Karoliina Frank luopuu

Anonyymi-ap

Kuntavaali ehdokkuudesta, ja lataa tämän päivän lehdessä melko agressiivisesti syyt, miksi ei enää lähde ehdolle.

Frank sai siis viime kuntavaalaeissa 230 ääntä ja näyttää haastattelun äänisävyn mukaan olettaneen, että hän tällä äänimäärällä olisi päässyt määräävään asemaan puoluessaan, vaikka oli kokoomuksessa vasta sijalla 8. Frank on sanojensa mukaan pettynyt saamaansa kohteluun kokoomuksessa, eikä saanut ääntään kuuluviin haluamallaan tavalla. Frank ei selvästikään oivaltanut, että rivivaltuutetun painoarvo valtuustossa ei ole , eikä voikaan olla niin suuri kuin hän kuvitteli.

Aika erikoista on, että Frank ennustaa haastattelussa, että olisi saanut400 ääntä, jos olisi siis lähtenyt kevään vaaleissa ehdokkaaksi. Erikoiseksi tämän ennusteen tekee se, että Frankin äänimäärä jäi alle puoleen viime aluevaaleissa kuntavaaleihin verraten. Eli mitään asiaperusteita ei tälle ennusteelle ole olemassa, vaan päin vastoin. Aluevaaleissa Frank jäi siis valitsematta 106 äänellään, ja tässä lienee oikea syy, miksi Frank ei enää lähde kevään vaaleihin. Hän ei yksinkertaisesti halunnut lähteä häviämään kuntavaaleissa.

23

587

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Olisi hienoa jos Suomessa olisi puoluevaalit, ja tavallaanhan onkin, kun edustuspaikat jaetaan puolueen äänimäärän mukaisesti.

      Samalla saattaisi myös puolueiden nykyaikainen täydellinen aatteettomuus tulla esiin.

      • Anonyymi

        Tosi ikävä uutinen. Paljon tietotaitoa matkailusta ja turistien houkuttelusta jää pois.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tosi ikävä uutinen. Paljon tietotaitoa matkailusta ja turistien houkuttelusta jää pois.

        Todella. Nykyään kaikkien alojen asiantuntija ja konsultti jos vaan löytyy maksaja


    • Anonyymi

      Frank sanoi HäSan haastattelussa aivan oikein, että kahden johtajan malli on hölmöä eivätkä asiat etene yhtään sen kummemmin kuin yhden kaupunginjohtajan johtamana. Samaa olen ihmetellyt. Miksi apulaiskaupunginjohtajan virka lopetettiin ja tilalle valittiin luottamushenkilö ökypalkalla? Luottamushenkilön ei pitäisi olla missään palkkasuhteessa vaan hoitaa vain luottamustehtäväänsä. Siihen hänet on äänestetty. Muistaakseni tämä Koskinen vaati palkan kaupunginhallituksen puh,johtajan tehtävästä ennen kuin siihen suostui. Ihan häikäilemätöntä ahneutta! Kuka kertoisi hänen aikaansaannoksensa! Kokoukset tainneet kulua kahvittelun merkeissä mukavassa seurassa.

      Toinen asia, mihin Frank haastattelussa otti kantaa, olivat valtuuston kokoukset: ylipitkiä puhemaratoneja, joissa ei juuri mitään päätöksiä saada aikaiseksi. Valtuutetuille näyttää olevan tärkeintä vaan oman äänensä kuuleminen.. Sen verran olen kokouksia seurannut, että puhujilla on tapana toistella laveasti sitä mitä aikaisemmat puhujat ovat jo moneen kertaan sanoneet. Ei ihme, että istutaan takapuoli puuduksissa puoli päivää tyhjän panttina. En ihmettele yhtään Frankin päätöstä jättäytyä pois. Varmaan hänellä on järkevämpääkin tekemistä.

    • Anonyymi

      "Miksi apulaiskaupunginjohtajan virka lopetettiin ja tilalle valittiin luottamushenkilö ökypalkalla? Luottamushenkilön ei pitäisi olla missään palkkasuhteessa vaan hoitaa vain luottamustehtäväänsä. Siihen hänet on äänestetty. Muistaakseni tämä Koskinen vaati palkan kaupunginhallituksen puh,johtajan tehtävästä ennen kuin siihen suostui."

      Ai muistaaksesi!!! Mistähän tällainen tieto on peräisin, vai omasta päästäsi. Ja miksi et arvostellut Sari Rautiota, joka muuten toimi vuosikausia juurikin päätoimisena hallituksen puhenjohtajana 6000 euron kuukausipalkalla

      • Anonyymi

        Eikä huonosti toiminutkaan käänsi kaupungin talouden nousuun.


      • Anonyymi

        Sari otti asiakseen koulumaailman ja nyt on jälki nähtävissä esim . Tuomelan koulu! Kiitos siitä.


    • Anonyymi

      "Sari otti asiakseen koulumaailman ja nyt on jälki nähtävissä esim . Tuomelan koulu! Kiitos siitä."

      Kyllä Rautio polkaisi Tuomelan koulun remontin salamana, kun kaikki kaupungin koulut olivat homeessa, mutta siihen se kiire sitten loppuikin. Sattumoisin tai ei ehkä kuitenkaan sitten Raution omat lapsukaiset hakivat oppia juurikin Tuomelan koulusta.

      Sitten Rautio aloitti raivoisan koulujen remonttien jarruttelun, joka loppui vasta kun Koskiset alottivat taas koulujen rakentamisen ja remontoinnin, kiitos siitä Koskiset

      • Anonyymi

        Höpö. höpö, sun koskises mitään aloittaneet!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö. höpö, sun koskises mitään aloittaneet!

