Ihanan Raksilan uimahallin muistolle

Uimahalli rakennettiin valmiiksi 1974, kaupunkilaisten verorahoilla. Uimahalli ei ole mikään tulosvastuullinen yritys, joten sitä johdettiin poliittisilla päätöksillä.
Haluttiin pitää lipun hinnat alhaalla ja saada siitä pisteet (demareille)
Onnistuttiin oikein hyvin. Uimaliput on oulussa suomen halvimmat. Raksilassa kävi vuosittain 600 000 lipun ostanutta kävijää.
Jos lipun hinta olis ollut 1e enemmän, lippu olis edelleen Suomen halvimpia.
Raksilassa säästettiin huoltokuluissa, jotta halpa lippu on mahdollinen.
Euron kalliimmalla lipulla tulis vuodessa 600 000e enemmän huoltoon rahaa.
Kuluneen 50 vuoden aikana tämä euron korotus lipussa tekee 30 000 000e
Olihan siellä halpa käydä, mutta nyt meillä ei ole enää hallia. Kiitos toverit.
Politikot lupaavat että uus halli tehdään 4 vuoden kuluttua. Oikeasti mitään sellaista päätöstä ei ole tehty. Ei ole edes kysytty yrityksiltä, mihin hintaan hallin tekisivät.
Nyt rakennusliikkeillä on vähän töitä ja tarjoavat tosi edullisesti. Mutta kaupungilla ei ole mitään tarkkoja suunnitelmia koko hallista, niin ei voi kilpailuttaa koko urakkaa.
Ehkä lama on jo ohi, sitten kun urakkaa kilpailutetaan ja hinta noussut puolella. Huomaavat politikot, ettei enää ole varaa kuin linnanmaan kaltaiseen pikkuhalliin.

Raksilan halli oli tehty 600 000 vuosittaiselle kävijälle, Linnanmaan halli 200 000 kävijälle.
Mitähän ne 400 000 kävijää nyt tekee?

12

446

    Vastaukset 12

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • SDPn puoluekokouksessa päätettiin, ettei hallia voidaan rakentaa muualle kuin nykyiselle paikalle. Isoäänisin Demari kertoi että, nykyisen hallin itä, länsi, pohjois ja eteläpuolella on pohjavesi huomattavasti korkeammalla, joten viereen ei voida rakentaa.
      Niin sen täytyy olla jos puolueen Puuttini niin sanoo.
      Nykyisen hallin kohdalla on pohjavedessä sellainen kuoppa, jonne ei ympärillä oleva vesi valu. (Hohhoijjaa)
      Itseasiassa koko Oulun alueella löydy toista samanlaista samanlaista pohjavesi kuoppaa, kuin nykyisen hallin alla on.

      • Anonyymi

        Miten ne kirjaston rakensivat meren päälle, onko siinäkin monttu merenpinnassa?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miten ne kirjaston rakensivat meren päälle, onko siinäkin monttu merenpinnassa?

        Oikeasti. Uimahalli ei vaadi poikkeuksellista pohjavettä. Ihan samanlaiset perustukset kuin kerrostalossa, paloasemassa tai missä tahansa isossa rakennuksessa.


    • Anonyymi

      Lepää rauhassa, rakas halli.

    • Anonyymi

      Uimahallin pukukaappien lukkojen huolto on lopetettu vuosi sitte. Kolmasosa kaapeista on ilman lukkoja. Lisäksi, viikko sitten pidettyjen kilpailujen jälkeen, ehyistäkin kaapeista puuttui suuri määrä avaimia.
      Noh, jokatapauksessa halli sulkeutuu kohta. Lopullisesti.

    • Anonyymi

      Uimaharrastajat voi nyt muuttaa, perheineen pois Oulusta.

    • Anonyymi

      Suuressa viisaudessaan, politikoi päättivät sulkea hallin päivää ennen hiihtolomien alkua.

      • Anonyymi

        Se ei olis kestänyt viikkoa. Näin se on laskettu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Se ei olis kestänyt viikkoa. Näin se on laskettu.

        Nyt on jo maanantai, jokohan halli on romahtanut?


      • Anonyymi

        Jos kokouksessa puolueen Puuttini sanoo ettei halli ei kestä hiihtoloma viikkoa, niin toverit vaan nyökyttelee.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos kokouksessa puolueen Puuttini sanoo ettei halli ei kestä hiihtoloma viikkoa, niin toverit vaan nyökyttelee.

        Halli oli demarijohtoinen. Halus itse olla hiihtolomalla 10 viikon.


    • Anonyymi

      Sinne meni

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      161
      1536
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      138
      1208
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      216
      879
    4. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      66
      805
    5. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      63
      717
    6. 52
      700
    7. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      46
      695
    8. 76
      586
    9. Annan aikaa jos sitä vielä tarvit

      mutta loputonta odottamista en kestä. Naiselle
      Ikävä
      52
      582
    10. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      578
    Aihe