Näyttää vahvasti siltä, ettei kaikkia valittuja edustajia kiinnosta pätkääkään
edustaa äänestäjiä siinä luottamustoimessa mihin heidät on valittu.
Jopa yli joka toisesta kokouksesta he loistavat poissaolollaan.
Mihin me näitä poutiaisia ja tervosia tarvitaan ?????????
Eiköhän äänestetä tulevissa vaaleissa niitä ehdokkaita jotka hoitavat heille kuuluvat luottamustoimet.
KAJAANIN VALTUUSTO
48
643
Vastaukset
- Anonyymi
Valtuustossa on hyviä edustajia eivät kaikki ole sitä - mitä näiltä sivuilta on saanut lukea.
Perussuomalaisiin kohdistunut viha täällä on todellakin kuin punainen vaate .
Valtionvarainministeriin kohdistuneet törkeät kirjoitukset -sekä moneen muuhun kohdistuneet, kuten Kainuun kansanedutajaan ps. ja veteraani kansanedustajaan jne..- Anonyymi
..kansanedustajaan
- Anonyymi
Valtuutetun hyvyys mitataan kyllä hyvällä ja kunnioitetulla käytöksellä muiden puolueiden edustajia kohtaan.
sivistys näkyy hyväksyntänä kompromissien muodossa ja yhteistyö kyvyssä.
Julkinen riitely ja irtopisteiden kerääminen ei kuulu edustajan tehtäviin ja valtuusto työskentely vaatii malttia ja harkintaa kaikissa muodoissa.
valtakunnan politiikka pitää myös osata erottaa kunta politiikasta. - Anonyymi
Heidän mollaaminen on kyllä osaksi itse aiheutettua varsinkin kun tiedetään kuinka riitainen ja eripurainen persujen paikallinen yhdistys on.
Villasella ei paineta muidenkaan puolueiden edustajia jos kysymyksessä on rikos ja siitä saatu tuomio oikeusistuimessa.
Kysymyksessä on kuitenkin henkilö/ henkilöt jotka ovat päättämässä ei vaan omista asioistaan vaan koko kunnan tai valtakunnan asioista johon tehtävään on valittu yleensä vain hyvä maineiset nuhteettomat henkilöt. - Anonyymi
Hämeenlinnassa on valtuuston puheenjohtaja intialainem sönköttää huonoa suomea ja erittäin kova ääninen. Luulee olevansa jossain autiomaassa kun siellä pitää huutaa. En ymmärrä kun on niin huono suomen kieli. Ärsyttävää sönkötystä no eipä viitsi enää äänestää. Eihän intialainen pidä suomen puolta.
- Anonyymi
Ei savua ilman tulta. Kyllä perssuolinkaiset itse käytöksellään aiheuttavat paljon kielteisiä asioita. Nyt Rääkkylän kunnanjohtaja Rautiainen (persu) saa kenkää huonon käytöksensä takia. On se ihmeellistä, kun yksi ja sama puolue loistaa negatiivisissa asioissa...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

Kukkahattutädit vinkuu ja valittaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kukkahattutädit vinkuu ja valittaa.
Tottahan täällä kirjoitllaan
Mitä tekee sellaisilla valtuutetuilla- jotka vuodesta toiseen istuvat kokouksissa puhelintaan selaillen ja mulkoillen ympärilleen? Perussuomalaisissa on juuri tällainen/tällaiset.
Miksi entinen viime kauden valtuuston pj. sotkeutuu Pyhäjärven valtuuston puheenjohtajan mollaamiseen?
Kertoo kommentissaan”onko puheenjohtajalla hämäräpuuhia?”
Eipä luulisi olevan kanttia itsellään arvostella näinkin julkisesti? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei savua ilman tulta. Kyllä perssuolinkaiset itse käytöksellään aiheuttavat paljon kielteisiä asioita. Nyt Rääkkylän kunnanjohtaja Rautiainen (persu) saa kenkää huonon käytöksensä takia. On se ihmeellistä, kun yksi ja sama puolue loistaa negatiivisissa asioissa...
Käräjiä ja uhkailuja ne ovat heille luontaista.
