Eikä kukaan sinne ikinä yltä.
Erehdyin vain luulemaan niin.
Sisimpäni on pyhä paikka.
Taisin huijata itseäni pitkään.
Totuus olikin, että olen aina yksin täällä.
Ja kukaan ei minua näe, ei tunne, vuosienkaan jälkeen. Eikä tule ikinä ymmärtämään.
En tiedä mitä ihmistä voisin sitten kaivata, kun minua ei kukaan huomaa. Ja vaikka huomaisikin, ei välitä. Vaikka välittäisi, sitten... miten se minua enää voi tavoittaa?
Kuinka kukaan voisi minua lohduttaa.
Mutta ei kukaan ole minua varten, niin mistä lohtuni sitten löydän?
Ajatus ihmisestä on pitkään ollut enempi piina kuin lohtu, ja nyt, se ei tunnu merkitsevän mitään muuta kuin itseisarvoaan: tuntematon mies jota en tunne.
Ja samalla...
En tiedä kuka olen.
En ehkä sitten tarvitse toisilta mitään, niin kuin se, joka minussa oli.
Enkä tiedä pitäisikö välittää, mihin menen, mitä minulle tapahtuu.
Mitä haluan? Mitä elämälläni teen?
En vain tiedä.
Sitä etsintää se on kokonaiskuvassa ollut aina. Loppuuko se joskus?
Ja mikään heppoinen identiteetti joka tarttuu mukaan... ei sekään tunnu pysyvältä.
En kuulu mihinkään eikä minulla ole kotia missään...
Mihin mennä sitten?
Valitsin polun, jatkan sillä. Muuta minulla ei taida olla... ainakin tekeminen on ihan mukavaa. Voinko sitten turhaan tällä tavalla asiasta valittaa?
Yksin, tuntematon. Minua ei tiedä eikä tunne kukaan... myöskään.
Olemme kaikki erillämme ja kaukana toisistamme.
Tai siltä se minulle näyttää.
Joskus luulin, että joku tuli lähemmäksi. Ehkä hän oli... tosissaan. Ehkä siksi hän laihtui silloin.
Mutta...
Miksi... se oli typerää häneltäkin.
Lopulta minua ei osannut arvostaa kukaan - vaikka, ehkä he kuvittelivat niin. Luulivat niin.
Minua ei yksinkertaisesti ymmärretä. Ja oma käsitykseni on myös hyvin epämääräinen.
...
Kunpa minulla voisi sitten olla jotain, mikä on minun. Minun omaa. Ja sellaistakin on... mutta tuntuu etten ulota siihen vielä. Jotain on...
Minulla on jotain. Jos ei olisi... en osaisi kirjoittaa tästä.
Ainakin näytän olevan tosi erilainen suhteessa muihin. Siksi ei ymmärretä.
Ainakaan en ole pahantahtoinen olento vaikka puolustan itseäni aggressiivisesti, ja sekin siksi, koska minua satutettiin niin paljon.
Olikohan minun satuttaminen väärinymmärrystä?
Ehkä, mutta ihmiset ovat yleisesti välinpitämättömiä otuksia... ehkä minäkään en huomaisi, jos tuhoaisin jotain jokaisella askeleellani.
...siinä mielessä en ehkä ole niin erilainen.
Ei minua ole kukaan tuhonnut... olen yhä täällä.
Reaktiivisuus ja muutos kuuluu asiaan, se tapahtui ja tulee tapahtumaan...
Vaikka mikään ei ole muuttunut suuressa kuvassa, voi olla että ymmärrykseni on syventynyt. Ehkä minä olen muuttunut. Maailma on samanlainen.
En tiedä.
Haluanko tältä maailmalta mitään... mieluisa tekeminen riittää minulle nyt. Olen tavallaan tyytyväinen elämääni.
Maailman epäkohdat taas... hmmh. Tiedän että nekin palvelevat jotain tarkoitusta. Ei se mitään. Asiat ympärillä voivat muuttua, eikä kaikesta tarvitsekaan välittää.
On hieno tunne tästä.
Ne jotka elävät pinnalla eivät ehkä ymmärrä.
Ja vaikka en ymmärtäisi kaikkea, saan nautintoa maailman toiminnallisuuden ymmärtämisestä.
Taisin pelätä sitä turhaan...
🐰
Erehdyin vain luulemaan niin.
Sisimpäni on pyhä paikka.
Taisin huijata itseäni pitkään.
Totuus olikin, että olen aina yksin täällä.
