Huippu-urheilijan näköisen pieni sielu on saanut nyt yliannostuksen palautetta yli sietorajansa ja se on havaittavissa kirjoituksista, jotka todellakin osoittaa että keskenään sanaa vaihtaa ainoastaan Numba ja Pienisielu.
Ihan turha edes yrittää selittää että kommentoijat olisivat joitain muita huippu-urheilijan näköisen kannattajia, puolustajia, faneja, tuollaista toimintaa ei usko kukaan.
Sairasta ja selkeää kloonifeikkeilyä.
30
196
Vastaukset
- Anonyymi
Pasanen ottanut miestä väkevämpää. Tuolla oli hyvä kirjoitus:
"Olen aikoinaan juonut ihan tarpeeksi", näin totesi Pasanen. Sille on syynsä miksi tuli ero suomivaimosta kun lapset ei olleet vielä edes kouluikäisiä. Sillekin on syynsä miksi ei lippalakkivaimoa enää näy. Sillekin on syynsä miksi talo vaihtui "mummon kanssa päikseen" Hua Hinissa. Sen koomin ei ole saman katon alla vaimoa nähty. Paperilla ovat naimisissa edelleen. Ainoa syy moiseen on autistin ja skitsofreenikon aiheuttama perheväkivallan uhka ja ärhentely. Vaimolle ei ole jäänyt omaa elämää ollenkaan ja hän on joutunut karkaamaan kotoa saadakseen välillä elää muuta kuin omaishoitajan elämää."
Vaan eipä näy sormuksia eikä painaumia rouvan sormissa. Palannut Thaimaahan saattoretkeltään?- Anonyymi
paljon mahtuu tuskaa ja mustia ajatuksia pieneen sieluun, 2010.
- Anonyymi
Kommentoimpa hieman tätä kyllä, lause olen aikoinani juonut ihan tarpeeksi, totesi yksi kaverini 30 vuotta sitten, uskoin häntä ja rajoitin juomista, eli ruuvasin pullonkorkin käytännössä kokonaan kiinni, jos ei muutamaa poikkeusta oteta huomioon, muut väitteet ovat herjoja ja valheita joita lahko levittää toistuvasti, tässä taas mennään kunnian loukkauksen ja yksityiselämää suojaavan tiedon levittämiseen, mutta se on suhteellisen turvallista jos ei jää noista valheista kiinni, eli huudella puskista.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

"ruuvasin pullonkorkin käytännössä kokonaan kiinni"
Näin ne pahimmat juopot useimmiten kertoilevat.
Jos henkilöstä kerrotaan nimellä varustettuna perättömiä väitöksiä kuten että tämä on syyllistynyt rikoksiin joihin tämä ei ole syyllistynyt, niin silloin kyseessä on kunnianloukkaus, joka on yhdyssana.
Yksityisyyden suojaa ei riko totuudet eikä asianosaisen itsensä julkaisemat tiedot itsestään ja totuus ei ole milloinkaan kunnianloukkaus, vaan se on totuus.
Siksi tällaisten keskustelupalstojen ohjeissa neuvotaan olemaan laittamatta omia tietojaan tänne. Harvalla meistä kuitenkaan on sellaisia suuria salaisuuksia, joista olisi kellekään sen suurempaa hyödynnettävää iloa.
Itse en välitä oman identiteettini suojasta sen kummemmin, mutta lasteni suojasta kyllä. He kun asuu meillä. Aikuiset lapseni kykenee pitämään omia puoliaan keskimääräistä paremmin.
2010 - Anonyymi

2010Yritähän nyt poju kiinnittää huomiota asioihin mistä on muutama päivä keskusteltu, lisäksi kannattaa etsiä lakikirjasta mitä kunnianloukkaus ja yksityiselämää suojaavan tiedon levittäminen tarkoittavat, ja mitkä on suoria valheita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"ruuvasin pullonkorkin käytännössä kokonaan kiinni"
Näin ne pahimmat juopot useimmiten kertoilevat.
Jos henkilöstä kerrotaan nimellä varustettuna perättömiä väitöksiä kuten että tämä on syyllistynyt rikoksiin joihin tämä ei ole syyllistynyt, niin silloin kyseessä on kunnianloukkaus, joka on yhdyssana.
Yksityisyyden suojaa ei riko totuudet eikä asianosaisen itsensä julkaisemat tiedot itsestään ja totuus ei ole milloinkaan kunnianloukkaus, vaan se on totuus.
Siksi tällaisten keskustelupalstojen ohjeissa neuvotaan olemaan laittamatta omia tietojaan tänne. Harvalla meistä kuitenkaan on sellaisia suuria salaisuuksia, joista olisi kellekään sen suurempaa hyödynnettävää iloa.
Itse en välitä oman identiteettini suojasta sen kummemmin, mutta lasteni suojasta kyllä. He kun asuu meillä. Aikuiset lapseni kykenee pitämään omia puoliaan keskimääräistä paremmin.
2010Useimmat juopot kertovat.
Sinä Sbuge olet ladannut tälle palstalle eniten kertomuksiasi asioista, joissa aiheena on ollut alkoholi ja sinulla on tarve sitä esittää myös valokuvin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yritähän nyt poju kiinnittää huomiota asioihin mistä on muutama päivä keskusteltu, lisäksi kannattaa etsiä lakikirjasta mitä kunnianloukkaus ja yksityiselämää suojaavan tiedon levittäminen tarkoittavat, ja mitkä on suoria valheita.
Eihän täällä ole kukaan muu levitellyt sinun yksityiselämääsi, kuin sinä itse. Vai joku toinenko kävi teillä yön pimeydessä ottamassa tämänkin valokuvan, ja jakoi nettiin: https://ibb.co/pfWp8zt

"kannattaa etsiä lakikirjasta mitkä on suoria valheita"
Sinulla kun laaja yleistietämys ja paljon kirjoja niin varmaan kerrot mitä lakikirjasi kertoo suorista valkeista? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"kannattaa etsiä lakikirjasta mitkä on suoria valheita"
Sinulla kun laaja yleistietämys ja paljon kirjoja niin varmaan kerrot mitä lakikirjasi kertoo suorista valkeista?Ehkäpä suoria valkeita voisi olla vaikkapa jätkän kynttilä.
Miten on foto 8 metriä korkeasta olohuoneesta? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän täällä ole kukaan muu levitellyt sinun yksityiselämääsi, kuin sinä itse. Vai joku toinenko kävi teillä yön pimeydessä ottamassa tämänkin valokuvan, ja jakoi nettiin: https://ibb.co/pfWp8zt
Ei ole täysin terve tämä kaveri joka tuolaaisia kuvia julkaisee.
- Anonyymi
Loukkaako kunniaasi jos kerron että tuo ei ole vaimosi käsi, mutta siinä on vaimosi sormukset. https://ibb.co/JW5zKj2B Saako kysyä ilman kunnianloukkausta että missä on vaimosi sormet tällä hetkellä? Kysymys on Numballe, niin Senssun ei tarvitse vastata kysymyksellä.
- Anonyymi
Millä paikkakunnalla sinun sormesi on tällä hetkellä?
Onko sulla laittaa varvaskuvaa?
Oletko nähnyt kun roiskeläppäinen sormettaa itseään? - Anonyymi
Tuo on hyvä kysymys. Minä kuulin sellaista juttua tässä vähän aikaa sitten että "vaan eipä tulla näkemään tuota sormusta vaimon kädessä". https://aijaa.com/8vqQwj
Sitten siinä yllättävästi kävikin niin että se sormus tultiinkin näkemään sen vaimon kädessä.
https://aijaa.com/viBBNG
Sitten kuulin vielä juttua että "vaan eipä ole kuittia eikä sertifikaattia aitoudesta".
Sitten siinä yllättävästi kävikin niin että sellaiset olikin https://aijaa.com/WZ5avS
Seuraavaksi kuulin kaverieni olevan hukassa Pattayalla https://aijaa.com/cj4yeU
Sitten ne löytyikin ne kaverit.
Hetken päästä kuulin ettei ole kuittia Hiltonista. Kävipä niinä päivinä että sitten olikin kuitti Hiltonista.
Sitten kävikin niin että Possonderi vaihtoi puheenaihetta. Näitä ennen Possonderi kertoi että vaan eipä ole todisteita perheen kanssa ruokailusta viikonloppuretkellä.
Kävipä sitten niin että Possonderi vaihtoi lausuntoaan että nyt on koko suku syötetty
https://aijaa.com/zgK1ZG
Näin sitä sitten vaihtuu aina puheenaiheet, kunnes hetken päästä aina kuullaan uudelleen ja uudelleen sanat "vaan eipä".
Vaan eipö näy Chiang Maista kuvan kuvaa eikä Possonderin vaimon sormuksia vaimon sormissa. Noista ei paljoakaan kyllä saa panttilainaamossa mutta eiköhän Posaus dokaa niiden avulla pari iltaa.

2010Aktivoidut 7 päivänä viikossa oireilemaan Minääsi.
Otappa huippu-urheilijan näköinen fotonen perheesi kanssa sieltä "Kotoasi" niin että taustalla on "Teidän" yhteinen uima-allas ja temppeli, joka on "Iso lintulauta".
Olen nimittäin kuullut että sinä olet pelkkä internetidiootti, feikki sanan varsinaisessa merkityksessä, alkoholisti jonka pää on niin sekaisin että täytyy korostaa omaa itseään MINÄLLÄÄÄÄÄ tällä palstalla joka ikinen päivä.
Aivan turha vielä väittää että sulla olisi ryhmä faneja kuten Laiffi nimimerkki ja syylittåjå, hullu sä oot et mitään muuta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on hyvä kysymys. Minä kuulin sellaista juttua tässä vähän aikaa sitten että "vaan eipä tulla näkemään tuota sormusta vaimon kädessä". https://aijaa.com/8vqQwj
Sitten siinä yllättävästi kävikin niin että se sormus tultiinkin näkemään sen vaimon kädessä.
https://aijaa.com/viBBNG
Sitten kuulin vielä juttua että "vaan eipä ole kuittia eikä sertifikaattia aitoudesta".
Sitten siinä yllättävästi kävikin niin että sellaiset olikin https://aijaa.com/WZ5avS
Seuraavaksi kuulin kaverieni olevan hukassa Pattayalla https://aijaa.com/cj4yeU
Sitten ne löytyikin ne kaverit.
Hetken päästä kuulin ettei ole kuittia Hiltonista. Kävipä niinä päivinä että sitten olikin kuitti Hiltonista.
Sitten kävikin niin että Possonderi vaihtoi puheenaihetta. Näitä ennen Possonderi kertoi että vaan eipä ole todisteita perheen kanssa ruokailusta viikonloppuretkellä.
Kävipä sitten niin että Possonderi vaihtoi lausuntoaan että nyt on koko suku syötetty
https://aijaa.com/zgK1ZG
Näin sitä sitten vaihtuu aina puheenaiheet, kunnes hetken päästä aina kuullaan uudelleen ja uudelleen sanat "vaan eipä".
Vaan eipö näy Chiang Maista kuvan kuvaa eikä Possonderin vaimon sormuksia vaimon sormissa. Noista ei paljoakaan kyllä saa panttilainaamossa mutta eiköhän Posaus dokaa niiden avulla pari iltaa.
2010Ja taas on kiinalaista kopiosormusta huonokuntoinen esitellyt, ei miljoonat taskussa paljon paina jos parin euron sormuksesta maksetaan 42.000 bahtia, katseleppas aliexpressistä sieltä se sormus löytyy, onko ollut tunnistamattomia oireita hammassärkyä, närästystä siellä se gameover odottelee... laita nyt ainakin yleinen hätänumero suoraan iphoneesi, että soittaa automaattisesti sinne jos hätä tulee tai kun tulee..
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja taas on kiinalaista kopiosormusta huonokuntoinen esitellyt, ei miljoonat taskussa paljon paina jos parin euron sormuksesta maksetaan 42.000 bahtia, katseleppas aliexpressistä sieltä se sormus löytyy, onko ollut tunnistamattomia oireita hammassärkyä, närästystä siellä se gameover odottelee... laita nyt ainakin yleinen hätänumero suoraan iphoneesi, että soittaa automaattisesti sinne jos hätä tulee tai kun tulee..
Ja opeta "vaimosi" elvyttämään, tosin se vaatii paljon "vaimoltasi" kun haiset kuin rankkitynnyri, terkkuja Vantaalta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja opeta "vaimosi" elvyttämään, tosin se vaatii paljon "vaimoltasi" kun haiset kuin rankkitynnyri, terkkuja Vantaalta.
Selitystä ja herjaa mahtuu maailmaan, mutta Mmissä on vaimosi sormet ja sormuksien painaumat? Kysymyksen ei pitäisi olla ylivoimainen?
Missä on Amican ruokaliput ja missä on lääkärin lausunto portaiden kiipeämisen tuloksista?Onko sensein musta vyö missä ja missä pokaalit? Onko ne salaisia?
Isäsi jalkapallopalkinnon esittelit Suomessa, missä on omasi?
Esittelin yhden omani https://aijaa.com/Q67ixr Karaten juniorien maailmanmestaruudesta pysti. Sellaisia ei myönnetä sohvaperunoille sbugeille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Selitystä ja herjaa mahtuu maailmaan, mutta Mmissä on vaimosi sormet ja sormuksien painaumat? Kysymyksen ei pitäisi olla ylivoimainen?
Missä on Amican ruokaliput ja missä on lääkärin lausunto portaiden kiipeämisen tuloksista?Onko sensein musta vyö missä ja missä pokaalit? Onko ne salaisia?
Isäsi jalkapallopalkinnon esittelit Suomessa, missä on omasi?
Esittelin yhden omani https://aijaa.com/Q67ixr Karaten juniorien maailmanmestaruudesta pysti. Sellaisia ei myönnetä sohvaperunoille sbugeille.Minäkin aina kirjoitan nimimerkilläni.
Onko kysymys ylivoimainen, miksi ei tule perhepotrettia altaalta?
Minulta voi tilata valokuvia kun ensin on julkaistu perhepotretti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Selitystä ja herjaa mahtuu maailmaan, mutta Mmissä on vaimosi sormet ja sormuksien painaumat? Kysymyksen ei pitäisi olla ylivoimainen?
Missä on Amican ruokaliput ja missä on lääkärin lausunto portaiden kiipeämisen tuloksista?Onko sensein musta vyö missä ja missä pokaalit? Onko ne salaisia?
Isäsi jalkapallopalkinnon esittelit Suomessa, missä on omasi?
Esittelin yhden omani https://aijaa.com/Q67ixr Karaten juniorien maailmanmestaruudesta pysti. Sellaisia ei myönnetä sohvaperunoille sbugeille.Esittelin myös tyttäreni huoneen joka on hieman siistimpi kuin sinun vuokrahuone Hua Hinin slummikorttelissa https://aijaa.com/WhUBx6
Kuka kumma voi asua moisella kaatopaikalla ja kuinka edes kehtaa julkaista moista kuvaa?
https://aijaa.com/sVOXcw Mistä tuo pöly tulee tuonne huoneeseen?
Voiko tuolla edes hengittää ja miksi leikkaat kynsiä ruokapöydällä jossa on kaikenlaista muutakin roinaa pölyn peitossa?
Miksi jätteitä säilytetään olohuoneessa joka on samalla pyykinikuivaushuone ja ruokailutila ja missä on vaimosi lautanen pöydästä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minäkin aina kirjoitan nimimerkilläni.
Onko kysymys ylivoimainen, miksi ei tule perhepotrettia altaalta?
Minulta voi tilata valokuvia kun ensin on julkaistu perhepotretti.Tulee joo varmasti kuvia. 8)
Olet vasta kymmenen vuotta lupaillut kuvia Chiang Maista. Piti tulla tuossa 2017 paikkeilla kuva passista miljoonajahdin ruorin päällä, kun saat kuvat varpaista altaalla.
Sait kuvat varpaista altalla, mutta miljoonajahti oli ilmeisesti varastettu ja kamerasi oli huollettavana, niin et saanut näpättyä sitä kuuluisaa ensimmäistä kuvaa Thaimaasta.
Olisiko neljä tai viisi eri miestä tavannut sinut Chiang Maissa, mutta jostakin kummasta syystä olet aina silloin ollut ihan hiljaa mutta punkero isäntäsi on paikannut palstatilannetta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Selitystä ja herjaa mahtuu maailmaan, mutta Mmissä on vaimosi sormet ja sormuksien painaumat? Kysymyksen ei pitäisi olla ylivoimainen?
