Hoitoresistentti skitsofrenia

Kun minut kotiutettiin sairaalasta, sain diagnoosiksi hoitoresistentti skitsofrenia. Eli täysin toivoton tapaus. Olin psykoottinen edelleen tuolloin. Nyt kun aikaa on kulunut, olen parantunut psykoosista eikä ole mitään harhoja enää. Diagnoosi on muuttunut paranoidikseksi skitsofreniasta. Onko muita joilla on vastaava diagnoosi nyt tai ollut aiemmin? Miten olet selviytynyt?
17300
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Mulla oli hoitoresistentti psykoottinen masennus. Tokihan kun hirveesti ne ekstrapyramidaalioireet ei auta masennuksessa jos olo on kiduttava ja ne pillerit voi jopa puhkaista itsetuhoisia oireita.

Äänestä
  • tuolloin tulee aina turvautua sähköhoitoon, koska se auttaa myös hoitoresistenttiin laatuun

    Äänestä

Lopetettuani neuroleptien ja masennuslääkkeiden käytön vointi parani merkittävästi. Itsetuhoisuus katosi, enkä ole enää turhaan "kuormittamassa" terveydenhuollonjärjestelmiä ja henkilökuntaa toistuvilla itsemurhayrityksillä.

Voisi ehkä nukkua paremmin, mutta kokonaisvaltaisesti ajatellen, en ole psykoottinen, enkä itsetuhoinen ja väsymyskin on vähentynyt yli 60%:lla.

Aivosumu hälveni ja tunnepuoli on kohentunut.

Ehdottomasti siitä syystä, kun lakkasin mielistelemästä jotakin terveystahoa, että tanssisin heidän pillin mukaan ja olisin vain se heidän minusta tekemä "mt-diagnoosimääritelmä". Ja en tietenkään voi olla korostamatta lääkkeiden käytön lopettamisen ansiota. Suosittelen vilpittömästi muillekin. Elämänlaatu paranee huomattavasti.

Äänestä
  • Minäkin lopetin leponexin. Se on kauhein lääke ikinä. Käyn abilify pistoksella kerran kahdessa kuukaudessa. Ei ole paha lääke eikä iso vaiva.

    Äänestä

Vaikka saisi hoitoresistentin diagnoosin, ei se tarkoita, että elämä olisi menetetty.
Diagnoosit on mitä on, eikä ihminen itse ole se diagnoosi, ihmisellä vain on diagnoosi.
Elämä jatkuu.

Äänestä
  • Ei tarkoitakaan. Sillä hetkellä olin psykiatrin silmissä menetetty tapaus. Joutui laittamaan minut kotiin psykoottisena kun mikään lääkitys ja sähköhoito ei auttanut. Ja olin todella psykoottinen. Olin suljetulla yli puoli vuotta. Onneksi sekin psykoosi hälveni ajallaan ja voin nykyään ihan hyvin kaikesta huolimatta.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Ei tarkoitakaan. Sillä hetkellä olin psykiatrin silmissä menetetty tapaus. Joutui laittamaan minut kotiin psykoottisena kun mikään lääkitys ja sähköhoito ei auttanut. Ja olin todella psykoottinen. Olin suljetulla yli puoli vuotta. Onneksi sekin psykoosi hälveni ajallaan ja voin nykyään ihan hyvin kaikesta huolimatta.

    Useimmiten se psykoosi nimenomaan hälvenee jonkin ajan päästä, joten siksi psykiatrian mm. käyttämät lääkityskeinot eivät ole niitä ainoita, millä tavalla henkilö voi paremmin. Yksi merkittävä asia on stressin, eli kuormituksen vähentäminen. Ja, että elää tasapainoista, säännöllistä elämää, jossa terveelliset elämäntavat ja psykososiaalisen tuen merkitys korostuvat. On huolehdittava riittävästä ravinnosta, levosta ja liikkumisesta.

