jolla on tehty tuottamattomia työpaikkoja, tuottamattomia koulutuksia, maksettu erilaisia tukia tuottamattomalle joukolle suomalaisia, tuettu suomalaista innovaatiota siihen saakka, että hyvät uudet ideat on saatu myytyä ulkomaille, lakkautettu suomalaisia osaamista, koska vinkuintialaiset tekevät halvemmalla, tuodaan ulkomaisia erikoisosaajia, koska suomalaiset ovat liian kalliita kotimaisille yrityksille….


    • Anonyymi

      Työttömyys lisääntynyt todella paljon porvarihallituksen aikana. Marinin aikana työllisyys oli hyvä, vaikka oli korona.

      • Anonyymi

        Mikä hyvä työtilanne 70-80 luvulla työssä käytiin tuhansittain,nyt 200 ja loput tuotannot lopetettu ja viety ulos maasta.


    • Anonyymi

      Miettii vielä, kun uusi hallitus ottaa velkaa eniten mitä koskaan, vaikka ei ole mitään koronaa. Kyllä.Marinin hallituskin oli huono. Suurin osa yli 95% koronatuista sähkötuista meni rikkaille, jotka olisivat hyvin pärjänneet ilmankin.

      • Anonyymi

        Marinin hallitus pelasti koronatuillaan konkurssilta tuhansia yrityksiä ja työpaikkoja. Tämä nykyinen hallitus toimii toisin konkurssit lisääntyvät työpaikkoja katoaa ja työttömyys kasvaa. Idänkauppa on nollilla , kohta USA asettaa 25%tullit Eurooppalaisille tuotteille, mihin sitten viedään, Kiinaanko. Onko Kiina parempi vaihtoehto kuin kauppasaarrossa oleva Venäjä, kumpikin seisoo samalla puolella Ukrainan suhteen, ihmettelen Suomen typeriä politiikkoja, pitääkö taas lyödä toisen kerran päätä" Karjalan mäntyyn" ennen kuin vanha oppi menee perille. Jo eräs eresmennyt presidentti totesi että "ystävät pitää hakea läheltä ja mahdolliset viholliset mahdollisemman kaukaa".


    • Anonyymi

      Miten suojaosan poisto lisää työllisyyttä? Sehän vaan vähentää. Itse tein lähärin hommia vielä pari vuotta sitten. Enimmäkseen öitä. En tehnyt kuin 15 h viikossa keskimäärin. Silti sain palkkaa ja päivärahaa yhteensä 40te vuosi. Eli enemmän mitä olisin tienannut normi vuoroilla ja täydellä 38,75h viikko työajalla. Nyt muissa hommissa, joissa saa puolet enempi vaikka päivätyö.

    • Anonyymi

      Lukekaa insinööriksi energia-alalla. Saa helposti 6000-7000e kk. Siisti päivätyö. Hoivatyö polttaa kuin kynttilä. Ei sitä jaksa montaa vuotta. Lääkärinä kyllä, muttei hoitajana.

      • Anonyymi

        Ei saa helposti.


    • Anonyymi

      Ei vedä ei, mutta käteen voi aina vetää 😂😂

    • Anonyymi

      Oot kyllä hauska hemmo T. Orvo

    • Anonyymi

      Sie oot kans

    • Anonyymi

      Kunta-alalla ja hyvinvointialueilla alkaa hoitajien neuvottelut. Taas ne vaatii lisää palkkaa ja paremmat työolot. No Ruotsissa on paremmat palkat, vaikka siellä hoitajilla 4h vähemmän töitä viikossa.

    • Anonyymi

      Ruotsissa paremmat työolot. Siellä joustetaan

    • Anonyymi

      Ruotsi ja Norja palkkaa hoito-alalla kunnon liksat.Moni käy töissä pitkillä vapailla kotona Suomessa.parhaat puolt parempaa tilii.

      • Anonyymi

        Meillä ne rahat jotka voitaisiin käyttää terveydenhuoltoon menevät typerään sotimiseen ulkomailla. Afganistaniin lähes miljaddi € ja kaikki turhaan, pakoon sieltäkin lähdettiin ja nopeasti. Ukrainaan jo lähes kolme miljaddia, niistäkin osa menee korroptioituneiden virkamiesten ja politiikkojen taskuun. Suomessa ei hyödy kuin puolustusteollisuus ja kaikenlaiset geelitukkaiset upseerit pääsevät televisioon kommentoimaan tapahtumia joista eivät todellisuudessa mitään edes tiedä, mutta sekin on hyvää ilmaista mainosta vaikka tulevia eduskuntavaaleja varten, sillä kyllä kansanedustajan palkka ja etuisuudet aina upseerin palkan ylittävät ja työ on varsin vapaata.


    • Anonyymi

      Ulkomailla koulutusta arvostetaan ja saa palkkaakin puolt enemmän.

      • Anonyymi

        Miksi ne sitten tänne Suomeen haluaa töihin esm: Filippiinit tai Espanjalaiset ?


    • Anonyymi

      Varmaan siksi, koska Suomi on houkutteleva maa, kun täällä mamut saa enemmän tukia kuin muualla. Lapsilisät lähetetään heidän kotimaahan. Missä on puoliso ja lapset Miltä tuntuu, jos saisit lapsilisää 10000e kk. Se esim. 500e lapsilisä Intiassa vastaa ihan öky summaa siellä.

    • Anonyymi

      Muut maat suosii kotimaista. Suomi suosii ulkomaista

    • Anonyymi

      Lopun aikana tahti vaan kiihtyy alalla. Itseasiassa joka hoitoon alalla kuin alalla ja sen näkee kaikki. Hoitajat on niin kalliita ettei jää juurikaan järkevää tekemistä. Joku aavistaakin aiheen jo.

    • Anonyymi

      Joopa joo ja iso osa suomalaisista hoitajista on kaiken maailman päihdeongelmaisia a mielenterveyskuntoutujia kenellä on omat asiat ja talous niin kuralla että pitäs ne saada kuntoon ennen kuin edes yrittää muita auttaa tai hoitas

      • Anonyymi

        Puhut täyttä asiaa. Tuplaamalla palkat saataisiin alalle motivoitunutta porukkaa.


      • Anonyymi

        Onko siis SORA:n jälkeenkin?


    • Anonyymi

      Suomi on Euroopan maista kaikkein mädäntynein maa. Romanialaisillakin on parempi ostovoima

    • Anonyymi

      Abraka abrakadaabbrraaa. Futandraa futandraa futandraa.

    • Anonyymi

      Nykyään ihmiset on laiskoja ja eivät jaksa tehdä töitä. Mieluummin roikkuvat somessa myymässä itseään josta tienaa varmaan paremmin.

    • Anonyymi

      Hoitajien viikottainen työaika taitaa olla suomen lyhyimpiä. Nostetaan palkkoja ja jatketaan työaikaa. Minä tein aikoinaan yli kaksinkertaista viikkomääräistä aikaa.

    • Anonyymi

      Haista han kuuli pitäkää paasksaa

    • Anonyymi

      "Nyt alalla on lähinnä mielenterveys potilaita, päihderiippuvaisia ja luonnehäiriöisiä ihmisiä, koska ei kukaan ns. normaali duunari tee hoitajan töitä huonolla peruspalkalla."
      Ei taida olla. Diagnosoituja ainakaan, kun SORA-rajoitukset.

      • Anonyymi

        SORA pelkkä vitsi. Niitä katsotaan läpi sormien


    • Anonyymi

      Paskapuhetta, kyllä siellä ihan normaaleja ihmisiä on työssä. Eikä palkkakaan ihan huono ole kun verrataan tehdastyöhön liukuhihnalla tai siivoustyöhön yksityisissä siivousfirmoissa.

    • Anonyymi

      Palkka on huono.

    • Anonyymi

      Kai nyt kuuluukin olla parempi palkka. Kuka tahansa osaa siivota ja olla liukuhihnalla. Niissä pärjää kuka vaan.

    • Anonyymi

      Lähihoitajan tuntipalkka on noin 14,5e yksityisellä. Kunnallisella pari euroa parempi. Keikkafirmoissa voi saada 25e tunti. Kaikista paras on tehdä keikkaa ja öitä. Sitten on paljon vuodessa välillä ansiosidonnaisella. Tienaa enemmän kuin normi töissä.

    • Anonyymi

      Itse tein lähihoitajan töitä 10v. Oli raskasta vanhustyötä. Joka vuosi olin sairaslomalla yli 30 päivää per vuosi. Lopetin työt. Nyt tienaan paljon enemmän pankkialalla ja päivätyö.

    • Anonyymi

      Ja ikää päälle 30v

    • Anonyymi

      Paljonko tienasit hoitajana?

    • Anonyymi

      Aamua ja iltaa, viikonloppuja pari kuussa. Lisineen sain 2800e-3000e kk. Palkat nousseet hyvin kolmessa vuodessa. Peruspalkka ilman lisiä noussut 400e kk kolmessa vuodessa.

      Silti esim. pankkialalla tienaan noin 6000e kk, vaikka siisti päivätyö.

    • Anonyymi

      👍👃

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      81
      3918
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      97
      3287
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      120
      2579
    4. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      183
      1817
    5. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      20
      1754
    6. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      76
      1580
    7. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      93
      1568
    8. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      108
      1489
    9. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      1281
    10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      55
      1123
    Aihe