Ja kukaan ei minua näe, ei tunne, vuosienkaan jälkeen. Eikä tule ikinä ymmärtämään.
En tiedä mitä ihmistä voisin sitten kaivata, kun minua ei kukaan huomaa. Ja vaikka huomaisikin, ei välitä. Vaikka välittäisi, sitten... miten se minua enää voi tavoittaa?
Kuinka kukaan voisi minua lohduttaa.
Mutta ei kukaan ole minua varten, niin mistä lohtuni sitten löydän?
Ajatus ihmisestä on pitkään ollut enempi piina kuin lohtu, ja nyt, se ei tunnu merkitsevän mitään muuta kuin itseisarvoaan: tuntematon mies jota en tunne.
Ja samalla...
En tiedä kuka olen.
En ehkä sitten tarvitse toisilta mitään, niin kuin se, joka minussa oli.
Enkä tiedä pitäisikö välittää, mihin menen, mitä minulle tapahtuu.
Mitä haluan? Mitä elämälläni teen?
En vain tiedä.
Sitä etsintää se on kokonaiskuvassa ollut aina. Loppuuko se joskus?
Ja mikään heppoinen identiteetti joka tarttuu mukaan... ei sekään tunnu pysyvältä.
En kuulu mihinkään eikä minulla ole kotia missään...
Mihin mennä sitten?
Valitsin polun, jatkan sillä. Muuta minulla ei taida olla... ainakin tekeminen on ihan mukavaa. Voinko sitten turhaan tällä tavalla asiasta valittaa?
Yksin, tuntematon. Minua ei tiedä eikä tunne kukaan... myöskään.
Olemme kaikki erillämme ja kaukana toisistamme.
Tai siltä se minulle näyttää.
Joskus luulin, että joku tuli lähemmäksi. Ehkä hän oli... tosissaan. Ehkä siksi hän laihtui silloin.
Mutta...
Miksi... se oli typerää häneltäkin.
Lopulta minua ei osannut arvostaa kukaan - vaikka, ehkä he kuvittelivat niin. Luulivat niin.
Minua ei yksinkertaisesti ymmärretä. Ja oma käsitykseni on myös hyvin epämääräinen.
...
Kunpa minulla voisi sitten olla jotain, mikä on minun. Minun omaa. Ja sellaistakin on... mutta tuntuu etten ulota siihen vielä. Jotain on...
Minulla on jotain. Jos ei olisi... en osaisi kirjoittaa tästä.
Ainakin näytän olevan tosi erilainen suhteessa muihin. Siksi ei ymmärretä.
Ainakaan en ole pahantahtoinen olento vaikka puolustan itseäni aggressiivisesti, ja sekin siksi, koska minua satutettiin niin paljon.
Olikohan minun satuttaminen väärinymmärrystä?
Ehkä, mutta ihmiset ovat yleisesti välinpitämättömiä otuksia... ehkä minäkään en huomaisi, jos tuhoaisin jotain jokaisella askeleellani.
...siinä mielessä en ehkä ole niin erilainen.
Ei minua ole kukaan tuhonnut... olen yhä täällä.
Reaktiivisuus ja muutos kuuluu asiaan, se tapahtui ja tulee tapahtumaan...
Vaikka mikään ei ole muuttunut suuressa kuvassa, voi olla että ymmärrykseni on syventynyt. Ehkä minä olen muuttunut. Maailma on samanlainen.
En tiedä.
Haluanko tältä maailmalta mitään... mieluisa tekeminen riittää minulle nyt. Olen tavallaan tyytyväinen elämääni.
Maailman epäkohdat taas... hmmh. Tiedän että nekin palvelevat jotain tarkoitusta. Ei se mitään. Asiat ympärillä voivat muuttua, eikä kaikesta tarvitsekaan välittää.
On hieno tunne tästä.
Ne jotka elävät pinnalla eivät ehkä ymmärrä.
Ja vaikka en ymmärtäisi kaikkea, saan nautintoa maailman toiminnallisuuden ymmärtämisestä.
Taisin pelätä sitä turhaan...
🐰
Vastaukset 4
Vanhimmat
Onko sulla ketään kelle jutella oikeesti?
Sun ei tarvitse välittää minusta. Pidä vaan huoli itsestäsi ja läheisistäsi.
🐰
Ei oo enää mitään olemassa eikä jäljellä.
Epävaaka, ADHD/nepsy tyypillisyyttä ja lapsuuden traumat, itellä samat ja pystyin samaistuun tohon tekstiisis jollain tasolla.