Missä on Amican ruokaliput ja missä on lääkärin lausunto portaiden kiipeämisen tuloksista?Onko sensein musta vyö missä ja missä pokaalit? Onko ne salaisia?
Isäsi jalkapallopalkinnon esittelit Suomessa, missä on omasi?
Esittelin yhden omani https://aijaa.com/Q67ixr Karaten juniorien maailmanmestaruudesta pysti. Sellaisia ei myönnetä sohvaperunoille sbugeille.Miksi kyselet vaimoni sormia, voin vakuuttaa että voivat hyvin kuten aina ennenkin, miten sinua kiinnostaa amica ruokailu, kun amica on osa erittäin suurta ravintola konsernia, johon verrattuna fazer on nappikauppa.. Laitan vaimoni sormista kuvan skodan ratinpäällä kun laiffila maksaa velkansa, oletko huomannut pellenaama meissä on yksi iso ero, sinä huutelet turvallisesti puskista anonyyminä, minulla taas on tapana vastata siitä mitä kirjoitan, ja maksaa velkani... uskallat kuitenkin laittaa kuvasi framelle, joka on selvää kehitystä, mutta en tiedä kumpaan suuntaa, laiffila on myöntänyt pelkäävänsä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Esittelin myös tyttäreni huoneen joka on hieman siistimpi kuin sinun vuokrahuone Hua Hinin slummikorttelissa https://aijaa.com/WhUBx6
Kuka kumma voi asua moisella kaatopaikalla ja kuinka edes kehtaa julkaista moista kuvaa?
https://aijaa.com/sVOXcw Mistä tuo pöly tulee tuonne huoneeseen?
Voiko tuolla edes hengittää ja miksi leikkaat kynsiä ruokapöydällä jossa on kaikenlaista muutakin roinaa pölyn peitossa?
Miksi jätteitä säilytetään olohuoneessa joka on samalla pyykinikuivaushuone ja ruokailutila ja missä on vaimosi lautanen pöydästä?Muslimit eivät syö sikaa koska he eivät syö eläintä joka syö sinne jonne paskoo. Mutta se ei ole sian vika, sillä sialla ei ole vaihtoehtoja pienessä karsinassaan. Pasasella olisi vaihtoehtona siivota huoneensa, mutta ei saa sitäkään aikaiseksi. Pankkineiti on ollut jo tuolloin hukassa. Jos minulla olisi vaimo joka päästäisi asuntomme tuollaiseen kuntoon, niin passittaisin hänet samantien luiskaan ja ottaisin uuden, joka osaa siivota.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tulee joo varmasti kuvia. 8)
Olet vasta kymmenen vuotta lupaillut kuvia Chiang Maista. Piti tulla tuossa 2017 paikkeilla kuva passista miljoonajahdin ruorin päällä, kun saat kuvat varpaista altaalla.
Sait kuvat varpaista altalla, mutta miljoonajahti oli ilmeisesti varastettu ja kamerasi oli huollettavana, niin et saanut näpättyä sitä kuuluisaa ensimmäistä kuvaa Thaimaasta.
Olisiko neljä tai viisi eri miestä tavannut sinut Chiang Maissa, mutta jostakin kummasta syystä olet aina silloin ollut ihan hiljaa mutta punkero isäntäsi on paikannut palstatilannetta.Sinä olet eittänyt 20.000 euron vedonlyönnin ja kloonina 44 nimimerkillä ollut täällä shekkisi kanssa.
Minä olen hyväksynyt vetosi edellytyksellä että osoitat selittelysi ja olosuhteesi.
Et ole kyennyt siihen, eli sinulla ei ole väittämääsi Eedeniä sellaisena kun väität sen olevan
Sinä voit tavata minut mikäli rehellisyyttä ja rohkeutta riittää, minulla ei ole ollut tarvetta eikä tule olemaan tarvetta tavata viittä miestäsi.
Sun vihjailukuvasi ei mene läpi mulle ja nyt tuli "Homokaratesta" palkintopysti maailmanmestaruusturnaukseta, huuhaa.
Asiaa voidaan jopa jatkaa asianmukaisemmin kun lopulta ymmärrät että minä en ole Numba ja lopetat tarinoimasta minun suuntaan päätelmistäsi joita rakentelet Numbasta.
Sinä pidät minua invahomona ja paljon muunakin mitä sun amiskäyttäytymisellä olet oireillut.
Minä pidän sinua hulluna.
> § < - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi kyselet vaimoni sormia, voin vakuuttaa että voivat hyvin kuten aina ennenkin, miten sinua kiinnostaa amica ruokailu, kun amica on osa erittäin suurta ravintola konsernia, johon verrattuna fazer on nappikauppa.. Laitan vaimoni sormista kuvan skodan ratinpäällä kun laiffila maksaa velkansa, oletko huomannut pellenaama meissä on yksi iso ero, sinä huutelet turvallisesti puskista anonyyminä, minulla taas on tapana vastata siitä mitä kirjoitan, ja maksaa velkani... uskallat kuitenkin laittaa kuvasi framelle, joka on selvää kehitystä, mutta en tiedä kumpaan suuntaa, laiffila on myöntänyt pelkäävänsä.
Sinulla on nyt samanlaisia toisista riippuvaisia ehtoja kuville, kuin sihteeripojallasikin.
Ainoa todellinen syy on että lippalakkipäinen vaimosi on lähtenyt lätkimään ja olet vienyt sormukset kanikonttoriin, kuin myös ne kaulaketjut veit jo Thaimaassa myyntiin.
Tekee näköjään kipeää. Minä olisin onnellinen jos Amin Asikaisen näköinen nainen laittaisi tekohampaansa koteloon ja lähtisi menemään. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi kyselet vaimoni sormia, voin vakuuttaa että voivat hyvin kuten aina ennenkin, miten sinua kiinnostaa amica ruokailu, kun amica on osa erittäin suurta ravintola konsernia, johon verrattuna fazer on nappikauppa.. Laitan vaimoni sormista kuvan skodan ratinpäällä kun laiffila maksaa velkansa, oletko huomannut pellenaama meissä on yksi iso ero, sinä huutelet turvallisesti puskista anonyyminä, minulla taas on tapana vastata siitä mitä kirjoitan, ja maksaa velkani... uskallat kuitenkin laittaa kuvasi framelle, joka on selvää kehitystä, mutta en tiedä kumpaan suuntaa, laiffila on myöntänyt pelkäävänsä.
Siksi koska sinä sanoit että "vaan eipä nähdä tuota sormusta vaimon sormessa".
Kerro edes miksi säilytät jätteitä olohuoneessa joka on samalla pyykinikuivaushuone ja ruokailutila ja missä on vaimosi lautanen pöydästä? https://aijaa.com/sVOXcw - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Esittelin myös tyttäreni huoneen joka on hieman siistimpi kuin sinun vuokrahuone Hua Hinin slummikorttelissa https://aijaa.com/WhUBx6
Kuka kumma voi asua moisella kaatopaikalla ja kuinka edes kehtaa julkaista moista kuvaa?
https://aijaa.com/sVOXcw Mistä tuo pöly tulee tuonne huoneeseen?
Voiko tuolla edes hengittää ja miksi leikkaat kynsiä ruokapöydällä jossa on kaikenlaista muutakin roinaa pölyn peitossa?
Miksi jätteitä säilytetään olohuoneessa joka on samalla pyykinikuivaushuone ja ruokailutila ja missä on vaimosi lautanen pöydästä?Otappa verhot auki ja uusi kuva "Tyttäresi" huoneesta, niin osoitat että et tälläkään kertaa pyri feikkailemaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miksi kyselet vaimoni sormia, voin vakuuttaa että voivat hyvin kuten aina ennenkin, miten sinua kiinnostaa amica ruokailu, kun amica on osa erittäin suurta ravintola konsernia, johon verrattuna fazer on nappikauppa.. Laitan vaimoni sormista kuvan skodan ratinpäällä kun laiffila maksaa velkansa, oletko huomannut pellenaama meissä on yksi iso ero, sinä huutelet turvallisesti puskista anonyyminä, minulla taas on tapana vastata siitä mitä kirjoitan, ja maksaa velkani... uskallat kuitenkin laittaa kuvasi framelle, joka on selvää kehitystä, mutta en tiedä kumpaan suuntaa, laiffila on myöntänyt pelkäävänsä.
Miten mielikuvitusystäväsi senssu, huuteleeko hän anonyyminä puskista, miksi hän ei ole uskaltanut laittaa kuvaansa framelle, mitä hän pelkää?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Otappa verhot auki ja uusi kuva "Tyttäresi" huoneesta, niin osoitat että et tälläkään kertaa pyri feikkailemaan.
Sittenkö ne vaimosi sormukset tulee takaisin panttilainaamosta ja pankkineiti takaisin himaan kun jonkun verhot aukenee?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Esittelin myös tyttäreni huoneen joka on hieman siistimpi kuin sinun vuokrahuone Hua Hinin slummikorttelissa https://aijaa.com/WhUBx6
Kuka kumma voi asua moisella kaatopaikalla ja kuinka edes kehtaa julkaista moista kuvaa?
https://aijaa.com/sVOXcw Mistä tuo pöly tulee tuonne huoneeseen?
Voiko tuolla edes hengittää ja miksi leikkaat kynsiä ruokapöydällä jossa on kaikenlaista muutakin roinaa pölyn peitossa?
Miksi jätteitä säilytetään olohuoneessa joka on samalla pyykinikuivaushuone ja ruokailutila ja missä on vaimosi lautanen pöydästä?Yritin etsiä tuota kuvaa, se on varsin huono laatuinen, asentelin joskus tuohon mun puhelimeen googlen puhelimen perusohjelman, kun siinä on suht. samanlainen rauta kuin omassani, jonkun g.pixel mallin en muista tarkkaan, olen niitä joskus vaihdellut, muistan tuon safkan, curry kanaa, ja minulla on samalle päivälle toinen kuva jossa on massaman kanaa,,, olisko niin että kuvassa on kaksi kuvaa päällekkäin, mutta vaimollani on tapana silittää vaatteita kun katoo telkkaria varsinkin kun tulee jotain thaikkunsaippuaa... lattialla ei ole ensimmäistäkään roskapussia, vaan tyhjiöpussivuodevaatteille ja jalkatuuletin...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Yritin etsiä tuota kuvaa, se on varsin huono laatuinen, asentelin joskus tuohon mun puhelimeen googlen puhelimen perusohjelman, kun siinä on suht. samanlainen rauta kuin omassani, jonkun g.pixel mallin en muista tarkkaan, olen niitä joskus vaihdellut, muistan tuon safkan, curry kanaa, ja minulla on samalle päivälle toinen kuva jossa on massaman kanaa,,, olisko niin että kuvassa on kaksi kuvaa päällekkäin, mutta vaimollani on tapana silittää vaatteita kun katoo telkkaria varsinkin kun tulee jotain thaikkunsaippuaa... lattialla ei ole ensimmäistäkään roskapussia, vaan tyhjiöpussivuodevaatteille ja jalkatuuletin...
"massaman kanaa" intialaista vai thaimaalaista?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Zelenskyi ei suostunut nöyrtymään Trumpin ja Vancen edessä, siksi meni pieleen
Trumppia täytyy imarrella, silloin homma toimii aina. Tähän Zelenskyi ei suostunut.6565140Harmi että
Pidät niin vastenmielisenä. Olen minäkin välissä ollut ihan kamala sinulle ja ihmetellyt miten voit minusta tykätä. Se o202305- 1031494
- 921426
Trump näytti slipoveri-ukolle kaapin paikan!
Slipoveri-ukko Ukrainan presidentti Volodimir Selenskyi meni tapaamaan valkoiseen taloon Trumppia ilman kunnon tuliaisia2041388En rehellisesti usko et oisit
Sekuntiakaan oikeasti mua kaivannut. Tai edes miettinyt miten mulla menee. Jotenkin todennäköisesti hyödyt tästäkin jos231386Nainen, olet jotenkin lumoava
Katselen kauneuttasi kuin kuuta, sen loistoa pimeässä. Sen kaunis valo on kaunista sekä herkkää ja lumoavaa. Olet naisel681135Näin sinusta taas unta!
Unessa olin pakahtuneesti rakastunut sinuun. Olimme vanhassa talossa jossa oli yläkerran huoneissa pyöreät ikkunat. Pöly81090- 721017
Kun Zele jenkeissä kävi
Enää ei Zele saanutkaan miljardeja ilmaista rahaa niin helposti. Läksyttivät oikein kunnolla pientä miestä ja joutui poi2671015