        Juu, kyllä molemmat koskiset ovat ihan raivostuttavia nynnyjä. Ei mitään puhtia tai ideoita.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juu, kyllä molemmat koskiset ovat ihan raivostuttavia nynnyjä. Ei mitään puhtia tai ideoita.

        Naisten pitäisi saada johtopaikat kv:ssa ja kh:ssa. Naiskaupunginjohtajakaan ei olisi pahitteeksi, pistäisi tuulemaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naisten pitäisi saada johtopaikat kv:ssa ja kh:ssa. Naiskaupunginjohtajakaan ei olisi pahitteeksi, pistäisi tuulemaan.

        Kyllä. Pyörre kävisi lompakossa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naisten pitäisi saada johtopaikat kv:ssa ja kh:ssa. Naiskaupunginjohtajakaan ei olisi pahitteeksi, pistäisi tuulemaan.

        Sari Rautio oli hyvä ja järjesti kouluasioista kuntoon Hämeenlinnassa. Hyvä sillä opiskelussa ja lapsissa on tulevaisuus.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sari Rautio oli hyvä ja järjesti kouluasioista kuntoon Hämeenlinnassa. Hyvä sillä opiskelussa ja lapsissa on tulevaisuus.

        Ikävä kyllä koulutetuissa alkaa olla suurtyöttömyys yleisin olotila.


    • Anonyymi

      Moneskohan kokoomusaiheinen aloitus. Onko vaalit tulossa?
      Näitä on myös paikallisen kokoomus-sanomien etusivulla päivittäin.

      • Anonyymi

        Sinä kun et ymmärrä lukemaasi niin sinulle ilmeisesti niin negatiivinen kuin positiivinenkin kirjoittelu ajaa mainonnassa saman asian. Lukeehan molemmissa Kokoomus. Jee mainosta pukkaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä kun et ymmärrä lukemaasi niin sinulle ilmeisesti niin negatiivinen kuin positiivinenkin kirjoittelu ajaa mainonnassa saman asian. Lukeehan molemmissa Kokoomus. Jee mainosta pukkaa.

        Kun kerran luopuu luottamustehtävästä kaupungin valtuustossa niin aikaahan riittää sitten paremmin majatalon toiminnan pyörittämiseen. Tapsu tarvitsee varmaan kiivaasti apua kananmunienkin keittoon.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kun kerran luopuu luottamustehtävästä kaupungin valtuustossa niin aikaahan riittää sitten paremmin majatalon toiminnan pyörittämiseen. Tapsu tarvitsee varmaan kiivaasti apua kananmunienkin keittoon.

        Vetikö sut todella noin katkeraksi ja kateeksi


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinä kun et ymmärrä lukemaasi niin sinulle ilmeisesti niin negatiivinen kuin positiivinenkin kirjoittelu ajaa mainonnassa saman asian. Lukeehan molemmissa Kokoomus. Jee mainosta pukkaa.

        Kokoomus on parempi kuin kokoomus. 😂

        Onnenksi äänestäjät ovat niin fiksuja etteivät äänestä kumpaakaan kokoomusta.


    • Anonyymi

      Kun Frank huomasi aluevaalien surkean menestyksen vuoksi, ettei tule pääsemään enää valtuustoon, oli aika kostaa Koskiselle. Frank nimittäin suivaantui Koskiselle, siitä että Koskinen ei suostunut käyttämään hallituksen puheenjohtajana otto oikeuttaan terveysasemien lakkautus asiassa,jossa Frank yritti kävellä oman lautakuntansa yli. Todennäköisesti myös äänestäjät hylkäsivät Frankin siitä syystä, että yritti kävellä oman lautakuntansa ylitse

      • Anonyymi

        Kävelit itsesi yli kun suivaannuit itse asiaa ymmärtämättä lainkaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kävelit itsesi yli kun suivaannuit itse asiaa ymmärtämättä lainkaan.

        Huonosti kävi.


    • Anonyymi

      En lukenut taaskaan ketjun kaikkia viestejä (ei aikaa), mutta ilmeisesti jo joku muukin on havainnut ettei päätöksenteon ja toteuttamistason välillä ole Hämeenlinnassa yhtään mitään normaalia kytkentää.

      Toteuttamistasoa hoitaa omalla omintakeisella tyylillä MustaKäsi tyylinen ilmeisesti perinnöllinen varjo-organisaatio pyöröovilla.

      Muistakaa kysyä ehdokkaaltanne kuka on tämän kaupungin nimen alla toimivan keskustelupalstan paikallinen ylläpitäjä ja onko hän kaupungin organisaatiossa jossain roolissa. Paljon muuta ei ehdokkaanne tarvitse tietää Hämeenlinnan asioista tällä hetkellä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      286
      4761
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      135
      3066
    3. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      51
      2963
    4. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1541
    5. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1242
    6. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1189
    7. Yksikään persu ei ole saanut Nobelin palkintoa

      Kertoo paljon persujen älyn puutteesta. Demareista mm. Ahtisaari on kyseisen palkinnon saanut.
      Maailman menoa
      7
      986
    8. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      58
      981
    9. Miten antaa merkki hyvin eri ikäiselle miehelle, että kertoisi toiveensa ja ajatuksensa?

      Olen pitkään pitänyt miehestä, joka myös varmasti minusta. Hän ei tosin kerro ihastumisesta, eli voi hyvin olla, että tu
      Ikävä
      78
      981
    10. Paskalaista valokuitulakiin

      Nyt maksajiksi joutuvat kaupunkilaiset eivätkä mökkiensä ulkohuusseissa kakistelevat mummot. Nimittäin EU määrää jokais
      Maailman menoa
      52
      969
    Aihe