    Sairaalaolosuhteissa se tukiverkosto, eli psykososiaalinen tuki on luonteeltaan sellainen, että se tukisi mitenkään kovin vahvasti potilasta.

    Ja aika vähän sitä avoimen dialogin tyyppistä hoitoa saa juuri mistään. Suurimmassa osassa kaupunkien sairaaloissa mennään ns. "vanhaan tyyliin", eli pohjataan ne hoidot tiettyihin kulmakiviin.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Ei tarkoitakaan. Sillä hetkellä olin psykiatrin silmissä menetetty tapaus. Joutui laittamaan minut kotiin psykoottisena kun mikään lääkitys ja sähköhoito ei auttanut. Ja olin todella psykoottinen. Olin suljetulla yli puoli vuotta. Onneksi sekin psykoosi hälveni ajallaan ja voin nykyään ihan hyvin kaikesta huolimatta.

    Se, että lääkäri voi sanoa, että olet menetetty tapaus, ei välttämättä tarkoita sitä. Eikä ainakaan kannata itse alkaa ajattelemaan olevansa menetetty tapaus.
    Jos toipuukin parempaan kuntoon, saa tämä lääkärikin vähän " nenilleen ", jos sattui olemaan väärässä.
    Eikä lääkärin kyllä koskaan pitäisi sanoa potilaalle, että tämä olisi menetetty tapaus, se on jopa aika loukkaavaa, eikä ainakaan kannustavaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Ei tarkoitakaan. Sillä hetkellä olin psykiatrin silmissä menetetty tapaus. Joutui laittamaan minut kotiin psykoottisena kun mikään lääkitys ja sähköhoito ei auttanut. Ja olin todella psykoottinen. Olin suljetulla yli puoli vuotta. Onneksi sekin psykoosi hälveni ajallaan ja voin nykyään ihan hyvin kaikesta huolimatta.

    Sähköhoito toimii jos käytetään tarpeeksi ampeereja. Ilmeisesti sait liian vähän hoito kertoja

    Äänestä

Tuo sana "hoitoresistentti skitsofrenia" kalskahtaa jotenkin vähän ikävästi. Nämä on tiettyjä termejä, joita alalla käytetään älyttömästi. Ja jotenkin se tuo mieleen ajatuksen, että onko jos jollekin annettaan tuollainen outo diagnoosi, että onko tarkoitus leimata ihmisparka koko elämänajaksi, että olisi jokin "toivoton tapaus"? Että ei muka koskaan paranisi, tai voisi paremmin?

Nämä on näitä tiettyjä heidän piirissään tiukasti iskostuneita ajatuksia, että jos jollakin on joku diagnoosi, niin se määrittelisi hänet jotenkin koko loppuelämän ajaksi.

Ihminen ei ole diagnoosinsa. Eikä se ennusta mitään tulevaisuutta kenenkään kohdalla. Sama koskee myös niitä, etenkin alalla olevia, tai sinne juurtuneita käsityksiä, että tietyn diagnoosin omaavan pitäisi käyttää lääkkeitä ennaltaehkäisevässä tarkoituksessa koko loppuelämän ajan. Ei se kuulosta kovin edistyneeltä ajattelulta, ja ihmisoikeudellisesta näkökulmasta koko kehoitus on kaikkia ihmisoikeuteen liittyviä sääntöjä rikkova.

Äänestä
  • Edelliseen tekstiin pieni, mutta olennainen tarkennus. Alalla on tosiaan sellainen käsitys ja ilmeisesti se on edelleenkin jopa käypähoitosuosituksissakin, että pitäisi tietyn diagnoosin saaneiden käyttää psyykelääkkeitä psykoosien ennaltaehkäisemiseksi koko loppuelämän ajan, vaikka ei olisikaan mitään harhoja, tai harhaista ajattelua, tai siis mitään psykoosin oireita.

    Minusta sille ohjeistukselle ei ole mitään oikeudenmukaisia perusteita, eikä oikeastaan kunnon todisteitakaan, koska eihän mikään diagnoosi ole mikään tarkka "ennustus", että näin tulee jokaiselle käymään, jos et käytä lääkkeitä, Jos saa elämänsä ja etenkin sen tunne, ja sosiaalisen puolen kuntoon ja tasapainoon, niin olen aika lailla varma, että ihminen myös pysyy kehon, sielun ja mielen ihan hyvässä kunnossa.

    Äänestä

  • Juuri tuolla tavallahan se menee.
    Ihmistä pidetään vuosikymmenet sellaisena, kuin diagnoosinsa potilaan määrittelee.
    Ihminen pystyy muuttumaan, ja muuttuukin vuosien varrella. Häntä ei pitäisi katsoa diagnoosin läpi koko elämäänsä.
    Toinen asia tuo lääkitys, pitäisi muka ennaltaehkäisevästi käyttää. Ehkä joidenkin pitäisikin, mutta olisi hyvä ottaa selvää, pärjääkö ihminen ilman lääkettä vai ei, eikä suoraan vaan päättää ja määrätä syömään lääkkeitä.
    Eihän kukaan käytä lääkkeitä diagnoosin takia, vaan oireidensa takia. Ainakin noin sen pitäisi olla.

    Äänestä

  • Mutta sinähän se olet täällä selittämässä omia mielipiteitäsi ja näkemyksiäsi, eikä kukaan hoitoalan ammattilainen.

    Mitä tapahtuisi jos sinä korjaisit oman asennevammasi?

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Mutta sinähän se olet täällä selittämässä omia mielipiteitäsi ja näkemyksiäsi, eikä kukaan hoitoalan ammattilainen.

    Mitä tapahtuisi jos sinä korjaisit oman asennevammasi?

    Voisitko vähän tarkentaa mitä tarkoitat asennevammalla, ja miksi ?
    Millä perusteella väität tuota ihmistä asennevammaiseksi ?

    Äänestä

potilasta on yritetty hoitaa asianmukaisesti (riittävän pitkään ja riittävän suurilla annoksilla) eri psykoosilääkkeillä ja että tästä huolimatta edelleen ilmenee arviointiasteikoiden avulla mitattuna merkittäviä oireita sekä toimintakyvyn heikkenemistä. Hoitoresistentin skitsofrenian määritelmät sisältävät kriteerit vain kokeillulle lääkehoidolle, jolloin käytännössä tarkoitetaan lääkeresistenttiä skitsofreniaa.

Kuten aloittaja sanoi niin hänellä oli vielä silloin psykoosi

Äänestä

Skitsofreniasta en tiedä. Sen sijaan bipolaarihäiriö on tuttu tapaus. Psykoosit on koettu ja musteläikkätestit. Päätin itse vähentää lääkkeitä pikkuhiljaa. Puolen vuoden päästä jouduin suljetulle pelaamaan tuhannen palan palapelejejä. Koettakaa ymmärtää lääkäreitä hehän ovat istuneet luennolla vaikka housuista kuluu perse puhki.

Äänestä

Tämä bipolaarihäiriö heitti Tapio Suomisen junan alle. Olen minäkin ollut asemalla ja miettinyt kuinka helppoa oisi heittäytyä. Tässä suvussa on ollut itsemurhia. Ennen ostan viikossa pullon Kossua. Jos siihen kuolee niin se on sitten kohtalo.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Kun minut kotiutettiin sairaalasta, sain diagnoosiksi hoitoresistentti skitsofrenia. Eli täysin toivoton tapaus. Olin psykoottinen edelleen tuolloin. Nyt kun aikaa on kulunut, olen parantunut psykoosista eikä ole mitään harhoja enää. Diagnoosi on muuttunut paranoidikseksi skitsofreniasta. Onko muita joilla on vastaava diagnoosi nyt tai ollut aiemmin? Miten olet selviytynyt?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu