Saman henkilön kaksi eri tarinaa samasta aiheesta.

On siinä aloituksen tekijällä elämässä murheita

Kun ei jaksaisi näitä kommentoida... 80- luvulta tähän päivään tullessa on tietoisuus monista asioista lisääntynyt valtavasti.

Vaikka elin jossakin vaiheessa jo nuorena ns urheilijan elämää, niin ravintoa ei pidetty niin merkityksellisenä tekijänä muuta kuin huippu-urheilussa. Minä olin tavallinen harrastaja.

Ei ollut nettiä tuohon aikaan ja THL:n jorinoille haistateltiin pitkät, kuten tekee moni vielä tänä päivänäkin, enkä ole itsekään mitenkään neuroottinen ohjeiden perään vieläkään.

Tulevan vaimon kanssa alettiin seurustella 1986. Ensimmäinen yhteinen asunto oli hänen porukoiden yläkerrassa, jossa ei ollut keittiötä.

Anopille maksoin 700 markkaa kuukaudessa vuokraa ja hän huuteli meitä muutaman kerran viikossa syömään taikka sitten vetelin kaupan eväitä siellä yläkerrassa. Syötiin paljon myös ravintoloissa.

Armeijan jälkeen vaimo oli vielä Stadissa opiskelemassa ja minä asuin yksi Lahdessa, jossa työtkin oli. Kaupan eineksillä, voileivillä ja ruokaloissa söin. En kokannut ikinä.

Vaimo valmistui talouskoulusta ja hoitoalan koulusta ja vasta sitten muutettiin ekaan omaan yhteiseen asuntoon. Vaimo oli hyvinkin vanhan kansan ihmisiä ja piti selvänä sitä että nainen kokkaa ja siivoaa ja mies tuo rahaa kotiin.

Näin se meni. Kun erään kaverin kanssa emme saaneet massaa salilla, alettiin kiinnostua siitä mitä suuhun laitetaan. Silloin aloin vasta ymmärtää riittävän ravinnon merkityksen ja proteiinien merkityksen.

Monethan oli vielä 90- luvun puolella sitä mieltä että proteiinivalmisteet ovat dopingia ja hormoneja. Ne eivät ole, vaan ne ovat kasveista saatavia proteiineja joista suosituin lienee soija.

Vaimo teki terveellistä kotiruokaa kotona ja ei syöty koskaan eineksiä tai muita valmisruokia. Hän elää tänäkin päivänä terveellisesti ja on suomalaiseksi erittäin hoikka ja hyväkuntoinen kaunotar.

Minun tutustumiseni ruokavalioihin perustui siis siihen että tiedän paljonko syön ja mitäkin. Opin ravintosuositukset ja tiedän ne tänä päivänäkin.

Vaimo kokkasi ja minä täydensin omaa valiotani milloin milläkin, että jaksaa tehdä töitä ja treenata. Lähinnä se tarkoitti että otin lisäravinteeksi proteiinia, magnesiumia, sinkkiä jne ja lisäsin lautasella proteiinin osuutta.

Silloin kulutus oli niin valtavaa työn ja treenien vuoksi että mikään ruokamäärä ei jäänyt vyötärölle.

Kulutus oli laskennallisesti arkipäivinä noin 8000 kcal joka on kolminkertainen verrattuna miespuolisen toimistotyöläisen tai rekkakuskin päivätarpeeseen.

Käytännössä en edelleenkään kokannut mitään itse. Vaimo oli kotirouva lasten kanssa vuodesta 1995-2007 ja meni töihin takaisin vasta meidän eron jälkeen. Kaupassa käytiin aina yhdessä ja koko perheellä, niin tuli kaikkien toiveet toteen.

Uuden vaimon kanssa sitten kokattiinkin miltei joka päivä ja silloin aloin vasta kiinnostua ruoanlaitosta. Ne harjoitukset ovat edelleen käynnissä nykyisessä elämässä.

Olen varsin huono kokki omasta mielestä. Varsinkaan thairuokaa en osaa tehdä kuin helpoista resepteistä. Suomiruoka / länsiruoka taas on niin yksinkertaista ettei siihen kokkia edes tarvita.

Perusruokia ja tarpeita kokkaan ja leivon. Leivon leipää, munkkeja, suolaisia piirakoita ja kokeilinpa tuossa tehdä pellillisen lihapiirakkaakin ihan hyvällä menestyksellä.

Lihan valmistamisessa ja grillauksessa on tullut kehitystä ja siinä avainsana on kurinalaisuus ja jatkuva tarkkailu.

Hyvä pihvi on hetkessä pilalla jos se palaa tai on ylikypsä. Soosit on pilalla jos niihin lurahtaa liikaa jotakin maustetta tai suolaa.

Sen vuoksi noudatan ohjetta "keep it simple". Niin monet ruoat olen pilannut tunkemalla niihin liikaa tavaraa ja mausteita.

Viimeisimmän massaman curryni kävin kippaamassa kompostiin, sillä koirallekaan sitä ei voinut antaa, eikä olisi varmaan kelvannutkaan.

Toivon että olet ikionnellinen nyt ja pääset keksimään uusia aloituksia. Mites on se sinun "meidän perheen" laita? Onkos paljonkin tullut kokattua yhdessä?

2010