- Anonyymi
Mikko Polvinen on tänään torilla klo 17:00 -17:30 ja Sakari Puisto - menkääpä jututtamaan.
Kyselkää Polviselta, mitä mieltä hän on tästä sorsaepsodista? Missään ei ole kuulunut hänen kommenttiaan, tällä tiedolla on iso merkitys äänestäjille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kukkahattutädit vinkuu ja valittaa.
Pieleen meni kukkahattutäti -juttusi. Minä olen kyllä iso ja karvainen äijä...
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Mikko Polvinen on tänään torilla klo 17:00 -17:30 ja Sakari Puisto - menkääpä jututtamaan.
Kyselkää Polviselta, mitä mieltä hän on tästä sorsaepsodista? Missään ei ole kuulunut hänen kommenttiaan, tällä tiedolla on iso merkitys äänestäjille.Polvinenhan ampuu mielellään kaikkia elukoita.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Polvinenhan ampuu mielellään kaikkia elukoita.
Niinhän ne metsämiehet harrastavat salakaatoja ja pantasusien tappamista -sekä viattomien koirien myskytyksiä. Todella törkeetä.
- Anonyymi
nii ja onko puhtaat jauhot pussissa ( rekan lavoilla ) ja kelleen.
- Anonyymi
Valtuustot eivät kiinnosta enää ketään, koska käytännössä ei ole kyläkouluasioita kummempia päätettäviä asioita. Muut asiat liittyvät infrastruktuuriin, jotka hoituvat pakollisina virkamiestyönä.
Aluehallinto ei kiinnosta sitäkään vähää, koska kurjuuden jakaminen ei ole kivaa.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/8ad60453-c87e-4c22-ab38-fff051d36753 - Anonyymi
Osa siellä kuulemma vaan haukottelee, selaa nettiä ja pierua piättelee, onko tämä totta?
- Anonyymi
Kajjaanin valtuusto koostuu loisivista pummeista.
- Anonyymi
Keskustapuolueen Jukka Poutiainen on ollut pois joka toisesta valtuustonkokouksesta. On taas ehdolla kevään vaaleissa. Voi kysyä, että miksi on ehdokkaana jos ei kuitenkaan jouda noihin kokouksiin?
- Anonyymi
Rahan takia kuten kaikki muutkin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Rahan takia kuten kaikki muutkin.
Ei ne palkkiot ole kummosia jos ne suhteutetaan kuluvaan aikaan
- Anonyymi
Poutiaisen firma tekee traktoreilla urakointia kaupungille. Onko tuonkaan takia sopivaa olla ehdolla valtuustoon?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Poutiaisen firma tekee traktoreilla urakointia kaupungille. Onko tuonkaan takia sopivaa olla ehdolla valtuustoon?
Jokseenkin samaa mieltä. Tosin istuntoja seuratessani tulee väistämättä mieleeni osallistujien aktiivisuus muutoinkin.
Vuodesta toiseen samojen henkilöiden altiivisuus näkyy kun taasen (ei aktiivisten) näkyy tavalla istua ja selata puhelinta ym..
Kun joku kommentoi Poutiaisen osallistumista?
Mielestäni näillä valtuustonkokouksien ”istujilla” osallistumatta keskusteluihin ei ole mitään virkaa.
No juokseehan palkkiot näinkin. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Ei ne palkkiot ole kummosia jos ne suhteutetaan kuluvaan aikaan
Tarpeeksi paljon kun on näitä istuntoja kyllä niistä kertyy jonkinlainen tili.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Ei ne palkkiot ole kummosia jos ne suhteutetaan kuluvaan aikaan
Se on hyvä palkka valtuuston kokouksesta, kun koko kokousajan räplää kännykkää. Mitään ei puhuta, joten esityslistaan ei ole edes tutustuttu.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Se on hyvä palkka valtuuston kokouksesta, kun koko kokousajan räplää kännykkää. Mitään ei puhuta, joten esityslistaan ei ole edes tutustuttu.
Hyvin oivallettu.
- Anonyymi
Älkää missään nimessä äänestäkö persuja!! Pettivät meidät pienituloiset. Persu-Polvinen vain vallan perässä. Jätti elatusmaksut maksamatta ja härskisti otti emäntänsä avustajaksi eduskuntaan. Kyllä kansa tietää, mutta ei siedä tätä sekoilua!
- Anonyymi
KS 5.3 kirjoitukset.
Puhut asiaa J.Poutiainen ja jotkut muutkin poissa olijat.
On totta -miksi ottaa edustustehtäviä,
loistaessaan poissaoloillaan?
Kirjoitus,
Perussuomalaisten hämmentämisen politiikkaa.
Jari Lindh
YTT.dosentti
alue- ja kuntavaaliehdokas( Vas.)
Kajaani
ON HYVÄ MUISTAA jne..tämä on erittäin hyvä näkemys hänen kirjoituksestaan tämän päivän Kainarissa. - Anonyymi
Meidän perhe aatteli äänestää Persu - Polvista tahi nuorta lupaavaa fiksua Joel Tuhkasta ps.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Meidän perhe aatteli äänestää Persu - Polvista tahi nuorta lupaavaa fiksua Joel Tuhkasta ps.
Ei kannata, sillä tuhkasella ei oo vielä edes kivekset laskeutuneet
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kannata, sillä tuhkasella ei oo vielä edes kivekset laskeutuneet
Ja yläpää on todennäköisesti aivopesty...
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kannata, sillä tuhkasella ei oo vielä edes kivekset laskeutuneet
Vaalikone antoin minulle Joel Tukanen ps.77% kuntavaaliehdokkaista.
- Anonyymi
Persuilla 31 ehdokasta kuntavaaleissa, siinä on valinnanvaraa. Vain viisi naista, joista kolme jo entuudestaan tuttuja ja olleet ehdolla.
Vain kaksi nuorta naisehdokasta, toinen heistä miespuolisen ehdokkaan naisystävä siis pariskunta ehdolla.
Ei kannata täällä jyrätä persuja, kyllä ne nousee päättäjien palleille. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Vaalikone antoin minulle Joel Tukanen ps.77% kuntavaaliehdokkaista.
Kuulepas Joel, on aika läpinäkyvää tuo itsesi mainostus. Mutta lykkatil.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuulepas Joel, on aika läpinäkyvää tuo itsesi mainostus. Mutta lykkatil.
Miten niin tunnetko paremminkin?
- AnonyymiUUSI
Eiköhän vallan perässä ole jokainen kun omista eduista ja asemasta on kyse.?? Lopeta jo tuo sama jauhanta Polvisesta.
- Anonyymi
Valtuustokausi päättyy lehdistönkin suitsutukseen. Erinomaisesti Aavakare hoiti neljä vuotta vaativaa tehtävää ja lopputulemana on täydellisyyttä hipova onnistuminen. Vaikea tai jopa mahdoton tehtävä löytää korvaaja.
https://www.kainuunsanomat.fi/artikkeli/paakirjoitus-kajaani-voi-olla-ylpea-sopuisasta-valtuustotyosta-politiikan-globaali-ilmio-eli-raju- Anonyymi
Kuntatasolla yhteistyö on voimaa. Puoluepolitiikkaa ei kannata alkaa valtuustossa tekemään, vaikka vasemmiston ja vihreiden piirissä sitä on viritelty, mutta aika nopeasti se on kepun ja persujen yhteistyöllä torpattu - Kokoomus peesannut.
- Anonyymi
Saa sitä lehtien palstoilla kehua valtuustotyöskentelyä, mutta mitä käytös on valtuustosalin ulkopuolella? Kortelainen oli huippupätevä pj:n pestissä. Sittemmin homma on ollut koko neljä vuotta haparointia.

Näyttää toimittaja olevan eri mieltä kun kehuu valtuustotyöskentelyä. Eikä sitä ole haukuttu muualla kuin täällä parin Kettusen perskärpäsen toimesta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näyttää toimittaja olevan eri mieltä kun kehuu valtuustotyöskentelyä. Eikä sitä ole haukuttu muualla kuin täällä parin Kettusen perskärpäsen toimesta.
Eiköhän näitä ns.haukkujia ole hieman enemmän kun kuuntelee ihmisten puheita ”salin” ulkopuolella?
Valtuustotyöskentely sinänsä on jokseenkin ollut tyydyttävää. Tähän työhön on tarvittu koko valtuuston väki , he tekevät sen suurimman työn, eikä yhtä voi nostaa parrikaadille.
Hehkuttaa lehdet toki heille antamien tietojen perusteella ja yleensä tiedon antajat ovat näitä valtuutettuja.
Kysyisivät kansalaisilta ja äänestäjiltä ihan kaduntallaajilta saisivat muutakin dokumenttia lehtien palstoille- kuin yksipuolista hehkutusta.
Näin vaalien alla tämä lehti- juttu pätee keihin pätee ja on ymmärrettävää. Tällä tavalla yritetään saada nostetta ja vakuuttaa asemiaan ja omaa asemaansa saaden ääniä tulevissa vaaleissa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Näyttää toimittaja olevan eri mieltä kun kehuu valtuustotyöskentelyä. Eikä sitä ole haukuttu muualla kuin täällä parin Kettusen perskärpäsen toimesta.
Kyse olikin valtuustosalin ulkopuolella harjoitetusta käytöksestä, ihmisten nimittelystä ja haukkumisesta. Onko oikein, että valtuutettukollegasta käytetään nimeä norsu?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Saa sitä lehtien palstoilla kehua valtuustotyöskentelyä, mutta mitä käytös on valtuustosalin ulkopuolella? Kortelainen oli huippupätevä pj:n pestissä. Sittemmin homma on ollut koko neljä vuotta haparointia.
Juuri niin.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Kyse olikin valtuustosalin ulkopuolella harjoitetusta käytöksestä, ihmisten nimittelystä ja haukkumisesta. Onko oikein, että valtuutettukollegasta käytetään nimeä norsu?
Ainakin yksi persu on nimitellyt näin…
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Näyttää toimittaja olevan eri mieltä kun kehuu valtuustotyöskentelyä. Eikä sitä ole haukuttu muualla kuin täällä parin Kettusen perskärpäsen toimesta.
Valtuuston ulkopuolellakin tulisi käyttäytyi, mutta valitettavasti käytös on kaikkea muuta -miltä se näyttää valtuustosalissa .
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Näyttää toimittaja olevan eri mieltä kun kehuu valtuustotyöskentelyä. Eikä sitä ole haukuttu muualla kuin täällä parin Kettusen perskärpäsen toimesta.
Varmaankin 90% valtuustotyöstä tehdään valtuuston kokouksen ulkopuolella ryhmien sisällä ja ryhmien kesken. Valtuuston kokouksessa lähinnä esitellään tämän työn tuloksia tai tuloksettomuutta. Osa kommentoijista ei näy tätä asiaa tietävän.
- AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Varmaankin 90% valtuustotyöstä tehdään valtuuston kokouksen ulkopuolella ryhmien sisällä ja ryhmien kesken. Valtuuston kokouksessa lähinnä esitellään tämän työn tuloksia tai tuloksettomuutta. Osa kommentoijista ei näy tätä asiaa tietävän.
Kyllä tiedetään kysymys onkin kaiken näiden kokousten ulkopiulinen käyttäytyminen.
Oletko sitä mieltä, että on sallittua esittää kahta persoonaa? Omasta mielestäni valtuutettu/valtuutetut antavat suurimman kuvansa ns.siviilissä-miten kohtelevat muita? Ilkeydet, joita on ollut esillä antavat persoona kuvan todellisuudesta. - AnonyymiUUSI
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä tiedetään kysymys onkin kaiken näiden kokousten ulkopiulinen käyttäytyminen.
Oletko sitä mieltä, että on sallittua esittää kahta persoonaa? Omasta mielestäni valtuutettu/valtuutetut antavat suurimman kuvansa ns.siviilissä-miten kohtelevat muita? Ilkeydet, joita on ollut esillä antavat persoona kuvan todellisuudesta.Ulkopuolinen( korjaus)
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.765041Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.163413Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j242710Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.581770- 471576
- 941352
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441346Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2351243Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.711035IS Viikonloppu 29.-30.11.2025
Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra54922