Koira melkein kävi kimppuun Kouvolan Lehtomäessä

Olin lenkillä, kun pyörätiellä tuli koiranulkoiluttaja vastaan. Jostain syystä tämän valtava koira sai raivokohtauksen kun tulin kohdalle. Koira räkytti kuola roiskuen ja yritti päästä kimppuuni. Kahdella jalalla seisova koira oli pidempi kuin omistajansa. Omistaja oli pieni nainen ja sai hädintuskin pidettyä koiran aisoissa ettei hyökännyt repimään multa kurkkua auki.

Mitä tällaiselle pitäisi tehdä? Lähdin vain nopeasti paikalta pois, mutta nyt tuntuu siltä että henkeni oli oikeasti vaarassa ihan vaan ulkona käydessäni eikä tämä ole oikein. Pitääkö vaan hyväksyä se, että tavallaan tämä koiranomistaja uhkasi henkeäni?
Eihän tässä uskalla enää lähteä ulos, eikä narsistiset koiranomistajat suostu myöntämään että vika on heissä. Eiköhän tämäkin jotenkin väännetä minun syyksi.

Ihan turha alkaa selittelemään että puolustusvaistoissaan hyökkäävä 2-metrinen skitsokoira on muka "ihan harmiton oikeasti."
13316
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

Ehkä koira luuli sinua luuksi ? Miksiköhän ?

Äänestä

Toivon että koiran omistaja lukee tämän.

Äänestä

Mikä rotu ?

Äänestä
  • Olen aloittaja ja oli pimeää niin en ole ihan varma, näytti mustaruskealta.

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Olen aloittaja ja oli pimeää niin en ole ihan varma, näytti mustaruskealta.

    Puolusti jostain syystä omistajaansa,mutta se ei ole mikään puolustus. Toivottavasti ei ole normaalia käytöstä kyseiselle koiralle.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Puolusti jostain syystä omistajaansa,mutta se ei ole mikään puolustus. Toivottavasti ei ole normaalia käytöstä kyseiselle koiralle.

    Pidän koiraa eräänlaisena aseena. Jännä että tappamiseen kykenevää eläintä saa kuljettaa ulkona varsinkin jos tiedossa on käytöshäiriö eli saattaa pelästyä ohikulkijoita ja mennä puolustusmoodiin.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    Pidän koiraa eräänlaisena aseena. Jännä että tappamiseen kykenevää eläintä saa kuljettaa ulkona varsinkin jos tiedossa on käytöshäiriö eli saattaa pelästyä ohikulkijoita ja mennä puolustusmoodiin.

    Pysyi kuitenkin omistajansa hallussa eikä päässyt puremaan sinua.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Puolusti jostain syystä omistajaansa,mutta se ei ole mikään puolustus. Toivottavasti ei ole normaalia käytöstä kyseiselle koiralle.

    Koira vaistoaa ajatukset koira kulkee omistajan kanssa,ette pidä siitä olitte vastaan.Kuinka koirista kokematon toiset koirat elävät sopuisaa elämää.

    Äänestä

Kaikilla pitäisi olla oikeus ja viranomaisen lupa kantaa asetta itsesuojelutarkoituksessa kuten Persu Vornasellakin.

Äänestä

Koira vaistosi jotain?tuo nainen saa ainakin pelkäämättä lenkkeillä.

Äänestä

Ei haukkuva koira pure. Jos koira haukkuu ja räksyttää ihmiselle ei se tarkoita sitä että se kävisi ihmisen kimppuun.

Äänestä
  • Eihän se tietenkään purressaan voi haukkua.

    Äänestä

Onkohan se jotenkin vaarallista, että räyhäävä koira pelottaa sinua? Eiköhän se ole ihan luonnollinen tunne.
Oletko koskaan lenkkeillessäsi ajatellut, että siellä Lehtomäessäkin ohitsesi viuhtoo autoja ainakin 60-70 km/h mittarissa. Kumman luulet olevan sinulle enemmän vaaraksi, jos sattuu käymään niin, että pääsee omistajaltaan vaikka yskänkohtauksen vuoksi irti?

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Olin lenkillä, kun pyörätiellä tuli koiranulkoiluttaja vastaan. Jostain syystä tämän valtava koira sai raivokohtauksen kun tulin kohdalle. Koira räkytti kuola roiskuen ja yritti päästä kimppuuni. Kahdella jalalla seisova koira oli pidempi kuin omistajansa. Omistaja oli pieni nainen ja sai hädintuskin pidettyä koiran aisoissa ettei hyökännyt repimään multa kurkkua auki.

Mitä tällaiselle pitäisi tehdä? Lähdin vain nopeasti paikalta pois, mutta nyt tuntuu siltä että henkeni oli oikeasti vaarassa ihan vaan ulkona käydessäni eikä tämä ole oikein. Pitääkö vaan hyväksyä se, että tavallaan tämä koiranomistaja uhkasi henkeäni?
Eihän tässä uskalla enää lähteä ulos, eikä narsistiset koiranomistajat suostu myöntämään että vika on heissä. Eiköhän tämäkin jotenkin väännetä minun syyksi.

Ihan turha alkaa selittelemään että puolustusvaistoissaan hyökkäävä 2-metrinen skitsokoira on muka "ihan harmiton oikeasti."

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu